Rukous ei auta

Rukous ei auta sairaita, vahvistaa tutkimus - Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan rukoilu sydänleikkauspotilaiden puolesta ei vaikuta heidän tervehtymiseensä, kertoo BBC News. 750 potilasta jaettiin kahteen ryhmään. Islaminuskoiset, buddhalaiset, juutalaiset ja kristityt vapaaehtoiset rukoilivat koko tutkimusajan toisen ryhmän puolesta, ilman havaittavia tuloksia.

http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/3193902.stm
281510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

rukous auttaa ihan yhtä varmasti kuin satunnaisgeneraattori, mutta jos ihmiset haluavat uskoa johonkin niin sitten he uskovat. Eikä sokeasti uskoville voi puhua järkipuhetta, sillä järkipuhe tehoaa vain sellaiseen ihmiseen, jolla sitä järkeä on. Ja jos hartaan uskovaisen rukous ei autakaan, niin aina löytyy seli-seli-selitys, miksei se nyt just sillä kertaa toiminutkaan, vaikka yleensä kyllä...

Hyvä esimerkki ovat ne "minä paranin" -huuhaasivut joita on tännekin aina välillä linkitetty. Siellä muutamat ihmiset kertovat miten IHME eli Jeesus/Jumala paransi heidän syöpänsä. Samaan aikaan Suomen Syöpäjärjestön virallisella sivulla kerrotaan, että Suomessa sairastuu vuosittain syöpään noin 24000 ihmistä, joista noin puolet eli 12000 paranee ja että väestössämme elää jatkuvasti noin 170000 syövästä parantunutta ihmistä. Eli jos noista sadoista tuhansista promillen verran ovat sitä mieltä, että heidät paransi joku ihme, niin paskanko väliä sillä on? Sinnehän hukkuvat satojentuhansien massaan kritiikittömät ääliöt, joita aina mahtuu muutama noin isoon joukkoon.

Ja eräs minun oma lähisukulaiseni, joka oli muuten harras uskovainen (helluntalainen) sairastui syöpään ja kuoli. Eivätpä auttaneet ankarat rukoilemiset häntäkään paskan vertaa. Yhtä tyhjän kanssa.
Mutta tähänkin on uskiksilla varmaan joku lässynlässyn seli-selitys, joka on myös täsmälleen yhtä tyhjän kanssa kuin mitä se rukoileminenkin on.

Äänestä
  • Ehkäpä siinä kävi niin, että jos hän vaikkapa odotti jo Jeesuksen luo pääsyä? Sinnehän me uskovat joka tapauksessa olemme menossa, joku aikaisemmin, toinen taas myöhemmin. Näihin parantumisasioihin on turha tuoda esille sitä, että kaikki parantuvat. Me emme tiedä syytä siihen, miksi kaikki eivät parane. Läheisen poismeno on aina tietenkin surullista niille, jotka jäävät kaipaamaan poismennyttä. Meidän on nöyrryttävä sen tosiasian eteen kuitenkin. Kuitenkin on totta myös se, että hyvin moni parantuu. Se on joka kerta suuri Jumalan ihme.

    Äänestä

  • sekä ikävää... kirjoitti:

    Ehkäpä siinä kävi niin, että jos hän vaikkapa odotti jo Jeesuksen luo pääsyä? Sinnehän me uskovat joka tapauksessa olemme menossa, joku aikaisemmin, toinen taas myöhemmin. Näihin parantumisasioihin on turha tuoda esille sitä, että kaikki parantuvat. Me emme tiedä syytä siihen, miksi kaikki eivät parane. Läheisen poismeno on aina tietenkin surullista niille, jotka jäävät kaipaamaan poismennyttä. Meidän on nöyrryttävä sen tosiasian eteen kuitenkin. Kuitenkin on totta myös se, että hyvin moni parantuu. Se on joka kerta suuri Jumalan ihme.

    Kas kummaa kun minä omaan jo ennustamisen lahjankin. Ennustin että tuohon edelliseen vastaa joku ääliö typötyhjällä paskalässytyksellä ja juuri täsmälleen niin kävi!

    Jos ei ole mitään muuta sanottavaa kuin sössönsössön niin onko ihan pakko kirjoittaa tyhjää ja täydellisen merkityksestöntö PASKAA??

    Äänestä

  • seli-seli kirjoitti:

    Tämä on ihan ykkönen kaikista tyhjistä lässynlässyn seliselitys sössötyksistä:
    "tuntemattomat ovat herran tiet"

    Äänestä

  • sekä ikävää... kirjoitti:

    Ehkäpä siinä kävi niin, että jos hän vaikkapa odotti jo Jeesuksen luo pääsyä? Sinnehän me uskovat joka tapauksessa olemme menossa, joku aikaisemmin, toinen taas myöhemmin. Näihin parantumisasioihin on turha tuoda esille sitä, että kaikki parantuvat. Me emme tiedä syytä siihen, miksi kaikki eivät parane. Läheisen poismeno on aina tietenkin surullista niille, jotka jäävät kaipaamaan poismennyttä. Meidän on nöyrryttävä sen tosiasian eteen kuitenkin. Kuitenkin on totta myös se, että hyvin moni parantuu. Se on joka kerta suuri Jumalan ihme.

    Minkä jumalan ihme ne ihmeparantumiset ovat? tuoko joulupukki kipsipaketissa terveyden takas vai?

    Äänestä

  • sekä ikävää... kirjoitti:

    Ehkäpä siinä kävi niin, että jos hän vaikkapa odotti jo Jeesuksen luo pääsyä? Sinnehän me uskovat joka tapauksessa olemme menossa, joku aikaisemmin, toinen taas myöhemmin. Näihin parantumisasioihin on turha tuoda esille sitä, että kaikki parantuvat. Me emme tiedä syytä siihen, miksi kaikki eivät parane. Läheisen poismeno on aina tietenkin surullista niille, jotka jäävät kaipaamaan poismennyttä. Meidän on nöyrryttävä sen tosiasian eteen kuitenkin. Kuitenkin on totta myös se, että hyvin moni parantuu. Se on joka kerta suuri Jumalan ihme.

    ...että minkä halvatun takia siellä kirkossa sitten vollaa se julmettu itkuvirsi ja märsyäminen, kun joku "omistanne" kuolee?

    Äänestä

  • "Eli jos noista sadoista tuhansista promillen verran ovat sitä mieltä, että heidät paransi joku ihme, niin paskanko väliä sillä on?"

    Äkkiä ajattelemalla ei sillä tunnu tosiaan olevan mitään väliä. Periaatteessa ei pitäisi olla mitään väliä silläkään, jos joku haluaa päättää päivänsä ihan itse, siis itsemurhalla.

    Kuitenkin tutkimusaineisto osoittaa, että vain pieni osa itsemurhaan ryhtyvistä todella haluaa kuolla. Varsinkin nuori itsemurhaa suunnitteleva, ei näytä ymmärtävän masennuksen kourissa, kuoleman lopullisuutta. Vaan sieltä löytyy kummallisia mielikuvia kuolemasta - esim. ennnen ryhtymistä tappohommiin nuori kuvittelee miten hän itsemurhansa jälkeen on paikalla haamuna, sieluna tai jossain olomuodossa seuraamassa omia hautajaisia ja katsomassa surevia omaisiaan. Näissä mielikuvissa nuori pilkallisesti ajattelee, että siitäs saivat isi ja äiti. Itsemurhaan ajaa ehkä ympäristöolot ja siitä masennukseen sairastunut ihminen, joka ei enää ole sairaudessaan kykenevä järkevään toimintaan.

    Toinen esimerkki tulee huhaalääketieteestä. Tarjotaan tehokkaita luonnonlääkkeitä parantamaan jos mitä tautia. Tällaiseen uskovat ihmiset lääkitsevät vaikkapa lapsiaan tehottomilla tipoilla ja lapsen sairaus etenee niin pitkälle, että ei edes lääkärit pysty enää lääkkeillään tai muilla toimenpiteillä auttamaan.

    Jos vakavasti sairaan lapsen ympärillä istutaan rukoilemassa paranemista, niin tällöin ei kyllä ajatella lapsen parasta. Eivät tällaiset ihmiset tietoisesti pahaa tarkoita, mutta valistuksella taikauskon vaaroista voidaan ehkä osa viattomista ihmisistä pelastaa. Tietysti on hyvä, jos sairaan ympärillä on läheisiä rukoilemassa tai ei, mutta taikausko ei saa olla esteenä tehokkaalle lääketieteelliselle hoidolle.

    En ole varma, mutta eikös joku uskonlahko ole kumonnut verensiirtokieltonsa? Jos näin on tapahtunut ovat valistajat saaneet taikauskoa kitkettyä pois ja se on askel turvallisempaan maailmaan lapsien ja muiden päätöskyvyttömien kohdalla.

    Äänestä

on tuo "Rukoukset", jolle eksyin vahingossa ja jäin hetkeksi tirkistelemään. Siellä on tosissaan epätoivoisia, sairaita, yksinäisiä, velkaisia tai väkivaltaisessa suhteessa olevia ihmisiä, jotka pyytävät muita rukoilemaan puolestaan. Kamala ajatella, kuinka pahaan jamaan he joutuvat, kun sitä apua ei tulekaan. Ja jos sitten tulee, suitsutellaan ihmeparantumista ja unohdetaan salamana ne 95% tapauksista, joissa asiat eivät ratkenneetkaan jumalallisella väliintulolla.

Paikalla näkyy olevan myös muutama ahkera vastaaja toitottamassa herran ylistystä ja herran tahdon toteutumista ajattelematta yhtään nenäänsä pitemmälle. Eikä kukaan tietenkään mieti, kuinka se jumala on sattunut alun perin sotkemaan ne rukoilijan raha-asiat, terveyden ja ihmissuhteet.

Äänestä
  • Tunnen myötätuntoa ongelmien kanssa painivien ihmisten suhteen. Minusta siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, jos joku haluaa rukoilla tai uskoa jumalaan. Minua ei haittaa sekään, jos joku saarnamies tai pastori rukoilee jonkun puolesta - kunhan ei väitä kykenevänsä kadottamaan velat tai parantamaan sairaudet.

    Ongelma muodostuu siinä vaiheessa, jos esimerkiksi sairas jättää lääkkeet väliin tai velkainen luottaa ongelman vain katoavan.

    Sinänsä usko olkoot jokaisen oma asia. Toivoisin vain, ettei uskova yritä työntää omaa uskoaan tieteen esteeksi tai pakottaa muita ihmisiä elämään uskontonsa lakien ja sääntöjen mukaan (yrittämällä vaikuttaa esimerkiksi yhteiskunnan lainsäädäntöön uskontonsa tähden).

    Äänestä

  • asdfasdfd kirjoitti:

    Tunnen myötätuntoa ongelmien kanssa painivien ihmisten suhteen. Minusta siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, jos joku haluaa rukoilla tai uskoa jumalaan. Minua ei haittaa sekään, jos joku saarnamies tai pastori rukoilee jonkun puolesta - kunhan ei väitä kykenevänsä kadottamaan velat tai parantamaan sairaudet.

    Ongelma muodostuu siinä vaiheessa, jos esimerkiksi sairas jättää lääkkeet väliin tai velkainen luottaa ongelman vain katoavan.

    Sinänsä usko olkoot jokaisen oma asia. Toivoisin vain, ettei uskova yritä työntää omaa uskoaan tieteen esteeksi tai pakottaa muita ihmisiä elämään uskontonsa lakien ja sääntöjen mukaan (yrittämällä vaikuttaa esimerkiksi yhteiskunnan lainsäädäntöön uskontonsa tähden).

    se hiljattain tapahtunut järkky tapaus, jossa joku uskovainen hoitaja oli lääkinnyt potilaan väärin ja virheen huomattuaan alkoi rukoilemaan sen sijaan, että olisi hakenut apua. Potilas kuoli, kiitos uskovaisen hoitajan täydellisen ääliömäisyyden (no tietenkin, jos kykenee täysin kritiikittömästi omaksumaan vuohipaimenten typerän taikauskon, niin täytyy olla aikamoinen ääliö).

    Ja se rukouksen voimakin tuli täysin selvästi todistettua!

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    Ikävä juttu :(

    Jonka jevovistit torbetoivat kait paholaisen keksintönä.

    Äänestä

kertoa tuon ilmaiseksikin.

Äänestä

Täällä on lukuisia parantumiskertomuksia. Etsi sivulta, missä niitä luetellaan: www.nokiamissio.fi

Äänestä

  • MIksi muuten Nokiamissionin tunnetuimman 'saarnamiehen' Markku Koiviston 'ihmeparantajan' voimat eivät riittäneet, vaan hän oli aina sairaalahoidossa syöpänsä takia?

    Miksi Sana&Ylistys -lahkon (anteeksi... 'seurakunta') saarnamies Veli Saarikalle totesi Afrikasta palattuaan saaneensa sellaisen "voitelun", että halvaantuneetkin nousevat pyörätuolista, mutta hän ei silti ole ainuttakaan halvaantunutta onnistunut parantamaan?

    Miksi yksi kuuluisimmista ihmeparantajista, Benny Hinn (ei pidä sekoittaa koomikko Benny Hilliin) on jäänyt aina tutkittaessa kiinni siitä, etteivät ihmiset olekaan parantuneet, ja hän on käyttänyt jopa näyttelijöitä 'sairaina'?

    Jos ajatellaan jumala, jonka pitäisi olla hyvä, niin miksi hän parantaisi uskovia vain kolehtia keräävien saarnamiesten kautta? Raamattu ja Koraani eivät korreloi todellisuuden kanssa juuri Kalevalaa enempää. Mitäs jos ne siirrettäisiin folkloristiikan hyllyyn ja jokainen uskoisi tai olisi uskomatta omantuntonsa mukaan.

    Äänestä

Merkitseekö tuo BBC:n juttu sitä, että myös manaukset, loitsut ja noitumiset ovat tehottomia?

Onko meillä pian edessä pappien, druidien, velhojen ja oraakkelien joukkotyöttömyys?

Äänestä
  • Eihän tällaiselle sivustolle tavallinen kuolevainen kirjoittele. Minä uteliaisuuttani eksyin tänne ja lukasin nuo hirvittävät, pimeät kannanotot, Jumalan kielteiset ilmaukset. Sen sanon tässä, että kun näette itse Pirun ilmestyvän( se voi kyllä ilmestyä enkelinkin hahmossa)viimeistään kuoleman portilla, niin kiiruulla sanokaa:Jeesus auta. Hän on niin armollinen, että siinä vaiheessa hän unohtaa teidän manauksenne ja kiroilunne eikä anna sieluanne Pirulle. Tuskin siellä Helvetissä on kovin ihanaa olla ,joten pysähtykääpä miettimään sielunne tilaa ,kun on vielä aikaa.

    Äänestä

  • Hetaxi kirjoitti:

    Eihän tällaiselle sivustolle tavallinen kuolevainen kirjoittele. Minä uteliaisuuttani eksyin tänne ja lukasin nuo hirvittävät, pimeät kannanotot, Jumalan kielteiset ilmaukset. Sen sanon tässä, että kun näette itse Pirun ilmestyvän( se voi kyllä ilmestyä enkelinkin hahmossa)viimeistään kuoleman portilla, niin kiiruulla sanokaa:Jeesus auta. Hän on niin armollinen, että siinä vaiheessa hän unohtaa teidän manauksenne ja kiroilunne eikä anna sieluanne Pirulle. Tuskin siellä Helvetissä on kovin ihanaa olla ,joten pysähtykääpä miettimään sielunne tilaa ,kun on vielä aikaa.

    Jumalaa ei ole eikä myöskään saatanaa eikä helvettiä eikä paratiisiakaan, joten ole ihan rauhassa.

    Äänestä

  • Hetaxi kirjoitti:

    Eihän tällaiselle sivustolle tavallinen kuolevainen kirjoittele. Minä uteliaisuuttani eksyin tänne ja lukasin nuo hirvittävät, pimeät kannanotot, Jumalan kielteiset ilmaukset. Sen sanon tässä, että kun näette itse Pirun ilmestyvän( se voi kyllä ilmestyä enkelinkin hahmossa)viimeistään kuoleman portilla, niin kiiruulla sanokaa:Jeesus auta. Hän on niin armollinen, että siinä vaiheessa hän unohtaa teidän manauksenne ja kiroilunne eikä anna sieluanne Pirulle. Tuskin siellä Helvetissä on kovin ihanaa olla ,joten pysähtykääpä miettimään sielunne tilaa ,kun on vielä aikaa.

    että mitä pahaa olemme tehneet?

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    että mitä pahaa olemme tehneet?

    Kun luin läpi tuon ateisti-osion ensimmäiset kirjoitukset, oli siellä kiroilua, Jumalan mokaamista ja sellaista kielenkäyttöä, että tuskin Jumala ilahtuu sellaisesta. Tietänettekö sitä ,että Jumalan Pyhän Hengen pilkkaa Jumala ei ole luvannut antaa anteeksi.Se teksti löytyy RAAMATUSTA.
    Tulette tuntemaan rakastavan Jumalan , kun tunnustatte ,mitä rikkeitä on mielen alla ja pyydätte Jeesusta tulemaan sydämeenne. silloin saatte kokea ihmeellistä rauhaa sydämessänne. Sitten jatkatte rukoilemista ja Herran kanssa keskustelemista jne. Sen takaan, että tuo kannattaa. Kyllä minusta ikuisuus taivaassa on ihanampaa kuin helvetissä. Lue Ilm.21 ja 22.Jos et vieläkään usko vaan luulet lukevasi satua, pyydä Jeesusta näyttämään tuo todeksi. Näin jatkat ajassa vaeltamista vastoinkäymisistä (niitähän tulee, koska Piru ei päästä helpolla)huolimatta kohti kirkkautta.

    Kuulehan sinä mielisairas aivo-Botoxi. Pidä vain ne sairaat houreesi omana tietonasi, KETÄÄN ei kiinnosta! Raamattu on ummehtunut satukirja ja vain idiootit uskovat tonttu-ukkoihin ja muihin taruolentoihin. Sinun jumalasi ja raamattusi eivät ole edes minun krapulapaskani arvoisia ja haisevat vielä pahemmilta!

    Äänestä

Iski rahapula ja olen nyt päättänyt rukoilla tililleni lisää rahaa: Rakas Herra! Olen vakaassa uskossa Sinuun, muutenhan en rukoilisikaan, joten näytä alati ihanainen hyvyytesi ja anna minulle tänään lottovoitto. Mikään pikkuvoitto ei käy, koska sellainen ei nyt auta. Vain täysosumasta on johonkin jumalauta.

Kerron rukoukseni voimasta huomenna tarkistettuani lottorivini.

Äänestä
  • Ei taivaspappa ole automaatti. Aloita kiittämisellä. Jokaisesta suupalasta, minkä suuhusi laitat,kiität ja kaikesta muusta, mitä olet saanut.Ei tarvitse elää taivasalla jne. " Isä meidän " -rukous on pätevä.En minäkään ole saanut, jos olen pyytänyt uutta autoa tms. Olen tyytynyt vanhaan autoon.Eihän hän olisi kaiken Luoja ,vaikeasti ymmärrettävä, jos hän olisi ihmisten tahdon mukaan toimija.Sanon vielä sen, ettei Jumalalta kannata rahavoittoja pyytää. Hän toimii paljon hienovaraisemmin.Jos olet saanut elää niin, ettei ole tullu suuria onnettomuuksia ,on sekin kiitoksen aihe ja siinäkin on ollut sinulle Jumalan varjelusta ja siunausta.

    Äänestä

  • Hetaxi kirjoitti:

    Ei taivaspappa ole automaatti. Aloita kiittämisellä. Jokaisesta suupalasta, minkä suuhusi laitat,kiität ja kaikesta muusta, mitä olet saanut.Ei tarvitse elää taivasalla jne. " Isä meidän " -rukous on pätevä.En minäkään ole saanut, jos olen pyytänyt uutta autoa tms. Olen tyytynyt vanhaan autoon.Eihän hän olisi kaiken Luoja ,vaikeasti ymmärrettävä, jos hän olisi ihmisten tahdon mukaan toimija.Sanon vielä sen, ettei Jumalalta kannata rahavoittoja pyytää. Hän toimii paljon hienovaraisemmin.Jos olet saanut elää niin, ettei ole tullu suuria onnettomuuksia ,on sekin kiitoksen aihe ja siinäkin on ollut sinulle Jumalan varjelusta ja siunausta.

    Jos sinulla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin täydellisen typötyhjää ja täysin merkityksetöntä paskalässytystä (ja vieläpä helvetin huonolla suomen kielellä esitettynä), niin olisi varmaan parempi olla hiljaa. Taikauskoiset paskapuheesi eivät kiinnosta ketään, etenkään kun sinulla ei ole esittää yhtään mitään. Pelkkää tyhjää.

    Äänestä

  • Hetaxi kirjoitti:

    Ei taivaspappa ole automaatti. Aloita kiittämisellä. Jokaisesta suupalasta, minkä suuhusi laitat,kiität ja kaikesta muusta, mitä olet saanut.Ei tarvitse elää taivasalla jne. " Isä meidän " -rukous on pätevä.En minäkään ole saanut, jos olen pyytänyt uutta autoa tms. Olen tyytynyt vanhaan autoon.Eihän hän olisi kaiken Luoja ,vaikeasti ymmärrettävä, jos hän olisi ihmisten tahdon mukaan toimija.Sanon vielä sen, ettei Jumalalta kannata rahavoittoja pyytää. Hän toimii paljon hienovaraisemmin.Jos olet saanut elää niin, ettei ole tullu suuria onnettomuuksia ,on sekin kiitoksen aihe ja siinäkin on ollut sinulle Jumalan varjelusta ja siunausta.

    Lottovoittoa ei tullut, joten Jumala on yhtä kykenemätön omatoimiseen puuhasteluun kuin kumisaapas.

    "Ei taivaspappa ole automaatti."
    Toisin sanoen rukoilu on jo sikälikin turhaa.

    "Aloita kiittämisellä."
    OK. Kiitos Herra puutteistani, joita et tietenkään halua korjata, koska et ole automaatti, etkä muutoinkaan kykenevä mihinkään. Tarvitset jopa ns. uskovia puhumaan paskaa puolestasi.

    "Ei tarvitse elää taivasalla jne."
    Miksi kuitenkin monien tarvitsee hyvän Jumalan hyvyydestä huolimatta? Miksi kukaan ei parannu Jumalan tahdosta, mutta sairastuvia on miljoonittain? Ajattele ennen kuin kirjoittelet soopaa!

    "Sanon vielä sen, ettei Jumalalta kannata rahavoittoja pyytää."
    Ei kannata mitään muutakaan, koska eivätpä näytä saavan apua osakseen ns. uskovaisetkaan yhtään mihinkään.

    "Jos olet saanut elää niin, ettei ole tullu suuria onnettomuuksia ,on sekin kiitoksen aihe ja siinäkin on ollut sinulle Jumalan varjelusta ja siunausta."
    Sinä et minun onnettomuuksistani tiedä hölkäsen pöläystä. Kuitenkaan Jumalalta en niihin odota saavani ensimmäistäkäään apua milloinkaan, koska
    mielikuvituksesta ei ole hyötyä konkreettisiin asioihin. Ne on ihan oikeasti yritettävä korjata muulla keinoin, vaikka uskovaisethan luonnollisesti tyytyvät vain odottamaan, jotta ongelmat poistuisivat hienovaraisesti kuin itsestään. Uskovaiset tarjoavat jopa ihmeparannusta parantumattomiin sairauksiin, mikä osoittaa heidät äärettömän suuriksi ääliöiksi.

    Äänestä

  • Hetaxi kirjoitti:

    Ei taivaspappa ole automaatti. Aloita kiittämisellä. Jokaisesta suupalasta, minkä suuhusi laitat,kiität ja kaikesta muusta, mitä olet saanut.Ei tarvitse elää taivasalla jne. " Isä meidän " -rukous on pätevä.En minäkään ole saanut, jos olen pyytänyt uutta autoa tms. Olen tyytynyt vanhaan autoon.Eihän hän olisi kaiken Luoja ,vaikeasti ymmärrettävä, jos hän olisi ihmisten tahdon mukaan toimija.Sanon vielä sen, ettei Jumalalta kannata rahavoittoja pyytää. Hän toimii paljon hienovaraisemmin.Jos olet saanut elää niin, ettei ole tullu suuria onnettomuuksia ,on sekin kiitoksen aihe ja siinäkin on ollut sinulle Jumalan varjelusta ja siunausta.

    Miksi ihmeessä tämä täydellisen armollinen ja rakastava isä vaatii kiitoksia ja ylistystä? Tulee mieleen ensimmäisenä jokin huomionkipeä lapsi, joka saattaa kiukutella mistä syystä tahansa, jos häntä ei huomioida.

    Ja tässähän pelataan (#1) jumalan säännöillä, ei minulla ole paljon ollut valinnanvaraa perheeni, likinäköisyyteni ja sairaan isäni suhteen. Näin vaan on sattunut käymään.. En pyytänyt päästä tähän peliin(Elämä), eikä minulla ole tarkoitusta kiitellä ketään näkymätöntä tuomaria, joka päästään keksii/muuttaa sääntöjä, niistä kuitenkaan pelaajille kertomatta..

    Ei hyvä..

    #1 Kuvitellaanpa hetki, että jumala todella on olemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Todisteita kirjoitti:

Rukous ei auta sairaita, vahvistaa tutkimus - Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan rukoilu sydänleikkauspotilaiden puolesta ei vaikuta heidän tervehtymiseensä, kertoo BBC News. 750 potilasta jaettiin kahteen ryhmään. Islaminuskoiset, buddhalaiset, juutalaiset ja kristityt vapaaehtoiset rukoilivat koko tutkimusajan toisen ryhmän puolesta, ilman havaittavia tuloksia.

http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/3193902.stm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu