Adventismi on kriisissä adventtikirkon johtajan mukaan.
Sensurointi
adventismissa
3136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja teksti korreloivat oikein keskenään???
Adventismi perustuu tietämättömyyteen ja epäkristilliseen tekojen oppiin. Sekä tietojen sensurointiin ja pimitykseen.
ei ole oikea sana tämän aihepiirin asioita käsiteltäessä. Omituista miten jaksetaan kinata raamatusta ja totuudesta. Siellä mitään totuutta ole, yhtä vähän kuin Kalevalassa tai muissa saagoissa. Aikansa kertomuksia. Eivät olisi ne jepet uskoneet kun raamattua sepustivat, jos joku olisi väittänyt, että tästä tulee bestseller ja tämä tulee aiheuttamaan sotia ja kauhua ympäri maapallon. Silloin se tosin oli vielä littana lätty ja sellaisena pysyi vuosisatoja, koska näin oli päätetty. Tosiasioista viis.