Esiintymislavoille valmis ilmaisukykyinen osaaja potkaistiin pois Idols-kisasta! Siinä taas suomalaiset näyttivät omaa osaamattomuuttaan. Mia on Annan ohella paras finalisteista. Toivottavasti levy-yhtiöiden väki ymmärtää ottaa kiini Miasta ja näin saavat "kultakimpaleen" omaan talliinsa.
Kristian Meurmannin esitys olis heikoin, hänen olisi kuulunut tippua.
Kristian Meurmannin esitys olis heikoin, hänen olisi kuulunut tippua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
varmasti pääsee vielä levyttämään. Olen melkein onnellinen ettei voittanut, sillä onhan se muinakin vuosina nähty, että hävinneet menestyy paremmin kuin kisan voittaja. Meillä miia faneilla on siis vielä toivoa.
Itselleni oli täysi yllätys tuo miian putoaminen. Olin täysin varma että Kristiina putoaa...
Näinköhän!? Ite olin ihan sekaisin Mian ekan koelaulun jälkeen! Perseestähän tämä on ku laulukilpailusta on kuitenkin kyse ja jatkoon pääsee ihan ala-arvoisella tulkinnalla (KIRSTIINA) ja esityksellä. No kyllä me Mian esityksiä tulevaisuudessa tullaan näkemään ja kuulemaan!!!
Minä olin kanssa tosi pettynyt, kun Mia putosi. Mitä hittoa! Hän oli yksi parhaista eilen. Voimakas ääni ja läsnäolo.
Mietin samaa, että toivottavasti Mialle tästä ura urkenee. Ja miksei urkenisi, hänellä on jo nyt paljon faneja. Lyhyessä ajassa hän on saanut paljon varmuutta esiintymiseen eli hänessä on potentiaalia vaikka mihin, kun saa mahdollisuuden.
Minua alkoi myös mietityttää mm. Remun kommentti, että olisi pitänyt pukeutua naisellisemmin. Onhan se selvä, että lavalla ulkonäkö ja pukeutuminen ovat tärkeää. Mutta saisiko olla rosoinen, saisiko olla vähän homssu, saisiko olla oma itsensä? Sitähän Remu on tehnyt aina ja siksi menestynyt. Miksi Mian nyt pitäisi sitten olla niin sievää ja söpöä.
Perkele.
Niin en itse tykästynyt varsinaisesti Mian ulkonäköön, vaan hyvään, energiseen esitykseen ja kovaan laulutaitoon, sekä ulkoiseen ja sisäiseen söpöyteen! MIAU! :)
No mut lohdutukseksi Miaa fanittaville, onhan noi Idoleista sun muista tippujat pärjännyt ennenkin paremmin kun voittajat!
Mietin mitä kautta saisi Mialle viestiä, lohdutukseksi, että me TIDETÄÄN!!! että hän on paras finaaliin päässeistä. Tunneihmisenä itkeä tihruuttaa siellä ja ajattelee että: "en kai mä sitten vissiin osaa edes laulaa"
Mian esityksen voisi viedä mille estraadille tahansa, esitys vakuuttaa jokaisen siitä että nyt lavalla on laulaja ja tosiosaaja! Olispa Mia Eoroviisuissa ja laulettavana hyvä sävellys, Torilla tavattais taas! Toivottavasti me saadaan kuunnella Miaa ilman näitäkin tilaisuuksia! On suomessa tultu tunnetuiksi muusikoiksi heikommilakin eväillä. Mialla on tunnetuksi tulemiseen kestävät ominaisuudet joilla paikka musiikin maailmassa saadaan ihan luonnollisesti; esiintymis-, tulkinta-, ja laulutaito!