Milloin se Israelin heimo oikein seikkaili Amerikassa. Eikös mormonien kirjassa kerrota Israelin heimon seikkailuista Amerikassa?
Joseph Smith
kertokaapa
11747
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Mormonin kirja – Raamattuun verrattava pyhä kirja. Se sisältää muinaisten profeettojen kirjoituksia. Yksi heistä, Lehi, asui Jerusalemissa noin 600 eKr. Jumalan käskystä Lehi vei pienen ihmisryhmän Amerikan mantereelle. Siellä heistä tuli suuri kansakunta, jonka keskuudessa oli profeettoja. Mormonin kirja on kokoelma tämän sivilisaation profeettojen ja johtajien kirjoituksia. Näistä muinaisista profeetoista viimeisiä oli Mormon, jonka mukaan kirja on saanut nimensä. Mormonin kirjan pääsanoma – sen lisäksi että se kertoo tästä kansasta ja sen profeetoista – liittyy Jeesuksen Kristuksen palvelutyöhön, Hänen käyntiinsä Amerikassa asuvien ihmisten luona ylösnousemuksensa jälkeen ja Hänen opetuksiinsa. Yhdessä Raamatun kanssa Mormonin kirja todistaa, että Jeesus Kristus todella eli ja että Hän on Jumalan Poika ja koko ihmiskunnan Lunastaja." - http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=40
Ja tässä englanniksi Mormonin kirjan johdanto.
http://scriptures.lds.org/en/bm/introduction
V.Mayfield
Miksei tästä "suuresta kansakunnasta" ole tähän päivään asti löytynyt geneettisiä tai kielitieteellisiä todisteita?
Ei myöskään arkeologisia jäänteitä kirjassa mainituista paikoista?
erittäin vähän. Koko ajanhan siitä opitaan lisää, ja on paljon todisteida kadonneista kansoista jotka ovat joskus olleet yhtä suureja kuin Rooman valtakunta oli aikoinaan. On monta kysymystä muinaisesta Amerikkasta johon ei ole vielä vastauksia.
Mormonin kirjaa ei ole todettu vääräksi, ja samalla ei ole mitään tullut esille joka todistaisi epäilijöille sitä todeksi (siis fyysisesti).
Ainoa todistus Mormonin kirjan todenperäisyydestä on Pyhän Hengen todistus, jonka voi itse saada kun lukee, ja rukoilee siitä Isälle Kristuksen nimessä. Mormonin kirja on pyhä kirja, ja on toinen todistus Vanhan ja Uuden testamentin lisäksi, Jeesuksesta Kristuksesta.
"We invite all men everywhere to read the Book of Mormon, to ponder in their hearts the message it contains, and then to ask God, the Eternal Father, in the name of Christ if the book is true. Those who pursue this course and ask in faith will gain a testimony of its truth and divinity by the power of the Holy Ghost. (See Moroni 10: 3-5.)" - The Book of Mormon Introduction
V.Mayfield
DUM! Joopa joo, eipä ole joulupukinkaan olemassa oloa tai olemattomuutta todistettu. Sinun uskosi on samoissa kantimissa kuin lapsen joka tänän punanuttuiseen ukkoon uskoo. DUM! Ts. Kiikutetaan oikea ukko näytille, niin sillähän se selviäisi, miksiköhän näin ei ole kukaan tehnyt? Hmmmm...? DUM! DUM DUM DUM DUM DUM DUM DUM DUM!
V.Mayfield
Vai onko se sinulta mennyt ohi? Etsipä mormoniuskoa koskeva episodi Youtubelta. Siinä lauletaan dum-dum-dum. Mutta voihan sen käsittää dumb-sanaksikin, mikä ettei.
Episode 712: All About The Mormons? - Joseph Smith Was Called a Prophet
Joseph Smith was called a prophet
Dumb dumb dumb dumb dumb
He started the Mormon religion
Dumb dumb dumb dumb dumb.
Dumb dumb dumb dumb dumb
Joseph Smith was called a prophet-
Dumb dumb dumb dumb dumb
Many people believed Joseph
Dumb dumb dumb dumb dumb
And that night he-ee saw an angel
Dumb dumb dumb dumb dumb
Dumb dumb dumb dumb dumb
Joseph Smith was called a prophet
Dumb dumb dumb dumb dumb
Dumb dumb dumb dumb dumb
He found the stones and golden plates
Dumb dumb dumb dumb dumb
Even though nobody else ever saw them
Dumb dumb dumb dumb dumb
Dumb dumb dumb dumb dumb
Dumb dumb dumb dumb dumb
And that's how the Book of Mormon was written
Dumb dumb dumb dumb dumb
Dumb dadumb dumb dumb dumb dumb
Dumb dadumb dumb dumb dumb dumb
Dahumb dahumb dumb dumb dumb dumb
Dumb dumb dumb dumb duuumb, duuumb.
Martin went home to his wife
Dumb dumb dumb dumb dumb
And showed her pages from the Book of Mormon
Dumb dumb dumb dumb dumb
Lucy Harris smart smart smart
Smart smart smart smart smart
Martin Harris dumb dadumb-
Lucy Harris smart smart smart
Martin Harris dumb.
So Martin went on back to Smith
Said the pages had gone away
Smith got mad and told Martin
He needed to go pray
Dumb dumb dumb dumb dumb
Dumb dumb dumb dumb dumb
Dumb dumb dumb dumb dumb dumb dumb.
V.Mayfield
V.Mayfield
Nämä ihmiset ihan uskovat tähän.
Kaikkein oudointa uskossa on ne rituaalit, jotka on omaksuttava, että selviää kuoleman jälkeen kaikista mystisistä vaiheista edelleen kirkkauteen, joka muistaakseni on jokin toinen tähti.
Minulle tulee mieleen egyptiläiset faaraot ja heidän rituaalinsa.
Että sinulla ei kyllä nyt ole ihan oiekata tietoa asioista...
"Nämä ihmiset ihan uskovat tähän."
Usko on uskoa...
"Kaikkein oudointa uskossa on ne rituaalit,..."
Minusta kaikkein oudointa on se Kristuksen kärsimys meidän puolestamme, syntiemme tähden, antaa meille mahdollisuuden pelastukseen...
"...jotka on omaksuttava, että selviää kuoleman jälkeen kaikista mystisistä vaiheista..."
Kuoleman jälkeen "menemme" henkimaailmaan ja odotamm siellä kunne tulee viimeisen tuomion aika...
Eipä tuossa minusta sen enempää ole mystiikaa...
"...edelleen kirkkauteen,..."
Josta Raamattukin puhuu. Mutta toisaalt ajos itse et usko mihinkään tai usko Raamattuun, niin yhtä mystistähän se on...
"... joka muistaakseni on jokin toinen tähti."
Emme me mihinkään tähdelle mene. Vaan Maa kirkastetaan...
Minulle tulee mieleen egyptiläiset faaraot ja heidän rituaalinsa.
pahakseni jos pääsen faaraoiden kastiin! Mistä moinen sanojen takainen ajatus, että moderni ihminen olisi älykäs poikkeus ääliöiden pitkässä ketjussa?