Elämäni, keväässä

Tulipa tilattua Ruukkukasvilehti ja nyt voin keskustella muittenkin ruukkukasviharrastajien kanssa ! Kovin on vaisua, mutta poika kadulta lyö sanoillaan ällikällä.
Työ päättyi taas joksikin aikaa, oli tosi rankka jakso, ja vielä kirppis päälle toistamiseen, tuntui ettei elämään muuta mahdukaan. Mac-ri sivuille heitin tekstin ja se on totisinta totta ja miten Kaiz vastasikaan, voimassa ja Hengessä.
Toivon että voisin lähettää korpeen filosoofille terveiseni, mutta viruspaketia en lähetä joten pyyntöni on että hän saisi terveiseni ja tiedon esteestäni.
Tulipa käytyä Ähtärissä, bussilla jossa oli "kiva kuski" ja lastina meitsejä varhaisnuorisoa. Ihana reissu !
Kaupustelupaikan viesti talosta siellä jossain kiehtoi, olisimme valmiit. Mutta. Ne vanhatrouvat, heihin olen sidottu. Se koituisi heidän tuhokseen. Tämän tiedostaminen, olla sidottu tänne, tuntuu kuin olisi vangittu. Velvollisuus on mun, kannan sen vaikka ei kiinnostais.
Pääsiäinen lähenee ja sama vieras kuin loppiaisena, saapunee jälleen. Haastavaa, niin uppiniskainen tyyppi.
Hyvää jatkoa. Mitä sinne ?
1182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moikka,
kiva ku tilasit lehden. Viimelehdes oli mun ja isukin kirjotus ja muutaki mielenkiintoista. Nii ja pääset osallistuuun, jes!

Tavallist taapertamista on ollu, ihmisten tietsikoita korjaillu :-) Virkkulin kans ollaa vähä kirjoteltu. Elämästä.

Siukkist teille, nähdää joskus?
T. Akseli

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alina kirjoitti:

Tulipa tilattua Ruukkukasvilehti ja nyt voin keskustella muittenkin ruukkukasviharrastajien kanssa ! Kovin on vaisua, mutta poika kadulta lyö sanoillaan ällikällä.
Työ päättyi taas joksikin aikaa, oli tosi rankka jakso, ja vielä kirppis päälle toistamiseen, tuntui ettei elämään muuta mahdukaan. Mac-ri sivuille heitin tekstin ja se on totisinta totta ja miten Kaiz vastasikaan, voimassa ja Hengessä.
Toivon että voisin lähettää korpeen filosoofille terveiseni, mutta viruspaketia en lähetä joten pyyntöni on että hän saisi terveiseni ja tiedon esteestäni.
Tulipa käytyä Ähtärissä, bussilla jossa oli "kiva kuski" ja lastina meitsejä varhaisnuorisoa. Ihana reissu !
Kaupustelupaikan viesti talosta siellä jossain kiehtoi, olisimme valmiit. Mutta. Ne vanhatrouvat, heihin olen sidottu. Se koituisi heidän tuhokseen. Tämän tiedostaminen, olla sidottu tänne, tuntuu kuin olisi vangittu. Velvollisuus on mun, kannan sen vaikka ei kiinnostais.
Pääsiäinen lähenee ja sama vieras kuin loppiaisena, saapunee jälleen. Haastavaa, niin uppiniskainen tyyppi.
Hyvää jatkoa. Mitä sinne ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu