Miinoista

Suomikin liittyy Ottavan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen. Eli Suomen päättäjät ovat poliittisen tekopyhyyden nimissä heikentäneet pääosin asevelvollisista (meidän kaikkien isistä, pojista, veljistä ja aviomiehistä) koostuvien puolustusvoimiensa mahdollisuuksia puolustaa tarvittaessa isänmaata. Tämä herättää minussa kysymyksen. Kun aikanaan tein päätöksen varusmiespalveluksen suorittamisesta asepalveluksena enkä siviilipalveluksena oli puolustusvoimilla käytössään vielä miina-ase. Mutta nyt on tilanne muuttunut. Olenko enää velvollinen noudattamaan tekemääni sopimusta puolustaa Suomea asein. Onhan sopimuksen toinen osapuoli, puolustusvoimat, olennaisesti ja yksipuolisesti muuttanut sopimuksen ehtoja. Itse vertaisin tilannetta siihen jos linja-auton kuljettajalle yhtenä aamuna ilmoitettaisiin, että tästä lähtien ei Kioton sopimuksen mukaisesti meidän yhtiön autoissa enää käytetä polttoainetta. Olisiko kuljettaja silloin velvollinen ajamaan aikataulun mukaisesti?
157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kohta se on varmaan ainoa ase liukumiina. laitetaan sellaisia rajalle ja toivotaan että vihollinen on niin vodkahuuruissa että liukastuu lehmän läjään, kaatuu ja sammuu siihen paikkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KL88 kirjoitti:

Suomikin liittyy Ottavan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen. Eli Suomen päättäjät ovat poliittisen tekopyhyyden nimissä heikentäneet pääosin asevelvollisista (meidän kaikkien isistä, pojista, veljistä ja aviomiehistä) koostuvien puolustusvoimiensa mahdollisuuksia puolustaa tarvittaessa isänmaata. Tämä herättää minussa kysymyksen. Kun aikanaan tein päätöksen varusmiespalveluksen suorittamisesta asepalveluksena enkä siviilipalveluksena oli puolustusvoimilla käytössään vielä miina-ase. Mutta nyt on tilanne muuttunut. Olenko enää velvollinen noudattamaan tekemääni sopimusta puolustaa Suomea asein. Onhan sopimuksen toinen osapuoli, puolustusvoimat, olennaisesti ja yksipuolisesti muuttanut sopimuksen ehtoja. Itse vertaisin tilannetta siihen jos linja-auton kuljettajalle yhtenä aamuna ilmoitettaisiin, että tästä lähtien ei Kioton sopimuksen mukaisesti meidän yhtiön autoissa enää käytetä polttoainetta. Olisiko kuljettaja silloin velvollinen ajamaan aikataulun mukaisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu