Matikainen -Kallström: ministereille

Kokoomuksen edustaja ja ehdokas Marjo Matikainen Kaalström sanoi äsken radio Vegan keskustelussa, että "Ministeriksi ei tulisi valita puolueista sellaisia, jotka eivät osaa ruotsia".
Ja että "kansanedustajiksi tulisi kansalaisten valita vain ruotsia osaavia".
Lisäksi Matikainen haluaa, että ruotsinkieliset nostetaan yläluokaksi sitenkin, että heille maksettaisiin lisää palkkaa kielilisän muodossa.

Matikaisen mukaan siis kukaan suomenkielinen, joka ei osasi ruotsia sujuvasti ei saisi päästä Suomessa ministeriksi, eikä edes kansanedustajaksi.Ja ruotsinkielisen tulee hänestä saada enemmän palkkaa samasta työstä kuin suomenkielisen.
Eikö ole kumma, miten nämä suomenkielisinä suomenkielisille esiintyvät ovat kaksinaamaisia?
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

siis ne jotka opettelee enemmän kieliä, saa siitä myös korvauksen. samoin, jos sä opettelet minkä tahansa aineen yliopistolla ja käytät sitä sun hyväksesi työn haussa, niin saat parempaa palkkaa.

se on tasa-arvoista. ja toiseksi, me olemmme kaksikielinen maa, meillä on vähemmistö, jota pitää tukea.

miksi riidellä samasta asiasta vuosikausia?

Äänestä
  • Mielestäni kansanedustajaksi tai ministeriksi ei pidä valita ketään joka ei osaa saamea. Kyllä jämpti on niin.

    Äänestä

  • Ihmeellistä on se, että mielestäni palkan pitää määräytyä tehtävän työn perusteella. Se on tasa-arvoista. Sillä onko pätevyys työn suorittamiseen hankittu opiskelemalla vai kokemuksen kautta ei ole mitään merkitystä.

    Meillä on monia vähemmistöjä, joista yksi on (historiallisista syistä?) nostettu erikoisasemaan. Olisikin syytä tarkastella ovatko ne perusteet edelleen olemassa.

    Äänestä

Ei mitään havuja, vaan Pakkoruotsia perkele!

Tällainen luopio menee automaattisesti dispoon. Älä siis ikinä äänestä pakkoruotsittajaa.

Niillä kun ei ole isänmaata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RUOTSIN OSAAMISEN PAKKO kirjoitti:

Kokoomuksen edustaja ja ehdokas Marjo Matikainen Kaalström sanoi äsken radio Vegan keskustelussa, että "Ministeriksi ei tulisi valita puolueista sellaisia, jotka eivät osaa ruotsia".
Ja että "kansanedustajiksi tulisi kansalaisten valita vain ruotsia osaavia".
Lisäksi Matikainen haluaa, että ruotsinkieliset nostetaan yläluokaksi sitenkin, että heille maksettaisiin lisää palkkaa kielilisän muodossa.

Matikaisen mukaan siis kukaan suomenkielinen, joka ei osasi ruotsia sujuvasti ei saisi päästä Suomessa ministeriksi, eikä edes kansanedustajaksi.Ja ruotsinkielisen tulee hänestä saada enemmän palkkaa samasta työstä kuin suomenkielisen.
Eikö ole kumma, miten nämä suomenkielisinä suomenkielisille esiintyvät ovat kaksinaamaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu