Tyyli

mielestäni tällä hetkellä on kilpailijoiden OMA tyyli. Edelleen muistelen ekan Idolsin kärkikolmikkoa, joista jokainen edusti loistavasti omaa tyyliään, joille jokaiselle oli omat kannattajansa. Kakkosen tilanteesta kertonee parhaiten parhaiten sijoittuneiden nyky"menestys". Tämän vuoden tyyliasia nousi mielestäni esiin Johannan kohdalla ja kun finalistien aikaisempia esityksiä näytettiin. Johanna viimeinen ulkoasu oli hänen kannaltaa täydellinen katastrofi ja teennäinen. Se vei huomion hänen ihan kelpo esityksestään. Mian kohdalla kävi samoin, Remun tuomaroinnista voidaan olla monta mieltä, mutta Mian asun kohdalla hän oli hereillä. Tuntuu, ettei oikein kukaan uskalla luottaa omaan tyyliinsä ja esiintyä sellaisena. Yksi mittari on myös kappalevalinnat. Tässä Panu yllätti positiivisesti viimelsi. Toivottavasti tähän tyylin hakemiseen tulee muutos. Onnea kaikille, itse en ole löytänyt suosikkiani vielä(kään).
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Olennainen kysymys kirjoitti:

mielestäni tällä hetkellä on kilpailijoiden OMA tyyli. Edelleen muistelen ekan Idolsin kärkikolmikkoa, joista jokainen edusti loistavasti omaa tyyliään, joille jokaiselle oli omat kannattajansa. Kakkosen tilanteesta kertonee parhaiten parhaiten sijoittuneiden nyky"menestys". Tämän vuoden tyyliasia nousi mielestäni esiin Johannan kohdalla ja kun finalistien aikaisempia esityksiä näytettiin. Johanna viimeinen ulkoasu oli hänen kannaltaa täydellinen katastrofi ja teennäinen. Se vei huomion hänen ihan kelpo esityksestään. Mian kohdalla kävi samoin, Remun tuomaroinnista voidaan olla monta mieltä, mutta Mian asun kohdalla hän oli hereillä. Tuntuu, ettei oikein kukaan uskalla luottaa omaan tyyliinsä ja esiintyä sellaisena. Yksi mittari on myös kappalevalinnat. Tässä Panu yllätti positiivisesti viimelsi. Toivottavasti tähän tyylin hakemiseen tulee muutos. Onnea kaikille, itse en ole löytänyt suosikkiani vielä(kään).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu