silloin tällöin palkkatasa-arvokeskusteluissa tulee esille eri ammattialojen välinen arvostusero, lähinnä rahalla mitattavasta palkasta on tällöin kiistaa sekä töitten arvostuksesta muutenkin. on esitetty retorisia kysymyksiä tyyliin;
- kumpi on yhteiskunnalle tärkeämpää, ihmisten vai paperikoneen hoitaminen?
no, tämä on varsin helppo selvittää, sillä ek:n palkkatilastoista selviää, että paperiteollisuudessa tehdyn työn keskituntiansio on 16,58 euroa. mistä vuosiansioksi tulee kaikkine lomakorvauksineen noin 35 000 euroa. vastaavasti lääkäriliiton tilastojen mukaan lääkäreiden keskiansio on noin 5 200 euro/kk, mistä vuosiansioksi saadaan pyöreästi 70 000 euroa.
näin tilastomatemaattisesti on osoitettu, että yht.kunta arvostaa enemmän ihmisten hoitamista kuin jonkin koneen prosessin valvontaa. lääkärikunta on naisvaltaistumassa. paperityöläisiä taas kutsutaan yleisesti paperimiehiksi, koska ala on miesvaltainen.
naiset siis voittivat tämänkin vertailun suhdeluvuin 7 / 3,5.
:)
- kumpi on yhteiskunnalle tärkeämpää, ihmisten vai paperikoneen hoitaminen?
no, tämä on varsin helppo selvittää, sillä ek:n palkkatilastoista selviää, että paperiteollisuudessa tehdyn työn keskituntiansio on 16,58 euroa. mistä vuosiansioksi tulee kaikkine lomakorvauksineen noin 35 000 euroa. vastaavasti lääkäriliiton tilastojen mukaan lääkäreiden keskiansio on noin 5 200 euro/kk, mistä vuosiansioksi saadaan pyöreästi 70 000 euroa.
näin tilastomatemaattisesti on osoitettu, että yht.kunta arvostaa enemmän ihmisten hoitamista kuin jonkin koneen prosessin valvontaa. lääkärikunta on naisvaltaistumassa. paperityöläisiä taas kutsutaan yleisesti paperimiehiksi, koska ala on miesvaltainen.
naiset siis voittivat tämänkin vertailun suhdeluvuin 7 / 3,5.
:)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lääkärit opiskelevat n. 7 vuotta plus mahdolliset erikoistumiset. Montako vuotta pitää päntätä päästäkseen hoitamaan paperikonetta??
Teepä sama vertailu HOITAJIEN palkoista - ja puhu vasta sen jälkeen, että varsinaista HOITOTYÖTÄ arvostetaan!
Lääkärit eivät HOIDA, vaan yleensä tutkivat ja SUUNNITTELEVAT hoidon määräämällä esim. lääkkeet - kirurgit toki erikseen.
Hoitajat tekevät likaiset työt -ja tienaavat murto-osan siitä, mitä lääkärit! ELI: hoitotyötä ei todellakaan arvosteta, mitä siitä saatuun rahalliseen korvaukseen tulee. JA SE taas johtuu siitä, että erittäin valtaosa kaikista hoitajista on vaatimattomia naisia, jotka ovat aina ennenkin tyytyneet minimaaliseen palkkaan.
Naiset eivät todellakaan voita kollektiivisesti mitään vertailua, jossa kyse on rahasta.
Mutta lääkärillä on vastuu.Ajatteleppa sitä ja siitä pitää maksaa.Lääkärit kyllä ansaitsevat paremmankin palkan kuin nykyisin.Hoitajien määrää pitäisi lisätä ja silloin työtaakka vähenisi eikä palkankorotustarvetta olisi.
Niin, lääkärien palkka on mielestäni ihan kohdallaan, hoitajien ei. En vähättele lääkärien vastuuta. Mutta yhdyn mielipiteeseesi siinä, että ensisijaista hoitajien suhteen olisi työtaakan vähentäminen -sillä erotuksella, että palkankorotustarve on ja pysyy.
Vielä: vastusta henkeen ja vereen sitä ajatusta, että naiset tuntevat jotakin synnynnäistä hoivaviettiä ja jotakin kieroa reittiä siihen vedoten (nais)hoitajille ei tarvitse maksaa asiallista palkkaa!
joku jo ennätti vastaamaan, mutta ideahan tosiaan on, että myös koulutuksesta pitää saada korvaus. lääkärin koulutus erikoistumisjaksoineen kestää sen 7 vuotta. sairaanhoitajan koulutus kestää amk-tasoisena 3,5 vuotta. aikuisopiskelija tosin voi suorittaa tutkinnon 2,5 vuodessa.
sairaanhoitajien keskipalkka on taas round 2 500 €/kk elikkä noin 33 750 €/vuosi. siinäkin palkka määrittyy koulutusajan suhteessa siten ihan mukavasti ts osaamisesta ja kouluttautumisesta palkitaan. :)
tienaa sairaanhoitaja, joka saa palkkaansa kaikki mahdolliset lisät.
Kuinka iso osa sairaanhoitajista tekee pätkätyötä, ilman ikä- tai muitakaan lisiä? Kuinka iso osa tekee raskasta duunia ALLE 2000/kk miinus verot palkalla? Aika iso osa, arvaan.
Ja on muutakin hoitotyötä, josta sietää keskustella kuin sairaanhoito. Lasten-, vanhusten- ja vammaistenhoitaja tienaa VIELÄ VÄHEMMÄN kuin sairaanhoitaja. Ja se on fakta, joka vain vahvistaa sitä, että hoitotyötä sinänsä ei arvosteta kuin piirun verran enemmän kuin siivoustyötä, joka sekin on aivan alipalkattu siihen nähden, kuinka tarpeellista työtä se on ihmisten hyvinvoinnin kannalta.
Ja naisvaltaisia aloja kaikki tyynni nämä matalapalkkaiset.
on todella hyvä palkka. paperimiehet jaksetaan aina nostaa esille, mutta eipä taida noin yleisesti tehtaassa työskentelevä päästä lähellekkään samaa palkkaa edes ajatuksissaan. sairaanhoitaja on kunnallisen ja paperimiehet bisnes maailman työntekijöitä. bisneksessä on tarkoitus tuottaa mahdollisimman paljon, ja kun paperiteollisuus maassamme tuottaa hyvin, niin tämän takia se lääkäri-paperimies on aika osuva vertaus. molemmat omalle alalleen tärkeitä. tosin globalisoituminen on bisneksestä hyötyvän työntekijän surma, jos kustanukset liian kovaksi nousevat. Mutta kai se paras tapa arvostaa ammatit on melkein sen mukaan, miten vaikea/helppo kyseiselle alalle on päästä. nykyisin alkaa kaikki olemaan amk- koulutettuja vähintään. tosin joku putkimies tienaa varmasti enemmän kuin joku 80% amk valmistuneista.
alojen keskiarvo palkan miesten ja naisten osalta, olikohan vuodelta 2005.. ja miehelle tuli 13,17, naiselle VAIN 12.60 per tunti. tuota tosin nostaa erityisasiantuntija-alan palkat, missä naisilla on keskimäärin 5,5 euroa enemmän per tunti kuin miehellä. mies siivoojakin tienaa enemmän kuin nainen. kyllä se monessa palkassa vaikuttaa, onko palkkaa kysytty enemmän ja korotuksia pyydelty, vai pelkästään tyydytty siihen mitä tilille tulee. itse en minimipalkalla töihin menisi, olipa sitten siivoojan, raksan tai vaikka hoitsun hommat kyseessä.
sh:n keskipalkka on tilastokeskuksen mukaan aika liki 2 500 €/kk, tässä linkki uutiseen :
http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=106&news_id=20072693
koska kyseessä on sairaanhoitajien keskipalkka, tienaa erikoistunut sh tai pelkkiin yövuoroihin orientoitunut sh hyvinkin paljon enemmän. sairaanhoitajista on pula monissa asutuskeskuksissa, joten ahkera hoitotyöläinen pystyy hankkimaan omalla työllään hyvinkin rivitalonpätkän ja oman auton.
siinä olet tietysti oikeassa, että alan peruspalkkoja tulisi korottaa, työoloja parantaa, pätkätyöt muuttaa vakinaisiksi viroiksi sekä virkoja lisätä.
hoitotyössä vähiten ansaitsee omaishoitaja, joka usein on kiinni potilaassa 24/7 ilman lain mahdollistamia vapaapäiviä. pienimmillään omaishoitaja saa nettona 200..300 euroa/kk.