Teoreetikot

Mielummin omasta elämästänne ja vaelluksesta uskossa.
Tänään kun olet herännyt juonut kaffet, lukenut Raamattuasi, toivottavasti enempi kuin kaksi lukua koska on vapaapäivä ja rukoillut Isämeidän ja siunannut Israelia Herransiunauksella, mieti miten evankeliumi menee parhaiten eteenpäin kauttasi.
Tietysti viidesevankeliumi, eli oma elämä on yksi parhaista tavoista eli se miten käyttäydyt ja miten elämäsi heijastaa Jeesusta kristusta.
Mutta noin sanallisesti.
Mehän uskovat todistamme useasti omista kokemuksistamme.
Sitä ihmiset kuuntelevat mielummin, koska se on omakohtaista kokemusta. On tietysti uskovia jotka tykkääväy yeoreettisesti analysoiden käydä läpi Raamatun oppeja ja itsekkin teen niin joskus.
Kuitenkin omakohteiset todistukset muille kerrottaessa pysäyttävät useasti kuulijan parhaiten.
Ei sen tarvi olla kummempaa kuin kertoa miten on tullut uskoon, kuinka kokenut Pyhänhengen kasteen ja sellaista.
Paavali kun meni Jerusalemiin hänet laitettiin vankilaan ja useasti vankilanjohtaja pyysi Paavalia tulemaan ja kertomaan uskostaan.
Kerran hän joutui Kuninkaan ja muiden herrojen eteen vankilasta tuotuna ja hän alkoi kertomaan uskostaan. Hän kertoi kuinka oli tullut uskoon, hän kertoi kuinka hän oli laittanut uskovia vankiloihin, yrittänyt rankaisemalla saada uskovat herjaamaan Jeesusta ja kun heitä oli tapettu hän antoi äänensä sen puolesta.
Hän kertoi, että kun hän oli vimmassaan menossa Damaskokseen oli tiellä tullut valonleimaus jonka olivat muutkin matkalaiset nähneet ja hän oli kuullut äänen. Saul Saul,Paavalin toinen nimi. Saul miksivainoat minua, työläs sinun on taistella tutkainta vastaan. Paavali oli kysynyt, kuka olet herrani. Olen Jeesus jota sinä vainoat oli tullut vastaus.
Ja neuvo mene sinne ja sinne ja saat kokea Pyhänhengenkasteen ja muuta.
Jotenkin noin näin ulkomuistista.
Siis ei sen kummempaa kuin omakohtainen kokemus jonka Paavali jakoi.
Se ei paljon vaadi kertoa lähimmäiselle miten on tullut uskoon ja omakohtainen kokemus.
Jos alkaa selittelemään miksi on sotia ja kärsimystä tai muuta ei väittelylle ole loppua.
Omakohtainen todistus uskoon tulosta on minusta aina parasta.
Jeesus kristus on sama tänään, eilen ja iankaikkisesti. Eli kaikissa aikamuodoissa mitä on.
Hän vaikuttaa väkevästi keskuudessamme henkensä kautta.
Siunattua viikonloppa.
Jeesus rakastaa sinua
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kertokaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu