Ateisteihin suhtautuminen

Pakkoko sitä on niistä uskonasioista puhua jeesustelijoiden kanssa?

Itse olen umpiateisti, mutta emäntäni uskis. Arvaa vaan puhummeko uskonnoista täällä :D

Siksipä täytyy päästellä pahimpia höyryjä täällä, kun ei tarvitse pelätä, että toinen vinttaa lautasella suutuspäissään.

paremmin kuin koskaan. Ihmissuhteiden luominen helpompaa. Voit jutella ateistien, muslimien, katrolisten, buddhalaisten jne kanssa asioista. Ei tarvitse kiihtyä koskaan.

Syrjinnäksi voinnee katsoa sen että koluissa aina oli ylivoimaisesti huonoimmat maikat, jotain sijaisten sijaisia, opettamassa elämänkatsomustietoa ja tunnit olivat poikkeuksetta päivän lopussa. Lukiossa yhden et-kurssin oli uskovainen opettajana.

Intissä taas kirkkoon kuulumattomilla on helpompaa. Ei tarvi mennä pastorin sun muiden hihhulien oppitunneille ja voi jäädä tupaan sluibaamaan.

Nämä ovat siis henkilökohtasia kokemuksia.

Ei ihmisten otsassa lue mihin kirkkoon he kuuluvat vai kuuluvatko ollenkaan. Kuhan et lähde tuputtamaan elämänkatsomustasi muille, en usko että ihmisten suhtautuminen sinuun on yhtään erilaista kuuluitpa kirkkoon tai et.

Melkeen sanoisin että enemmän uskovaisia outoina pidetään! Olen kristillisen kasvatuksen saanut ja jonkun verran nuorempana liikkunut niissä porukoissa. Useimmiten kyllä niitä ketkä uskoivat johonkin pidettiin ulkopuolisina ja vähän omituisina. Ehkä olet seurannut asiaa enemmän uskovan näkökulmasta?

Itsekin olen vähän sitä mieltä että sieltä niitä hieman outoja ihmisiä löytyy mutta paljon ihan mukaviakin. Ihmissuhteet varmasti onnistuvat kun kaksi fiksusti ajettelevaa ihmistä tutustuu eikä heti pidä toista pässinä uskomusten tai mielipiteiden perusteella...

Todettakoon aluksi, että itsekin kuulun kirkkoon, vaikka en Jumalaan usko. Henkilökohtaisia kokemuksia minulla ei siis ole, mutta sanoisin, että tällä foorumilla ennakkoluuloja on vain hihhuleilla, jotka edustavat hyvin pientä osaa kansasta. Suurin osa suomalaisista lienee tapakristittyjä, joita ei edes erityisesti kiinnostaa uskonasiat tai sinun ateismisi.

En muista koskaan tavanneeni ihmistä, jonka kanssa olisin alkanut ensimmäiseksi puhua uskonasioista. Itseasiassa en kyllä muutenkaan puhu näistä asioista. Toisin sanoen ateismistasi ei välttämättä kenenkään tarvitse tietää, jos et itse halua asiaa esille tuoda. Ja vaikka joku muu ottaisi uskonasiat puheeksi, voit yrittää vaihtaa puheenaihetta.

Uskovaisiakin on niin monenlaisia, osa ehkä yrittää käännyttää sinua, ja osa hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Ongelmia voi tietysti tulla joidenkin hihhulien kanssa, mutta näiden kanssa olet yhtä suurissa "vaikeuksissa", vaikka kuuluisitkin kirkkoon, koska et kuitenkaan elä juuri niin kuin hihhulit haluavat.

Ihmissuhteitakin on varmaan helppo muodostaa niin kauan, kun ei puhuta uskosta, ja vaikka puhuttaisiinkin, merkitsevää on osuuko kemiat kohdalleen. Jos homma toimii, erilaisilla elämänkatsomuksilla on tuskin mitään väliä. Tietysti riitakin on helppo polkaista käyntiin, jos alkaa liikaa jankata oman näkemyksensä puolesta ja vähättelee toisen elämänkatsomusta. Ehkä sellainen kohtelias toisen näkemyksen kunnioittaminen tuottaa tulosta.

Kerran aikoinani työmaan paussihuoneessa egyptiläinen postinlajittelija kysyi minulta, että miksi olen eronnut kirkosta. Siihen on meikäläisen ahdistelut jääneet. Ovelta ovelle kulkevat mummelit kiusasivat ennen eroa ja eron jälkeen, joten heitä en laske kiusaajiksi ateismini suhteen tässä asiassa.

Ev.lutista erosin kun hoksasin, että eihän kirkoissa tarvitse ihmisten turhaan olla. Kylläkin itse eroamispaikan (maistraatti) löytäminen oli työn ja vitutuksen takana, sillä kiltti poliisisetä neuvoi osoitteen päin vittua. Maistraatti oli näet ennen sijainnut poliisitalossa, mutta muuttanut poies. Itse eroprosessi tapahtui siten, että steppailin maistraattiin, odottelin jonossa parisen minuuttia ja ilmoitin, että tahdon erota kirkosta. Antoivat lapun jonka täytin ja sillä selvä. Sanoivat, että kirkolta saattaa tulla jotain propagandapostia, mutta sitä ei kuulunut.

Kuulemma myös kirkolle itselleen voi ilmoittaa, että pikkulintu lähtee nyt pesästä, mutta olen kuullut hurjia legendoja, että kirkolliset saattaisivat kyniä eropapereiden käsittelymaksua.

Saatananpalvojat ovat kristinuskoisia siinä missä kristitytkin. Tämän leuat loksauttavan teorian perustan siten, että he uskovat Paholaiseen joka on Jumalan luoma. Hehän siis uskovat samalla myös Jumalaan?

Uskoisin, että homot sun muut itsensäkoskettelijat ovat korkeintaan ihmisten ennakkoluulojen "kohteita". Kaikki mikä poikkeaa keskivertokansalaisesta on varmasti jotenkin outo. Ihmisille ei kadullakaan passaa hymyillä, kun se on varsin outoa. Ulkomaalaisetkin ovat outoja, kun hymyilevät ja elehtivät paljon. Varmasti tahtovat jotain pahaa.

Uskovaisten ihmisten kanssa olen pärjännyt parhaiten siten, että olen kohteliaasti ilmoittanut, että en usko, mutta kunnioitan hänen näkemystään. Loppusiunaukset ja toivotukset valon "jälleenlöytämiseksi" jätän omaan arvoonsa.

Yleisimmin jos sattuu möläyttämään olevansa ateisti,siitä joutuu selittelemään joka paikassa.Tietenkin se on vähän ärsyttävää,mutta vastakysymykset ovat hyviä:miksi itse et ole/miksi itse kuulut kirkkoon.Paljolti riippuu itsestä miten suhtaudutaan.Jos ei ota kantaa kovin kärkkäästi niin pärjää mainiosti.Jos haluat luoda sellaisia suhteita että "puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä"uskovaiset ovat väärä vaihtoehto.Itse en ainakaan pysty puhumaan monestakaan asioista heidän kanssaan.