Olen seurannut jonkun aikaa kirjoittelua ja se on tavallaan surullista että keskuudessamme on paljon lähimmäisiä jotka joko purkavat näillä uskontopalstoilla kaunaisuuttaan tai ovat kuukaudesta toiseen huolissaan veljiensä ja sisartensa ymmärtämisen tai tiedon tasosta, ja aina vaan samoissa asioissa. Eikä tuohon huoleen näytä paljoa vaikuttavan että asianomaisille on esitetty mahdollinen selitys tai selityksiä, useaankin kertaan, kyseessä olevaan ongelmaansa.
Joka tätä mormonismin kiveä kovin potkaisee ei nähtävästi voi hyväksyä sitä että potkaisu kuitenkin koskee tai sitten sitä ettei potkut tuota kiveä heti poista. Ei sitten se mielestä jää.
Ei ehkä pidä ottaa tavakseen potkiskella muiden kiviä. Niitä voi hyvin tarkastella omalla sijallaan ja halutessaan kiertää sen kummemmin mielenrauhaansa menettämättä.
Joka tapauksessa kirjoittelu kertoo paljonkin näppäilijöiden luonteesta.
Taitaa se kuulua ihan mormonien periaatteisiin ettei pidä toisten uskoa viisastella. Kehottavat mieluusti kysymään asianomaisilta eivätkä auliisti selitä miten muut uskovat.
Joka tätä mormonismin kiveä kovin potkaisee ei nähtävästi voi hyväksyä sitä että potkaisu kuitenkin koskee tai sitten sitä ettei potkut tuota kiveä heti poista. Ei sitten se mielestä jää.
Ei ehkä pidä ottaa tavakseen potkiskella muiden kiviä. Niitä voi hyvin tarkastella omalla sijallaan ja halutessaan kiertää sen kummemmin mielenrauhaansa menettämättä.
Joka tapauksessa kirjoittelu kertoo paljonkin näppäilijöiden luonteesta.
Taitaa se kuulua ihan mormonien periaatteisiin ettei pidä toisten uskoa viisastella. Kehottavat mieluusti kysymään asianomaisilta eivätkä auliisti selitä miten muut uskovat.
Vastaukset 60
Vanhimmat
puhutaan mormonismista, susan kurosesta, laihduttamisesta, idolseista ja jehovantodistajista ja vaikka mistä lähes identtiseen tyyliin. Täällä esitetään mielipiteitä ja kinastellaan ja vaahdotaan, koska tämä areena ON SITÄ VARTEN.
Voimme kutsua ystäviämme kotiin tai vaikkapa takkavalkeailtaan kappelille ja niissä tilaisuuksissa ohjata keskustelua rauhallisesti ja hartaasti, mutta tämä paikka on tällaista varten : ) ... eikö asian voisi nähädä vapauttavanakin - ja onhan se sitä; internetin ja keskustelupalstojen myötä mekin (jäsenet) tiedämme ja puhumme asioista, mistä ei koskaan ennen puhuttu eikä (ainakaan nykyisessä mittakaavassa) täällä Suomessa edes tiedetty (siis liittyen mormonismiin).
Hienoa sanon minä.
Vapaassa maassa saa kirjoittaa mitä haluaa ja iloitsen siitä itsekin.
Kunhan muistaa että täällä kaikki tieto ole mitenkään luotettavaa, puolin eikä aina toisinkaan.
On kuitenkin arveltavissa että asianomaiset tietävät omat asiansa paremmin kuin muut, ja jos tämä kyseenalaistetaan, silloin asianomistajia pidetään valehtelijoina ja pettäjinä, tai vähintään yksinkertaisina, mikä väite voidaan ottaa todesta tämän kansan syvissä riveissä. Sekin tässä surettaa, mutta minkäs teet.
Ihan turhaan, mielestäni. Se perusasia on sinunkin hyväksyttävä, etteivät aktiivimormonit voi määrätä näillä vapailla palstoilla yhtään ylitse muiden.
Olen samaa mieltä salamormonin kanssa. Tämä on erinomaisen vapauttavaa, verrattuna kirkon jäsenten keskeisiin kokoontumisiin, jossa kaikki ovat suurin piirtein samanmielisiä.
Erimielisten kanssa keskustelu rikastuttaa monella tapaa kaikkien näkökantoja.
Mielestäni on niin, että ellei kestä tällaista vapaata keskustelua, niin sitten kannattaa kokonaan pysyä poissa nettipalstoilta.
tässä uhutaan kahdesta eri asiasta.
Miksi kiusaat itseäsi?
sanot; mutta sepä tässä jujuna onkin! Tällä areenalla jaetaan vain yhdenlaisia titteleitä, ja se titteli on: keskustelija. Toki voit kertoa olevasi mormoni ja toivoa, että sinua pidetään asiantuntijana, mutta se ei ole oleellista – tai sanoisinko jopa, että oleellista on, että näin EI käy. Tämä ei ole opetushuone eikä tänne kuulu syntyä johtajia eikä alamaisia, ei tietäjiä eikä niitä, jotka eivät tiedä. Täällä Tapani, Turust ja tode ovat kaikki yhtä hyviä mormonismi-keskustelijoita. Palstan tarkoitus on keskustelun vapaus, ei kunnioituksen kylkiäisenä kulkeva vaikeneminen.
Ota vaan rennosti niin kuin Mustelmakin vähän vihjaa. Täällä ei tarvitse saada ketään kääntymään; täällä saa viskellä tyynyjä niin kovaa, että höyhenet lentelee : )
etten tietenkään kehota sinua rikkomaan omia rajojasi enkä toimimaan vastoin omaa uskoasi, vaikka leikkiin kutsunkin : )
Me kolme, Tapani, turust ja minä olemmekin heitelleet höyhentyynyjä aika monta vuotta - ja vielä vain pölisee. Mistä muuten osasitkin yhdistää juuri meidät?
kääntymistä. Siihen päättyisi tämän palstan historia. Lienet Tode sinäkin huomannut minun aina välillä jarruttelevan hänen kääntymishalujaan.
Turust
Joo olen huomannut ;-)!
ai että "painu helvettihin siitä"?
Anteeksi että paljastin huonon sisälukutaitosi.
Totuushan nyt on vain se että minä viihdyn täällä.
Ihmiset osallistuvat näihin palstakeskusteluihin aivan vapaaehtoisesti, ja sana on vapaa. Sinä olet ilmoittanut halusi määrätä, miten muut saavat osallistua. Ei se kuule käy laatuun.
Ehkäpä olet masokisti? Mistä sitä tietää.
Käyttämäsi sanonta ei kuulu omaan sanastooni.
Minä olen kirjoittanut nuo kaksi ensimmäistä juttua ketjussa.
Sitä en tiedä kuka jatkoi kanssasi tähän asti.
Näemmä olet sitten sinäkin herkkä vetämään johtopäätöksiä. Toivottavasti et nyt sentään mormonismista samalla vauhdilla.
Ellei se, että haluaisit ihmisten käyttäytyvän tällä palstalla oman tahtosi mukaan.
Se ei kuitenkaan onnistu.
Väittely ja keskustelu ovat kaksi eri asiaa. Olen huomannut, että näistä ensimmäistä on täällä enemmän.
Väittelyssä pyritään vain kaatamaan toisen mielipide asiasta ja keskustelussa pyritään oppimaan molemmilta.
tämä on ollut hyvä aika keskustella toisten kanssa. Teemmehän sitä joka päivä muutenkin kuin netissä, tai minä ainakin teen.
Minun mielestä tämä olisi paljon hyödyllisempi kyllä, jos emme riitelisi ja puhuisimme näistä asioista rauhassa, vaikka olemme eri mieltä. Se ei auta että tänne eksyy häirijät kenellä ole ollenkaan halua keskustella, vaan syyttävät, pilkkaavat, ja muuten vain häiritsevät. Mutta niitä on toisissakin palstoilla.
Olen voinut harjoitella Suomea, ja olen kättänyt tätä tilaisuutta opiskella evankeliumia. Tämä on ollut minulle henkilökohtaisesti erittäin hyödyllistä, ja jos joku lukija on saanut minun sanoista jotain hyvää niin olkoon. Itse olen ollut hyvin ylpeä minun suomalaisista veljeistä ja sisarista ketkä ovat olleet täällä puolustamassa uskontoamme.
Huomaan että meidän viestejä lukee joskus parikin tuhatta, ja vain pieni osa heistä itse vastaa. Toivon että he hiljaa lukevat ja pohtivat näitä asioita, ja jos heille tulee mieli oppia lisää he ottavat lähetyssaarnaajiin yhteyttä.
Kaiken sen jälkeen mitä me olemme täällä puhuneet, me emme ole tämän kirkon virallisia edustajia. Ne nuoret vanhimmat ja sisaret kenet kutsutaan siihen tehtävään, eli lähetyssaarnaajat, ovat kirkon viralliset edustajat. He opettavat evankeliumin totuudet puhtaasti, yksinkertaisesti, ja järjestyksessä (ensin maitoa sitten lihaa). Jos kenelläkään on meidän sanoista tullut kiinnostusta oppia lisää kirkosta, ota lähetyssaarnaajiin yhteyttä.
www.mormonit.fi
V.Mayfield
onko meillä oikeuttakaan piilottaa kynttiläämme vakan alle. Jos kovasti ärsyttää voi aina lämmittää saunan.
Turust
> ensin maitoa ja sitten lihaa...
Sorry. Olen kasvissyöjä ja sellaisena aion pysyä. Siispä käännytysyritykset ovat turhia...
olen kasvisyöjä.
http://www.allangles.com.au/images/gallery/food/steak.jpg
V.Mayfield
http://www.extrememortman.com/wp-content/uploads/2006/07/Mortons Steak Bible.jpg
V.Mayfield
Ensin maitoa ja sitten soijaa, tai jos olet vekaani, niinkuin tyttäreni perhe, niin ensin soijamaitoa ja sitten soijaa.
Unski
... "Maitoa ennen lihaa" periaatetta voidaan verrata helppoheikkiin joka kauppaa kökköä karkkina.
Se ei ole ollenkaan rehellistä!
Me opetamme ihimisiä sen mukaan mitä he ovat valmiina ottaa vastaan.
Esimerkiksi kun opetamme semmoisia ketkä ei edes usko Jeesukseen Kristukseen, niin me keskitymme ensiksi siihen asiaan että Jeesus on Kristus, Luojamme ja Vapahtajamme.
Minulla oli toverini kanssa mahdollisuus opettaa yhtä kiinalaista tyttöä joka ei tiennyt mitään Kristuksesta. Kun hänellä oli se perusta me opetettiin sitten Joseph Smithistä ja evankeliumin palautuksesta, ja siitä että olemme Jumalan lapsia.
Minä en ymmärrä miksi sinä väität että se ei ole rehellistä. Ei meitä hävetä ainakaan puhua meidän eri opeista. Me vaan yritämme olla viisaita ja opettaa järjestyksessä. Ei se mitään ihmeellistä ole. Näinhän koulussakin opetetaan.
V.Mayfield
mukaasi asiakkaan pitää voida maistaa karkkeja, ennen ostopäätöstä. Näinköhän ne ruotsalaisetkin testaavat kaikki tulitikkunsa tehtaalla ennen paketointia? ;)
...ja maksatko esimerkiksi auton sillä perusteella että myyjä kertoo sen olevan punainen, kaunis, hieno ja että siinä on neljä pyörää?
Kun sitten lähdet sillä ajamaan, niin huomaatkin moottorin olevan sökö.
mutta saatan olla alussa kiinnostunut autoon koska se on kaunis ja hieno. Sitten ennen kuin ostan auton niin varmasti otan jokaisesta asiasta selville. Kun ostan auton, niin se tulee olemaan auto minkä moottori on hyvässä kunnossa, tai en osta.
Onneksi lähetyssaarnaajien tehtävä on valmistaa ihmisiä kirkon jäsenyyttä varten. Jos ihminen ei ole valmis siihen hänen ei pitäisi mennä kasteelle. Eikä hänen tarvitse tietää kaiken ennen kasteen menoa. Ei profeetatkaan tiedä jokaista asiaa. Meistä tulee Kristuksen opetuslapsia kasteessa. Siitä lähtien meillä on Pyhän Henken lahja oppaana, ja opimme askel kerralla viisaan Jumalan tahdon mukaan.
Jos sinulla on Pyhän Hengen todistus Joseph Smithistä profeettana, Mormonin kirjasta, pappeuden palautuksesta, ja Jeesuksesta Kristuksesta, niin se on ihan tarpeeksi alussa. Sitten, ennen kastetta, sinulle opetetaan Jumalan käskyt, kymmenyksistä, temppeleistä ja temppeli toimituksista, ja Taivaallisen Isän suunitelmasta. Kaste puhuttelussa, sinulta kysytään uskotko näihin asioihin ja mikä on sinun ymmärrys näistä asioista. Jos ole valmis ja halukas menemään kasteelle, ja olet tehnyt parannuksen synneistäsi, niin sinut kastetaan ja saat Pyhän Hengen lahja.
Sitten alkaa sinun uusi elämä kristuksen opetuslapsena. Sitten pikkuhiljaa kokemuksesi kautta opit syvemmin evankeliumin periaatteista. Tämä opetus tapahtuu kun olet kuulianen Herran käskyille, käyt pyhäkoulussa, palvelet eri tehtävissä, käyt temppelissä, palvelet lähimmäistäsi, jne... Henki ohjaa sinua tässä, ja saat kokemuksen kautta semmoista opetusta mitä et voi saada millään muulla tavalla. Näin seuraamalla Kristuksen opetuksia ja esimerkkiä, tulet tuntemaan Jumala ja Hänen Poikansa.
"Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen." - Joh. 17:3
V.Mayfield
Varsin monessa maassa mm. Aasiassa irtotavarana myytävien tuootteiden maistelu on ihan sallittua...
Uskonnon vertaaminen karkkeihin on tosin aika ontuvaa. Vaarallisiahan ne karkitkin ovat, mutta eivät yhtä vaarallisia kuin uskonnot;-)
Sinähän et itse ole käännynnäinen, vaan BIC.
tai jossain vaiheessa meistä täytyy tulla käännynnäisiä.
Olen myös nähnyt ja auttanut toisia tulemaan Kristuksen tykö parannuksen ja kasteen kautta.
Ja itse, joka Sunnuntai, uudistan kasteliittoni nauttimalla sakramenttia. Siihen valmistaudun joka viikko ihan niinkuin kasteelle valmistaudutaan, uskomalla Kristukseen ja tekemällä parannus.
Yritän seurata Kristuksen esimerkkiä ja opetuksia, ja olen sen kautta oppinut paljon ja toivon että voin oppia paljon enemmänkin elämäni aikana.
Minulla on ihan oma todistus sanomamme totuudesta, ja sen perusteella puhun ihan asiantuntijana.
V.Mayfield
tai arkikielellä kokemusperäinen totuus on sellaista, jota ei koskaan saada tietää analyyttistä eli loogista tietä käyttäen. Siksi on "maistettava". Kukaan ei sinulle voi osoittaa minkään ruoka-aineen makua ellet itse maista. Tämä koskee myös hengellisiä asioita. "Hengelliset on tutkittava hengellisesti" tähän tapaan:
"Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne."(Jaak. 1:5-6)
"Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)
"Nyt, kuten sanoin uskosta - että se ei ollut täydellistä tietoa - aivan samoin on minun sanojeni laita. Te ette voi aluksi tietää niiden olevan täydellisen varmasti totta, sen enempää kuin usko on täydellistä tietoa.
Mutta katso, jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoittaisitte vähäisen uskoa, niin, vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani.
Nyt, vertaamme sanaa siemeneen. Nyt, jos te annatte sijaa, niin että sydämeenne voidaan kylvää siemen, katso, jos se on oikea siemen eli hyvä siemen, jos te ette epäuskollanne heitä sitä pois, niin että vastustatte Herran Henkeä, katso, se alkaa paisua teidän rinnassanne, ja kun te tunnette nämä paisumisen liikkeet, te alatte sanoa itsellenne: Tämän täytyy olla hyvä, sillä se alkaa avartaa sieluani; niin, se alkaa valaista ymmärrystäni, niin, se alkaa olla minusta ihana."
Alma 32:26-28.
Sekin aivan inhimillistä. Voit kuitenkin päästä eroon harhaluuloistasi. Kokeile vaikkapa Steven Hassanin kirjoja. Steven oli muistaakseni itse aikoinaan mukana moonilaisissa.
http://www.freedomofmind.com
...että moottori on kunnossa ellei sitä sinulle kerrota ja oma älli ei riitä?
Eivät lähetyssaarnaajatkaan kerro potentiaaliselle kasteelle menijälle kirkon ja Joseph Smithin historiaa objektiivisesti saatika sitten muita MAP-kirkon kummallisia kommervenkejä...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Analyyttinen_ja_synteettinen
Hassan itse on kiihkoilija jota vakavat tutkijat eivät ota tosissaan
Ihan hyvä viesti idealtaan, mutta onhan niitä tapoja tutkia hengellisiä asioita satoja tuhansia muitakin.
vain hengellisesti. Sen ilmenemistä voi tutkia analyyttisesti, mutta hengellisen voi kokea vain hengellisesti samoin kuin maun voi kokea vain maistamalla. Uskontotiede tutkii hengellisiä ilmiöitä analyyttisesti olematta vähimmässäkään määrin hengellistä. Sellaisena se ei voi sanoa itse hengellisestä mitään.
sovellettuna onkin noin, mutta totuuden eri lajien määrittely on asia erikseen. Totuus jaetaan analyyttisiin eli välttämättä tosiksi todistettaviin ja synteettisiin eli kokemusperäisiin totuuksiin. Kokemusta ei voi kuvata lauseopin avulla.
ovat monille todellisia lempikohtia ja ovat aiheuttaneet kääntymyksen. Vaimoni aikanaan teki päätöksen juuri Alman kirjan vertauksen perusteella, jossa sanaa verrattiin siemeneen. Jumala on oikeudenmukainen ja antaa meille vastauksen vilpittömään rukoukseen. Hän on kaiken totuuden lähde ja voimme luottaa häneen enemmän kuin yhteenkään maailman viisaaseen ajattelijaan.
Pyhä Henki on todella arvokas asia meille ja kun olemme sen johdatuksessa ei kukaan voi puhua meitä ympäri taitavillakaan puheilla, vaan saamme tietää kaikesta totuuden. Juuri tuo maistaminen on todella hyvä ja arvokas kokemus. Sen tunteen saa vain olemalla sopusoinnussa Jumalan hengen kanssa. Jos etsimme vain virheitä ja olemme arcvostelun hengessä emme voi saavuttaa sitä harmoniaa jota tarvitsemme kun lähestymme Jumaluutta saadaksemme totuudenmukaisen vastauksen kysymykseemme.
Unski
Eipä siitä ollutkaan kysymys, vaan noista lainauksistasi. Oletko sitä mieltä että vain mormonit ovat hengellisiä? Olen kuullut Dalai Lamaakin parjattavan saatanan kätyriksi ja epähengelliseksi näet. Sitä tarkoitin.
meikälaïnen olisi paremmin osannut sanoa!! Kiitos kirjoituksestasi Mayfield!
Mormonismia ei voi luokitella mihinkään totuuteen eikä totuudeksi millään lailla.
vaikka et ole maistanut. Mielipiteesi on yhtä mieletön, kuin jos sanoisit, ettei mansikka maistu miltään sellaiselle, joka ei ole koskaan maistanut mansikkaa.
Tietenkin virheitä pitää etsiä, sillä nimenomaan ne paljastavat sen että väitetty asia tai totuus ei ole lähtöisin Jumalasta.
Ilman kritiikin häivää sinulle pystytään syöttämään aivan mitä tahansa soopaa totuutena ja sinä sitten sen nielet hymyssäsuin, karvoineen päivineen.
Virheet paljastavat valheen.
mutta kun olemme tekemisissä Jumalan Hengen kanssa tulee meidän olla sopusoinnussa ja siihen ei oikeuta riidan ja epäuskon henki. Tuskimpa kysyn Jumalalta sellaista minkä tiedän olevan väärin. Mutta jos minä haluan tietää esim. onko MK. totta niin voin kysyä sitä suoraan Jumalalta. Jos minulla on silloin voimakas ennakkoasenne, niin se varmasti vaikeuttaa vastauksen saamista.
Unski
Ei ole kysymys minun mielipiteestäni vaan mormonismin määrittely totuudeksi on mahdotonta. Yhtä mahdotonta on määritellä mansikkaa hyvänmakuiseksi.
Tapanin tapaan ilmeisesti väität, että jos joku on saanut pyhän hengen todistuksen jostain muusta uskonsuunnasta hän on vilpillinen, kysynyt väärin, saanut vain pienen osatotuuden jne,...
Jos joku ei ole saanut Map-kirkon totuudesta sinulle mieluisaa vastausta, hän on ollut vilpillinen, ennakkoasenteellinen, jne,..
ennakkoluuloista, paitsi proletariaatin diktatuuria, myös yleensä Neuvostoliittolaisia autoja kohtaan. Aameeriikassa tällainen on varsin tavallista.
Jutut ovat kuin rahattomalla lehmän ostajalla kun huomioidaan Aameeriikan omat öljyvarat.
Turust
uskonnoissa on totuutta. Kun Jeesuksen opetuslapset valittivat niistä, jotka eivät seuranneet heitä ja kuitenkin toimivat Jeesuksen nimessä tai jotain sinnepäin en nyt muista kohtaa, niin Jeesus sanoi heille, että joka ei ole meitä vastaan on meidän puolellamme. Samoin kaikki jotka opettavat Raamatusta Jumalan sanaa tekevät vilpitöntä työtä ja ovat Jeesuksen puolella vaikka heillä ei olisikaan toimivaltaa, niin heidän opetuksensa nostaa kuitenkin ihmistä lähemmäksi Jumalaa ja on näin valmistavana evankeliumina. Jos ihmiskunta olisi vajonnut täydelliseen pakanuuteen olisi palautetun kirkon asema huomattavasti heikompi.
Joillekin ihmisille jokin muu kirkko saattaa olla tässävaiheessa oikeampi vastaus. Kun ymmärrys hengellisistä totuuksista kasvaa voi olla aika etsiä suurempaa totuutta.
Minä esitin kysymyksen MK:n totuudesta. Muissa kirkoissa ei ole tietääkseni tällaista pyhää kirjaa, joka on toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, joten se lienee aiheellinen kohde rukoiltavaksi.
Unski
No hyvä. Kunhan sinäkin kasvat henkisesti, opit että Map-kirkolla on hyvin kapea käsitys totuudesta ja pääset suurempien totuuksien lähteille.
kapea käsitys mormonismista ja siksi käsitys myös kapeasta totuudesta?
Rinnastat totuuden ja mormonismin? Silloin käsityksesi on todella suppea.
elämään ja harvat löytävät sen. Lavea on tie joka johtaa kadotukseen ja moni kulkee sitä.
Jeesus sanoi etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
Unski
vaan se, että itse maistaa.
Ja jos joku sanoo mansikkaa pahaksi, sinä sanot että kyseisellä henkilöllä on ollut väärä asenne!
No kumma juttu, että sinä valitset tuon h-pukki Smithin viitoittaman tien.
asiallisesti kirjoittelemaan? Rassukka.
Yhtä asiallista on sanoa että se ainut kapea tie kulkee tuon tyypin kirkon kautta.
Johan sananlasku sanoo oma maa mansikka, muu maa mustikka :-)
Se tarkoittaa sitä, että kukin KOKEE omansa parhaaksi. Mormonit kokevat omansa parhaaksi. Siitä se asennevika;-)
On tosin myös sananlasku, jonka mukaan ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
...Jumalaan uskon mutten Joseph Smithiin.
Jos on mormoni, tulee purematta niellä kaikki Josephin jutut ja vielä kauniisti hymyillä päälle.
Ei Jumalaan, Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä uskominen ole ollenkaan vaikeata. Josephiin uskominen taas onkin sitten täysin mahdoton asia.
Kyllä se vaan niin uskomaton tyyppi oli...