Mikä keskustan politiikassa lisää onnellisuutta, sillä se kai on jokaisen meidän elämän perimmäinen tavoite: Hyvä avioliitto, hyvä perhe, hyvä koti, hyviä ystäviä, hyvä työpaikka, hyvä toimeentulo, hyvä elämisen taso, eli yhdellä sanalla onnellinen elämä mahdollisimman monella tasolla.
Mikä keskustalaisuudessa lisää meidän onnellisuuttamme?
Sosialidemokratia ainakin vahentää onnellisuutta, koska se perustuu kateudelle: Lisää liksaa, lisää etuja, lisää ilmaisia palveluja, lisää kaikkea hyvää ja enemmän kuin muille.
Keskustalaiset lienevät sosialidmokraatteja onnellisempia, koska he useimmiten vertaavat omaa tilaansa niihin, joilla menee huonommin ja haluavat parantaa heikko-osasisten elämää. Tässä keskusta on hyvin kokoomuksen kaltainen. kokoomuksellehan on jo historiallisesti päivänselvää, että heikoista on huolehdittava. Se on sivistyneen ihmisen ja sivistyskansan velvollisuus.
Sosialidemokraatit lienevät selvästi keskimääräistä onnettomampia, koska he vertaavat itseään aina niihin joilla on enemmän ja vaativat sillä perusteella itselleenkin enemmän. Mutta mikään onni ei katoa niin nopeasti kuin palkankorotuksen tuoma onni, koska vaatimustaso nousee heti uuteen pykälään. Näin käy aina, koska demareiden tapa on verrata palkkaa optiomiljonääriin, millä varmistetaan kannattajien onnellisuuden pieneneminen, eli demareiden kannatuksen elinehto.
Ironista kyllä tasa-arvosta höpöttävien demareiden pahin kiukun aihe on se, että pomo antaa kaverille saman suuruisen palkankorotuksen. Silloin demari kokee, että kaverin palkankorotus mitätöi hänen oman palkankoroytuksensa tuottaman, hetkemmisen onnen tunteen. Tästä syystä demarit pitävät tupo-neuvotteluja suuressa arvossa, koska työnantajan antamat henkilökohtaiset palkankorotukset repisivät kateelliset demarit hajalle ja ajaisivat ne toistensa tukkaan tai jopa vasemmistoliittoon ja kokoomukseen.
Keskustalaiset saattavat olla onnelisempia siitäkin syystä, että he kokevat yhteiskuntajärjestelmän toimivat suhteellisen hyvin. Samoin tekee kokoomus. Demarit tuntuvat tässäkin muita onnettomammilta, kun he eivät luota poliittiseen järjestelmään, koska joka asiassa turvautuvat SAK:n painostusvoimaan.
Sosialismin ja sosialidemokratian pahoinvointia ilmentää hyvin kansainvälinen vertailututkimus, jossa oli sijoitettu eri maiden kansalaiset koordinaatistoon sen mukaan miten onnellisiksi he kokivat itsensä ja toisaalta sen mukaan, mitkä olivat kunkin valtion kansalaisten keskimääräiset tulot.
Hyvinvoivat pohjoismaat sijoittuvat sekä tulojen että onnellisuuden suhteen korkealle. Yhtä korkealle onnellisuudessa pääsivät Etelä-Amerikan köyhät valtiot, vaikka siellä tulot asukasta kohden olivat hyvin pieniä.
Kaikkein surkeimmin sijoittauivat Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä, Moldavia ja monet muut entiset kommunistivaltiot, joiden asukkailla kuitenkin oli enemmän tuloja kuin eteläamerikkalaisilla köyhillä, mutta onnellisilla ihmisillä.
Tästä lienee tehtävä se johtopäätös, ettei demareiden rahan ahneus tee onnelliseksi, kun ei se tee onnelliseksi kapitalistiakaan.
keskustalaisuus ja maltillinen, sivistykseen ja heikommista huolehtimaan pyrkivä kokoomus lienevät ne puolueet, joissa kansalainen saavuttaa helpoimmin suurimman onnellisuuden tason.
Jos joku ihmettelee yllä olevia tutkimusviittauksia, niin alkuperäisen tiedon lähteille pääsee lukemalla Kari Narsin kirjan Raha ja onni.
Mikä keskustalaisuudessa lisää meidän onnellisuuttamme?
Sosialidemokratia ainakin vahentää onnellisuutta, koska se perustuu kateudelle: Lisää liksaa, lisää etuja, lisää ilmaisia palveluja, lisää kaikkea hyvää ja enemmän kuin muille.
Keskustalaiset lienevät sosialidmokraatteja onnellisempia, koska he useimmiten vertaavat omaa tilaansa niihin, joilla menee huonommin ja haluavat parantaa heikko-osasisten elämää. Tässä keskusta on hyvin kokoomuksen kaltainen. kokoomuksellehan on jo historiallisesti päivänselvää, että heikoista on huolehdittava. Se on sivistyneen ihmisen ja sivistyskansan velvollisuus.
Sosialidemokraatit lienevät selvästi keskimääräistä onnettomampia, koska he vertaavat itseään aina niihin joilla on enemmän ja vaativat sillä perusteella itselleenkin enemmän. Mutta mikään onni ei katoa niin nopeasti kuin palkankorotuksen tuoma onni, koska vaatimustaso nousee heti uuteen pykälään. Näin käy aina, koska demareiden tapa on verrata palkkaa optiomiljonääriin, millä varmistetaan kannattajien onnellisuuden pieneneminen, eli demareiden kannatuksen elinehto.
Ironista kyllä tasa-arvosta höpöttävien demareiden pahin kiukun aihe on se, että pomo antaa kaverille saman suuruisen palkankorotuksen. Silloin demari kokee, että kaverin palkankorotus mitätöi hänen oman palkankoroytuksensa tuottaman, hetkemmisen onnen tunteen. Tästä syystä demarit pitävät tupo-neuvotteluja suuressa arvossa, koska työnantajan antamat henkilökohtaiset palkankorotukset repisivät kateelliset demarit hajalle ja ajaisivat ne toistensa tukkaan tai jopa vasemmistoliittoon ja kokoomukseen.
Keskustalaiset saattavat olla onnelisempia siitäkin syystä, että he kokevat yhteiskuntajärjestelmän toimivat suhteellisen hyvin. Samoin tekee kokoomus. Demarit tuntuvat tässäkin muita onnettomammilta, kun he eivät luota poliittiseen järjestelmään, koska joka asiassa turvautuvat SAK:n painostusvoimaan.
Sosialismin ja sosialidemokratian pahoinvointia ilmentää hyvin kansainvälinen vertailututkimus, jossa oli sijoitettu eri maiden kansalaiset koordinaatistoon sen mukaan miten onnellisiksi he kokivat itsensä ja toisaalta sen mukaan, mitkä olivat kunkin valtion kansalaisten keskimääräiset tulot.
Hyvinvoivat pohjoismaat sijoittuvat sekä tulojen että onnellisuuden suhteen korkealle. Yhtä korkealle onnellisuudessa pääsivät Etelä-Amerikan köyhät valtiot, vaikka siellä tulot asukasta kohden olivat hyvin pieniä.
Kaikkein surkeimmin sijoittauivat Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä, Moldavia ja monet muut entiset kommunistivaltiot, joiden asukkailla kuitenkin oli enemmän tuloja kuin eteläamerikkalaisilla köyhillä, mutta onnellisilla ihmisillä.
Tästä lienee tehtävä se johtopäätös, ettei demareiden rahan ahneus tee onnelliseksi, kun ei se tee onnelliseksi kapitalistiakaan.
keskustalaisuus ja maltillinen, sivistykseen ja heikommista huolehtimaan pyrkivä kokoomus lienevät ne puolueet, joissa kansalainen saavuttaa helpoimmin suurimman onnellisuuden tason.
Jos joku ihmettelee yllä olevia tutkimusviittauksia, niin alkuperäisen tiedon lähteille pääsee lukemalla Kari Narsin kirjan Raha ja onni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
myös arkena todellisuudessa jokapäivä.
Ei keskustalla ole omaa politiikkaa, kun se kulkee SDP:n tiukassa talutushihnassa.
Siksi oikeat, aatteelliset keskustalaiset eivät osaa olla onnellisia ja äänestävätkin näissä vaaleissa kokoomusta koska eivät halua äänestää demarien sylikoiria.
Onnellisuustutkimuksissa mitataan ihmisten omia käsityksiä onnellisuudestaan, eli onnellinen on jos niin sanoo.
Tässä mielessä sosialidemokraatit ovat paljon keskustalaisten jäljessä, koska he kokevat itsensä sitä onnettomimmiksi, mitä paremmin jollain muulla ihmisella asiat ovat.
Sosialidemokraattien puhe tasa-arvosta on vain kateuden kiertoilmaisu, koska ei sosialidemokratia halua lisää niille, joilla on vähemmän kuin minulla, vaan pois niiltä, joilla on enemmän kuin minulla.
Vaalimainoksen "me" tarkoittaa lähes miljoonaa ahneen itsekästä "minää".
Ilman ihmisten kateutta ei sosialismia eikä sosialidemokratiaa olisi ollenkaan olemassa.
Keskustalainen ei kadehdi naapuriaan, ellei tämän nt satu saamaan loton pääpottia.
Kepulaiset ovat tyytyväisinä onneensa vastaamatta avaukseen ja demarit tunnistivat itsensä eivätkä kehtaa kommentoida.