Olisikin mukavaa jos aktvisitit keskittäisivät puhtinsa edellämainittujen oikeasti vakavien ja surullisten tapauksien ehkäisyyn ja niiden äänekkääseen kritisointiin. Nousisi eläinsuojelijoiden arvostus kummasti, jos joskus nostettaisiin meteli oikeista epäkohdista.
Nyt tuntuu, että kaikki aika käytetään turkisliikkeiden ikkunoiden sotkemiseen ja muuhun aivottomaan ilkivaltaan.
0Äänestä
Eläinoikeusaktivisti
Kuule kyllä eläinoikeusihmiset puolustavat ihan kaikkia eläinlajeja (ne eivät vain näy mediassa, koska mediaa ei kiinnosta kuin satunnaiset ikkunoiden rikkomiset). Tuollaista voi ehkäistä olemalla syömättä lihaa ja käyttämättä villaa. Se on siis jokaisen tehtävä itse. Ei ole kovin helppoa puuttua ihmisten ruokavalioon, kun saa vain räyhäystä päin naamaa. Ehkä sinä voisit tehdä jotakin noille asioille, etkä vain sysätä vastuuta muualle?
0Äänestä
ajatteleva
Eläinoikeusaktivisti kirjoitti:

Lihansyönti ja eläintuotteet on ihan ok. Tästä on minulle turha alkaa jauhaa, koska mielestäni ihminen on eläintä arvokkaampi ja eläimiä saa hyödyntää kunhan se tehdään asiallisesti ja kunnollisesti.
Ikävää on vain se kun tuotantoeläimiä voisi kohdella asiallisesti, eikä niin kuin tuossa linkin tapauksessa.
Enkä sysää vastuuta muualle, vaan kehotan aktivisteja tarkastamaan kohteensa.
0Äänestä
mitä?
ajatteleva kirjoitti:

"mielestäni ihminen on eläintä arvokkaampi"
miksi?
"Ikävää on vain se kun tuotantoeläimiä voisi kohdella asiallisesti, eikä niin kuin tuossa linkin tapauksessa."
mitä olisi asiallinen kohtelu? jos tuntee vähänkään eläinten lajinmukaista käyttäytymistä tietää ettei millään tehotuotantotilalla asiat ole hyvin.
0Äänestä
ajatteleva
mitä? kirjoitti:

No koska mielestäni ihminen vaan on arvokkaampi kuin eläin. Miksi omasta mielestäsi ne olisivat yhtäarvokkaita?
"mitä olisi asiallinen kohtelu? jos tuntee vähänkään eläinten lajinmukaista käyttäytymistä tietää ettei millään tehotuotantotilalla asiat ole hyvin."
Missä vaiheessa puhuin tehotuotantotiloista ??

Sysääthän vastuun muualle, koska vaadit, että "aktivistien" tulisi toimia joka paikassa äärirajoillaan (meilläkin voi olla perhe ja työpaikka, joten ihan joka paikkaan ei ehdi). Myös Sinä itse voisit toimia tuotantoeläinten hyväksi, koska kerrot syöväsikin niitä. Lihansyönti ja maidonjuontihan nuo tilanteet aiheuttaa.
Itse toimin parhaani mukaan useiden eläinlajien hyväksi, turkiseläimet nyt vaan sattuvat näkymään mediassa eniten. Eikä kyllä niiden oloissakaan ole hurraamista, juuri paljastui, ettei olot Suomessa ole paljoa Kiinaa kummemmat. Aiemminhan on jo toki tiedetty, että olot täällä ovat yhtä kurjat, kuin Itä-Euroopan maissa. Sitä paitsi edes turkistarhoille määrättyä vähimmäiseläinsuojelulakiaan (tavallinen tiukempi laki ei koske turkistarhoja tai kanaloita) ei noudateta useimmilla tarhoilla.

Yllä oleva viesti on siis tarkoitettu "ajattelevalle".

En VAATINUT vaan ehdotin, että vaihtaisitte kohdetta johonkin oikeasti tärkeään, kuten LAINVASTAISEN eläintenkohtelun estämiseen.
Ja miksi minun tulisi toimia näiden tuotantoeläinten hyväksi? Mielestäni niillä on vastuunsatuntevan viljelijän hoidossa ainakin täällä Suomessa ihan kohtuulliset olot.
Linkissä olevassa jutussa ei ole kyse tehomaataloudesta vaan yksittäisen tilanpitäjän laiminlyönneistä.
Lähde siihen, että Suomen tarhoilla on yhtähuonot olot kuin Kiinan vastaavilla ???
0Äänestä
myös ajatteleva

Tietenki jos ihmiseltä kysytään niin vastaus on melko varmasti, että ihminen on eläintä tärkeämpi. Mutta ihmisen sana ei ole totuus.

Jokin aika näytettiin 45 minuutissa Kiinan ja Suomen kettutarhoja. Ei suuren luokan eroa näkynyt. Lopettamistapakin on sama (sähkö&kaasu), tosin Suomessa vieläkin käytetään lopetusmenetelmänä myös niskamurtoa, vaikka se on lain mukaan kielletty "jo" (vasta) 1995.
Millä perustelet ettei turkistarhaus ole lainvastaista? Jos koiraa pitäisi samanlaisissa oloissa, kuin tarhaeläimiä, saisi heti sakot eläinrääkkäyksestä.
Eläinsuojelulaissa sanotaan myös että tuotantoeläimelle on annettava mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Missähän tämä toteutuu? Enkä nyt tarkoita turkistarhoja tai tehokanaloita, koska niitähän pykälä ei yllättäen koske. Maitotiloilla tai possuloissakaan tuo laki ei kyllä toteudu. Ehkä sinunkin kannattaisi ottaa vastuu omista kulutustottumuksistasi, eikä vain syytellä muita.
Ps. kanoillahan on muuten yhtä huonot olot joka maassa. Suomessa keskimääräinen tilakoko on 40 000 broileria, mutta yli 100 000 kanan yksiköitäkin löytyy.
0Äänestä
eläimillekin

"No koska mielestäni ihminen vaan on arvokkaampi kuin eläin. Miksi omasta mielestäsi ne olisivat yhtäarvokkaita?"
Mielestäsi niin vaan on. Mutta oletko koskaan ajatellut miksi? Onko sinut vain kasvatettu sellaiseen arvomaailmaan, etkä ole ikinä vaivautunut kyseenalaistamaan sitä? Vai sanooko kenties uskontosi niin? Vai onko kyse vain vastareaktiosta, koska jotkut vaativat oikeuksia niille, ja silloin sinunkin tulisi muuttaa elämäntapaasi? Vai joku muu syy?
Koko kysymys miksi ihmiset olisivat yhtä arvokkaita kuin eläimet on absurdi: ihminenhän on yksi eläinlaji muiden joukossa.
Omasta mielestäni kaikki tuntevat, kärsimyskykyiset yksilöt ovat yhtä tärkeitä riippumatta siitä mitä lajia ne edustavat.
Pari sataa vuotta takaperin oli moraalisesti huomioonotettavia ainoastaan valkoiset, yläluokkaiset, heteromiehet. Oikeudet ovat nykypäivänä laajentuneet koskemaan myös naisia, alempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia, eri ihonvärisiä tai eri seksuaalista suuntautumista edustavia ihmisiä (vaikkakin todellisesta tasa-arvosta ollaan vielä kaukana, niin ainakin periaatteessa näin on).
On vain luonteva jatkumo tasa-arvoistumiselle, että tulevaisuudessa myös muun lajiset yksilöt otetaan moraalisesti huomioon.

turkistarhaus ei ole Suomessa lainvastaista vai onko sinulla näyttää faktaa että näin olisi?
ja jokainen sen tietää, että kiinassa eläinten kunnioitus on aivan eritasolla kuin meillä, joten turha levittää tietoa sen perusteella mitä itse näit jossain ohjelmassa.
tosiasia on se että kiinassa eläinten olot ovat paljon huonommat kuin suomessa, joten suomalaisia tarhaajia tulisi tukea jo sen takia ettei kaikki tuotanto siirry kiinaan, missä ei tod.näk ole minkäänlaisia eläinsuojelulakeja
0Äänestä
pasi

Aiemmin annoit ymmärtää, ettet sinäkään hyväksy tehotuotanto-oloja:
"Kirjoittanut: ajatteleva 7.3.2007 klo 22.01 Missä vaiheessa puhuin tehotuotantotiloista ??"
Ja nyt kuitenkin sanot suomalaisilla tiloilla olevan ihan kohtuulliset olot, eikä eläinten puolesta tarvitse toimia, lukuunottamatta yksittäisiä laiminlyöntejä.
Suomen koko kaupallinen eläintenpito perustuu "tehotuotantoon". Jos ihminen pitää eläimiä hyvin (tarkoitan tällä sitä, että eläin pystyy toteuttamaan lajinmukaista käyttäytymistään) ei se ole enää taloudellisesti kannattavaa.
Joten jos et halua tukea eläinten kaltoinkohtelua, niin silloin et kyllä voi käyttää mitään kaupasta löytyviä eläinkunnantuotteitakaan.
Ja tiedoksi vaan, että Suomen Eläinsuojeluyhdistys tekee työtä lainvastaisen eläintenkohtelun estämiseksi. Varmasti kaipaavat myös sinun panostasi, jos koet sen sydämenasiaksesi.
0Äänestä
ajatteleva
pasi kirjoitti:

"Kirjoittanut: ajatteleva 7.3.2007 klo 22.01 Missä vaiheessa puhuin tehotuotantotiloista ??" ---
Niin voisitko nyt ystävällisesti näyttää sen kohdan missä kirjotin etten hyväksy tehotuotantoa. En ole niin sanonut joten turha jankata. Skarppaa vähän.
0Äänestä
vakava"
Mun mielestä "oikeasti vakavaa ja surullista" on se, että miljoonat eläimet kärsii tälläkin hetkellä maatiloilla, turkistarhoilla ja laboratorioissa. Eikä oikein kukaan tunnu edes välittävän tästä institutionalisoidusta eläinrääkkäyksestä. Epäilenpä, ettei nimim. "ajatteleva" myöskään.
Tommoset eläinsuojelurikokset kuitenkin nousee aina pintaan, mut se että siat puree kaltereita, koska ovat menettäneet järkensä pakotetusta liikkumattomuudesta, ei ole uutinen.
0Äänestä
ajatteleva
vakava" kirjoitti:

on se, että miljoonat ihmiset kärsivät nälästä ja sodasta kuten myös se miten maapallon alkuperiänen luonto lajeineen tuhoutuu.
teitä aktvisteja ei moinen kiinnosta, kunhan saadaan valittaa muutamasta minkistä häkeissään vaikka monet ihmmiset elävät paljon huonommissa oloissa.
Herätkää jo!
0Äänestä
mä meen nukkumaan

On se nyt kumma. Ensin leimataan eläinaktivistit, luonnonsuojelijat ja anrkistit yheks porukaks, jossa sama ydinporukka toimii kaikkien asioiden puolesta. Sitten leimataan eläinaktivistit ainoastaan söpöistä pörröisistä eläimistä välittäväks.
arvaas muuten mikä olis hyvä keino lisätä ruoan määrää maapallolla, ettei ihmiset näkis nälkää? tulla ravintoketjussa alaspäin, eli lopettaa eläinten syöminen.
0Äänestä
ajatteleva
mä meen nukkumaan kirjoitti:

Lihan syönnin vähentäminen on vain yksi keino maailman nälkäisten auttamiseen, ongelmia on myös muita kuten rahakasvien viljely, ilmastonmuutos, nälkäänäkevien maiden päättäjien harjoittama politiikka, sodat jne...
Ja jos eläinaktivistit välittävät muistakin kuin eläimistä olisi kiva nähdä myös jotain konkreettista tämän todistamiseksi.
0Äänestä
Vegaani pitsa

"Ja jos eläinaktivistit välittävät muistakin kuin eläimistä olisi kiva nähdä myös jotain konkreettista tämän todistamiseksi."
Uskallanpa väittää, että eläinaktivistit toimivat paljon keskivertotallaajia useammin eri järjestöissä, ei vain eläinten asiaa ajavissa.
Itse lahjoitan rahaa eläinsuojelun ja oikeuksien ajamisen lisäksi SPR:lle ja Amnestylle.
0Äänestä
olen nääs opiskelija
Vegaani pitsa kirjoitti:
"Ja jos eläinaktivistit välittävät muistakin kuin eläimistä olisi kiva nähdä myös jotain konkreettista tämän todistamiseksi."
Uskallanpa väittää, että eläinaktivistit toimivat paljon keskivertotallaajia useammin eri järjestöissä, ei vain eläinten asiaa ajavissa.
Itse lahjoitan rahaa eläinsuojelun ja oikeuksien ajamisen lisäksi SPR:lle ja Amnestylle.
Hyvä ette lahjoitat rahaa myös tärkeisiin kohteisiin. Toivottavasti myös muutkin eläintenoikeuksien ajajat tekevät samaa - mitkä kyllä epäilen koska he eivät ainakaan "Pelko opettaa"-dokumentin perusteella vaikuttaneet kovin avarakatseisilta.
0Äänestä
Eläinoikeusaktivisti
ajatteleva kirjoitti:
Lihan syönnin vähentäminen on vain yksi keino maailman nälkäisten auttamiseen, ongelmia on myös muita kuten rahakasvien viljely, ilmastonmuutos, nälkäänäkevien maiden päättäjien harjoittama politiikka, sodat jne...
Ja jos eläinaktivistit välittävät muistakin kuin eläimistä olisi kiva nähdä myös jotain konkreettista tämän todistamiseksi.
"ongelmia on myös muita kuten rahakasvien viljely, ilmastonmuutos, nälkäänäkevien maiden päättäjien harjoittama politiikka, sodat jne... "
Silminnäkijä-raporttiahan kannattaakin uskoa. Aika laadukkaasti siinä unohdettiin taas kerran eläinten olot ja keskityttiin vain "aktivistien" mollaamiseen. Kaikki hyvät teot unohtuivat, kun piti jauhaa 0,1%:n laittomasta toiminnasta.
Ps. toimin vapaaehtoistyössä vanhusten hyväksi. Pyrin lisäksi kierrättämään kaiken, en omista autoa tai ajokorttia, vältän kertakäyttökulutusta, olen kasvissyöjä... Ajattelen siis tuleviakin sukupolvia, teetkö sinä niin?

Kyse oli nälkäänäkevien määrän vähentämisestä, totesin vain ilmastonmuutoksen olevan yksi syy nälänhätään.
Mutta olet siis sitä mieltä että vegaaniksi ryhtymällä pelastaa maapallon, ok. Ongelma vain on se että ilmastonmuutos johtuu myös mm. teollisuuden päästöistä, joita esim. Kiina ja USA kiitettävästi tuottavat. Turha syyllistää meitä lihansyöjiä kasvihuoneilmiöstä. Muutenkin suosin kotimaista lihaa, joka on eriasia ilmastonmuutoksen kannalta kuin Brasiliassa tuotettu pihviliha, jonka takia raivataan sademetsää.
Itse omistan ajokortin, ja myös auto on käytössäni, mutta pyöräilen lyhyemmät matkat ja käytän autoa vain silloin kun se on välttämätöntä (yleensä menen bussilla). Kierrätän myös ja suosin kotimaista tuotantoa. Mielestäni nämä ovat jo hyvä alku ajatellen tulevia sukupolvia.

"Mutta olet siis sitä mieltä että vegaaniksi ryhtymällä pelastaa maapallon, ok. Ongelma vain on se että ilmastonmuutos johtuu myös mm. teollisuuden päästöistä, joita esim. Kiina ja USA kiitettävästi tuottavat. Turha syyllistää meitä lihansyöjiä kasvihuoneilmiöstä. Muutenkin suosin kotimaista lihaa, joka on eriasia ilmastonmuutoksen kannalta kuin Brasiliassa tuotettu pihviliha, jonka takia raivataan sademetsää."
Kiinalaisten syytä siis kaikki. Tuo on hyvä lähtökohta, jos ei itse halua ottaa vastuuta mistään. Suomessa karjatalouden metaanipäästöt ovat heti jätevedenpuhdistuksen jälkeen toisena. Kasvissyöjä tuottaa hiilidioksia vuodessa keskimäärin 1,5 tonnia vähemmän kuin lihansyöjä. Autoilla ajettuina kilometreinä se vastaa lukemaa 10 000 km/vuosi. Sen lisäksi kotimainenkin karja ruokitaan soijalla (siivekkäät ja suuri osa possuista), joten kumpihan tapa mahtaa olla energiatehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää? Syödä pelkkä soija, vai syödä se eläimen kautta? Riittäisikö soijaa jopa nälkää näkevillekin, ellei sitä kuskattaisi tänne eläinten rehuksi?

Yritä nyt nähdä kokonaisuus ja se, että ilmastonmuutoksessa on mukana monia muitakin tekijöitä kuin lihansyönti. Teollistuvien maiden kivihiilivoimalat ovat paljon suurempi ilmastonmuutoksen edistäjä kuin Suomen eläintilat. Teet nyt kärpäsestä härkäsen.

Vielä sellainen huomionarvoinen seikka, että niin radikaalit ratkaisut kuin vegaaniksi ryhtyminen eivät ole tarpeellisia (ainakaan täällä Suomessa) ilmastonmuutksen ehkäisemiseksi. Vaan tärkeämpiä ovat pienet jokapäiväiset teot, kuten kierrätys, auton käyttö vain välttämättömissä tapauksissa, kotimaisen ruoan suosiminen, kulutusta kestävien tuotteiden suosiminen jne.

Onko mielestäsi auton käyttö "vain välttämättömissä tapauksissa" hyväkin teko? Aivan hyvin voi kävellä alle 5 km pitkät matkat ja muuten käyttää joukkoliikennettä. Onnistuu myös lasten kanssa (rattaat!) Liha ei edelleenkään ole kotimaista ruokaa, koska karja ruokitaan pääosin ulkomaisilla rehuilla ja soijalla. Ja ne metaanipäästöt sun muut saasteet...
Kierrätys on jokaisen velvollisuus, ei "hyvä teko".
Soija suojaa mm. syöviltä, sydän- ja verisuonitaudeilta, korkealta kolesterolilta yms, joita liha aiheuttaa. Valheellisiin propagandasivustoihin ei kannata luottaa, vaan kannattaa uskoa mielummin terveydenhoitoalan asiantuntijoita sekä tutkijoita.

No tottakai se on hyvä teko, ettei turhaan aja autolla. Monet "tavalliset ihmiset" ajavat alle kilometrinkin matkoja autolla. Ja totta puhut, aivan hyvin voi kävellä tai pyöräillä alle 5 km matkat, onhan se kunnollekin hyväksi.
Kierrätys ei todellakaan ole kaikille itsestäänselvyys, joten mielestäni sitä että kierrätää voi ainakin nykyisessä tilanteessa pitää hyvänä tekona - vaikka se velvollisuus olisikin.
Mikäli karja ruokitaan pääasiassa ulkomaisilla mainitsemillasi ravinteilla, niin silloinhan soijankaan syönti ei ole ekologista - ulkomailta sekin tuodaan. Ja mistä kuvittelet, että teidän kasvissyöjien syömät hedelmät tulevat? Ettei vaan ulkomailta.
Edelleenkään, et tunnu ymmärtävän sitä, että ilmastonmuutoksessa on mukana monta paljon merkittävämpää tekijää kuin se, että syökö kotimaista lihaa vai onko kasvissyöjä.
Näistä muista merkittävistä tekijöistä kuten teollisuuden päästöistä ja turhasta autoilusta on viisaampaa lähteä karsimaan kuin lihansyönnistä.
"Soija suojaa mm. syöviltä, sydän- ja verisuonitaudeilta, korkealta kolesterolilta yms, joita liha aiheuttaa. Valheellisiin propagandasivustoihin ei kannata luottaa, vaan kannattaa uskoa mielummin terveydenhoitoalan asiantuntijoita sekä tutkijoita."
Lähteitä kiitos.
Esim. kanan liha tai kala, on niin vähärasvaista, että niistä (varsinkaan yksin) on turha puhua kolesterolin nostajina. Ja muutenkin syövissä ja sydän- ja verisuonitaudeissa on syinä useita merkittävämpiä tekijöitä kuin se, että sairastunut on syönyt lihaa.
0Äänestä
1977
ajatteleva kirjoitti:
Yritä nyt nähdä kokonaisuus ja se, että ilmastonmuutoksessa on mukana monia muitakin tekijöitä kuin lihansyönti. Teollistuvien maiden kivihiilivoimalat ovat paljon suurempi ilmastonmuutoksen edistäjä kuin Suomen eläintilat. Teet nyt kärpäsestä härkäsen.
tuota... Lihansyöntihän on niinkuin koko planeetan laajuinen ilmiö, ei vain kotimainen...
Joo, ei varmasti saa mitään muutosta aikaan, vaikka lopetettaisiin koko suomen kansan olemassa olo, ei paljoa maailman laajuisesti hetkauttaisi... Mutta muutokset kulutustottumuksissa voimme tehdä vain itsessämme, emme muiden teollistuvien maiden asukkaiden puolesta.
Et vissiin ymmärtänyt, mitä toinen pyrki sinulle selittämään; lihanjalostukseen menee energiaa (sitä jota ne teollistuvat maatkin sylkevät voimaloistaan) ja se on melko turhaa energian kulutusta sillä ihminen pärjää ilmankin. Yhden lihakilon tuottamiseen menee 2000 litraa vettä (viljan kastelu, eläimen juottaminen, tuotantoprosessi...). Entä kun Suomessa jätetään se lihakilo syömättä, voisiko siitä olla hyötyä myös kehitysmaissa, maissa joissa vesi ei riitä? Tietenkin on... Entä jos Afrikkalaiset eivät tunkisi sitä vähäistä vettään ja viljaansa eläinten rehuksi (eläinten jotka purkeissa sitten tuodaan rikkaidenmaiden pöytiin), vaan söisivät ne itse? Silloin heillä olisi ruokaa, ei menisi ravinnon hankkimiseen koko päivä, vaan naisilla ja lapsilla olisi mahdollisuus lähteä vaikka opiskelemaan, saamaan sivistystä.
En tiedä oletko tutustunut ihmisen tarpeisiin miten tarkasti, mutta ensinhän pitää olla perustarpeet kunnossa, eli se ruoka ja juoma, ennenkuin voi lähteä toteuttamaan niitä jalostuneempia tarpeitaan kuten itsensä sivistäminen... Afrikankin ruoka (vilja) riittäisi mikäli sen söisivät ihmiset, eivät eläimet.
Tämä on globaali ongelma, ei meidän aiheuttamamme, eikä meidän korjattavamme, mutta oman osuutemme voimme tehdä... (no jaa, tuosta aiheuttamisestakin voisi olla erimieltä; olemme niin hyvinvoiva kansa, että aiheutamme kauheaa tuhoa riistämällä köyhiä...)
0Äänestä
ajatteleva
1977 kirjoitti:

Tuolla lihansyönnin planeetanlaajuisuudella viittaat ilmeisesti tähän lauseeseeni: "...että syökö kotimaista lihaa vai onko kasvissyöjä."
Tarkotin tuolla sitä, että kotimaisen lihan syönti on ekologisempaa kuin tuoda liha esim. Brasiliasta. Jos kyseessä olisi ulkomailta tuotu ja siellä tuotettu liha, niin sillä voisi ehkä jotain mikroskooppisen pientä merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta ollakin.
Edelleeenkään ihmistä ei ole luotu kasvissyöjäksi, sen näkee jo elimistön rakenteesta ja siitä, miten jo ensimmäiset ihmiset ovat käyttäneet lihaa ravintonaan. Varsinkin kansanterveydellisestä näkökulmasta on hyvä, että Suomessa syödään lihaa(mikäli se ei ole mitään älyttömän rasvaista, vaan esim. kanaa tai kalaa). Suomessa on nääs niin paljon vajaaälyisiä, että jos he kaikki alkaisivat vegaaneiksi tulisi monelle erilaisia puutostiloja, koska he eivät osaisi huolehtia ruokavaliostaan, jota tulee muuttaa radikaalisti kasvissyöjäksi ryhdyttäessä.
Kokoajan olen puhunut asioista, jotka koskevat meitä, Suomessa asuvia. On totta, että Afrikasta rahdataan viljaa joihinkin teollisuusmaihin ja viljojen viljely vie paljon vettä. Mutta en kuitenkaan usko, että Afrikasta tuotaisiin SUOMEEN asti vehnää tai muuta karjalle tarkoitettua ravintoa. Sinun pitäisi olla ihan jonkun muun maan keskustelupalstoilla kertomassa lihansyönnin eettisyydestä - eikä täällä, missä lihansyönti ei oikeasti ole mikään ongelma, johon pitäisi puuttua noin kovalla kädellä kuin ryhtymällä vegaaniksi.
"Entä jos Afrikkalaiset eivät tunkisi sitä vähäistä vettään ja viljaansa eläinten rehuksi (eläinten jotka purkeissa sitten tuodaan rikkaidenmaiden pöytiin), vaan söisivät ne itse? Silloin heillä olisi ruokaa, ei menisi ravinnon hankkimiseen koko päivä, vaan naisilla ja lapsilla olisi mahdollisuus lähteä vaikka opiskelemaan, saamaan sivistystä." Sinulla taitaa olla aika ruusuinen kuva Afrikasta ja elämästä siellä. Tuo naisten ja lasten lähtö opiskelemaan on monissa maissa Afrikassa "vähän" helpommin sanottu kuin tehty. En nyt viitsi käyttää aikaa perusteluihin, mutta varmasti medioita seuraamalla huomaat erinäisiä syitä.
Eli se, että vaikka viljaa ei enää vietäisiinkään ulkomaille ei todellakaan tarkoita sitä, että naiset ja lapset voisivat sitten lähteä opiskelemaan ja saamaan sivistystä.
Yksi merkittävä Afrikan ongelma tulee tulevaisuudessa olemaan kiihtyvä aavikoituminen, lämpötilaerojen kasvu, luonnonmullistukset , jotka johtuvat suurimmilta osin juuri ilmastonmuutoksesta. Se, että me täällä Suomessa lopetamme lihansyönnin ei auta Afrikkaa mitenkään(olettaen, että karjan rehua ei tuoda Afrikasta, tosin silloinkaan reilu 5 000,000 miljoonaisen kansan lihansyönnin vaikutus Afrikan tilanteeseen ei liene suuri).
Voimme tietysti olla suunnannäyttäjiä muille hyvinvoiville maille, mutta mieluummin vaikka hillitsemällä teollisuuden päästöjä kuin muuttamalla ruokailutottumuksiamme.
PS. Vaikka lihakilon tuottamiseen menisi 2000 litraa vettä (voi olla että jollekkin lehmälle menee tuo 2000 litraa, mutta kana ei missään tapauksessa tarvitse 2000 litraa vettä kasvaakseen yhden kilon, joten voisit olla vähän objektiivisempi), niin sillä ei meillä täällä SUOMESSA ole niin merkitystä, koska maassamme on makeaa vettä aivan riittämiin.
Voisit lopuksi vielä kertoa miten Suomi riistää köyhiä maita ? Jakamalla kehitysapua ?
0Äänestä
että erityisesti
1977 kirjoitti:
tuota... Lihansyöntihän on niinkuin koko planeetan laajuinen ilmiö, ei vain kotimainen...
Joo, ei varmasti saa mitään muutosta aikaan, vaikka lopetettaisiin koko suomen kansan olemassa olo, ei paljoa maailman laajuisesti hetkauttaisi... Mutta muutokset kulutustottumuksissa voimme tehdä vain itsessämme, emme muiden teollistuvien maiden asukkaiden puolesta.
Et vissiin ymmärtänyt, mitä toinen pyrki sinulle selittämään; lihanjalostukseen menee energiaa (sitä jota ne teollistuvat maatkin sylkevät voimaloistaan) ja se on melko turhaa energian kulutusta sillä ihminen pärjää ilmankin. Yhden lihakilon tuottamiseen menee 2000 litraa vettä (viljan kastelu, eläimen juottaminen, tuotantoprosessi...). Entä kun Suomessa jätetään se lihakilo syömättä, voisiko siitä olla hyötyä myös kehitysmaissa, maissa joissa vesi ei riitä? Tietenkin on... Entä jos Afrikkalaiset eivät tunkisi sitä vähäistä vettään ja viljaansa eläinten rehuksi (eläinten jotka purkeissa sitten tuodaan rikkaidenmaiden pöytiin), vaan söisivät ne itse? Silloin heillä olisi ruokaa, ei menisi ravinnon hankkimiseen koko päivä, vaan naisilla ja lapsilla olisi mahdollisuus lähteä vaikka opiskelemaan, saamaan sivistystä.
En tiedä oletko tutustunut ihmisen tarpeisiin miten tarkasti, mutta ensinhän pitää olla perustarpeet kunnossa, eli se ruoka ja juoma, ennenkuin voi lähteä toteuttamaan niitä jalostuneempia tarpeitaan kuten itsensä sivistäminen... Afrikankin ruoka (vilja) riittäisi mikäli sen söisivät ihmiset, eivät eläimet.
Tämä on globaali ongelma, ei meidän aiheuttamamme, eikä meidän korjattavamme, mutta oman osuutemme voimme tehdä... (no jaa, tuosta aiheuttamisestakin voisi olla erimieltä; olemme niin hyvinvoiva kansa, että aiheutamme kauheaa tuhoa riistämällä köyhiä...)
Afrikassa ja Aasiassa perinteiset maitotuotteet ja karjatalous muodostavat tärkeän osan paikallisesta ravinnosta?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Olisikin mukavaa jos aktvisitit keskittäisivät puhtinsa edellämainittujen oikeasti vakavien ja surullisten tapauksien ehkäisyyn ja niiden äänekkääseen kritisointiin. Nousisi eläinsuojelijoiden arvostus kummasti, jos joskus nostettaisiin meteli oikeista epäkohdista.
Nyt tuntuu, että kaikki aika käytetään turkisliikkeiden ikkunoiden sotkemiseen ja muuhun aivottomaan ilkivaltaan.
Kuule kyllä eläinoikeusihmiset puolustavat ihan kaikkia eläinlajeja (ne eivät vain näy mediassa, koska mediaa ei kiinnosta kuin satunnaiset ikkunoiden rikkomiset). Tuollaista voi ehkäistä olemalla syömättä lihaa ja käyttämättä villaa. Se on siis jokaisen tehtävä itse. Ei ole kovin helppoa puuttua ihmisten ruokavalioon, kun saa vain räyhäystä päin naamaa. Ehkä sinä voisit tehdä jotakin noille asioille, etkä vain sysätä vastuuta muualle?
Lihansyönti ja eläintuotteet on ihan ok. Tästä on minulle turha alkaa jauhaa, koska mielestäni ihminen on eläintä arvokkaampi ja eläimiä saa hyödyntää kunhan se tehdään asiallisesti ja kunnollisesti.
Ikävää on vain se kun tuotantoeläimiä voisi kohdella asiallisesti, eikä niin kuin tuossa linkin tapauksessa.
Enkä sysää vastuuta muualle, vaan kehotan aktivisteja tarkastamaan kohteensa.
"mielestäni ihminen on eläintä arvokkaampi"
miksi?
"Ikävää on vain se kun tuotantoeläimiä voisi kohdella asiallisesti, eikä niin kuin tuossa linkin tapauksessa."
mitä olisi asiallinen kohtelu? jos tuntee vähänkään eläinten lajinmukaista käyttäytymistä tietää ettei millään tehotuotantotilalla asiat ole hyvin.
No koska mielestäni ihminen vaan on arvokkaampi kuin eläin. Miksi omasta mielestäsi ne olisivat yhtäarvokkaita?
"mitä olisi asiallinen kohtelu? jos tuntee vähänkään eläinten lajinmukaista käyttäytymistä tietää ettei millään tehotuotantotilalla asiat ole hyvin."
Missä vaiheessa puhuin tehotuotantotiloista ??
Sysääthän vastuun muualle, koska vaadit, että "aktivistien" tulisi toimia joka paikassa äärirajoillaan (meilläkin voi olla perhe ja työpaikka, joten ihan joka paikkaan ei ehdi). Myös Sinä itse voisit toimia tuotantoeläinten hyväksi, koska kerrot syöväsikin niitä. Lihansyönti ja maidonjuontihan nuo tilanteet aiheuttaa.
Itse toimin parhaani mukaan useiden eläinlajien hyväksi, turkiseläimet nyt vaan sattuvat näkymään mediassa eniten. Eikä kyllä niiden oloissakaan ole hurraamista, juuri paljastui, ettei olot Suomessa ole paljoa Kiinaa kummemmat. Aiemminhan on jo toki tiedetty, että olot täällä ovat yhtä kurjat, kuin Itä-Euroopan maissa. Sitä paitsi edes turkistarhoille määrättyä vähimmäiseläinsuojelulakiaan (tavallinen tiukempi laki ei koske turkistarhoja tai kanaloita) ei noudateta useimmilla tarhoilla.
Yllä oleva viesti on siis tarkoitettu "ajattelevalle".
En VAATINUT vaan ehdotin, että vaihtaisitte kohdetta johonkin oikeasti tärkeään, kuten LAINVASTAISEN eläintenkohtelun estämiseen.
Ja miksi minun tulisi toimia näiden tuotantoeläinten hyväksi? Mielestäni niillä on vastuunsatuntevan viljelijän hoidossa ainakin täällä Suomessa ihan kohtuulliset olot.
Linkissä olevassa jutussa ei ole kyse tehomaataloudesta vaan yksittäisen tilanpitäjän laiminlyönneistä.
Lähde siihen, että Suomen tarhoilla on yhtähuonot olot kuin Kiinan vastaavilla ???
Tietenki jos ihmiseltä kysytään niin vastaus on melko varmasti, että ihminen on eläintä tärkeämpi. Mutta ihmisen sana ei ole totuus.
Jokin aika näytettiin 45 minuutissa Kiinan ja Suomen kettutarhoja. Ei suuren luokan eroa näkynyt. Lopettamistapakin on sama (sähkö&kaasu), tosin Suomessa vieläkin käytetään lopetusmenetelmänä myös niskamurtoa, vaikka se on lain mukaan kielletty "jo" (vasta) 1995.
Millä perustelet ettei turkistarhaus ole lainvastaista? Jos koiraa pitäisi samanlaisissa oloissa, kuin tarhaeläimiä, saisi heti sakot eläinrääkkäyksestä.
Eläinsuojelulaissa sanotaan myös että tuotantoeläimelle on annettava mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Missähän tämä toteutuu? Enkä nyt tarkoita turkistarhoja tai tehokanaloita, koska niitähän pykälä ei yllättäen koske. Maitotiloilla tai possuloissakaan tuo laki ei kyllä toteudu. Ehkä sinunkin kannattaisi ottaa vastuu omista kulutustottumuksistasi, eikä vain syytellä muita.
Ps. kanoillahan on muuten yhtä huonot olot joka maassa. Suomessa keskimääräinen tilakoko on 40 000 broileria, mutta yli 100 000 kanan yksiköitäkin löytyy.
"No koska mielestäni ihminen vaan on arvokkaampi kuin eläin. Miksi omasta mielestäsi ne olisivat yhtäarvokkaita?"
Mielestäsi niin vaan on. Mutta oletko koskaan ajatellut miksi? Onko sinut vain kasvatettu sellaiseen arvomaailmaan, etkä ole ikinä vaivautunut kyseenalaistamaan sitä? Vai sanooko kenties uskontosi niin? Vai onko kyse vain vastareaktiosta, koska jotkut vaativat oikeuksia niille, ja silloin sinunkin tulisi muuttaa elämäntapaasi? Vai joku muu syy?
Koko kysymys miksi ihmiset olisivat yhtä arvokkaita kuin eläimet on absurdi: ihminenhän on yksi eläinlaji muiden joukossa.
Omasta mielestäni kaikki tuntevat, kärsimyskykyiset yksilöt ovat yhtä tärkeitä riippumatta siitä mitä lajia ne edustavat.
Pari sataa vuotta takaperin oli moraalisesti huomioonotettavia ainoastaan valkoiset, yläluokkaiset, heteromiehet. Oikeudet ovat nykypäivänä laajentuneet koskemaan myös naisia, alempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia, eri ihonvärisiä tai eri seksuaalista suuntautumista edustavia ihmisiä (vaikkakin todellisesta tasa-arvosta ollaan vielä kaukana, niin ainakin periaatteessa näin on).
On vain luonteva jatkumo tasa-arvoistumiselle, että tulevaisuudessa myös muun lajiset yksilöt otetaan moraalisesti huomioon.
turkistarhaus ei ole Suomessa lainvastaista vai onko sinulla näyttää faktaa että näin olisi?
ja jokainen sen tietää, että kiinassa eläinten kunnioitus on aivan eritasolla kuin meillä, joten turha levittää tietoa sen perusteella mitä itse näit jossain ohjelmassa.
tosiasia on se että kiinassa eläinten olot ovat paljon huonommat kuin suomessa, joten suomalaisia tarhaajia tulisi tukea jo sen takia ettei kaikki tuotanto siirry kiinaan, missä ei tod.näk ole minkäänlaisia eläinsuojelulakeja
Aiemmin annoit ymmärtää, ettet sinäkään hyväksy tehotuotanto-oloja:
"Kirjoittanut: ajatteleva 7.3.2007 klo 22.01
Missä vaiheessa puhuin tehotuotantotiloista ??"
Ja nyt kuitenkin sanot suomalaisilla tiloilla olevan ihan kohtuulliset olot, eikä eläinten puolesta tarvitse toimia, lukuunottamatta yksittäisiä laiminlyöntejä.
Suomen koko kaupallinen eläintenpito perustuu "tehotuotantoon". Jos ihminen pitää eläimiä hyvin (tarkoitan tällä sitä, että eläin pystyy toteuttamaan lajinmukaista käyttäytymistään) ei se ole enää taloudellisesti kannattavaa.
Joten jos et halua tukea eläinten kaltoinkohtelua, niin silloin et kyllä voi käyttää mitään kaupasta löytyviä eläinkunnantuotteitakaan.
Ja tiedoksi vaan, että Suomen Eläinsuojeluyhdistys tekee työtä lainvastaisen eläintenkohtelun estämiseksi. Varmasti kaipaavat myös sinun panostasi, jos koet sen sydämenasiaksesi.
-----Aiemmin annoit ymmärtää, ettet sinäkään hyväksy tehotuotanto-oloja:
"Kirjoittanut: ajatteleva 7.3.2007 klo 22.01
Missä vaiheessa puhuin tehotuotantotiloista ??" ---
Niin voisitko nyt ystävällisesti näyttää sen kohdan missä kirjotin etten hyväksy tehotuotantoa. En ole niin sanonut joten turha jankata. Skarppaa vähän.
Mun mielestä "oikeasti vakavaa ja surullista" on se, että miljoonat eläimet kärsii tälläkin hetkellä maatiloilla, turkistarhoilla ja laboratorioissa. Eikä oikein kukaan tunnu edes välittävän tästä institutionalisoidusta eläinrääkkäyksestä. Epäilenpä, ettei nimim. "ajatteleva" myöskään.
Tommoset eläinsuojelurikokset kuitenkin nousee aina pintaan, mut se että siat puree kaltereita, koska ovat menettäneet järkensä pakotetusta liikkumattomuudesta, ei ole uutinen.
on se, että miljoonat ihmiset kärsivät nälästä ja sodasta kuten myös se miten maapallon alkuperiänen luonto lajeineen tuhoutuu.
teitä aktvisteja ei moinen kiinnosta, kunhan saadaan valittaa muutamasta minkistä häkeissään vaikka monet ihmmiset elävät paljon huonommissa oloissa.
Herätkää jo!
On se nyt kumma. Ensin leimataan eläinaktivistit, luonnonsuojelijat ja anrkistit yheks porukaks, jossa sama ydinporukka toimii kaikkien asioiden puolesta. Sitten leimataan eläinaktivistit ainoastaan söpöistä pörröisistä eläimistä välittäväks.
arvaas muuten mikä olis hyvä keino lisätä ruoan määrää maapallolla, ettei ihmiset näkis nälkää? tulla ravintoketjussa alaspäin, eli lopettaa eläinten syöminen.
Lihan syönnin vähentäminen on vain yksi keino maailman nälkäisten auttamiseen, ongelmia on myös muita kuten rahakasvien viljely, ilmastonmuutos, nälkäänäkevien maiden päättäjien harjoittama politiikka, sodat jne...
Ja jos eläinaktivistit välittävät muistakin kuin eläimistä olisi kiva nähdä myös jotain konkreettista tämän todistamiseksi.
"Ja jos eläinaktivistit välittävät muistakin kuin eläimistä olisi kiva nähdä myös jotain konkreettista tämän todistamiseksi."
Uskallanpa väittää, että eläinaktivistit toimivat paljon keskivertotallaajia useammin eri järjestöissä, ei vain eläinten asiaa ajavissa.
Itse lahjoitan rahaa eläinsuojelun ja oikeuksien ajamisen lisäksi SPR:lle ja Amnestylle.
Hyvä ette lahjoitat rahaa myös tärkeisiin kohteisiin. Toivottavasti myös muutkin eläintenoikeuksien ajajat tekevät samaa - mitkä kyllä epäilen koska he eivät ainakaan "Pelko opettaa"-dokumentin perusteella vaikuttaneet kovin avarakatseisilta.
"ongelmia on myös muita kuten rahakasvien viljely, ilmastonmuutos, nälkäänäkevien maiden päättäjien harjoittama politiikka, sodat jne... "
Mistähän tämä ilmastonmuutos pääosin johtuu? Olisko lihansyönti yksi (suurin) syy. FAOn (YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö) tuoreen raportin mukaan karjatalous on pahin ilmastonmuutoksen kiihdyttäjä. Jos et usko, niin jopa Iltasanomien kaltaisessa "laadukkaassa" lehdessä julkaistiin juttu aiheesta; http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/Tutkijat%3A+J%E4t%E4+liha%2C+jos+ilmastonmuutos+huolettaa/1321911
Silminnäkijä-raporttiahan kannattaakin uskoa. Aika laadukkaasti siinä unohdettiin taas kerran eläinten olot ja keskityttiin vain "aktivistien" mollaamiseen. Kaikki hyvät teot unohtuivat, kun piti jauhaa 0,1%:n laittomasta toiminnasta.
Ps. toimin vapaaehtoistyössä vanhusten hyväksi. Pyrin lisäksi kierrättämään kaiken, en omista autoa tai ajokorttia, vältän kertakäyttökulutusta, olen kasvissyöjä... Ajattelen siis tuleviakin sukupolvia, teetkö sinä niin?
Kyse oli nälkäänäkevien määrän vähentämisestä, totesin vain ilmastonmuutoksen olevan yksi syy nälänhätään.
Mutta olet siis sitä mieltä että vegaaniksi ryhtymällä pelastaa maapallon, ok. Ongelma vain on se että ilmastonmuutos johtuu myös mm. teollisuuden päästöistä, joita esim. Kiina ja USA kiitettävästi tuottavat. Turha syyllistää meitä lihansyöjiä kasvihuoneilmiöstä. Muutenkin suosin kotimaista lihaa, joka on eriasia ilmastonmuutoksen kannalta kuin Brasiliassa tuotettu pihviliha, jonka takia raivataan sademetsää.
Itse omistan ajokortin, ja myös auto on käytössäni, mutta pyöräilen lyhyemmät matkat ja käytän autoa vain silloin kun se on välttämätöntä (yleensä menen bussilla). Kierrätän myös ja suosin kotimaista tuotantoa. Mielestäni nämä ovat jo hyvä alku ajatellen tulevia sukupolvia.
"Mutta olet siis sitä mieltä että vegaaniksi ryhtymällä pelastaa maapallon, ok. Ongelma vain on se että ilmastonmuutos johtuu myös mm. teollisuuden päästöistä, joita esim. Kiina ja USA kiitettävästi tuottavat. Turha syyllistää meitä lihansyöjiä kasvihuoneilmiöstä. Muutenkin suosin kotimaista lihaa, joka on eriasia ilmastonmuutoksen kannalta kuin Brasiliassa tuotettu pihviliha, jonka takia raivataan sademetsää."
Kiinalaisten syytä siis kaikki. Tuo on hyvä lähtökohta, jos ei itse halua ottaa vastuuta mistään. Suomessa karjatalouden metaanipäästöt ovat heti jätevedenpuhdistuksen jälkeen toisena. Kasvissyöjä tuottaa hiilidioksia vuodessa keskimäärin 1,5 tonnia vähemmän kuin lihansyöjä. Autoilla ajettuina kilometreinä se vastaa lukemaa 10 000 km/vuosi. Sen lisäksi kotimainenkin karja ruokitaan soijalla (siivekkäät ja suuri osa possuista), joten kumpihan tapa mahtaa olla energiatehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää? Syödä pelkkä soija, vai syödä se eläimen kautta? Riittäisikö soijaa jopa nälkää näkevillekin, ellei sitä kuskattaisi tänne eläinten rehuksi?
Yritä nyt nähdä kokonaisuus ja se, että ilmastonmuutoksessa on mukana monia muitakin tekijöitä kuin lihansyönti. Teollistuvien maiden kivihiilivoimalat ovat paljon suurempi ilmastonmuutoksen edistäjä kuin Suomen eläintilat. Teet nyt kärpäsestä härkäsen.
Ja soijasta sen verran, että mieluiten EN syö soijaa enkä suosittele muillekaan:
http://www.soyonlineservice.co.nz/03summary.htm
http://www.westonaprice.org/soy/index.html
Vielä sellainen huomionarvoinen seikka, että niin radikaalit ratkaisut kuin vegaaniksi ryhtyminen eivät ole tarpeellisia (ainakaan täällä Suomessa) ilmastonmuutksen ehkäisemiseksi. Vaan tärkeämpiä ovat pienet jokapäiväiset teot, kuten kierrätys, auton käyttö vain välttämättömissä tapauksissa, kotimaisen ruoan suosiminen, kulutusta kestävien tuotteiden suosiminen jne.
Onko mielestäsi auton käyttö "vain välttämättömissä tapauksissa" hyväkin teko? Aivan hyvin voi kävellä alle 5 km pitkät matkat ja muuten käyttää joukkoliikennettä. Onnistuu myös lasten kanssa (rattaat!) Liha ei edelleenkään ole kotimaista ruokaa, koska karja ruokitaan pääosin ulkomaisilla rehuilla ja soijalla. Ja ne metaanipäästöt sun muut saasteet...
Kierrätys on jokaisen velvollisuus, ei "hyvä teko".
Soija suojaa mm. syöviltä, sydän- ja verisuonitaudeilta, korkealta kolesterolilta yms, joita liha aiheuttaa. Valheellisiin propagandasivustoihin ei kannata luottaa, vaan kannattaa uskoa mielummin terveydenhoitoalan asiantuntijoita sekä tutkijoita.
No tottakai se on hyvä teko, ettei turhaan aja autolla. Monet "tavalliset ihmiset" ajavat alle kilometrinkin matkoja autolla. Ja totta puhut, aivan hyvin voi kävellä tai pyöräillä alle 5 km matkat, onhan se kunnollekin hyväksi.
Kierrätys ei todellakaan ole kaikille itsestäänselvyys, joten mielestäni sitä että kierrätää voi ainakin nykyisessä tilanteessa pitää hyvänä tekona - vaikka se velvollisuus olisikin.
Mikäli karja ruokitaan pääasiassa ulkomaisilla mainitsemillasi ravinteilla, niin silloinhan soijankaan syönti ei ole ekologista - ulkomailta sekin tuodaan.
Ja mistä kuvittelet, että teidän kasvissyöjien syömät hedelmät tulevat? Ettei vaan ulkomailta.
Edelleenkään, et tunnu ymmärtävän sitä, että ilmastonmuutoksessa on mukana monta paljon merkittävämpää tekijää kuin se, että syökö kotimaista lihaa vai onko kasvissyöjä.
Näistä muista merkittävistä tekijöistä kuten teollisuuden päästöistä ja turhasta autoilusta on viisaampaa lähteä karsimaan kuin lihansyönnistä.
"Soija suojaa mm. syöviltä, sydän- ja verisuonitaudeilta, korkealta kolesterolilta yms, joita liha aiheuttaa. Valheellisiin propagandasivustoihin ei kannata luottaa, vaan kannattaa uskoa mielummin terveydenhoitoalan asiantuntijoita sekä tutkijoita."
Lähteitä kiitos.
Esim. kanan liha tai kala, on niin vähärasvaista, että niistä (varsinkaan yksin) on turha puhua kolesterolin nostajina. Ja muutenkin syövissä ja sydän- ja verisuonitaudeissa on syinä useita merkittävämpiä tekijöitä kuin se, että sairastunut on syönyt lihaa.
tuota... Lihansyöntihän on niinkuin koko planeetan laajuinen ilmiö, ei vain kotimainen...
Joo, ei varmasti saa mitään muutosta aikaan, vaikka lopetettaisiin koko suomen kansan olemassa olo, ei paljoa maailman laajuisesti hetkauttaisi... Mutta muutokset kulutustottumuksissa voimme tehdä vain itsessämme, emme muiden teollistuvien maiden asukkaiden puolesta.
Et vissiin ymmärtänyt, mitä toinen pyrki sinulle selittämään; lihanjalostukseen menee energiaa (sitä jota ne teollistuvat maatkin sylkevät voimaloistaan) ja se on melko turhaa energian kulutusta sillä ihminen pärjää ilmankin. Yhden lihakilon tuottamiseen menee 2000 litraa vettä (viljan kastelu, eläimen juottaminen, tuotantoprosessi...). Entä kun Suomessa jätetään se lihakilo syömättä, voisiko siitä olla hyötyä myös kehitysmaissa, maissa joissa vesi ei riitä? Tietenkin on... Entä jos Afrikkalaiset eivät tunkisi sitä vähäistä vettään ja viljaansa eläinten rehuksi (eläinten jotka purkeissa sitten tuodaan rikkaidenmaiden pöytiin), vaan söisivät ne itse? Silloin heillä olisi ruokaa, ei menisi ravinnon hankkimiseen koko päivä, vaan naisilla ja lapsilla olisi mahdollisuus lähteä vaikka opiskelemaan, saamaan sivistystä.
En tiedä oletko tutustunut ihmisen tarpeisiin miten tarkasti, mutta ensinhän pitää olla perustarpeet kunnossa, eli se ruoka ja juoma, ennenkuin voi lähteä toteuttamaan niitä jalostuneempia tarpeitaan kuten itsensä sivistäminen... Afrikankin ruoka (vilja) riittäisi mikäli sen söisivät ihmiset, eivät eläimet.
Tämä on globaali ongelma, ei meidän aiheuttamamme, eikä meidän korjattavamme, mutta oman osuutemme voimme tehdä... (no jaa, tuosta aiheuttamisestakin voisi olla erimieltä; olemme niin hyvinvoiva kansa, että aiheutamme kauheaa tuhoa riistämällä köyhiä...)
Tuolla lihansyönnin planeetanlaajuisuudella viittaat ilmeisesti tähän lauseeseeni: "...että syökö kotimaista lihaa vai onko kasvissyöjä."
Tarkotin tuolla sitä, että kotimaisen lihan syönti on ekologisempaa kuin tuoda liha esim. Brasiliasta. Jos kyseessä olisi ulkomailta tuotu ja siellä tuotettu liha, niin sillä voisi ehkä jotain mikroskooppisen pientä merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta ollakin.
Edelleeenkään ihmistä ei ole luotu kasvissyöjäksi, sen näkee jo elimistön rakenteesta ja siitä, miten jo ensimmäiset ihmiset ovat käyttäneet lihaa ravintonaan.
Varsinkin kansanterveydellisestä näkökulmasta on hyvä, että Suomessa syödään lihaa(mikäli se ei ole mitään älyttömän rasvaista, vaan esim. kanaa tai kalaa). Suomessa on nääs niin paljon vajaaälyisiä, että jos he kaikki alkaisivat vegaaneiksi tulisi monelle erilaisia puutostiloja, koska he eivät osaisi huolehtia ruokavaliostaan, jota tulee muuttaa radikaalisti kasvissyöjäksi ryhdyttäessä.
Kokoajan olen puhunut asioista, jotka koskevat meitä, Suomessa asuvia. On totta, että Afrikasta rahdataan viljaa joihinkin teollisuusmaihin ja viljojen viljely vie paljon vettä. Mutta en kuitenkaan usko, että Afrikasta tuotaisiin SUOMEEN asti vehnää tai muuta karjalle tarkoitettua ravintoa.
Sinun pitäisi olla ihan jonkun muun maan keskustelupalstoilla kertomassa lihansyönnin eettisyydestä - eikä täällä, missä lihansyönti ei oikeasti ole mikään ongelma, johon pitäisi puuttua noin kovalla kädellä kuin ryhtymällä vegaaniksi.
"Entä jos Afrikkalaiset eivät tunkisi sitä vähäistä vettään ja viljaansa eläinten rehuksi (eläinten jotka purkeissa sitten tuodaan rikkaidenmaiden pöytiin), vaan söisivät ne itse? Silloin heillä olisi ruokaa, ei menisi ravinnon hankkimiseen koko päivä, vaan naisilla ja lapsilla olisi mahdollisuus lähteä vaikka opiskelemaan, saamaan sivistystä."
Sinulla taitaa olla aika ruusuinen kuva Afrikasta ja elämästä siellä. Tuo naisten ja lasten lähtö opiskelemaan on monissa maissa Afrikassa "vähän" helpommin sanottu kuin tehty. En nyt viitsi käyttää aikaa perusteluihin, mutta varmasti medioita seuraamalla huomaat erinäisiä syitä.
Eli se, että vaikka viljaa ei enää vietäisiinkään ulkomaille ei todellakaan tarkoita sitä, että naiset ja lapset voisivat sitten lähteä opiskelemaan ja saamaan sivistystä.
Yksi merkittävä Afrikan ongelma tulee tulevaisuudessa olemaan kiihtyvä aavikoituminen, lämpötilaerojen kasvu, luonnonmullistukset , jotka johtuvat suurimmilta osin juuri ilmastonmuutoksesta. Se, että me täällä Suomessa lopetamme lihansyönnin ei auta Afrikkaa mitenkään(olettaen, että karjan rehua ei tuoda Afrikasta, tosin silloinkaan reilu 5 000,000 miljoonaisen kansan lihansyönnin vaikutus Afrikan tilanteeseen ei liene suuri).
Voimme tietysti olla suunnannäyttäjiä muille hyvinvoiville maille, mutta mieluummin vaikka hillitsemällä teollisuuden päästöjä kuin muuttamalla ruokailutottumuksiamme.
PS. Vaikka lihakilon tuottamiseen menisi 2000 litraa vettä (voi olla että jollekkin lehmälle menee tuo 2000 litraa, mutta kana ei missään tapauksessa tarvitse 2000 litraa vettä kasvaakseen yhden kilon, joten voisit olla vähän objektiivisempi), niin sillä ei meillä täällä SUOMESSA ole niin merkitystä, koska maassamme on makeaa vettä aivan riittämiin.
Voisit lopuksi vielä kertoa miten Suomi riistää köyhiä maita ? Jakamalla kehitysapua ?
Afrikassa ja Aasiassa perinteiset maitotuotteet ja karjatalous muodostavat tärkeän osan paikallisesta ravinnosta?
FAOn raportti maidontuotannosta kehitysmaissa:
http://www.fao.org/docrep/003/t0251e/T0251E00.HTM