Fredom07:n oivallus hoitokokouksista

Taaempana keskusteluissa Fredom07, esitti hyvän kysymyksen.

Miksi hoitokokouksissa ei ajettu pahaa henkeä ulos hoidetuista, Jeesuksen esimerkin mukaan?

Ei Jeesuskaan koskaan heittänyt riivattua paholaiselle.
9654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

alamaisiaan, eli "puhdistaa puimatannertaan". Ei siinä todellisista hengistä edes ollut kysymys vaan SRK:n työvaliokunnassa keksityistä keinohengistä, joiden avulla alamaiset saatiin ajettua ahtaalle. Näin eroteltiin jyvät akanoista eli "kuolemaan asti" SRK:lle kuuliaiset eroteltiin itsenäiseen ajatteluun kykenevistä ei-toivotuista henkilöistä.

Äänestä
  • Siinä olivat aivan muut lähtökohdat, kuin "hoito". Puhdistus on oikeampi sana.

    Erikoisia olivat "hoitokokoukset", onneksi terveydenhuoltomme, ei toimi samalla logiikalla SRK:n kanssa

    Äänestä

tehtiin: tuhannet ja taas tuhannet pääsivät rauhaan ja vapauteen heitä riivanneista kuivista, märistä ja mistälie vääristä hengistä, jotka olivat alkaneet mellastaa Sionissa.
...eli toimittiin nimenomaan Jeesuksen esimerkin mukaisesti.

Äänestä
  • Hautakivistä Oulunsalon ja Kempeleen sekä Ylikiimingin hautausmaalta, sekä Oulunsalon ylisuurista, jopa moninkertaisista ikäihmisten mieliala- lääkkeistä.

    Äänestä

  • henkiä POIS ihmisistä vai ihmisiä pois seurakunnasta?

    Jeesus nuhteli pahoja henkiä, käski niitä poistumaan, ei ihmisiä, joissa oli paha henki. Näin toimivat myös opetuslapset.

    Käsittääkseni vl:t kehoittivat parannukseen vääristä hengistä...??? Mitä se semmoinen oppi oikein on?

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Hautakivistä Oulunsalon ja Kempeleen sekä Ylikiimingin hautausmaalta, sekä Oulunsalon ylisuurista, jopa moninkertaisista ikäihmisten mieliala- lääkkeistä.

    hautakivestä Keski-Suomessa. :(

    Äänestä

  • Luultavasti minun pitää nauraa, mutta kun et laittanut hymiötä:( , itkeä voisi, jos olet tosissasi.

    Jeesus sanoi tasantarkkaan riivatun sisällä olevalle hengelle poistumiskehoituksen, näin ei menetelty yhdessäkään hoitokokouksessa, tosin voi kysyä oliko riivaaja hoitajissa?

    Eikä riivattu, olisi voinut omalla tahdollaan mitään sisällään olevalle hengelle, lestadiolaisen menetelmän mukaan, jokainen riivattu olisi heitetty paholaiselle.

    Äänestä

  • fredom07 kirjoitti:

    hautakivestä Keski-Suomessa. :(

    sen hautakiven äärellä. Viimeksi viime kesänä.

    Sellaisten hiljentymisten jälkeen ei ole kaipausta ry:n seuroihin. Siksi tuntuu suorastaan pahalta kun niitä tänne referoidaan.

    Äänestä

ne, joissa demoni asuu, eivät voi ajaa kuulusteltavasta Pyhää Henkeä ulos. Eli kuulusteltavissa asui Jumalan Henki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Devout kirjoitti:

Taaempana keskusteluissa Fredom07, esitti hyvän kysymyksen.

Miksi hoitokokouksissa ei ajettu pahaa henkeä ulos hoidetuista, Jeesuksen esimerkin mukaan?

Ei Jeesuskaan koskaan heittänyt riivattua paholaiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu