Tämä on ilon ilta

Siskoni poika Joni 21-v etsi Herraa kanssani tänä iltana, huusi avuksensa Herran nimeä ja pelastui. Tämä on riemullinen ja ylistettävä asia.

"Katsokaa Minuun ja pelastukaa, sanoi Herra!"

Tämä on ehkä eräs elämäni parhaista päivistä. Ylistetty olkoon Herran nimi nyt ja maailmanajoista toisiin, totisesti.
311105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Nyt on taas hyvä käydä levolle, kun yksi sielu on saanut kokea Herran armon.

Nyt sinulla onkin kasvatettavaa ja ehkä kirjoista on apua "kasvuun".

Tulin hetkeksi myös palstalle ja minua iloiseksi teki vaimoni työnantaja, kun koko kaupungille kehui kristittyjen toimintaa, eli kyl se on armoa, kun saa Kuninkaan omana kulkea ja jpopa Hänen johdatuksessaan.

Hyvää yötä teille, käynkin nuo ihanat terveiset vaimolleni kertomassa.

Äänestä
  • Olihan mukavaa herätä, kun Jonin ensimmäiset sanat olivat: "Minä rakastan Jeesusta!"

    Tämä muuten oli se siskoni pojista, joka jo pikkupoikana toi minulle raamattua ja pyysi lukemaan sitä, mutta vanhemmat sanoivat pojalle, että älä häiritse, meillä on aikuisten keskustelut kesken. Ja niin olin ihmisten orja, että tein vanhempien tahdon mukaan, mutta rippikoulun jälkeen Jonin kiinnostus hengellisiin asioihin rupesi taas elpymään. Tilalla kävelimme kahden metsissä ja kerroin hänelle evankeliumin. Sitten hän alkoi toisinaan lukea raamattua ja koin, että nyt on rukoilemisen aika.

    Jumala vastaa rukouksiin; jos vastaus viipyy niin odottakaamme sitä, sillä "rukous voi paljon, kun se on kestävä ja harras".

    Tuolla jossain alempana minua jälleen arvostellaan, että olen sanonut uskoontulleen nimen ja että hän on sisareni poika. En vastaile enää kyseisenlaisiin ja kyseisen nimimerkin kirjoituksiin, mutta uskoon tuleminen on asia, missä ei tarvitse salailla yhtään mitään. Sehän on suurin asia, mitä ihmiselle voi tapahtua tämän maisen matkan aikana ja ylistettävä asia, jota ei tule salailla.

    Niin, nyt kirjoista on heti apua, tosin on niitä jo muutkin ehtineet lukea. Ja oikeassa olit siitä Mooseksen toisen kirjan selitysteoksesta, vaikka se ei juuri uskoon tulleelle ole ehkä vielä sopivaa ravintoa.

    Tarkoitukseni oli lähteä tänään Vantaalle, mutta jään vielä täksi päiväksi tänne Lohjalle ja syy lienee sanomatta selvä. Pyrin käymään paikallisseurakunnassa Jonin kanssa huomenna.

    Jumalan armo ja rauha kanssasi. Muistakaa meitä rukouksissanne. Minun on hieman vaikea keskittyä kirjoittamiseen, kun siskollani on myös alaikäisiä lapsia ja he touhuvat ympärillä ja katselevat lastenohjelmia.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Olihan mukavaa herätä, kun Jonin ensimmäiset sanat olivat: "Minä rakastan Jeesusta!"

    Jälleen olet liikkunut täällä satuilemassa. Milloin kannat vastuusi? Milloin kerrot, millä perusteella sinä aioit hastaa minut oikeuteen? Milloin kerrot, mitä ja miten sinun homopiirisi minusta "tietävät". Milloin kerrot, miksi sinä leveilet minun henkilötietojeni olevan piireissäsi leviteltävänä henkilötunnusta myöten?

    Pitääkö minun oikeasti panna poliisi perääsi, että san vastauksia?

    Että olet saanut olla johdattamassa Jonin ajatuksia ja askeleita Ristin-Herran tuntemiseen.

    Muistan rukouksin ja juttelimme vaimoni kanssa tuosta asiasta, jutellaan lisään, kun tavataan.

    Poika-parka tuossa räyhää tyhjyyttään, joten en minäkään enää liikoja hänelle vastaile.

    Se muuten onkin pahin asia elämässä, jos Jeesuksen ääni vaikenee ihmisen elämästä.

    Kuten joidenkin kävi jo Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikana.

    Minulla muuten on hiukan venäjän kielistä kirjallisuutta, tuli vaan mieleen kun teillä siellä Hesassa on heitäkin melkoisesti.

    Katsellaan josko jotakin mukaani otan kun sinne tulemme.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Ollaan vielä puhelinyhteydessä tänään tai huomenna ennen laivan lähtemistä. Siitä pienestä kiertoajelusta, missä esittelen kaupungista 3-4 kohdetta yms.

    Tämä on minulle kuin kappale taivasta maan päällä, kun äsken tutkistelimme Jonin kanssa raamattua ja juttelimme kahden kesken kaikenlaisista elämän asioista.

    Toivon, että pääsemme käymään huomenna Lohjan helluntaiseurakunnassa ja että Herra siunaisi Jonia juuri oikeanlaisella sanalla. Jonihan asuu opiskelunsa vuoksi nyt Helsingissä ja käy täällä äitinsä ja sisarustensa luona viikonloppuisin. Jumala on näet varjellut häntä Helsingin yöelämän paheilta ja myös sellaisilta opiskelutovereilta, jotka viettävät railakasta elämää.

    Rukoilen hartaasti, että Jumala johdattaisi Jonin nyt uskovien yhteyteen. Käsitykseni mukaan Helsingissä on Yliopiston ja Korkeakoulujen opiskelijoiden ylläpitämiä raamattu- ja rukouspiirejä, joista voisi löytää hengellisen ruuan lisäksi uskovaisia ystäviä.

    Ja tässä nyt pitää sanoa kaikille yhteisesti julki, että vaikka en 90-luvun riitojen ja seurakuntien jakautumisten vuoksi kuulu minkään nimetyn uskonsuunnan jäsenyyteen, niin neuvon jokaista uskoon tullutta -ilman yhtään poikkeusta- rukoilemaan ja hakeutumaan Jumalan osoittamaan Hengelliseen kotiin, ts. seurakuntayhteyteen.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Jälleen olet liikkunut täällä satuilemassa. Milloin kannat vastuusi? Milloin kerrot, millä perusteella sinä aioit hastaa minut oikeuteen? Milloin kerrot, mitä ja miten sinun homopiirisi minusta "tietävät". Milloin kerrot, miksi sinä leveilet minun henkilötietojeni olevan piireissäsi leviteltävänä henkilötunnusta myöten?

    Pitääkö minun oikeasti panna poliisi perääsi, että san vastauksia?

    jepet perään äläkä uhkaile. Ole sanojesi mittainen äläkä tuollainen pervo pelle. Luulis tympivän kun sinut tunnetaan.....Se on rangaistus siitä kun vastailit omiin juttuihisi. Feikki perämies!!!

    Äänestä

Siis hän, joka aiemmin tänään uhkaili Poikalasta käräjillä käyttäen nimimerkkiä "Jukka on enoni"?

Äänestä

huusi avuksensa Herran nimeä ja pelastui

-Hölmö! Eihän sitä vielä tiedä! Kukaan ei voi edes tietää pelastumistaan. 21v on vielä pitkä elämä edessään, hän ehtii siinä ajassa menettää uskonsa ja tulla vaikka ateistiksi. Mitä ihme hörhöilyä tuollainen oppi "kerran pelastettu, aina pelastettu" oikein on? Lahkoissako sitä opetetaan?

Äänestä

Onnittelut sulle ja kiitos Jeesukselle!

Äänestä
  • Meneekö se sinne Karjalohjan helluntaiseurakuntaan?

    Äänestä

  • -Gloria- kirjoitti:

    Meneekö se sinne Karjalohjan helluntaiseurakuntaan?

    Mistä se johtuu?
    Mistä johtuu, että kaikki eivät pysy uskossa vaikka tahtoisivat?
    Onko Jumala luonut pelastuksen ansaitsevat ja ne, jotka eivät sitä ansaitse?
    Minun mielestä...Raamatussakin on.."ruoki minun lampaitani."
    Tiedätkö sinä nyt mitä sinun uusi"lampaasi"tarvitsee?
    Seurakunnan, eikö? Millaista väkeä siellä on?
    Onko samanikäisiä?

    Äänestä

  • -gloria- kirjoitti:

    kun kahdella tiellä kulkee.

    Äänestä

  • huonosti käy kirjoitti:

    kun kahdella tiellä kulkee.

    ajatella pojan parasta. Siinä ei ole mitään kaksijakoista.

    Äänestä

  • Vaikka olin monen kanssa rukoillut Jonin puolesta niin kyllähän tuo ratkaisun tekeminen tuli minulle yllätyksenä. Emme me ihmiset näe, miten Herran Henki tekee työtään etsivän sydämessä. Itse olen jo pitkän aikaa toiminut sillä periaatteella, että kerron ihmisille evankeliumin ja jätän sitten kuulijan Jumalan armon haltuun ja johdettavaksi. Jumalan Sana tekee työtään ja en ole yrittänyt millään tavalla painostaa ihmisiä tekemään "raakileena ratkaisua" vaan sitten, kun Jumala on tuonut kuulijan armonsa kautta ja ehkä monenlaisten tapahtumien seurauksena sille kohdalle, että ihminen haluaa tehdä parannuksen ja huutaa avuksensa Herraa Jeesusta.

    Näin on nyt tullut ainakin 8 henkilöä ajallansa uskoon vuosien varrella, vaikka vain kolmen kanssa olen rukoillut heidän kääntymyksensä hetkellä. Yksi julistaa, toinen kastelee, joku palvelee etsivää, mutta Jumala antaa kasvun. Tietenkin useampikin on voinut syntyä Jumalan lapseksi, mutta niistä en ole kuullut.

    Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt. Kiitä Herraa minun sieluni ja KAIKKI MITÄ MINUSSA ON Hänen pyhää nimeänsä. Kaikki joissa on Henki, ylistäköön Herraa, totisesti.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Vaikka olin monen kanssa rukoillut Jonin puolesta niin kyllähän tuo ratkaisun tekeminen tuli minulle yllätyksenä. Emme me ihmiset näe, miten Herran Henki tekee työtään etsivän sydämessä. Itse olen jo pitkän aikaa toiminut sillä periaatteella, että kerron ihmisille evankeliumin ja jätän sitten kuulijan Jumalan armon haltuun ja johdettavaksi. Jumalan Sana tekee työtään ja en ole yrittänyt millään tavalla painostaa ihmisiä tekemään "raakileena ratkaisua" vaan sitten, kun Jumala on tuonut kuulijan armonsa kautta ja ehkä monenlaisten tapahtumien seurauksena sille kohdalle, että ihminen haluaa tehdä parannuksen ja huutaa avuksensa Herraa Jeesusta.

    Näin on nyt tullut ainakin 8 henkilöä ajallansa uskoon vuosien varrella, vaikka vain kolmen kanssa olen rukoillut heidän kääntymyksensä hetkellä. Yksi julistaa, toinen kastelee, joku palvelee etsivää, mutta Jumala antaa kasvun. Tietenkin useampikin on voinut syntyä Jumalan lapseksi, mutta niistä en ole kuullut.

    Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt. Kiitä Herraa minun sieluni ja KAIKKI MITÄ MINUSSA ON Hänen pyhää nimeänsä. Kaikki joissa on Henki, ylistäköön Herraa, totisesti.

    kukaan auta,ei rukoukset ei mitkään. olen jo päätökseni tehnyt.Olette huijareita-kumpikin.Henkikötiedot kerjäätte ja sitten pois pyyhyitte.Olen samaa mieltä poikalapsen kanssa muutamasta asiasta. MItä on helluntailuus? Ei nähtävästi muuta,kuin kerjäämistä! Kyllä harmittaa kun on sinnekki tullut rahaa laitettua!

    Äänestä

-suuri ilo on enkeleilläkin taivaassa kun yksi syntinen kääntyy maan päällä !

-itsekkin sain olla tässä eräässä kokouksessa ja todistamassa (jota jo sitäkin joku helluntailainen räävi),mutta uskovat sanoivat että todistuksellani oli suuri vaikutus errääseen kuulijaan joka myös jättäytyi tuon kokouksen aikana Jumalalle !

-todistaessani eräs vuosien takaa vanha tuttu sanoi kokouksen jälkeen nehneensä valkoisen enkelihahmon takanani jonka siivet olivat olleet sivuillani...ihmeellinen asia,tämä ao.henkilö kertoi joskus näkevänsä tällaisia joko todistajan todistaessa tai jonkun laulajan laulaessa,-mutta ei aiemmin ollut kenellekkään paljastanut asiaa !

Äänestä

Olisi rosiaan parasta, että lopettaisit hyvän sään aikana tuommoisen pelleilyn ja uhoamisen. Alat levitellä räällä "siskosi pojan tietoja nyt, niinkö? Onkohan sinulla siskoa tai poikaakaan,,, Olipa rai ei: on sinun ITSESI aika kantaa vastuusi.

Mistä aiheesta olit minua haastamassa oikeuteen? Missä ja ketkä sinun homopiirisi jäsenet tuntevat minu n henkilötietoni. Miten sinä tiedät, että he tietävät?

Et ole vastuunkantaka vaan ilkeämielinen pullistelija. Vai "siskonpoika"....

Uskoo, joka uskoo.

Entäs jos "siskonpoikasi" onkin homo? Tarjoilet varmaan "totena" eheytystä?

Äänestä
  • olisin ihan hipi hissukseen....

    Äänestä

  • sinä jatkat tuossa lihallisuudessa ja olet onneton. Etkö tahdo parannukseen käydä ja tulla Jeesuksen yhteyteen ja saada uuden elämän.

    Äläkä aliarvio Jeesusta, että eikö Hän kykenisi eheyttämään ja parantamaan.

    Äänestä

  • ihmeessä kirjoitti:

    sinä jatkat tuossa lihallisuudessa ja olet onneton. Etkö tahdo parannukseen käydä ja tulla Jeesuksen yhteyteen ja saada uuden elämän.

    Äläkä aliarvio Jeesusta, että eikö Hän kykenisi eheyttämään ja parantamaan.

    Kunniansa perään ei siis saa mkysyä, kun kunniaa uhkkaa ns. uskovainen?

    En minä Jeesusta aliarvioi. Jukan VALHE siitä, että' homoja on muuttunut heteroiksi byt sattuu vain olemaan valhe. Musta ei valkoiseksi muutu valehtelemalla, kuten Jukka yrittää.

    Äänestä

Ylistetty olkoon Jumala, Isä rikas armossaan ja rakkaudessaan. Saisipa minunkin nuorin tyttäreni yhdessä avomiehensä kanssa saada saman armon kohdalleen.

Äänestä

ja valtavasti siunausta "perhetapahtuman" johdosta!
Noin Jeesus taas avasi elävän veden virrat jotka kumpuaa iankaikkiseen elämään tämän sukulaispojan sydämestä, Jumalan tuuli puhaltaa missä tahtoo, ja näin uudestisynnytä missä ja milloin vaan oman tahtonsa mukaan, Herran Henki on vapaa, ei ole sidottu kastevesiin eikä riitteihin.
Teillä siellä on ilojuhlat, Jumalan Karitsa on teurastettu, iloöjyt saatu ja nyt iloa pitämään, jossa vesikin muuttuu viiniksi, taivaalliseksi iloöljyksi. Siunausta nyt ja jokaiselle uudelle päivälle!

Äänestä
  • Mistä lie poika perinyt ominaisuutensa: herkkäuskoisuuden ja heikkotahtoisuuden?

    Äänestä

  • poika parkaa. kirjoitti:

    Mistä lie poika perinyt ominaisuutensa: herkkäuskoisuuden ja heikkotahtoisuuden?

    suvun jokainen jäsen on Jumalan tiedossa ja koska Jeesus on voittaja, on luonnollista, että suvun jäsenet yksi toisensa jälkeen tulevat uskoon. Joskus pelastus saattaa tulla vasta viimeisellä rajalla, mutta saamme luottaa siihen, että uskovainen on pelastettu perhekunnittain.

    Miten on sinun sukusi laita. Onko esi-isäsi jo poikennut poissa ja tämän isän pojat täyttäneet isänsä tekoa ja näin jäät näkymmättömiin Jumalalta.
    Tahdotko, että rukoilen pulestasi ja ilmoitan sinut Jeesukselle?

    Äänestä

  • tämän kirjoitti:

    joulupukille, tontuille, maahisille ja ufoille samalla kertaa.

    silvuplee

    Äänestä

Kyllä se on murheen päivä, kun joku on vietelty lahkoon. Jukka on itse esimerkki siitä "moraalista", jota levittää. HÄNEN esimerkkinsä kertoo siitä, että kannattaa varoa, kehen luottaa.

Jukka on lahkoon viettelijä, jolle kaikki keinot ovat sallittuja kuten huumekauppialle ainakin.

Rukoilen, että Jukan suku saa tietää viettelytoiminnasta. Rukoilen myös, että "siskonpoika" avaa silmänsä ja huomaa, kuinka valheellinen ja kiero Jukka on. Haastaa viattomia oikeuteen!!!

Äänestä
  • kaikkea mielettömyyttä, mitä Hänelle höpistään, nikuin ei tuota sinunkaan isekäsktä valitustasi.
    Rukoile enmminkin, että Jeesus saisi sinut pelastaa ja saist syntisi anteeksi Hänen verensä kautta ja pääsisit vapaaksi kaista taakoistasi.
    Katso Jeesus rakas tämä poikalapsen puoleen, anna anteeksi ja ota armoisihisi, suuren Golgatan rakkautesi tähden, olet veresi vuodattanut poikalapsenkin puolesta, vapauta hänet Jumalan lasten ihanaan vapauteen, kiitos jeesus että kkulet tämän rukouksen, koska olet juuri syntisten ystävä ja auttaja!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    kaikkea mielettömyyttä, mitä Hänelle höpistään, nikuin ei tuota sinunkaan isekäsktä valitustasi.
    Rukoile enmminkin, että Jeesus saisi sinut pelastaa ja saist syntisi anteeksi Hänen verensä kautta ja pääsisit vapaaksi kaista taakoistasi.
    Katso Jeesus rakas tämä poikalapsen puoleen, anna anteeksi ja ota armoisihisi, suuren Golgatan rakkautesi tähden, olet veresi vuodattanut poikalapsenkin puolesta, vapauta hänet Jumalan lasten ihanaan vapauteen, kiitos jeesus että kkulet tämän rukouksen, koska olet juuri syntisten ystävä ja auttaja!

    Käänsit siis kelkkasi sinäkin: intimiteettisuojani perään kysymine on siis "itsekeskeistä valitusta"! Kyllä on puurot ja vellit teillä sekaisin. Jukka saa siis uhata raastuvallakin, eikä koita perään hauku!!

    Äänestä

  • viettelet johonkin paljon pahempaan kuin lahkot eli homouteen. Yäk yäk hanki itsellesi elämä sinut tunnetaan.

    Äänestä

Sehän se on uskovien suurinta ilon aikaa kun lapset tulevat elävään uskoon.
Mutta kyllä ne "siskon poikienkin" uskoon tulemiset ovat ilon aiheena.

Olen itse saanut kastaa neljä uskoon tullutta tytärtäni. Kaikki myös
yli 20 vuotiaina.

Nyt sielläkin tarvitaan siunausta tästä eteen päin.
Uskoon tulleen kasvusta riippuu siskonpoikasi hengellinen elämä, ja
jopa pelastuksen tiellä pysyminen.

!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jukka.finland kirjoitti:

Siskoni poika Joni 21-v etsi Herraa kanssani tänä iltana, huusi avuksensa Herran nimeä ja pelastui. Tämä on riemullinen ja ylistettävä asia.

"Katsokaa Minuun ja pelastukaa, sanoi Herra!"

Tämä on ehkä eräs elämäni parhaista päivistä. Ylistetty olkoon Herran nimi nyt ja maailmanajoista toisiin, totisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu