Eduskuntavaalit on pidetty ja tulos on tiedossamme. Ei liene kenellekään yllätys se, että vanhat tutut Keskusta, SDP ja Kokoomus keräsivät n. 70 % koko äänisaaliista. Siis puolueet, jotka kannattavat EU:ta.
Muutosvoimat Suomi ja Vapaan Suomen Liitto jäivät odotetusti ilman eduskuntapaikkoja.
Kansa on puhunut.
Muutosvoimat Suomi ja Vapaan Suomen Liitto jäivät odotetusti ilman eduskuntapaikkoja.
Kansa on puhunut.
Vastaukset 33
Vanhimmat
täysin tietämätön kansa on puhunut.
Jatkuuko sama EU-myönteinen ja salailupäätöksin junailtu meno seuraavassakin eduskunnassa?
Aletaanko kymmenen vuoden takaisia asioita salattuja päätöksiä lopultakin tutkia?
Vapaan Suomen Liitto ja Muutosvoimat ovat ns. vähemmistöjä, joihin en minäkään halua kuulua.
Parasta on ottaa yhteyttä puolueisiin, jotka pystyvät vaikuttamaan.
Käänsikö European tällä keskustelun avauksella keskustelun pois kiusallisista ja kansakunnalle tärkeistä asioista?
Ja asioista, joita alla on viimepäivät ahkerasti luettu, ja joita European ei enää pysty kommentoimaan?
"Aletaanko kymmenen vuoden takaisia asioita salattuja päätöksiä lopultakin tutkia?"
=> eiköhän historiantutkijat sitten aikanaan tutki ja tee tohtorinväitöskirjoja tästäkin aiheesta.
"Käänsikö European tällä keskustelun avauksella keskustelun pois kiusallisista ja kansakunnalle tärkeistä asioista? "
=> en tokikaan kääntänyt keskustelua mihinkään, kunhan vain muistutin palstalaisia siitä miten vaaleissa äänestettiin.
Mutta sinua ei näemmä hirveästi kiinosta
ne salaiset pöytäkirjat tuon enempää, mitkä
vaikuttat todennäköisesti sinunkin elämääsi?
Miksi ei kiinnosta? Kivaa elää ulkoannetun
maailmankuvan mukaisessa onnelassa "vahvana,
voittajien joukussa"
"Valehdellekaa vaan mulle mutta kertokaa
että olen voittaja niin kaikki hyvin"
Taitaa olla vähän kollektiivinen mentaliteetti
sUomessa tosin, et ole yksin.
moi
moi
Juu, salaisia pöytäkirjoja, vakoojia ja salaliittoja, vaalipetoksia ja vehkeilyjä.
On tainnut tulla katsottua liikaa Hollywoodilaisia?
Ei arkielämä rakennu ulkoa annetun maailmankuvan mukaan, vaan ihan itse aistitun maailmankuvan mukaan. Suomessa on hyvä elää.
Siis >alistun maailmankuvan mukaan?
Kellä on, kellä ei hyvä elää EU-Suomessa. Rahat menevät kasvavan nettomaksupaineen, saksalaisten EMU-kriteereiden ja pääkomitsaarin sanojen mukaan "typerien" vakaussopimusten toteuttamiseen. Lasse Lehtisen ja Toivasen kaltaisia paskanjauhajia ovat roskalehdet täynnä ja niitä sitten pitäisi uskoa.
Suomen EU:hun liittämistoimet eivät kestä päivänvaloa. Niin se vaan on.
"Suomen EU:hun liittämistoimet eivät kestä päivänvaloa. Niin se vaan on. "
=> Miksei niitä sitten saateta päivänvaloon?
EU-Suomessa kansalaisilla on hyvä elää, täydellinen tämäkään paikka ei ole mutta eipä montaa maata maailmassa löydy minne Suomalainen voisi muuttaa ja sanoa: Täällä on parempi.
Asiakirjoja salataan, ulkoministeriön hallinnollisen osaston lausunnon HELT001-5 mukaan muun muassa siitä syystä, että "Suomen jäsenyysneuvottelujen yksityiskohtien tulo julkisuuteen tilanteessa, jossa useat muut valtion hakevat Euroopan unionin jäsenyyttä, saattaa aiheuttaa haittaa niiden jäsenyysneuvotteluille. "
Jos siis hakijamaiden kansalaiset ja edustajat saisivat tietää totuuden EU:sta, heidän enemmistönsä ei tukisi liittymistä.
No mikähän se salailtu totuus EU:sta sitten mahtaa olla kun EU-kansalaiset eivät sitä tunnu tietävän?
Eivät todellakaan tunnu tietävän. Suomessa esimerkiksi 500 000 työtöntä tekisi jotakin, samoin kuin maanpuolustusväki sotilasvalansa nojalla. Maa olisi pidettävä irti vieraasta vallasta tarvittaessa vaikka väkivalloin ja mikä tahansa sen hinta olisikin.
1990-luvun alun lama oli seurausta rahavirtojen vapautamisesta ja eurointegraatiopolitiikan toteuttamisesta, ns. hallitusta rakennemuutoksesta.
EU:n eräs, mutta ei vähäisin, haitta on väärät tiedot. Valhepropaganda.
...se totuus. Mikä se siis on?
Suomen kansa äänesti Suomen Unioniin. Miksei maanpuolustusväki pitänyt Suomea irti Neuvostoliiton vallasta vaikkapa 70-luvulla?
Mitä taas ns. valhepropagandaan tulee, niin sitähän on Suomikin tulvillaan - vai seurasitko eduskuntavaalikeskusteluja? Eli turha syyttää EU:ta kun oma pesä on yhtä likainen.
eikä pala tulessakaan.
Onkin hyvä muistuttaa tämän palstan EU-vastustajille ettei heillä ole mitään kannatusta jälkijättöisille jorinoilleen. Suomi kuuluu Eurooppaan aivan kuten eurooppalainen demokratia-ja ihmisoikeuskäsitys kuuluu suomalaisuuteen.
On jo aika lopettaa EU:sta eroamisella vaahtoaminen ja miettiä pikemminkin sitä mitä unionilta odotamme, minkälaista politiikkaa ja kenen kanssa meidän kannattaa harjoittaa.
Ensiksi Monoselle: En ole ns. EU-kriittinen.
Kaikille lukijoille:
En kritisoi Euroopan unionia. Kritisoin suomalaista päätöksentekoa. Se ei kestä päivänvaloa.
Tällä palstalla jotkut jaksavat edelleen puolustaa eliittin konklaavipäätöksiä.
Suoria lainauksia Satakunnassa ilmestyvän SataSeutu-nimisen ilmaisjakelulehden pääkirjoituksesta 18. joulukuuta 2002:
”Evankeliumi. Nyt ! 18.12.2002”
” Ei EU ole mikään "itsenäisten valtioiden liitto", kuten meillä uskotellaan. Vääjäämättä kuljetaan kohti täydellistä liittovaltiota. Kaikista kansallisista selityksistä huolimatta EU alkaa hoitamaan pian myös puolustustamme, joka on liittovaltion perustehtäviä. Makuasia on, menemmekö mukaan Natoon EU:n pakottamana vai ennen sitä suoraan omalla päätöksellä. Sinne menemme joka tapauksessa. Lipposen edellisen hallituksen salaisilla päätöksillä Suomi on viety jo sotilaallisesti kiinteäksi osaksi Natoa ja olemme mukana rakentamassa yhteistä eurooppalaista puolustusjärjestelmää suomalaisen kenraalin johdolla. Pian joukkomme taistelevat osana EU-armeijaa missä päin maailmaa tahansa. Ehkä jo Irakissa "rauhanturvatehtävissä". ”
” EU:n uusi perustuslaki tulee sinetöimään kehityskulun, eikä siinä paljonkaan jää sanavaltaa meille suomalaisille. Jos emme hyväksy suurten valtioiden ensi vuonna esittämää EU:n perustuslakiluonnosta, pitää meidän erota EU:sta. Sehän on täysin absurdia, sillä joutuisimme samalla luopumaan eurosta, jonka juuri otimme käyttöömme! Mitä tilalle? Mikä on varasuunnitelmamme? Otammeko markan takaisin valuutaksemme?
EU:n perustuslaki on poliittisen eliitin mukaan vain valtiosopimus, ei sen enempää, vaikka se kävelee mennen tullen oman perustuslakimme yli. Todennäköisesti EU-perustuslain hyväksyminen Suomessa hoidetaan vain pääministeri Lipposen tekemällä tiedonannolla eduskunnalle. Ranska ja Saksa esittänevät 22.1.2003 Euroopan Unionin uuden perustuslain. Sen jälkeen poliittisen eliitinkin pitää avoimesti tunnustaa, että maamme suvereenius annetaan lopullisesti maamme rajojen ulkopuolelle. Onko Paavo Lipposella vaihtoehtoja?
Toivottavasti kansalaiset vihdoinkin huomaavat, kuinka pitkälle on jo menty. Päätäntävaltaa Suomesta ei saa antaa nykyistä enempää maamme rajojen ulkopuolelle. Sanon Kyllä Euroopalle, mutta liittovaltiolle ja sen perustuslaille EI. Tuntuu jo nyt pöyristyttävältä, että EY:n asetukset (huom asetukset, ei siis lait) on Suomen lakeja vahvempia omassa maassamme.
Tätä jouluevankeliumia lukiessaan kannattaa jokaisen miettiä, voisiko Suomi jäädä Irakin sodan ulkopuolelle? Pian suurvallat hyökkäävät Irakiin ja Suomi EU:n jäsenenä joutuu tahtomattaan rahoittamaan Irakin jälleenrakentamista. Tästäkö Paavo Lipponen kävi Bushin kanssa sopimassa? Pitääkö meidän olla mukana kaiken maailman kriiseissä Euroopassa ja maanosan ulkopuolella? ”
--
Tässä pieni palanen eo. pääkirjoituksesta erikseen leikattuna:
"Lipposen edellisen hallituksen salaisilla päätöksillä Suomi on viety jo sotilaallisesti kiinteäksi osaksi Natoa ja olemme mukana rakentamassa yhteistä eurooppalaista puolustusjärjestelmää suomalaisen kenraalin johdolla."
Mistä lie päätoimittaja moisen tiedon saanut?
SataSeudun lukijat odottavat, että joku alkaisi tehdä tavallisen kansalaisen puolesta jotakin salaisien päätösten paljastamiseksi.
Tämä pääkirjoitus on kokonaisuudessaan netissä nähtävissä osoitteessa:
http://www.satanen.com/sataseutu/paa/paa_1812_2002.html
kommenttia ko. pääkirjoituksesta:
Se on vain mielipide ei muuta. Muiden asioiden lisäksi siinä on selviä virheitä.
Yleisesti ottaen salaisilla päätöksillä on yksi ongelma:Kukaan ei tiedä niiden
olemassaolosta eikä siis voi niitä noudattaa.
Kuka nyt kuuluu siihen porukkaan, joka sanoo että Suomi ei ole EU:n jäsen? Alusta loppuun asti olemme todistamassa johtavan eliitin petosta.
kuin, että EKP:n suomalaisjäsen Sirkka Hämäläinen oli saanut väärän etunimen.
Päätoimittaja vastaa myös pääkirjoituksesta. Tieto Lipposen salaisesta Nato-päätöksestä on realiteetti, ei mikään tuulesta tempaistu.
Eikö ole tullut mieleen, miksi Lipponen vaatii Keskustalta vaaliteemojen priorisointia hallitusneuvotteluihin?
Haluaako Lipponen edelleen pääministeiksi, koska annetut lupaukset pitää toteuttaa?
oli raskas virhe jo kirjoitus hetkellä:
>Ranska ja Saksa esittänevät 22.1.2003 Euroopan Unionin uuden
>perustuslain. Sen jälkeen poliittisen eliitinkin pitää avoimesti tunnustaa
Se osoittaa kirjoittajan (ja häneen uskovan) olevan totaalisesti pihalla
maailman menosta.
>Päätoimittaja vastaa myös pääkirjoituksesta. Tieto Lipposen salaisesta
>Nato-päätöksestä on realiteetti, ei mikään tuulesta tempaistu.
Näkis vaan ja kuulis kolinan. Ainoa Nato-päätös mikä on tehty on se ettei
nykyinen Eduskunta ota asiaan kantaa.
Takerruit "virheeseen":
>Ranska ja Saksa esittänevät 22.1.2003 Euroopan Unionin uuden
>perustuslain. Sen jälkeen poliittisen eliitinkin pitää avoimesti tunnustaa
Ei tuo tieto pääkirjoituksessa 18.12.2002 ollut mikään virhe, vaan etukäteistieto.
Ranska ja Saksa viettivät 22.1. 2003 kahdenkeskisen Elysee-sopimuksen 40-vuotisjuhlaa. Tuossa tilaisuudessa EU-tulevaisuuskonventin pj:n (Ranskan entisen presidentin) piti julkistaa EU:n perustuslakiluonnos. (Tuo luonnos on netissä nähtävänä!)
Toimittaja, joka satanen.comiin asiasta kertoo, kirjoitti asian potentiaalissa eli mahdollisena:
"Ranska ja Saksa esittänevät.."
Irakin tuleva sota vei Elysee-juhlassa kuitenkin Saksan ja Ranskan huomion, ja perustuslaki jäi sivuun.
Perustuslain käsittelyaikataulu löytyy myös netistä.
Niin, mitään eroa niissä vanhoissa puolueissa ei ole. Turhaan lupaavat yhdessä ja erikseen asioita, joita ei täällä päätetä eikä voida toteuttaa ellei EU:sta päästä. Rahaa ei ole, sanovat demarit aivan oikein. Ei olekaan, kun kaikki menee EU:lle.
PerusSuomalaiset saivat eduskuntapaikkoja.
kansa on puhunut ja saa tietää totuuden EU:sta - joutuu sen myöntämään, vaikka ei kentis pidä näkemästään ja kuulemastaan.
Jotkut pelkurit ja vätykset sanovat että "ei voida enää mitään" vaan antaa muiden päättää asioista. Se me voidaan - EMUskunta sinne tai tänne - että kerrotaan totuus EU:sta kansalle.
"Rahaa ei ole, sanovat demarit aivan oikein. Ei olekaan, kun kaikki menee EU:lle. "
=> Oikein. Ja sitä kautta Suomelle, olemmehan osa EU:ta.
Mikä on totuus EU:sta?
Onko järkeä: ensin suoltaa rahaa Brysseliin ja sitten anoa kuponkipinon kanssa takaisin sinne luovutettua pienempänä.
Nettomaksupaine laajentumisen jälkeen kasvaa kolme miljardia.
Tosiasia on, että ensinnäkin sinne on mennyt enemmän rahaa kuin tullut takaisin.
ei olekaan se, kuka saa EU:ta eniten rahaa. Tai olisihan se hieno tilanne, jos jokainen EU maa saisi EU:n budjetista enemmän rahaa kuin sinne maksaisi! Mitenkähän tuo toteutettaisiin?
Ei EU:n arvoa tai hyötyä mitata sillä, kuinka paljon tukiaisia valtio sieltä pystyy ulosmittaamaan, herra paratkoon!
Ei kai kukaan voi ajatella noin yksiniittisesti?
"Onko järkeä: ensin suoltaa rahaa Brysseliin ja sitten anoa kuponkipinon kanssa takaisin sinne luovutettua pienempänä. "
=> entäpä tämä sitten: onko järkeä maksaa valtiolle veroja Helsinkiin ja saada ne sitten takaisin vaikkapa lapsilisinä? Onko järkeä maksaa kunnallisveroa ja saada varoja takaisin kodinhoidontukena?
"Oikein.Ja sitä kautta Suomelle,olemmehan osa EU:ta"
Ensinnäkin kun ne menevät Eu:lle niin niistä ainoastaan pieni osa menee Suomelle koska Suomi hyvin pieni osa EU:ta. Jollei oltaisi ne 10,3 miljardia vanhaa rahaa jotka sinne vuosittain menee olisi omassa käytössämme. Puhumattakaan koroavista maksuista sen jälkeen kun Itä-laajentuminen tapahtuu.
Pieni osa EU:n budjettivaroista toki suuntautuu Suomelle, koska suomi on pieni osa EU:ta. Yksinkertaista? Varsin pieni osa Suomen budjettivaroista taas suuntautuu vaikkapa Pohjanmaalle, koska Pohjanmaa on pieni osa Suomea.
Ei EU:n hyötyä mitata sillä, kuinka paljon sieltä saadaan imettyä budjettivaroja Suomelle. Vaikka olisihan se hienoa, jos jokainen Unionin jäsenmaa tasapuolisuuden nimissä saisi Unionilta vaikkapa 25 % enemmän kuin sinne maksaa!
Suomella ei olisi mitään mahdollisuutta selvitä pienenä maana yksinäisenä saarekkeena EU:n ulkopuolella.
Ja millä sitten mitataan hyöty.No ainakaan pelkällä rahalla ei voi mitata.Itse lähinnä mittaisin sillä että kuinka paljon saisimme päättää asioistamme.
Mitä tulee väitteeseen ettei pienintäkään mahdollisuutta selviytyä Eu:n ulkopuolella niin se on vähintään naurettava.Ollaan sitä historian aikana selvitty vaikeammistakin asioista.
Tämä on just tätä pelottelua jos ei mennä niin sitten käy näin,kymmentä hyvää ja yhtä kaunista luvattiin ennen äänestystä.Kuinka moni niistä muka on oikeasti tapahtunut.
Sitä paitsi todennäköisesti 15 vuoden kuluessa iskee energiakriisi,siinä ei auta paskan vertaa se että ollaan Eu:n jäseniä.
Katsotaanpa Norjaa maalla pyyhkii hyvin ja he saavat päättää asioistaan.Niin varmaan tässä kohtaa sanot että heillä om öljy.No meillä on ehkä ollut talouskasvua hiukan mutta se on hyödyttänyt ainoastaan suuryrityksiä ei tavallista kansaa.Vaikka elintasomme hiukan tipahtaisi erotessamme EU:sta niin mitä sitten?
Silloin 40-luvun lopulla jolloin BK:teemme ei ollut läheskään yhtä suuri kuin nyt niin silloin jostain syystä onnistuttiin pitämään mm.terveyshuolto kunnossa.
Suomi on selviytynyt historiassaan ilman EU:n apua aina siihen asti kun, liityttiin EU:hun niin kyllä se selviytyisi jatkossakin.
Ja siitä energiakriisistä vielä,Suomihan on paljolti ulkomailta tulevan energian, maakaasun ja öljyn varassa.Jotta Suomella olisi varaa hankkia niitä niin täytyy olla vientiä.
Taasen maailmanöljymarkkinoilla tilanne on se että
öljy loppuu maailmasta tällä menolla 40:nen vuoden sisällä.Sanomattakin on selvää että bensan hinta nousee.Jotta Suomalaisilla olisi varaa ostaa öljyä ja maakaasua täytyisi pystyä myymään erilaisia tuotteita ulkomaille.Se että olemme EU:ssa toisaalta auttaa asiaa koska tullimaksut ovat täten pienempiä mutta taasen meillä on omilla markkinoilla samoilla säännöillä ulkomaisia tuotteita.
Köyhyys taasen on asia joka rajoittaa suomalaisten tuotteiden menekkiä ulkomailla,sillä osa näistä on niin sanottuja ylellisyys-tuotteita ja köyhät hommaavat ensisijaisesti mahansa täyteen.
kyllähän Suomi varmasti pärjäisi EU:n ulkopuolellakin, eri asia tosin on, millä elintasolla täällä eleltäisiin.
Globalisoituvassa maailmassa pienet kansantaloudet eivät yksinkertaisesti pärjää, ellei maalla ole jotakin ylivoimaista rikkautta, kuten öljyä.
Tulevaisuudessa tuo rikkaus Suomessa saattaa olla puhdas vesi.
Provosoin hieman edellisessä puheenvuorossani. Toki Suomellakin olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia EU:n ulkopuolella, mutta oleellisesti heikompia kuin EU:n sisällä.
"Itse lähinnä mittaisin sillä että kuinka paljon saisimme päättää asioistamme. "
=> olen täsmälleen samaa mieltä. Suomi ei ole koskaan historiansa aikana ollut niin itsenäinen kuin mitä se viime vuosina on ollut. Olemme mukana Euroopan Unionin päättävissä elimissä vaikuttamassa, Unionin ulkopuolella joutuisimme käytännössä kuitenkin sopeutumaan Unionin päätöksiin voimatta itse niihin vaikuttaa. Eikä tarvitse olla rähmällään itään päin.
"Vaikka elintasomme hiukan tipahtaisi erotessamme EU:sta niin mitä sitten?"
=> Niinpä. Mietihän sitä.
"Tulevaisuudessa tuo rikkaus saattaa olla puhdas vesi"
Tässähän onkin yksi keino jonka avulla selviämme paremmin.Pidämme huolta vedestämme.
Nettomaksut ovat todellakin vain yksi haitta EU:n jäsenyyden kanssa. Perustuslainvastaisuus on toinen. EU:sta irtautumalla rahaa saataisiin säästymään.
On parempi maksaa veroja omalle maalle kuin ulkomaille.
Milläs sen EU:n arvon mittaat? Demokratiavajeessa, eläinkuljetuksissa, Prodin sanojen mukaan "typerässä" vakaussopimuksessa, korruptiossa, tuhlailussa...
katsomassa....
http://www.uta.fi/laitokset/politiikka/tutkimus/oheismatr.IlRu.htm