Oli tosi hassua kun Kristian esiintyi. Lauleskeli vähän miten sattui ja pälyili pelokkaan näköisenä ympärilleen. Ja sitten tämä sen sen show oli jotain tosi hämmentävää. Eihän sitä oikein kehdannut edes katsella kun se esitti jotain rokkimiestä siellä. Oli kyllä viihdyttävää! Kiitos taas Kristian!
Hauska esitys
kristian-diggari
1204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Väärä biisivalinta ja väärä päivä. Veikkaan, että on ennakkosuosikin paineita. Vaikka kaverilla on hieno ääni, se hukkui bändin taakse.
Lavashow oli ihan jees ja rohkeaakin, mutta lauluun en ollut tyytyväinen. Toivottavasti löytyisi hänelle biisejä, jotka eivät ole niin ääripäistä. Jotta kaunis ääni pääsisi esille.
Tämän iltainen juttu ei ollut laulamista millään mittakaavalla, valitettavasti näin.