Koska kuningas oli jumalan maanpäällinen käskynhaltija ja edustaja, jumalan sijainen, ylimmäinen pappi sekä vitsalla ja sauvalla kansaansa ohjaava ja kaaosvoimilta suojeleva ”suurten kansanjoukkojen paimen”, tuli kuninkaan levittää Jumalan sanaa koko maailmaan. Auringonjumala Šamasin kuvana kuningas oli kansansa aurinko sekä oikeudenmukainen ylituomari. Kuninkaalla oli valta ylentää ja alentaa, rangaista ja vapauttaa, sillä hän oli ylijumala Mardukin kuva.
Tunnusmerkkeinä kuninkaalla oli mm. paavillinen tiara ja pitkä paimensauva. Kuningas kuvattiin monesti elämänpuun hoitajana (elämänpuu oli kosmista harmoniaa ja maailmankaikkeudessa vaikuttavien voimien tasapainoa kuvaava esoteerinen sofistikoitunut kaavio).
Kuningas oli itse asiassa jumala ihmismuodossa, jonka patsaita palvottiin yhdessä jumalien patsaiden rinnalla ja hän esitti jumalan roolia uskonnollisissa rituaaleissa sekä näytelmissä: kuningas oli Tammuz-jumalan inkarnaatio, joka oli imenyt jumalanäidin rintaa temppelissä pienenä lapsena, ja kruununprinssinä hän oli jumalan poika sekä Pelastaja, jonka hallintokauden tuleminen ennakoi sitä, että valo voittaa pimeyden.
Kuninkaan tuli korkeassa asemassaan jumalan maanpäällisenä käskynhaltijana kantaa valtaisa moraalinen vastuu ja velvollisuus: hänen tuli olla täydellinen ihminen (”jumalan täydellinen peilikuva”). Hänen oli vastattava herralleen jumalalle toimistaan ja kansan hyvinvointi riippui kuninkaan teoista. Jos kuningas oli hyvä, hän oli ”hyvä paimen”, joka palkittiin jumalan siunauksella, mutta paha, kansansa harhaan johtava kuningas, sai jumalan vihan ja rangaistuksen osakseen. Historiaa tulkittiin siten, että poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen menestys seurasi kuninkaan hurskaudesta, mutta vastoinkäymiset olivat rangaistuksia moraalisesta rappiosta ja synneistä (tämäkin on linjassa vanhatestamentillisen valtavirta-teologian kanssa).
Kuningas oli jatkuvasti tarkan moraalisen valvonnan alainen ja uskonnolliset ja opilliset auktoriteetit ohjailivat hänen toimiaan. Sapattisäännöt, paasto, katumusharjoitukset sekä koko vuoden sisäänsä sulkeva kultillinen kalenteri hallitsi kuninkaan päivittäistä elämää. Kuukauden 1., 7., 14 (täydenkuun päivä), 19., 21. ja 28. päivä olivat vapaapäiviä, sapatteja (šapattu). Työnteosta oli kieltäydyttävä ja noudatettava tarkkoja käytössääntöjä, sillä noihin ”pahoihin” päiviin liittyi seitsemään sairauksia tuottavaan demoniin yhdistettyjä rajoituksia. Nämä sapatit ovat juutalaisten sapatin lähtökohta, juutalaiset vain perustelivat sapatin vieton toisella tavalla.
Enteitä tutkittiin "tieteellisen" tarkasti ja ne kuvasivat läheistä tulevaisuutta ja jumalten päätöksistä maailmaa kohtaan, mutta osa oli varoituksia, joiden tarkoitus oli näyttää suunta kuninkaalle, jotta enne ei toteutuisi. Enteen peruuntuminen edellytti katumusta, oman tilan ymmärtämistä, nöyrtymistä ja katumusta ja mikäli näin tehtiin, voitiin synnit antaa anteeksi ja taivaalla näkyi pahaenteisen ennusmerkin kumoava uusi ennemerkki.
Tunnusmerkkeinä kuninkaalla oli mm. paavillinen tiara ja pitkä paimensauva. Kuningas kuvattiin monesti elämänpuun hoitajana (elämänpuu oli kosmista harmoniaa ja maailmankaikkeudessa vaikuttavien voimien tasapainoa kuvaava esoteerinen sofistikoitunut kaavio).
Kuningas oli itse asiassa jumala ihmismuodossa, jonka patsaita palvottiin yhdessä jumalien patsaiden rinnalla ja hän esitti jumalan roolia uskonnollisissa rituaaleissa sekä näytelmissä: kuningas oli Tammuz-jumalan inkarnaatio, joka oli imenyt jumalanäidin rintaa temppelissä pienenä lapsena, ja kruununprinssinä hän oli jumalan poika sekä Pelastaja, jonka hallintokauden tuleminen ennakoi sitä, että valo voittaa pimeyden.
Kuninkaan tuli korkeassa asemassaan jumalan maanpäällisenä käskynhaltijana kantaa valtaisa moraalinen vastuu ja velvollisuus: hänen tuli olla täydellinen ihminen (”jumalan täydellinen peilikuva”). Hänen oli vastattava herralleen jumalalle toimistaan ja kansan hyvinvointi riippui kuninkaan teoista. Jos kuningas oli hyvä, hän oli ”hyvä paimen”, joka palkittiin jumalan siunauksella, mutta paha, kansansa harhaan johtava kuningas, sai jumalan vihan ja rangaistuksen osakseen. Historiaa tulkittiin siten, että poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen menestys seurasi kuninkaan hurskaudesta, mutta vastoinkäymiset olivat rangaistuksia moraalisesta rappiosta ja synneistä (tämäkin on linjassa vanhatestamentillisen valtavirta-teologian kanssa).
Kuningas oli jatkuvasti tarkan moraalisen valvonnan alainen ja uskonnolliset ja opilliset auktoriteetit ohjailivat hänen toimiaan. Sapattisäännöt, paasto, katumusharjoitukset sekä koko vuoden sisäänsä sulkeva kultillinen kalenteri hallitsi kuninkaan päivittäistä elämää. Kuukauden 1., 7., 14 (täydenkuun päivä), 19., 21. ja 28. päivä olivat vapaapäiviä, sapatteja (šapattu). Työnteosta oli kieltäydyttävä ja noudatettava tarkkoja käytössääntöjä, sillä noihin ”pahoihin” päiviin liittyi seitsemään sairauksia tuottavaan demoniin yhdistettyjä rajoituksia. Nämä sapatit ovat juutalaisten sapatin lähtökohta, juutalaiset vain perustelivat sapatin vieton toisella tavalla.
Enteitä tutkittiin "tieteellisen" tarkasti ja ne kuvasivat läheistä tulevaisuutta ja jumalten päätöksistä maailmaa kohtaan, mutta osa oli varoituksia, joiden tarkoitus oli näyttää suunta kuninkaalle, jotta enne ei toteutuisi. Enteen peruuntuminen edellytti katumusta, oman tilan ymmärtämistä, nöyrtymistä ja katumusta ja mikäli näin tehtiin, voitiin synnit antaa anteeksi ja taivaalla näkyi pahaenteisen ennusmerkin kumoava uusi ennemerkki.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tekemistä adventismin kanssa.