Tässä sodassa en kummankaan puolelle asetu, USA:n hyökkäys on arveluttavalla pohjalla, mutta toisaalta Irak on vaarallinen valtio maailman turvallisuudelle. Uskon, että diplomaattinen ratkaisu kiistaan olisi ollut löydettävissä, ellei kumpaakin näitä maita johtaisi vajaaälyinen idiootti.
No nyt sota kuitenkin alkaa, Saddam voisi vielä pelastaa maansa ja kansansa pakenemalla, mutta hän on niin typerä, ettei lähde, ja näin saa aikaan järjettömän sodan, jonka taas on pannut aluilleen toinen typerys George W. Bush.
No nyt sota kuitenkin alkaa, Saddam voisi vielä pelastaa maansa ja kansansa pakenemalla, mutta hän on niin typerä, ettei lähde, ja näin saa aikaan järjettömän sodan, jonka taas on pannut aluilleen toinen typerys George W. Bush.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ilmoitin vain että olen samaa mieltä. Jatka samaan malliin!
Mitä muuta voisi ajatella. Ajaa maansa sotaan, joka vaikuttaa koko maailmaan.
Kerropas meille kaikille, että mitä uhkaa Irakista on maailman turvallisuudelle?
Uhka on lähinnä, että hän levittää/myy joukotuhoaseensa/myrkkynsä terroristien kautta.
Eli terroriteot pahenesivat ja tapahtuisivat useammin myös länsimaissa eikä vain esim Indonesiassa.
niin.
itse olisin enemmän huolissani Pohjois-Koreasta.
(mutta kun sielä ei ole sitä öljyä/muuta mikä voisi kiinostaa amerikkalaisia)
no, voi vain toivoa että P-korealaiset eivät ajattele niin että ensin irak sitten me. muutoin usa:lle voi tulla kuumat paikat jos p-koreakin suorittaa 'ennalta ehkäisevän puolustussodan'™ samaan aikaan kun usa on tekemässä sitä irakille.
tähän kun saadaan euroopan maat, venäjä ja kiina mukaan niin soppa on valmis -> kolmas maailmansota
...että priorisointi johtuu siitä, että Pohjois-Korea on enemmän eristetty kommunistivaltio kun uhka maailmanlaajuisesti. Kiina kun on tullut enemmän järkiinsä? Ja Neuvostoliitto romahti. Jäljellä jää vain eristetty Kuuba, joka on (voi olla) Pohjois-Korean sydän ystävä?
Saddam taas vetoaa Islamiin. Ja mehän tiedämme mihin muslimiradikaalit pystyvät. Kun Pohjois-Korea on uhkaa rajoitetulla alueella niin islam on uhka kaikkialla :-(
Ajattele sitä päivää kun pommeja rähjähtää busseissa päivittäin jossain Europaassa!!! Siinä on pelote meille tarpeeksi!
Voihan USA ostaa öljyä halvalla Saddamiltakin niin en näe, että se on pelkästään öljystä kiinni.