adressiin
täältä
5568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
otsikko on järjetön.
Hah!
Pelkästään kieliasu kertoo paljon.
Tuo on samaa jankuttamista mitä tälläkin palstalla on: Esitetään vaatimuksia, olettamia ja kaivetaan huvittaviakin väittämiä esille. Adressissakaan ei esitetty mitään todellisiin tutkimuksiin perustuvaa faktatietoa siitä, minkä suuruinen ja laatuinen reservi tuolla järjestelyllä saataisiin aikaan.
Parin viikon päästä on vaalit. Suosittelen ennemmin vaikuttamaan asioihin äänestämällä. Tällaiset huonosti valmistellut "adressit" vain vievät lopullisesti uskottavuuden asialtanne.
Tärkeän asian eteen on taisteltava. Sorron ja epäoikeudenmukaisuuden eteen on tehtävä kaikkensa vaikka tuo adressi ei varmasti maamme päättäjiä hätkäytä. Kaikki lähtee suomen sortavasta kansasta joka pitää asevelvollisuutta hyvänä juttuna. Joidenkin mielestä on hyvä asia että mies menettää asevelvollisuuden takia mielenterveytensä ja kaikki mutta tämähän on suomalainen yhteiskunta missä ei suvaita kuin sortoa ja militarismia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000012917900
"mutta tulen aina seisomaan sanojeni takana"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&con ference=500000000000014&posting=22000000012881289
Voisitko ystävällisesti määritellä mitä tarkoitat edellä mainitulla lauseellasi.
Kerran vastaaminen tuottaa ongelmia niin helpotan tehtävääsi ruksi-ruutuun monivalintatehtävällä.
Siis:
"Seison sanojeni takana" tarkoittaa:
a: -Heittelen väitteitä perustelematta foorumille sitä mukaa kun sylki suuhun tuo. Vastuu on lukijalla uskoa vai ei.
b: -Kysyttäessä perusteita OMIIN väittämiini PYSYN SANOJENI TAKANA ja kerron että vastakysymys oli tyhmä ja lisäksi että se ei ollut minulle tarkoitettu.
c: -Koska olen tunnustettu alani asiantuntija osoittaa moukkamaisuutta edes epäillä kannanottojani.
-------------------------------
Mikäli vaihtoehdoista ei löytynyt sopivaa niin voinet sitten määritellä mitä suomalainen sivari tarkoitta "sanojensa takana pysymisellä"
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
Vaikuttaa sille että adressi menetti sillä sekunnilla uskottavuutensa kun RP allekirjoitti sen.
jfsgf h oi retgf iasudh fsi dfis dfisdfi 4r4rr efiskg ls glsdi fhg ffdig hghfi.
http://www.webropol.com/p.aspx?t=1&l=136212_6b252ebf51554a65
,