Natsien varastamaa taidetta etsitään
Suomessa on alettu jäljittää natsien
toisen maailmansodan aikana anastamia
taideteoksia.
Tarkemman tutkimuksen kohteeksi on
kerätty n. 400 taideteosta 27 museon
kokoelmista. Valtion taidemuseon
kokoelmiin tutkijat eivät ole päässeet.
- Kun tutkimme Kuopion taidemuseon
kokoelmaa, löytyi sieltä kaksi teosta,
joiden jäljet johtivat Itävaltaan ja
Tsekkiin, kertoo Jyväskylän
yliopistosta tutkija Tiina Koivulahti.
Natsit veivät Euroopan juutalaisilta
600 000 teosta, joista 100 000 on
palauttamatta oikeille omistajilleen.
Suomessa on alettu jäljittää natsien
toisen maailmansodan aikana anastamia
taideteoksia.
Tarkemman tutkimuksen kohteeksi on
kerätty n. 400 taideteosta 27 museon
kokoelmista. Valtion taidemuseon
kokoelmiin tutkijat eivät ole päässeet.
- Kun tutkimme Kuopion taidemuseon
kokoelmaa, löytyi sieltä kaksi teosta,
joiden jäljet johtivat Itävaltaan ja
Tsekkiin, kertoo Jyväskylän
yliopistosta tutkija Tiina Koivulahti.
Natsit veivät Euroopan juutalaisilta
600 000 teosta, joista 100 000 on
palauttamatta oikeille omistajilleen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta isoisävainaan Venäjältä "lainaamia" hopeakannuja sun muuta kyllä. :)