Luominen ilmoittaa

Raamatussa sapatin alkuperä yhdistetään luomiseen.

2.Moos.31:16 Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona.
17 Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti."

Sapatinvietto ei tehnyt Israelista Jumalan valittua kansaa; pikemminkin Israel vietti sapattia siksi, että se OLI Jumalan valittu kansa, merkiksi siitä, että se – päinvastoin kuin ympäröivät kansat – palveli oikeaa Jumalaa, häntä, joka loi taivaan ja maan kuudessa päivässä. Sapattia ei annettu alun perin juutalaisille Siinailla; se oli ollut olemassa maailman luomisesta asti merkkinä siitä, että Herra oli Luoja. Koska Israel palvoi Luojaa, se piti kunniassa hänen sapattinsa.

Ilm. 14:7
Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".

Näin UT vahvistaa tämän ajatuksen sapatista luomisen merkkinä. Ilmestyskirja kertoo että on sellainen Jeesukseen uskova kansa, joka liiton merkkinä kunnioittaa kaikkia Jumalan käskyjä. Aivan kuten tehtiin Israelin kansan liitossa. Mutta nyt Raamattu mainitsee myös että tämä liitto on heidän sydämessään. Rakkaus Jumalan käskyihin tulee heillä sydämestä, sillä he noudattavat lakia, ei pelastuakseen, vaan siksi että he ovat pelastettuja. Sama tarkoitus Jumalalla oli Israelin kanssa, mutta kansa hylkäsi Jumalan ja messiaan.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


viikkorytmi kirjoitti:

Raamatussa sapatin alkuperä yhdistetään luomiseen.

2.Moos.31:16 Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona.
17 Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti."

Sapatinvietto ei tehnyt Israelista Jumalan valittua kansaa; pikemminkin Israel vietti sapattia siksi, että se OLI Jumalan valittu kansa, merkiksi siitä, että se – päinvastoin kuin ympäröivät kansat – palveli oikeaa Jumalaa, häntä, joka loi taivaan ja maan kuudessa päivässä. Sapattia ei annettu alun perin juutalaisille Siinailla; se oli ollut olemassa maailman luomisesta asti merkkinä siitä, että Herra oli Luoja. Koska Israel palvoi Luojaa, se piti kunniassa hänen sapattinsa.

Ilm. 14:7
Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".

Näin UT vahvistaa tämän ajatuksen sapatista luomisen merkkinä. Ilmestyskirja kertoo että on sellainen Jeesukseen uskova kansa, joka liiton merkkinä kunnioittaa kaikkia Jumalan käskyjä. Aivan kuten tehtiin Israelin kansan liitossa. Mutta nyt Raamattu mainitsee myös että tämä liitto on heidän sydämessään. Rakkaus Jumalan käskyihin tulee heillä sydämestä, sillä he noudattavat lakia, ei pelastuakseen, vaan siksi että he ovat pelastettuja. Sama tarkoitus Jumalalla oli Israelin kanssa, mutta kansa hylkäsi Jumalan ja messiaan.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu