WTC7 ja pomminkesto

Kritiikki siitä että talo joka rakennetaan pomminkestäväksi ei kestäisi tulipaloa unohtaa sopivasti pari yksityiskohtaa.

Sprinkleri vaatii vedenpainetta. Se oli kahden 420 metrisen talon sorruttua alueella heikko tai olematon.

Tulenkestokin on suhteellinen käsitys. Rakennuksia ei tehdä kestämään hallitsematonta tulta. Lähdetään oletuksesta että jos talo on tulessa sinne tulee palomiehet töihin.

Tällä kertaa ne palomiehet oli siellä sortuneiden 420 metristen talojen romun seassa.

Palomiehien paikalle saaminenkin oli hieman toista koska kadut WTC:n ympärillä oli täynnä kahden 420 metrisen sortuneen rakennuksen paskaa.

Ja lopuksi, se uutinen mainitsee että vain se komentokeskus oli rakennettu kestäväksi, siinä ei sanallakaan vihjattu siihen että talon 47 kerrosta olisi keskenään yhtä kestäviä.

Missähän määrin tuo komentokeskuksen paino vaikutti sortoon? Muistuu mieleen tämä Korean tavaratalo joka putosi vapaan putoamisen nopeudella omaan kivijalkaansa ilman räjähteitä juuri siksi että ylempiin kerroksiin lisättiin painoa jota ei oltu otettu huomioon alkuperäisissä rakenteissa. Jos talon vakaus on komentokeskuksen rakentamisesta jo hieman kärsinyt niin lämpenevän teräksen heikkeneminen tekee talon helpommin haavoittuvaksi.
9309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Ja lopuksi, se uutinen mainitsee että vain se komentokeskus oli rakennettu kestäväksi, siinä ei sanallakaan vihjattu siihen että talon 47 kerrosta olisi keskenään yhtä kestäviä."

Silloin kun tehdän jotain kestävää, niin se tarkoittaa KOKO struktuuria.

:D

Äänestä
  • Kuten aloittaja toteaa, se uutinen josta tieto tuosta talon vahvistuksesta on kotoisin mainitsee ainoastaan sen että komentokeskus oli vahvistettu.

    Ilman piirustuksia ja sen lisäksi rakenteista otettuja kuvia tai luotettavan rakenteet nähneen henkilön lausuntaa totuus on sitten se mitä halunnee uskoa.

    Ei pankissakaan se koko rakennus ole yhtä kestävä kuin holvi.

    Äänestä

  • Laminoija kirjoitti:

    Kuten aloittaja toteaa, se uutinen josta tieto tuosta talon vahvistuksesta on kotoisin mainitsee ainoastaan sen että komentokeskus oli vahvistettu.

    Ilman piirustuksia ja sen lisäksi rakenteista otettuja kuvia tai luotettavan rakenteet nähneen henkilön lausuntaa totuus on sitten se mitä halunnee uskoa.

    Ei pankissakaan se koko rakennus ole yhtä kestävä kuin holvi.

    Mikset Skepzikko sano suoraan että: "Kuten minä (Skepzikko) aloituksessani totean"?

    Ihan suotta yrität luoda illuusiota siitä, että tällä palstalla olisi sinun lisäksi muita Bush-uskovaisia.

    Äänestä

  • sano vain suoraan kirjoitti:

    Mikset Skepzikko sano suoraan että: "Kuten minä (Skepzikko) aloituksessani totean"?

    Ihan suotta yrität luoda illuusiota siitä, että tällä palstalla olisi sinun lisäksi muita Bush-uskovaisia.

    Kerrotko vielä missä ylistän Bushia tai osoitan olevani Bush-uskova niin maksan sen lupaamani 1000 euroa cash money.

    Vai tekeekö se etten kumarra Salaliittoa tai ole oikea käsi tanassa Bush-uskovan?

    Kyllä mä teidän ylälinjaa kunnoitan, KANOON!

    Äänestä

  • Laminoija kirjoitti:

    Kerrotko vielä missä ylistän Bushia tai osoitan olevani Bush-uskova niin maksan sen lupaamani 1000 euroa cash money.

    Vai tekeekö se etten kumarra Salaliittoa tai ole oikea käsi tanassa Bush-uskovan?

    Kyllä mä teidän ylälinjaa kunnoitan, KANOON!

    Olet kuin Bushin pikkukätyri joka täällä levittää päivästä toiseen Bush-propagandaa. Skepzikko, sinä nimenomaan kumarrat salaliittoa - Bushin salaliittoa. Me totuuden puolella olevat emme Bushin salaliittoa usko! Nauramme Bushin rikollishallinnon puheille 911 asioista, kuten myös Irakin ja Afganistanin propagandalle. Sinä Skepu uskot Bushin "virallisen" 911-valheen ilman mitään kritiikkiä. Uskot sen pilkulleen. Olet Bushin lutka ja New World Orderin huora. Ja jos uskosi Bushiin meinaa horjua, kehität omia teorioita paikkaamaan rakoilevaa salaliittoasi tyyliin: se oli rumble eipäkös muuntaja... ei ei... kyllä se oli vedenpaine joka selittää että WTC7 ei räjäytetty. Uskostasi Bushiin kertoo myös se, että luotat häneen ennemmin kuin poliisien ja palomiesten silminnäkijälausuntoihin.

    Vituttaako kun fantasiasi 19 terroristin ja Osaman täydellisestä iskusta vääräuskoisia vastaan on enää jäljellä muisto - se ei ollutkaan totta ja et voi enää itseäsi onanoida tuon fantasian tahdissa. Hyvin pian kaikki nauravat sille joka tuohon ali-baba-hyökkää-tarinaan uskoo.

    Äänestä

Mieltä lämmittää katsoa kuinka sua ahdistaa puollustella Bushin salaliittoa. Se on mahdoton tehtävä koska Bushin salaliitto on valhe siis ei totuus!

HHhahha, joku helvetin vedenpaineteorian taas keksit omasta päästä ns. pähkäilemällä. Ihme että kukaan muu koko netissä ei puhu tuollaisia vedenpaine- tai muuntajateorioita?? Taisi sulla oma vedenpaine nupissasi nousta sinne hörhöily lukemiin. Etkö itse huomaa kunka pahasti hörhöilet puollustaaksesi Saatanan eliittiä eli Bushin rikollisjoukkoa?

Äänestä
  • "..joku helvetin vedenpaineteorian taas keksit omasta päästä ns. pähkäilemällä"

    FEMAn raportissa ainakin sivutaan asiaa, joten ei tuo juttu ole skepun omaa keksintöä. Se miten uskottava tuo teoria on, siihen en ota kantaa.

    Äänestä

  • läihläkh kirjoitti:

    "..joku helvetin vedenpaineteorian taas keksit omasta päästä ns. pähkäilemällä"

    FEMAn raportissa ainakin sivutaan asiaa, joten ei tuo juttu ole skepun omaa keksintöä. Se miten uskottava tuo teoria on, siihen en ota kantaa.

    Seli-seli-seli... kiitos ei mitään oma keksimiä höpöhöpöjä. Lähteet näkyviin linkkien kanssa jotta ihmiset voivat käydä itse tarkistamassa juttujesi todenperäisyyden.

    Äänestä

  • Sulla taitaa olla vähän haussa toi lontoo.

    Netissä on paljonkin juttua englanniksi siitä että sortumat vaurioittivat alueen vesihuoltoa. Sen on kertoneet ne silminnäkijä- ja korvinkuulijapalomiehet.

    Tästähän on se kuuluisa Starbucks tarinakin missä vettä myytiin pulloissa satasella.

    Mites joku Bush liittyy vedenpaineeseen tai siihen mitä artikkeli sanoi mitä oli vahvistettu? Sulla Antti, sori siis Plan9, taitaa olla hankala elämä kun noin oot harhainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sort-uu kirjoitti:

Kritiikki siitä että talo joka rakennetaan pomminkestäväksi ei kestäisi tulipaloa unohtaa sopivasti pari yksityiskohtaa.

Sprinkleri vaatii vedenpainetta. Se oli kahden 420 metrisen talon sorruttua alueella heikko tai olematon.

Tulenkestokin on suhteellinen käsitys. Rakennuksia ei tehdä kestämään hallitsematonta tulta. Lähdetään oletuksesta että jos talo on tulessa sinne tulee palomiehet töihin.

Tällä kertaa ne palomiehet oli siellä sortuneiden 420 metristen talojen romun seassa.

Palomiehien paikalle saaminenkin oli hieman toista koska kadut WTC:n ympärillä oli täynnä kahden 420 metrisen sortuneen rakennuksen paskaa.

Ja lopuksi, se uutinen mainitsee että vain se komentokeskus oli rakennettu kestäväksi, siinä ei sanallakaan vihjattu siihen että talon 47 kerrosta olisi keskenään yhtä kestäviä.

Missähän määrin tuo komentokeskuksen paino vaikutti sortoon? Muistuu mieleen tämä Korean tavaratalo joka putosi vapaan putoamisen nopeudella omaan kivijalkaansa ilman räjähteitä juuri siksi että ylempiin kerroksiin lisättiin painoa jota ei oltu otettu huomioon alkuperäisissä rakenteissa. Jos talon vakaus on komentokeskuksen rakentamisesta jo hieman kärsinyt niin lämpenevän teräksen heikkeneminen tekee talon helpommin haavoittuvaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu