Tulin

teille, että Jeesus oli Ihmisen Poika, eli ihminen maanpäällä vaikuttaessaan. Hän ei tehnyt mitään omasta voimastaan, vaan Isän voimasta kuuliaisuuden kautta.
Hän oli kuuliainen hamaan ristinkuolemaan asti Isälle.
Taivaaseen astumisen jälkeen Hän on jälleen Hänelle kuuluvassa osassa, eli Jumala ja Hän on lähettänyt Puolustajan, Pyhän Hengen olemaan kanssamme.

Hänellä on uusi nimi, jota emme vielä saa tietoomme. Mutta nimi Jeesus on annettu meille ja siinä nimessä on Voima ja Sana, jonka Jeesus puhui, on jätetty meille ja Sana puhdistaa ja uudistaa ja vapauttaa ja tekee terveeksi.

Lukekaa Uutta Testamenttia, että ette esky moninaisiin opinsuuntiin ja näin jää osattomaksi uudesti syntymisestä.
1081934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

paljon.

V.Mayfield

Äänestä
  • kiitoksesta. Ilahdutit minua lyhyellä, mutta valoisalla vastauksella.(:

    Onko sinulle tuttu uudesti syntyminen vedestä ja Hengestä ja tiedätkö, että jokaisella, joka uskoo Jeesukseen on oikeus syntyä uudeksi.

    Minä sain syntyä uudeksi Pyhäin miesten päivänä 24 vuotta sitten ja sen syntymisen yhteydessä, koko elämäni muuttui, sain rauhan ja rakkauden.

    Äänestä

  • ja kiitos kirjoitti:

    kiitoksesta. Ilahdutit minua lyhyellä, mutta valoisalla vastauksella.(:

    Onko sinulle tuttu uudesti syntyminen vedestä ja Hengestä ja tiedätkö, että jokaisella, joka uskoo Jeesukseen on oikeus syntyä uudeksi.

    Minä sain syntyä uudeksi Pyhäin miesten päivänä 24 vuotta sitten ja sen syntymisen yhteydessä, koko elämäni muuttui, sain rauhan ja rakkauden.

    "uudesti syntyminen vedestä ja Hengestä ja tiedätkö, että jokaisella, joka uskoo Jeesukseen on oikeus syntyä uudeksi."

    Tämä on meidän oppia pyhien kirjoituksien perusteella.

    Meille uudesti syntyminen tarkoittaa upotuskaste ja Pyhän Hengen lahjan saaminen semmoiselta kennällä on valtuus suorittaa niitä pyhiä toimituksia. Usko Jeesukseen Kristukseen, ja parannus edeltää tätä uudesti syntymistä.

    V.Mayfield

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    Minä olen kokenut uudesti syntymisen suorassa yhteydessä ja kahden keskisessä tilanteessa Jeesuksen kanssa.
    Jeesus kastoi minut oman päätöksensä nojalla Pyhällä Hengellä ja minä olin siinä niin osaton, että en edes ymmärtänyt sitä itselleni pyytää. Johtui opetuksesta, jossa ei Pyhää Henkeä ymmärretty Jumalaksi, eikä tiedetty, että Hän on välttämätön meidän pelastuaksemme.
    Olen vauvana kastettu, mutta en halua alkaa siitä inttämään ja väittelemään kenenkään kanssa.
    Jeesus lähetti minut eilen tuonne helluntailaisten palstalle, jossa sain tehtäväksi aloittaa keskutenlun: Saamme armosta kasteen ja tänään olen osallistunut Tapio, vai oliko hän Tapani522 keskusteluun kasteesta ja tietenkin olen ollut siellä väittelijöiden kohteena, heidän, jotka kieltävät vauvakasteen ja heidän, jotka kieltävät aikuiskasteen.
    Itselleni kuuliaisuuskaste, on se annettu vauvana, tai aikuisena, merkitsee sitä, että tahto on ilmaistu Jumalan puoleen, joko vanhempien tai itsensä toimsesta, elämä luovuttaa Jumalan haltuun. On Jumalan asia siitä eteenpäin toimiminen ja kohdallani Hän kutsui minut yhteyteen pitkän ajan jälkeen vauvakasteesta.

    Tässä on tätä asiaa lyhyesti vaikea selvittää, mutta tahdon sanoa sen, että minä sain Pyhän Hengen kasteen Jeesukselta ja Hänelle kelpasi kuulaisuuskasteeksi vauvakasteeni ja Hän kastoi minut ilman yhtään välimiestä, suoraan Itse.

    Samoin, kuin Hän on minut parantanutkin ilman ainuttakaan välimiestä, suoraan omalla vallallaan ja aivan Itse. Kerran hetkessä leikkauspöydälle, kerran seitsemän tunnin kuluttu siitä, kun minut vietiin teho-osastolle ja perheelleni ilmoitettiin, että kohdallani ei toivoa ole,(nukuin ne seitsemän tuntia ja heräsin terveenä) kerran jalkani murtuma parani perheeni silmien edessä, turvotus laksi heti, mutta mustaksi se jäi vielä pitkäksi aikaa. Kaiken Hän on elämässäni korjannut ja tehnyt minut vapaaksi.

    Sellainen on Jeesus, toimii tahtonsa mukaan, kuten Pyhän Hengenkin sanotaan aiheuttavan tuulta, missä tahtoo. Jumala ei tuijota kirjaimeen vaan toimii omiensa kohdalla parhaaksi katsomallaan tavalla. Niin on pelastuksessa, kuin kasteessa ja kaikessa mikä liittyy Jumalaan ja meihin.

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    "uudesti syntyminen vedestä ja Hengestä ja tiedätkö, että jokaisella, joka uskoo Jeesukseen on oikeus syntyä uudeksi."

    Tämä on meidän oppia pyhien kirjoituksien perusteella.

    Meille uudesti syntyminen tarkoittaa upotuskaste ja Pyhän Hengen lahjan saaminen semmoiselta kennällä on valtuus suorittaa niitä pyhiä toimituksia. Usko Jeesukseen Kristukseen, ja parannus edeltää tätä uudesti syntymistä.

    V.Mayfield

    armolahjat?
    Toin tuolta helluntailaisten palstalta, jossa olen tänään ja eilen työskennellyt Jeesuksen kanavana, vastaukseni eräälle, joka epäili uskoani ja kyseli, että omaanko kielilläpuhumisen lahjan. Hän on henkilö joka ei hyväksy minua Jeesuksen omaksi, koska en ole upotuskasteella käynyt, mutta se ei merkitse mitään, sillä Jeesus on hyväksynyt minut, eikä kertaakaan ole kehoittanut minua menemään uudestaan kuuliaisuuskasteelle.
    Tästä käy ilmi, mitä lahjoja Jumala on minulle antanut ja tahdon kiinnittää huomiosi siihen, että jokainen saa pyyttää niitä.

    Pyhä Henki, joka on ainoa, joka kykenee meidät totuuteen johdattamaan, todistaa meille Jeesuksesta ja on väkevä voima meissä ja Hänen kanssaan pääsee ihmeiden virtaan. Jokainen, joka uskoo Jeesuksen Jumalaksi on oikeutettu osallisuuteen Pyhästä Hengestä.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000024429903

    Äänestä

  • tunnetko kirjoitti:

    "Ja vielä minä kehotan teitä, veljeni, olemaan kieltämättä Jumalan lahjoja, sillä niitä on monia, ja ne tulevat samalta Jumalalta. Ja näitä lahjoja annetaan eri tavoin, mutta sama Jumala vaikuttaa kaiken kaikissa; ja niitä annetaan Jumalan Hengen ilmentyminä ihmisille heidän hydödykseen.

    Sillä katso, Jumalan Henki antaa yhden opettaa viisauden sanaa; ja sama Henki antaa toisen opettaa tiedon sanaa; ja sama Henki antaa toiselle tavattoman suuren uskon; ja toiselle parantamisen lahjat; ja toisen taas tehdä voimallisia ihmeitä; ja toisen taas profetoida kaikesta; ja toisen taas nähdä enkeleitä ja palvelevia henkiä; ja toiselle taas kaikenlaisia kieliä; ja toiselle taas kielten ja erilaisten puhetapojen tulkinnan.

    Ja kaikki nämä lahjat tulevat Kristuksen Hengen kautta, ja ne tulevat kullekin ihmiselle erikseen, niin kuin hän tahtoo.

    Ja minä tahdon kehottaa teitä, rakkaat veljeni, muistamaan, että jokainen hyvä lahja tulee Kristukselta.

    Ja minä tahdon kehottaa teitä, rakkaat veljeni, muistamaan, että hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti ja etteivät mitkään näistä lahjoista, josta olen puhunut ja jotka ovat hengellisiä, koskaan lakkaa, paitsi ihmisten epäuskon tähden.

    Sen vuoksi täytyy olla uskoa; ja jos on uskoa, täytyy olla myös toivoa; ja jos täytyy olla toivoa, täytyy myös olla rakkautta.

    Ja ellei teillä ole rakkautta te ette mitenkään voi pelastua Jumalan valtakuntaan; ettekä te voi pelastua Jumalan valtakuntaan, ellei teillä ole uskoa; ettekä voi ellei teillä ole toivoa." - Moroni 10:8-21

    mukainen on tämä opetus ja totisesti armolahjat eivät ole poistuneet keskuudestamme. Ilman niitä lahjoja ei Jeesuksen evankeliuimi leviäisi, sillä ne lahjat ovat todistus Häneltä ja Hänestä.

    Jeesus sanoo, että merkit seuraavat uskoa.
    Olen usein miettinyt, miksi Jeesus on niin lähellä minua ja sitä ovat muutkin miettineet ja kyselleet. Kerrankin eräs lääkäri kysyi, että miksi minä paranen niin ihmeellisesti ja vaikka hän tuntee monta uskovaista jotka terveyttä rukoilevat, heille ei tuota samaa tapahdu.
    Jumala vaikuttaa oman tahdonsa ja päättämänsä mukaan ja en keksi vastausta siihen, miksi Hän minut valitsi tähän ihmeeseen.
    Se, että tahdon olla kuulianen Hänen Sanalleen on ehkä yksi syy siihen, että Jeesus todella elää kanssani joka hetki Pyhän Henkensä kautta.

    Siunausta sinulle ja toivon sinulle yhteyttä Jeesukseen, jossa saat joka hetki tuntea Hänen läsnäolonsa ja Pyhän Hengen vaikuttamaa voimaa pysyä Jumalan tiellä.

    Äänestä

Kirjoitit:
"Taivaaseen astumisen jälkeen Hän on jälleen Hänelle kuuluvassa osassa, eli Jumala ja Hän on lähettänyt Puolustajan, Pyhän Hengen olemaan kanssamme."

Tuo kohta on epäselvää tekstissäsi. Kristus on Isän esikoinen henkilapsena ja hänen Ainoasyntyisensä lihan mukaan. Kristus on koko ajan ollut Jumala, mutta ei sama kuin taivaallinen yhteinen Isämme. Isä lähetti Pyhän Hengen Kristuksen nimessä. Joh. 14:26: "Puolustaja, Pyhä henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut."

Äänestä
  • ja Sanan kautta kaikki luotiin. Eikö se puhuttele sinua ja saa toisiin ajatuksiin Jeesuksen Kristuksen suuruudesta.
    Etkö todella tiedä mitä tarkoittaa Jeesuksen taivaaseen paluu ja Isän oikealle puolelle istuminen ja Pyhän Hengen lähettäminen, lupauksen mukaan?
    Vaikka me käytämme Jeesus nimeä, kunnes saamme Jumalamme todellisen nimen tietoon ja vaikka Isä on tämän nimen meille antanut voimaksi, niin Isä ja Poika ja Pyhä Henki eivät ole erillään, vaan yhdessä sen jälkeen uudestaan, kun Jeesus suoritti valtavan työn edestämme, eli kuoli ristillä syntiemme tähden.

    Mitä ihmettä tarkoitat tuolla, että Jeesus on ainoa syntyinen lihan puolesta. Hän on ainoa syntyienen Jumalan Poika, ei lihasta syntynyt, vaan Hengestä. Ihmiseksi syntyminenkin tapahtui Pyhästä Hengestä sikiämisen kautta, ei lihasta.

    Onko sinulle tuttu Sananlasku kahdeksan. Toin sen tänne luettavaksi. Toin sen vuoden 1776 Bibliasta, koska myöhemmissä käännöksissä on virheitä. Olisitko ystävällinen ja lukisti tuon ja kommentoisi sitä.

    Sananlaskut 8
    1 Eikö viisaus huuda, ja toimi julista ääntänsä?
    2 Korkialla paikalla seisoo hän, teiden ja kujain vieressä.
    3 Porteilla, kaupungin ovilla, joista sisälle käydään, hän huutaa:
    4 Te miehet! minä huudan teitä, ja minun ääneni on teidän tykönne, te ihmisten lapset;
    5 Ymmärtäkäät te tyhmät viisautta, ja te houkkiot pankaat sydämiinne.
    6 Kuulkaat, sillä minä puhun sitä, mikä korkia on, opetan sitä, mikä oikia on.
    7 Sillä minun suuni puhuu totuutta, ja minun huuleni vihaa jamalatointa.
    8 Kaikki minun puheeni ovat oikiat: ei ole siinä mitään petosta eli vääryyttä.
    9 Ne kaikki ovat selkiät niille, jotka niitä ymmärtävät, ja oikiat niille, jotka taidon löytävät.
    10 Ottakaat minun kuritukseni ennenkuin hopia, ja pitäkäät korkiampana minun oppini kuin kallein kulta.
    11 Sillä viisaus on parempi kuin päärlyt, ja kaikki, mitä ihminen itsellensä toivottaa, ei ole hänen vertaisensa.
    12 Minä viisaus asun toimen tykönä, ja minä taidan antaa hyvän neuvon.
    13 Se on Herran pelko: vihata pahaa, ylpeyttä, tuimuutta ja pahoja teitä; sentähden vihaan minä petollista suuta.
    14 Minun on neuvo ja voima, minun on toimi ja väkevyys.
    15 Minun kauttani kuninkaat hallitsevat, ja neuvonantajat oikeutta saattavat;
    16 Minun kauttani päämiehet vallitsevat, valtamiehet ja kaikki maan tuomarit.
    17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, jotka varhain minua etsivät, ne löytävät minun.
    18 Rikkaus ja kunnia on minun tykönäni, pysyväinen tavara ja vanhurskaus.
    19 Minun hedelmäni on parempi kuin kulta ja rikkain kulta, ja minun tuloni parempi kuin valittu hopia.
    20 Minä vaellan vanhurskaudentietä ja oikeuden askeleilla,
    21 Että minä pysyväisen perinnön saattaisin niille, jotka minua rakastavat, ja täyttäisin heidän tavaransa.
    22 Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
    23 Jo ijankaikkisuudesta olen minä asetettu, alussa, ennenkuin maa oli.
    24 Kuin ei syvyys vielä ollut, silloin minä olin jo syntynyt, kuin ei lähteet vielä vettä kuohuneet.
    25 Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt;
    26 Ei hän ollut vielä maata luonut, ja mitä sen päällä on, eikä maan piirin vuoria.
    27 Kuin hän valmisti taivaan, olin minä siellä, kuin hän syvyyden visusti mittasi.
    28 Kuin hän pilvet rakensi ylhäällä, ja sääsi syvyyden lähteet;
    29 Kuin hän meren ääret määräsi, ja vetten eteen asetti määrän, ettei he astuisi rantansa ylitse; kuin hän maan perustukset laski,
    30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
    31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.
    32 Niin kuulkaat siis minua, te lapset: autuaat ovat ne , jotka minun tieni pitävät.
    33 Kuulkaat kuritusta, olkaat viisaat, ja älkäät hyljätkö sitä.
    34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni.
    35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen;
    36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.

    Äänestä

  • on Sana kirjoitti:

    ja Sanan kautta kaikki luotiin. Eikö se puhuttele sinua ja saa toisiin ajatuksiin Jeesuksen Kristuksen suuruudesta.

    tarkoittaa sitä, että Jeesus Kristus on ainoa lihaan syntynyt Jumalan Poika. Me olemme kaikki Isän henkilapsia. Myös Kristus on hänen henkilapsensa ja meidän vanhin veljemme. Rukoile viisautta! Profeettamme on neuvonut meitä: tutki, ajattele, rukoile ja tee!
    Sinulla on varmaan vilpitön mieli, mutta ajatuksesi eivät ole selviä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on ainoa. Jumalalla ei ole muita itsestään syntyneitä Poikia. Enkelit on luotuja ja sinä ja minä olemme luotuja, mutta Jeesus on syntyisin Jumalasta.
    Lihaan Hän tosin syntyi, Ihmisen Pojaksi, mutta ei lihasta, vaan Hän sikisi Pyhästä Hengestä.

    Luitko tuon Sananlaskut kahdeksan ja käsititkö, että se kertoi Jeesuksesta?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    tarkoittaa sitä, että Jeesus Kristus on ainoa lihaan syntynyt Jumalan Poika. Me olemme kaikki Isän henkilapsia. Myös Kristus on hänen henkilapsensa ja meidän vanhin veljemme. Rukoile viisautta! Profeettamme on neuvonut meitä: tutki, ajattele, rukoile ja tee!
    Sinulla on varmaan vilpitön mieli, mutta ajatuksesi eivät ole selviä.

    Sananlasku 8
    22 Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
    23 Jo ijankaikkisuudesta olen minä asetettu, alussa, ennenkuin maa oli.
    24 Kuin ei syvyys vielä ollut, silloin minä olin jo syntynyt, kuin ei lähteet vielä vettä kuohuneet.
    25 Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt;
    26 Ei hän ollut vielä maata luonut, ja mitä sen päällä on, eikä maan piirin vuoria.
    27 Kuin hän valmisti taivaan, olin minä siellä, kuin hän syvyyden visusti mittasi.
    28 Kuin hän pilvet rakensi ylhäällä, ja sääsi syvyyden lähteet;
    29 Kuin hän meren ääret määräsi, ja vetten eteen asetti määrän, ettei he astuisi rantansa ylitse; kuin hän maan perustukset laski,
    30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
    31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.
    32 Niin kuulkaat siis minua, te lapset: autuaat ovat ne , jotka minun tieni pitävät.
    33 Kuulkaat kuritusta, olkaat viisaat, ja älkäät hyljätkö sitä.
    34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni.
    35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen;
    36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.

    Äänestä

  • syntynyt. kirjoitti:

    sanoo:
    22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
    23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamsata ikiajoista.

    36. Muta joka minusta menee harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa.

    Etenkin värssy 36 on todella oikein ja sen huomaa tälläkin palstalla.

    Uskon todellisen nöyrän rakkauden Jumalaa kohtaan saavan aikaan rakkautta myös toisin uskovia kohtaan.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    uskon ja tiedän Jumalan rakkauden meitä kohtaan, silloinkin, kun vähiten sitä ansaitsisimme. Kuka tietää Hänen aivoituksensa ja sen, kuka on Hänen, vaikka näyttäisi jossakin välissä, että usko ei ole Hänestä. Hän on voimallinen tiemme johdattamaan kotiin.

    Tuota tarkoitin, kun toin Bibliasta tuon käännöksen, koska myöhemmissä käännöksissä on tuo virhe. Lue kokonaan se Sananlasku kahdeksan, niin huomaat tuon kohdan virheelliseksi.

    Jeesusta ei ole luotu, vaan Hän on syntynyt Jumalasta ja Hän on aivan ainoa, joka on syntynyt Jumalasta ja näin Hän on Jumala.

    Oletko lukenut Uudesta Testamentista, miten Jumala Itse sovitti meidä Itsensä kanssa, ollen Jeesuksessa ristillä. Raamattu erityisesti tahtoo kertoa, että Jumala Itse sovitti meidät Itsensä kanssa, ollen ristillä.

    Minä en todella kykene ketään vakuuttamaan siitä, että Jeesus on Jumala, jolla on kaikki valta. Vaikka Uusi Testamentti tekee sen vastaan väittämättömästi, niin silti on syntynyt lahkoja ja uskon suuntia, jossa Jeesus asetetaan toiseen asemaan, eli ns. pienemmäksi Jumalaksi. Olen keskustellu jehovalaisten kanssa silloin tällöin tästä, mutta koska heihin on tämä väärä siemen kylvetty, he keksivät jos mitä saadakseen oikeuden pitää Jeesusta toisessa asemassa, mikä Hänelle kuuluu. Heillä ei ole Jumalaa ollenkaan, koska he eivät tunnusta Jeesusta Jumalaksi, kaikkivaltiaaksi, vaan he palvelevat ise tehtyä jumalaa, joka ei heitä pelastukseen johda.
    Rukoilen jokaisen puolesta, jonka kanssa keskustelen tästä asiasta ja kehoitan jokaista keskustelukumppania hylkäämään kaikki muu lukeminen siksi, kunnes Uuden Testamentin totuus pääsee valtaan.

    Äänestä

  • syntynyt. kirjoitti:

    Sananlasku 8
    22 Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
    23 Jo ijankaikkisuudesta olen minä asetettu, alussa, ennenkuin maa oli.
    24 Kuin ei syvyys vielä ollut, silloin minä olin jo syntynyt, kuin ei lähteet vielä vettä kuohuneet.
    25 Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt;
    26 Ei hän ollut vielä maata luonut, ja mitä sen päällä on, eikä maan piirin vuoria.
    27 Kuin hän valmisti taivaan, olin minä siellä, kuin hän syvyyden visusti mittasi.
    28 Kuin hän pilvet rakensi ylhäällä, ja sääsi syvyyden lähteet;
    29 Kuin hän meren ääret määräsi, ja vetten eteen asetti määrän, ettei he astuisi rantansa ylitse; kuin hän maan perustukset laski,
    30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
    31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.
    32 Niin kuulkaat siis minua, te lapset: autuaat ovat ne , jotka minun tieni pitävät.
    33 Kuulkaat kuritusta, olkaat viisaat, ja älkäät hyljätkö sitä.
    34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni.
    35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen;
    36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.

    mikä sana on muuten feminiini joten jos on puhe jostain muusta puhutaan tytöstä. En ole ikinä ymmärtänyt miten kristityt saivat tästäkin Jeesus-ennustuksen. Varmaan joku valistaa.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    raamatunpaikka ole sinusta profetia? Jos ei, niin mikä se sitten on? (Ei se ainakaan mikään sutkautus ole.)

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    profetia, Sananlaskut on luonteeltaan ihan muuta. Viisautta tuossa kuvataan, hepreassa se on feminiini, joten ei se ole kenenkään "poika": "Sano viisaudelle: "Sinä olet sisareni".

    viisaudesta, sillä Jeesus on Jumala ja omaa Jumalallisen viisauden.

    Siksipä, ottakaamme tämä tosissamme ja huomioikaa, että joka Jeesuksen löytää, löytää Jumalan ja elämän.
    34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni.
    35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen;
    36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.

    Äänestä

  • myös, kirjoitti:

    uskon ja tiedän Jumalan rakkauden meitä kohtaan, silloinkin, kun vähiten sitä ansaitsisimme. Kuka tietää Hänen aivoituksensa ja sen, kuka on Hänen, vaikka näyttäisi jossakin välissä, että usko ei ole Hänestä. Hän on voimallinen tiemme johdattamaan kotiin.

    Tuota tarkoitin, kun toin Bibliasta tuon käännöksen, koska myöhemmissä käännöksissä on tuo virhe. Lue kokonaan se Sananlasku kahdeksan, niin huomaat tuon kohdan virheelliseksi.

    Jeesusta ei ole luotu, vaan Hän on syntynyt Jumalasta ja Hän on aivan ainoa, joka on syntynyt Jumalasta ja näin Hän on Jumala.

    Oletko lukenut Uudesta Testamentista, miten Jumala Itse sovitti meidä Itsensä kanssa, ollen Jeesuksessa ristillä. Raamattu erityisesti tahtoo kertoa, että Jumala Itse sovitti meidät Itsensä kanssa, ollen ristillä.

    Minä en todella kykene ketään vakuuttamaan siitä, että Jeesus on Jumala, jolla on kaikki valta. Vaikka Uusi Testamentti tekee sen vastaan väittämättömästi, niin silti on syntynyt lahkoja ja uskon suuntia, jossa Jeesus asetetaan toiseen asemaan, eli ns. pienemmäksi Jumalaksi. Olen keskustellu jehovalaisten kanssa silloin tällöin tästä, mutta koska heihin on tämä väärä siemen kylvetty, he keksivät jos mitä saadakseen oikeuden pitää Jeesusta toisessa asemassa, mikä Hänelle kuuluu. Heillä ei ole Jumalaa ollenkaan, koska he eivät tunnusta Jeesusta Jumalaksi, kaikkivaltiaaksi, vaan he palvelevat ise tehtyä jumalaa, joka ei heitä pelastukseen johda.
    Rukoilen jokaisen puolesta, jonka kanssa keskustelen tästä asiasta ja kehoitan jokaista keskustelukumppania hylkäämään kaikki muu lukeminen siksi, kunnes Uuden Testamentin totuus pääsee valtaan.

    todella suuri Jumala. Kaikki eivät näköjään ymmärrä sitäkään kun vanhantestamentin Jumalaa kutsuttiin Jehovaksi, että kyseessa oli Sama Jeesus, ennen maanpäälle tuloaan. Tämä on kyllä selitetty myös uudessa testamentissa mutta silti kaikki eivät ymmärrä sitä. Jeesus käytti myös Juutalaisille lainoppineille tätä nimeä (Minä olen) kun hän sanoi että ennen kuin Aabraham oli olen Minä ollut. Siksi Juutalaiset tavoittelivat Hänen henkeään koska pitivät sitä Jumalan pilkkana.

    Kuitenkin Jeesus aikaisemmassa asemassa ollessaan antoi kaikille vanhantestamentin Profeetoille sen ilmoituksen, jonka he kirjoittivat Raamattuun laiksi Israelille ja myös ennen kuin Israel vielä olikaan. Siis Aadamin ajoista lähtien. Myös Jeesus loi tämän maan ja kaiken mitä siinä on meitä varten. Hänen Isänsä on vielä suurempi Jumala, mutta Hän on antanut tämän Maan ja sen ihmiset Jeesuksen johdettaviksi. Jeesus on siis välimiehemme, sovittaja ja vapahtaja. Me emme pysty ymmärtämään Hänen tehtävänsä suuruutta. Ainoa mitä voimme tehdä on, että otamme kiitoksella vastaan Hänen tarjoaman sovituksen ja toteutamme Hänen tahtoaan. Käyttäkäämme rukouksen voimaa ja Pyhän Hengen antamaa innoitusta hengellisten totuuksien löytymiseen.

    Unski

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    ja tunnen olevani kanssasi saman mielinen pitkälle tässä asiassa.
    Silti minun on sanottava, että kaikessa emme ole kasvaneet tällä alueella vielä samaan.

    Kuten kirjoitit, Jumala on käyttänyt Itsestään nimeä Jehova ja sanoit sen nimen takana olleen Jeesus. Olen samaa mieltä.
    Jehova oli suurin nimi, kunnes Hän antoi Itselleen toisen nimen, Jeesus. Tämä nimi ainoastaan on tänään kelvollinen Jumalallemme, sillä näin on Jumala säätänyt.

    Tässä sitten se, mistä emme ole yksimielisiä. Sanot, että Hänen Isänsä on suurempi Jumala.
    Kuitenkin Jumala on yksi. Ihmisille on annettu nimi Jeesus ja Hän on yksi Jumala ja meidän Jumalamme.

    Jumala on niin pyhä ja niin kaukana lihantahdosta, johon me ihmiset ja monet enkelit lankesimme, että Hänen täytyi rakkautensa tähden luoda pelastussuunnitelma pelastaakseen meidät, jotta Hän voi meidät takaisin huolia.

    Hän ei olisi voinut ottaa meitä vastaan ilman tätä pelastussuunnitelmaa. Ja jos Hän ottaisi meidät vastaan tälläisinämme, niin taistelu ja sota jatkuisi ikuisuudessakin.

    Hän uhrasi Pojassaan kalliin sovintoveren tähtemme ja tämän veren kautta Hän sovitti meidät Itsensä kanssa ja joka tähän uhriin uskoo, pelastuu.

    2. Kor. 5:19
    Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

    Jumala uskoi meille sovituksen Sanan Pyhässä Hengessä, ei ilman Pyhää Henkeä, sillä silloin todistus tulisi lihasta, niin kuin niin monen todistus tulee.
    Vain Jeesuksen veri ja Pyhän Hengen osallisuus ja Sanan todistus tekevät meistä Hengessä eläviä.

    Ap. t. 1:8
    vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

    Meidän on pidettävä mielessä, että Jumala astui alas ihmisenä ja jäi taivaaseen ylös Jumalana. Ihmisen Poikana ollessaan Hän teki kaiken taivaan Jumalan voimasta, ei omasta ihmisen voimasta ja siksi monet kuvittelevat Jeesuksen olleen joko enkeli tai pienempi Jumala.
    Hän on suuri ja Hänen nimensä on suuri ja Ilman nimeä, Jeesus, ei ole pelastusta.

    enää pysy perässä siinä montako jumalaa on, mikä niistä on toista suurempi ja mikä kunkin tehtävä, mutta sen voin sanoa että VT:ssä ei ole Jehova-nimistä jumalaa, nimi perustuu keski-aikaiseen väärinkäsitykseen.

    viittaat?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve

    Äänestä

  • kirjoitus kirjoitti:

    myös Jeesuksella on Taivaallinen Isä, jota Hän myös rukoili, ei tee Jeesusta yhtään pienemmäksi, eikä vähennä Hänen arvoaan. On kuitenkin yksi maailmankaikkeuden auktoriteetti, jonka edessä kaikki olemme ja Hän on Taivaallinen Isämme, jota me rukoilemme. Kristikunta yleisesti yhdistää nämä Jumaluuden osat kolmiyhteiseksi Jumalaksi, jossa on kolme jumaluuden osaa samassa persoonassa, eli kolmiyhteinen Jumala, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Joseph Smith näki kuitenkin rukousvastauksessaan Isän ja Pojan erillisinä näyssä, jossa Isä osoitti Poikaansa ja sanoi Josephille "Tässä on minun rakas poikani kuule häntä.

    Samoin Stefanos näki Isän ja Pojan hänen oikealla puolellaan. Me uskomme, että Jumaluuden persoonat ovat erillisiä, mutta kaikessa opissa ja päämäärissä he ovat ykseydessä. He ovat siis samanmielisiä ja ovat kehittyneet tiedossa täydellisiksi. Heitä voidaankin kutsua yhdeksi Jumalaksi eli Jumaluudeksi. Isä ei ole suoranaisesti tekemisissä lastensa kanssa, kun he ovat tässä langeneessa maailmassa, vaan Hän toimii Poikansa kautta. Me rukoilemme myös Isää Pojan nimessä, eli Hän vie rukouksemme Isälle. Poika on silti meihin nähden ylivertainen Jumala, jota ilman emme voi pelastua Jumalan kasvojen eteen. Hän on ihmiskunnan vapahtaja ja voi johtaa meidät Isän kasvojen eteen parannuksenteon ehdoin. Tarvitsemme siis ne toimitukset, jotka Hän on säätänyt liiton vahvistamiseksi. Kun me niiden kautta sitoudumme vastaanottamaan sen pelastuksen, jota Hän tarjoaa meille. Meille on suotu vapaus hyväksyä, tai hylätä se.

    Unski

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    enää pysy perässä siinä montako jumalaa on, mikä niistä on toista suurempi ja mikä kunkin tehtävä, mutta sen voin sanoa että VT:ssä ei ole Jehova-nimistä jumalaa, nimi perustuu keski-aikaiseen väärinkäsitykseen.

    tuonut esiin. Se on kuitenkin yleisesti käytetty nimitys ja helppo lausua, joten näillä eri kielten nimityksillä ei ole niin suurta merkitystä. Kaikki kuitenkin ymmärtävät, että kyseessä oli Israelin Jumala joka ilmaisi itsensä Moosekselle.

    Unski

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    myös Jeesuksella on Taivaallinen Isä, jota Hän myös rukoili, ei tee Jeesusta yhtään pienemmäksi, eikä vähennä Hänen arvoaan. On kuitenkin yksi maailmankaikkeuden auktoriteetti, jonka edessä kaikki olemme ja Hän on Taivaallinen Isämme, jota me rukoilemme. Kristikunta yleisesti yhdistää nämä Jumaluuden osat kolmiyhteiseksi Jumalaksi, jossa on kolme jumaluuden osaa samassa persoonassa, eli kolmiyhteinen Jumala, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Joseph Smith näki kuitenkin rukousvastauksessaan Isän ja Pojan erillisinä näyssä, jossa Isä osoitti Poikaansa ja sanoi Josephille "Tässä on minun rakas poikani kuule häntä.

    Samoin Stefanos näki Isän ja Pojan hänen oikealla puolellaan. Me uskomme, että Jumaluuden persoonat ovat erillisiä, mutta kaikessa opissa ja päämäärissä he ovat ykseydessä. He ovat siis samanmielisiä ja ovat kehittyneet tiedossa täydellisiksi. Heitä voidaankin kutsua yhdeksi Jumalaksi eli Jumaluudeksi. Isä ei ole suoranaisesti tekemisissä lastensa kanssa, kun he ovat tässä langeneessa maailmassa, vaan Hän toimii Poikansa kautta. Me rukoilemme myös Isää Pojan nimessä, eli Hän vie rukouksemme Isälle. Poika on silti meihin nähden ylivertainen Jumala, jota ilman emme voi pelastua Jumalan kasvojen eteen. Hän on ihmiskunnan vapahtaja ja voi johtaa meidät Isän kasvojen eteen parannuksenteon ehdoin. Tarvitsemme siis ne toimitukset, jotka Hän on säätänyt liiton vahvistamiseksi. Kun me niiden kautta sitoudumme vastaanottamaan sen pelastuksen, jota Hän tarjoaa meille. Meille on suotu vapaus hyväksyä, tai hylätä se.

    Unski

    että Jeesus oli ihminen, kun Jumala sanoi, opetuslapsille mielistyneensä Poikaansa ja käski meidän kuulla Häntä. Jumala opettaa meitä rukoilemaan Jeesuksen nimessä ja kunnioittamaan Jeesuksen nimeä kaikessa. Se nimi on ainoa auktoriteetti meille ja todistettavasti siinä nimessä tapahtuu ihmeet.
    Isä meidän rukous on kallein rukous, mutta sekin tulee rukoilla Jeesuksen nimessä sillä vain Jeesuksen kalliin sovintoveren kautta me olemme kelvollisia Jumalalle. Jeesus ei huoli meitä, jos emme ota Hänen ääretöntä lahjaansa vastaan, nimeään ja sovitustaan.
    Matteus 17
    1 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
    2 Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.
    3 Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa.
    4 Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden".
    5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".

    Äänestä

  • huomioida kirjoitti:

    Joh. 10:38
    Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."
    Joh. 14:10
    Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
    Joh. 14:11
    Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    profetia, Sananlaskut on luonteeltaan ihan muuta. Viisautta tuossa kuvataan, hepreassa se on feminiini, joten ei se ole kenenkään "poika": "Sano viisaudelle: "Sinä olet sisareni".

    hyvinkin profetaalinen.

    Kukahan neiti esikoinen lienee kysymyksessä(jae 22-) tuon sinun teoriasi mukaan?

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    hyvinkin profetaalinen.

    Kukahan neiti esikoinen lienee kysymyksessä(jae 22-) tuon sinun teoriasi mukaan?

    esikoinen ei tuossa ole vaan puhutaan alusta,
    käytetty verbi tarkoittaa ostaa, hankkia (qnh) suora käännös: YHWH loi(hankki) minut tiensä aluksi. Viisaudesta on puhe eikä tämä ole profeetallista vaan järjen ylistystä.
    YHWH qanani reshit darko, näin se kuuluu hepreaksi.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    esikoinen ei tuossa ole vaan puhutaan alusta,
    käytetty verbi tarkoittaa ostaa, hankkia (qnh) suora käännös: YHWH loi(hankki) minut tiensä aluksi. Viisaudesta on puhe eikä tämä ole profeetallista vaan järjen ylistystä.
    YHWH qanani reshit darko, näin se kuuluu hepreaksi.

    30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
    31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.

    Viisausko järkenä leikitsi Jumalan edessä, ilman olevaista, missä olla ja viisausko iloitsi ihmisistä.
    Tämä viisaus on Jeesus.

    Ymmärrä toki, että viisaus eikä mikään tunne tai äly ole ilman olevaista jossa asua.

    Äänestä

  • viisaus. kirjoitti:

    ei sano jumalan tyttären (kaikki sanat feminiinissä koska viisaus on feminiini) leikkivän jossain, vaan koko ajan puhutaan viisaudesta ja se mainitaan sellaisena. Jätit muuten jakeesta 30 pois sanan 'amon= kasvatettu, hoidettu. Kristillinen tulkinta tulee entistä merkillisemmäksi: YHWH hoiti toista pientä jumalaa (tyttöä)jonka loi ennen kuin loi ihmisen koska se oli ihmislapsille niin tärkeä.

    Äänestä

Kauniisti kirjoitit ja suurelta osin olemme aivan yhtä mieltä asioista. En oikeastaan löydä mitään erimielisyyttä minun ja sinun ajatusten välillä, enkä kirkkomme tai sinun tuon aloituksesi välillä.

Kuten tässä puhut hän oli hamaan kuolemaan kuuliainen Isälle... eli siis hänellä ON Isä taivaassa, he ovat kaksi ERI persoonaa, muttayhtäteoissa ja ajatuksissa.

Jeesus oli Ihmisen Poika, suurilla kirjaimilla, vaikka hän sai ihmisyyden ainoastaaan Marian kautta. Hän eli ihmisenä maan päällä mutta hänessä oleva Jumaluus sai aikaan ihmetekoja Jumalan kautta.

Ihmisenä hänestä ei puhuttu Jumalana. Niiden evankeliumien mukaan joita on Raamatussa ei häntä tunnistettu Jumalaksi täällä maan päällä, ainoastaan kaikkein lähimmät ihmiset aavistivat jotakin, mutta eivät ymmärtäneet. (Mielenkiintoistalukea Jaacobin, Jeesuksen veljen evankeliumi).

Hän todella toteutti kuuliaisena sekä Isän tahdon että Isän voimasta teki kaiken. Sana on todella Jeesus ja sanallaan Jumalan valmisti maailman eli Jeesus on maailman luoja Isän alaisena sen kehittänyt.

Sana todella puhdistaa ja vapauttaa ja tekee eläväksi! Jos seuraamme evankeliumin periaatteita ja teemme Isämme ja Jeesuksen tahdon mukaan eli yritämme olla joka päivä hieman parempia ihmisiä kuin eilen, elämme onnellista ja tasapainoista elämää.

Luemme Uuttatestamenttia.Meidän 14-18 vuotiaat lapsemme käyvät sen tarkkaan läpi seminaareissa joita pidetään ympäri maailmaa. He kokoontuvat ennen koulupäiväänsä tunnin mittaiselle luennolle tutustumaan pyhiin kirjoituksiin.

Mormoninkirja vahvistaa kaikkea mitä olet sanonut. Jos et ole sitä vielä lukenut, suosittelen, sillä siitä saa yhä lisää voimaa ja ymmärrystä.

Äänestä
  • palstalla jokin aika sitten ja tiedän, että opeissamme on erojakin, mutta muuten minun on sanottava, että tällä palstalla on hienotunteisia ihmisiä, jotka eivät ole joka hetki valmiina lyömään toista, sellaista, jonka opin käsitykset eivät ole samat, kuin on omat. Kiitos siitä, että teillä on kyky keskustella ja toivon, että oppimme lähenevät ja yhtyvät niiltäkin osin, miltä ne nyt eroavat.

    Äänestä

  • tällä kirjoitti:

    palstalla jokin aika sitten ja tiedän, että opeissamme on erojakin, mutta muuten minun on sanottava, että tällä palstalla on hienotunteisia ihmisiä, jotka eivät ole joka hetki valmiina lyömään toista, sellaista, jonka opin käsitykset eivät ole samat, kuin on omat. Kiitos siitä, että teillä on kyky keskustella ja toivon, että oppimme lähenevät ja yhtyvät niiltäkin osin, miltä ne nyt eroavat.

    usein siksi, että ymmärrämme saman asian hieman toisin. Kun saamme itse kukin Pyhän Hengen johdatusta, niin varmasti ymmärryksemme avartuu ja käsitykset tulevat yhteneväisiksi. Jumalan ymmärrys on suurempi, kuin koko ihmiskunnan yhteinen ymmärrys. Hän antaa meille vain sen minkä olemme valmiit vastaanottamaan. Voimme nähdä, että raamatun opetukset, jotka ovat tulleet profeettojen kautta Jumalalta on tulkittu ihmisten toimesta hyvin monella tavalla. Tästä johtuen tarvitsemme profeetallisen tulkinnan, että voimme pysyä siinä opissa ja tulkinnassa, joka on annettu Pyhän Hengen kautta.

    keskustelu on ihan kivaa ... ei kärkevä... On kiva kun on joitakin täälläkin joille voi sanoa: ja sitten joskus "istutaan pilven reunalla" ja nauretaan omille väärille käsityksillemme ja vähän toistemmeki!

    En usko että MAPkirkokaan on säilynyt aivan täysin ilman vääriä käsityksiä. Mutta uskon sen olevan lähinnä totuutta sekä profeettamme johdolla se lähestyy totuutta koko ajan.

    Ajatelkaamme vaikka lastenhoitoa... entisaikaan, kauan sitten lapset joutuivat pitämään itse huolen itsestään jo kovin varhain. Hieman myöhemmin tuli se aika, jolloin uskottiin että lapsia oli kuritettava, jotta heistä tuli kunnon kansalaisia. Ja nykyään heitteillejätöstä ja kurituksesta rangaistaan. Näin me kehitymme kohti totuutta.

    että me emme ole kenenkään opetuksen tarpeessa, vaan Jumala Itse opettaa meitä ja näin on kohdallanikin tapahtunut. Pyhä Henki avaa minulle tietoa ja Sanaa, eikä Jumala ole jättänyt minua vajavaisten profeettojen opin alle.
    1. Joh. 2:27
    Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    1. Kor. 13:9
    Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.

    Usko sinäkin, että sinulla on oikeus saada Pyhä Henki johdattamaan sinut kaikkeen totuuteen ja totisesti tämä Henki johdattaa vapauteen ja rauhaan.

    Jeesus on voimallinen johdattamaan meidät yhteen uskoon.
    Tiedätkö sinä, että Jeesuksella on ihana ja suorastaan mahtava huumorintaju. Usein saan nauraa Hänen kujeiluilleen. Hänen huumorin tajunsa on oikeudenmukainen ja valoa antava ja hyvin vapauttava.

    Jospa useammat ymmärtäisivät, että kuljemme monen mutkan kautta ja voimme odottaa kohtaavamme toisemme Jeesuksessa.
    En tunne paljoakaan tuota kirkkoa mistä puhut, mutta haluan sinun kiinnittävän huomiota, että Uusi Testamentti on Jeesuksen Itsensä puhumaa ja Hänen kanssaan eläneiden miesten välittämää evankeliumien osalta. Muilta osin Pyhä Henki käytti kanavinaan miehiä, jotka Jumala siihen tehtävään valjasti.

    Äänestä

  • sanoo, kirjoitti:

    Kysymys oli niistä, jotka jo olivat saaneet opetusta ja jotka oli voideltu. Sellaiset eivät tarvitse muuta opetusta. Kysymys oli alkukirkon jäsenistä eli pyhistä. Heitä varoitettiin Antikristuksesta, Kristuksen vastustajasta. Jotkut opettivat jo tuolloin muuta kuin Kristuksen oppia. He olivat lähteneet pyhien joukosta kuten jakeesta 19 ilmenee.

    Hajaannus oli jo alkanut. Nyt se on niin laajaa, että on kymmeniätuhansia erilaisia kirkkoja ja suuntia. Vain yksi kirkko on oikea. Se oli aikoinaan apostolien johtama kirkko. Nyt tuo kirkko on palautettu luopumuksen ajan jälkeen. Tässä on luopumuksesta sivuilta
    http://www.mormon.org
    "Luopumus
    Kristuksen apostolien kuoleman jälkeen tapahtui yleinen luopumus totuudesta. Sitä kutsutaan luopumukseksi.

    Kun Jeesus Kristus eli maan päällä, Hän perusti kirkkonsa. Hänen taivaaseen nousemisensa jälkeen Hänen työtään johtivat Hänen apostolinsa Hänen johdollaan ilmoituksen kautta ja Hänen pappeutensa valtuudella.

    Apostolien ja monien vanhurskaiden kirkon jäsenten surmaamisen jälkeen ja muiden jäsenten luovuttua totuudesta Herra otti pappeuden valtuuden ja kirkkonsa pois maan päältä. Ilman Jumalan pappeuden valtuutta kirkko ei enää toiminut sellaisena kuin Kristus oli sen perustanut. Toimitukset muutettiin ja monia selkeitä ja yksinkertaisia totuuksia kadotettiin. Vaikka monia hyviä ihmisiä ja totuuksia jäikin jäljelle, kirkko ei ollut enää sama kuin alun perin.

    Apostolit olivat profetoineet luopumuksesta. Yksi esimerkki on Paavalin kirjeessä tessalonialaisille (2. Tess. 2:1–3): "1 Otamme nyt puheeksi Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen ja sen, että meidät kootaan hänen luokseen. Me pyydämme, veljet, 2 ettette heti menetä malttianne ja säikähdä, jos joku vedoten Hengen ilmoitukseen tai muka meidän puheeseemme tai kirjeeseemme väittää, että Herran päivä on jo käsillä.3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen."

    Kyllä tämän kirjeen sanoma on tarkoitettu meille kaikille Jeesuksen Kristuksen pyhille.
    Kun Jeesus täytti minut Pyhällä Hengellä ja liitti Pyhän Hengen kasteella Itseensä, puhui Hän minun henkeeni, Pyhän Henkensä kautta sanoen, että Minä särjen sen jumalan kuvan, mikä sinussa on.

    Ensin en ymmärtänyt, mitä Hän sillä tarkoitti, mutta sain siihen kyllä ymmärryksen. Jumalan Sana, evankeliumi, alkoi luoda minuun uutta, Pyhän Hengen kirkastamana.
    Olin lukenut jo Sanaa vuosia, mutta samalla olin kuunnellut luterilaisia opettajia, ja näin näiden oppi-isien jumalankuva oli pesiytynyt minuun.

    Jeesus särki sen kuvan Pyhän Henkensä kautta, joka oli tullut minuun asumaan ja sain tuntea todellisen Jumalan. Muistan kuinka suuri ihmetykseni oli siitä, että Jumala oli minua niin lähellä ja kutsui minua nimelläni ja tiesi kaikki asiani.
    Hän ei koskaan puuttunut asioihini, joita en itse Hänelle tunnustanut, vaan taivutti minut rakkaudessaan rohkeuteen ja rehellisyyteen ja tunnustamaan kaikki syntini.

    Tunnustin Hänelle epäilyni ja kaikki salaisimmatkin synnit, mitkä itse itsessäni havaitsin ja Hän vapautti minut kaikista niistä. Tiedostamattomien syntieni puolesta Hän Itse on rukouksessa, kuten lainalaisuuden ajan papit olivat kansan tiedostamattomien syntien puolesta uhraamaassa takimaisessa huoneessa kerran vuodessa.
    Synti on kyllä valmis houkuttelemaan Jumalan omia, mutta me saamme tunnustaa sen jo, kun se ajatustasolla meille ilmenee ja Jeesus puhdistaa meidät siitä. Saamme elää joka hetkisessä parannuksessa. Synnittömiksi me emme täällä kerkeä kasvaa, mutta parannuksessa saamme elää ja se on valtava etuoikeus, sillä synti ei pääse meihin pesää tekemään tunnustuksemme tähden.

    Tämä Jonanneksen kirje on niin hyvä ja niin valaiseva Jumalan mielenlaadusta ja siitä,mitä Hän meiltä odottaa ja siitä, että Hän antaa meille voiman tulla Jumalan lapsiksi kuuliaisuuden kautta, että taidanpa viedä tämän tuonne luterilaistenkin palstalle. Odotettavissa on, että minut haukutaan veljien syyttäjäksi ja lain alle johdattajaksi. Luterilaisten keskuudessa on heitä, joille kaikki mikä viittaa tekoon, on lainalaista ja he kielävät Jumalasta lähtevät teot ja voiman.

    1. Johanneksen kirje 2

    1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
    2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
    3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
    4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
    5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
    6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
    7 Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet.
    8 Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa.
    9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.
    10 Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta.
    11 Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.
    12 Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.
    13 Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet sen, joka on paha. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän.
    14 Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha.
    15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
    16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
    17 Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
    18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
    19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
    20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
    21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
    22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
    23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
    24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
    25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
    26 Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
    27 Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
    28 Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
    29 Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.

  • hyvää huomenta! kirjoitti:

    Kun sinulla on usko Kristukseen, niin se aivan oikein, mutta siitä ei seuraa, että se kirkko, jonka piirissä kerrotaan Kristuksesta olisi oikea tai että kaikki Kristukseen uskovat olisivat oikean kirkon jäseniä.

    Alkukirkosta tapahtui luopumus ja se hävisi lopulta kokonaan maan päältä. Usko Kristukseen on säilynyt, mutta oikeaa kirkkoa ei ole ollut maan päällä noin vuoden 150 jKr. jälkeen, kunnes se palautettiin 6.4.1830.

    "Apostoli Pietari profetoi virvoituksen ajasta, joka tulisi ennen Kristuksen toista tulemista (Ap. t. 3:19–21). Koska Kristuksen kirkko ja Hänen evankeliuminsa täyteys oli kadotettu luopumuksen takia, ne piti palauttaa maan päälle. Tämä palauttaminen toisi mahdollisuuden saada taas kaikki Jeesuksen Kristuksen evankeliumin siunaukset.
    Joseph Smithin ensimmäinen näky oli alkuna Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palauttamiselle maan päälle. Myöhempinä vuosina Kristus palautti pappeutensa ja perusti kirkkonsa. Hän on ilmoittanut senkin jälkeen totuutta profeetoilleen ja palauttanut siunauksia, jotka oli aikoinaan otettu pois maan päältä."

    Voit tutkia lisää sivuilta:
    http://wwww.mormon.org

    kirkosta puhut ja minkä kirkon Jeesus perusti?

    Tarkoitatko Temppeliä, jonka Jeesus omalta pohjalta omiensa kanssa rakentaa.

    Kiitos jos vastaat.

    Äänestä

  • suuri! kirjoitti:

    Jeesus on voimallinen johdattamaan meidät yhteen uskoon.
    Tiedätkö sinä, että Jeesuksella on ihana ja suorastaan mahtava huumorintaju. Usein saan nauraa Hänen kujeiluilleen. Hänen huumorin tajunsa on oikeudenmukainen ja valoa antava ja hyvin vapauttava.

    Jospa useammat ymmärtäisivät, että kuljemme monen mutkan kautta ja voimme odottaa kohtaavamme toisemme Jeesuksessa.
    En tunne paljoakaan tuota kirkkoa mistä puhut, mutta haluan sinun kiinnittävän huomiota, että Uusi Testamentti on Jeesuksen Itsensä puhumaa ja Hänen kanssaan eläneiden miesten välittämää evankeliumien osalta. Muilta osin Pyhä Henki käytti kanavinaan miehiä, jotka Jumala siihen tehtävään valjasti.

    aamen edelliseen tekstiin.

    Jeesuksella on todella hyvä huumorintaju (ymmärryksen- ja anteeksiannontajusta puhumattakaan). Mutta vakavat asiat otetaan ja on otettava vakavasti.

    Uudesta Testamentista sen verran, että evankeliumit kirjoitettiin muistiin monta vuotta sen jälkeen kun Jeesus kuoli. Useimmat niistä ei kirjoittanut se henkilö, joka sen kertoi vaan hänen jälkeläisensä ulkomuistista. Ne eivät ole täydellisiä. Sen näkee siinäkin kuinka sama asia voidaan kertoa joka evankeliumissa hieman eri lailla. Mutta pääasia silti pysyy samana. Kun Uutta testamenttia koottiin valitsivat Paavi ja kardinaalit ne evankeliumit mitkä heidän mielestään olivat puhtaimpia eli oikein.

    On vaikeata sanoa onko kuitenkin joku apokryyffeistä todempi. Tuohon aikaa kun Raamattu koottiin myöskin poltettiin usea kirjoitus jotta ei myöhemmin tuo heidän mielsetään väärä tieto leviäisi kansan keskuuteen. Papisto kertoi kansalle juuri sen mitä heidän mielestään piti ketoa ....kirkon kielihän oli latina jota harva ymmärsi.

    Täten saattoi kirkko ohjailla kansaa esimerkiksi maan johtajien tahdon mukaan. Kuten kolmessa muskettisoturissakin kerrotaan ei nähtävästi kirkon johtajat aina olleet pulmusia. Enkä tässä väitä että oman kirkkoni johtajat tätä olisivat, me kaikkihan olemme ihmisiä ja meillä kullakin on omat viettelyksemme.

    Jumala voi lähettää valonsa valaisemaan kaikkia ihmisiä ja tämän valon myötä myös Martin Luther aikanaan sai tietonsa ja ymmärryksensä katolisen kirkon sen hetkisestä tilasta.

    Me uskomme että tuolloin oli tapahtunut jo kauan sitten kirkossa suuri luopumus joka tarkoittaa luopumusta Jeesuksen Kristuksen tosi evankeliumista. Tämän siis havaitsi myös Martin Luther ja muutama muu hyvä kirkon mies tehden omat kirkkonsa.

    Uskomme kuitenkin että tämä evankeliumi palautettiin Joseph Smithin avulla jälleen meille kaikessa puhtaudessaan. Joseph Smith ei kuitenkaan halunnut laittaa omaa kirkkoaan, koska se EI ollut hänen vaan Jeesuksen Kristuksen kirkko ja täten hä kysyi rukouksessa nimeä kirkolle.

    Ensimmäinen nimi jonka JS antoi ei kuitenkaan ajan mittaan tuntunut oikealta, Pyhä Henki auttaa meitä tietämään mikä on oikein siten, että mielemme asian tiimoilta rauhoittuu, näin ei käynyt vaan uusi nimi oli löydettävä. Siksi vaihdettiin nimi The Churhc of Jesus Christ of The Latter Days Saints joka harmittavasti suomeksi käännettynä on aloitetttava sanoilla Myöhempien Aikojen Pyhien... mikä ei laikaan kuullosta yhtä oikealta kuin sen nimi englangiksi, joka alkaa suoraan Jeesuksella Kristuksella, mutta silloin olisi nimi ollut suomeksi vielä pidempi!

    En näe mitään syytä siihen että 14 vuotias poikanen (minulla on yksi juuri nyt kotonani)valehtelisi niin, että häntä vainottiin siitä päivästä alkaen. Jatkuva vaino, sormella osottelu, pilkkanauru ja pilkkasanat, tervassa ja höyhenissä kierittely, sairaan lapsen altistaminen kylmälle ulkoilmalle, sekä kuolema pian sen jälkeen, usea epäoikeuden mukainen oikeuden käynti, joihin ei yhteenkään loppujen lopuksi löytynyt päteviä syytöksiä ja joihin hän ratsati itse vapaa ehtoisesti. En usko, että kukaan lähtisi tuohon rulianssiin tietämättä aivan varmasti nähneensä, mitä sanoi nähneensä. Kuten JS sanoi: Minä tiedän nähneeni sen mitä sanoin enkä voi sitä kieltää, koska Jumala tietää että olen sen nähnyt.

    Hyvää Herran lepopäivää kaikille...

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kun sinulla on usko Kristukseen, niin se aivan oikein, mutta siitä ei seuraa, että se kirkko, jonka piirissä kerrotaan Kristuksesta olisi oikea tai että kaikki Kristukseen uskovat olisivat oikean kirkon jäseniä.

    Alkukirkosta tapahtui luopumus ja se hävisi lopulta kokonaan maan päältä. Usko Kristukseen on säilynyt, mutta oikeaa kirkkoa ei ole ollut maan päällä noin vuoden 150 jKr. jälkeen, kunnes se palautettiin 6.4.1830.

    "Apostoli Pietari profetoi virvoituksen ajasta, joka tulisi ennen Kristuksen toista tulemista (Ap. t. 3:19–21). Koska Kristuksen kirkko ja Hänen evankeliuminsa täyteys oli kadotettu luopumuksen takia, ne piti palauttaa maan päälle. Tämä palauttaminen toisi mahdollisuuden saada taas kaikki Jeesuksen Kristuksen evankeliumin siunaukset.
    Joseph Smithin ensimmäinen näky oli alkuna Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palauttamiselle maan päälle. Myöhempinä vuosina Kristus palautti pappeutensa ja perusti kirkkonsa. Hän on ilmoittanut senkin jälkeen totuutta profeetoilleen ja palauttanut siunauksia, jotka oli aikoinaan otettu pois maan päältä."

    Voit tutkia lisää sivuilta:
    http://wwww.mormon.org

    sekoita tätä luvattua profeetta, jota Mooses kaltaisekseen kutsui, kehenkään muuhun profeettaan, vaan tiedäthän, että tämä profeetta on Jeesus Kristus, joka Ihmisen Poikana, oli myös profeetta ja ennen kaikkea opettaja. Lunastusyön jälkeen, Hän on jälleen omalla valtaisuimella ja Jumalamme.
    Apostolien teot 3
    1 Ja Pietari ja Johannes menivät pyhäkköön yhdeksännellä hetkellä, rukoushetkellä.
    2 Silloin kannettiin esille miestä, joka oli ollut rampa hamasta äitinsä kohdusta ja jonka he joka päivä panivat pyhäkön niin kutsutun Kauniin portin pieleen anomaan almua pyhäkköön meneviltä.
    3 Nähdessään Pietarin ja Johanneksen, kun he olivat menossa pyhäkköön, hän pyysi heiltä almua.
    4 Niin Pietari ja Johannes katsoivat häneen kiinteästi, ja Pietari sanoi: "Katso meihin".
    5 Ja hän tarkkasi heitä odottaen heiltä jotakin saavansa.
    6 Niin Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy."
    7 Ja hän tarttui hänen oikeaan käteensä ja nosti hänet ylös; ja heti hänen jalkansa ja nilkkansa vahvistuivat,
    8 ja hän hypähti pystyyn, seisoi ja käveli; ja hän meni heidän kanssansa pyhäkköön, käyden ja hypellen ja ylistäen Jumalaa.
    9 Ja kaikki kansa näki hänen kävelevän ja ylistävän Jumalaa;
    10 ja he tunsivat hänet siksi, joka almuja saadakseen oli istunut pyhäkön Kauniin portin pielessä, ja he olivat täynnä hämmästystä ja ihmettelyä siitä, mikä hänelle oli tapahtunut.
    11 Ja kun hän yhä pysyttäytyi Pietarin ja Johanneksen seurassa, riensi kaikki kansa hämmästyksen vallassa heidän luoksensa niin sanottuun Salomon pylväskäytävään.
    12 Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: "Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään.
    13 Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on kirkastanut Poikansa Jeesuksen, jonka te annoitte alttiiksi ja kielsitte Pilatuksen edessä, kun tämä oli päättänyt hänet päästää.
    14 Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies,
    15 mutta elämän ruhtinaan te tapoitte; hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat.
    16 Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne.
    17 Ja nyt, veljet, minä tiedän, että te olette tietämättömyydestä sen tehneet, te niinkuin teidän hallitusmiehennekin.
    18 Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän.
    19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
    20 että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.
    21 Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.
    22 Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu.
    23 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'
    24 Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä.
    25 Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat'.
    26 Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    aamen edelliseen tekstiin.

    Jeesuksella on todella hyvä huumorintaju (ymmärryksen- ja anteeksiannontajusta puhumattakaan). Mutta vakavat asiat otetaan ja on otettava vakavasti.

    Uudesta Testamentista sen verran, että evankeliumit kirjoitettiin muistiin monta vuotta sen jälkeen kun Jeesus kuoli. Useimmat niistä ei kirjoittanut se henkilö, joka sen kertoi vaan hänen jälkeläisensä ulkomuistista. Ne eivät ole täydellisiä. Sen näkee siinäkin kuinka sama asia voidaan kertoa joka evankeliumissa hieman eri lailla. Mutta pääasia silti pysyy samana. Kun Uutta testamenttia koottiin valitsivat Paavi ja kardinaalit ne evankeliumit mitkä heidän mielestään olivat puhtaimpia eli oikein.

    On vaikeata sanoa onko kuitenkin joku apokryyffeistä todempi. Tuohon aikaa kun Raamattu koottiin myöskin poltettiin usea kirjoitus jotta ei myöhemmin tuo heidän mielsetään väärä tieto leviäisi kansan keskuuteen. Papisto kertoi kansalle juuri sen mitä heidän mielestään piti ketoa ....kirkon kielihän oli latina jota harva ymmärsi.

    Täten saattoi kirkko ohjailla kansaa esimerkiksi maan johtajien tahdon mukaan. Kuten kolmessa muskettisoturissakin kerrotaan ei nähtävästi kirkon johtajat aina olleet pulmusia. Enkä tässä väitä että oman kirkkoni johtajat tätä olisivat, me kaikkihan olemme ihmisiä ja meillä kullakin on omat viettelyksemme.

    Jumala voi lähettää valonsa valaisemaan kaikkia ihmisiä ja tämän valon myötä myös Martin Luther aikanaan sai tietonsa ja ymmärryksensä katolisen kirkon sen hetkisestä tilasta.

    Me uskomme että tuolloin oli tapahtunut jo kauan sitten kirkossa suuri luopumus joka tarkoittaa luopumusta Jeesuksen Kristuksen tosi evankeliumista. Tämän siis havaitsi myös Martin Luther ja muutama muu hyvä kirkon mies tehden omat kirkkonsa.

    Uskomme kuitenkin että tämä evankeliumi palautettiin Joseph Smithin avulla jälleen meille kaikessa puhtaudessaan. Joseph Smith ei kuitenkaan halunnut laittaa omaa kirkkoaan, koska se EI ollut hänen vaan Jeesuksen Kristuksen kirkko ja täten hä kysyi rukouksessa nimeä kirkolle.

    Ensimmäinen nimi jonka JS antoi ei kuitenkaan ajan mittaan tuntunut oikealta, Pyhä Henki auttaa meitä tietämään mikä on oikein siten, että mielemme asian tiimoilta rauhoittuu, näin ei käynyt vaan uusi nimi oli löydettävä. Siksi vaihdettiin nimi The Churhc of Jesus Christ of The Latter Days Saints joka harmittavasti suomeksi käännettynä on aloitetttava sanoilla Myöhempien Aikojen Pyhien... mikä ei laikaan kuullosta yhtä oikealta kuin sen nimi englangiksi, joka alkaa suoraan Jeesuksella Kristuksella, mutta silloin olisi nimi ollut suomeksi vielä pidempi!

    En näe mitään syytä siihen että 14 vuotias poikanen (minulla on yksi juuri nyt kotonani)valehtelisi niin, että häntä vainottiin siitä päivästä alkaen. Jatkuva vaino, sormella osottelu, pilkkanauru ja pilkkasanat, tervassa ja höyhenissä kierittely, sairaan lapsen altistaminen kylmälle ulkoilmalle, sekä kuolema pian sen jälkeen, usea epäoikeuden mukainen oikeuden käynti, joihin ei yhteenkään loppujen lopuksi löytynyt päteviä syytöksiä ja joihin hän ratsati itse vapaa ehtoisesti. En usko, että kukaan lähtisi tuohon rulianssiin tietämättä aivan varmasti nähneensä, mitä sanoi nähneensä. Kuten JS sanoi: Minä tiedän nähneeni sen mitä sanoin enkä voi sitä kieltää, koska Jumala tietää että olen sen nähnyt.

    Hyvää Herran lepopäivää kaikille...

    tietää, milloin evankeliumit kirjoitettiin ja kuka ne kirjoitti, vaan niiden todistettavissa oleva totuus on tärkein.
    Eri lähteet kertovat eri tavalla kirjoitusajan kohdan ja kirjoittajan. Yksi lähde kertoo, että evankeliumit, jotka olivat opetuslasten itsensä kirjoittamia, tulivat esiin 25 vuotta Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen ja niiden totuudellisuus ja toimivuus sai lukemattomat papit ja muut kirjoitustaitoiset tekemään niistä niin paljon kopioita, että tänäänkin näitä kopioita vertaamalla nähdään niiden puhtaana pysynyt Sanoma ja muuttumattomuus. Sanoma ei ole muuttunut, vaikka käännösten yhteydessä onkin virheitä syntynyt, mutta silti itse Sanoma on puhdas.

    Minä voin todistaa siitä, että hän, joka saa kutsun Jumalta ja ottaa vastaan armon, joka on saatavissa Jeesuksen ristintyöstä tulleesta voitosta, saa kaiken muun ylhäältä.
    Hän saa uudesti syntymisen ja Pyhän Hengen kasteen ja uskonlahjan, jota ei mikään voima horjuta.
    Jeesus pitää omistaan huolen ja johdattaa omansa elämään Raamatun antamassa opastuksessa ja VOIMAN siihen saamme Pyhältä Hengeltä, joka on aivan välttämätön meille.

    Kautta aikojen eksytys on ollut voimakasta ja yhä se voimistuu, mutta niin voimistuu myös usko Jeesuksen omilla ja he loistavat kirkkaina tähtinä pimeyden keskellä.

    Nyt on aika, jolloin pimeydenvaltias eksyttäisi mielellään jopa valitutkin, mutta Jeesus perii voiton ja on sen jo saanut ja siihen me turvamme panemme. Pyhä Henki joka sisimpäämme, nyt varsinkin aivan erityisesti annetaan, johdattaa meidät kaikkeen totuuteen.

    Joel 2
    28 Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
    29 Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.
    30 Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita;
    31 aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.
    32 Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    olen suurinpiirtein yhtä mieltä. En ole niitä pilkun nipottajia, minullekin on tärkeintä sanoma. Sanomaa taas ei ymmärrä ilman Krituksen valoa tai Pyhää Henkeä. Joskus tosin jonkun sanan muuttaminen toiseksi saattaa järisyttää KOKO sanomaa ja siihen saattaa tulla vivahduksia jotka viittaavat väärään suuntaan. Juuri näiden vivahteiden ymmärtämiseen ja oikein tulkitsemiseen tarvitaan apua ylhäältä sekä vankkaa historiallisen pohjan ymmärtämystä.

    Sen mitä lopussa todistit oli kauniisti ja erinomaisesti sanottu. Mormonin kirjakin todistaa aivan samasta. Nefi 25-33 puhuu viimeisien päivien tapahtumista.

    Eräs kohta Mormoninkirjasta joka selvittää varmaksi esimerkiksi niiden kohtalon jotka eivät ole kuulleet Jumalasta tai Jeesuksesta. Sitä ei ole missään Raamatussa selkeästi sanottu:

    Jeesuksen verestä Moosia 3 11: Sillä katso, hanen verensä sovittaa myösniiden synnit jotka ovat langenneet Aadamin rikkomusten tähden, jotka ovat kuolleet tietämättöminä Jumalan heitä koskevasta tahdosta tai jotka ovat tietämättään syntiä tehneet.

    Sekä jae 16: Jos olisi mahdollista että pienet lapset voisivat tehdä syntiä, he eivät voisi pelastua; mutta minä sanonn teille, että he ovat autuaita; silla katso, kuten he Aadamissa eli luonnostaan lankeavat, samoin myös Kristuksen veri sovittaa heidän syntinsä.

    ole osallisia Jumalasta Pyhän Hengen kautta, emme ole ymmärryksessä ja siksi monet jäävät kirjaimen kuolettamiksi.
    Pyhä Henki lähettää ja estää lähtemästä, rakastaa, opettaa, lohduttaa, antaa ilon, nuhtelee tarpeen tullen ja on voima meissä.
    Hänen kanssaan elämä on rauhaa ja iloa ja voimaa. Kuinka kiitollisia saamme olla siitä, että Jeesus piti lupauksensa ja lähetti Puolustajan olemaan kanssamme.

    Äänestä

  • emme, kirjoitti:

    myös muistaa että jotta Pyhä Henki voisi meissä asua on asunto, eli sydän, puhdistettava.

    Olen usein saanut ohjausta Pyhältä Hengeltä. Hän on ohjanmnut minua aivan jokapäiväisissä asioissakin. Yksi hieman huvitava ohjaus, jota en kuunnellut ennen kuin eräs rakas sisar minulle huomautti oli että kun rupsein kokoamaan tuoleja pois...minä sain sellaisen ajatuksen että olisi järkevämpää kerätä nuo tuolit vuoro viikoin eri paikkaan. Tuo ajatus iski todella kuuluvasti, mutta en tehnyt sen mukaan, vaan vanhan tavan mukaan ja eräs sisar sanoi minulle että ei siihen vaan tuonne... olemme muuttaneet tuolien kokoamistapaa.... joka oli aivan sama kuin minkä tiedon olin juuri saanut.

    Minulla ontoisenlainenkin kokemus. Tein sen mukaan kuin henki minua kehoitti... mutta se sai aikaan että jouduin halveksituksi ja parjatuksi, en saanut rauhaa, muta se johtui vain ulkoisista tekijöistä... tavallaan minulla oli kuitenkin rauha sisälläni.... teki vain kamalan kipeätä havaita kuinka moni ei valintaani ymmärtänyt, eikä edelleenkään ymmärrä. Mutta ajatellessani Jeesuksen rakkautta kaikkia kohtaan olen edelleen aivan varma että tein oikein. Harvemmin se oikea tie on se helppo kulkuinen...

    aikamoisen kipeää ja se, että opimme taivuttamaan tahtomme Jumalan tahtoon ei ole aina helppoa, mutta kun puhdistukset ja tahdontaivuttamisopit on käyty läpi, on tiemme suora ja ja kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään asti, vaikka täällä se onkin oppimista koko matkan ajan.

    Sellainen on Jeesus, että ohjaa meitä Henkensä kautta. Samoin minä olen saanut Häneltä kehoituksia ja ohjeita ja kun olen totellut, olen saanut tulla, kerrankin, tilanteeseen, jossa sain olla ihmishengen pelastajana Jeesuksen kanavana.
    Lukemattomia kertoja olen saapunut oikeaan tilanteeseen Hänen kehoituksestaan.

    Kerran Hän esti minun lähtöni ja vaikka kuinka yritin lähteä, piti Jeesus Pyhässä Hengessään minua lempeästi, mutta niin lujasti kiini, että lähteminen ei onnistunut. Se kiini pitäminen ei ollut mitään pakottavaa, mutta silti siinä oli auktoriteetti mukana, sitä on vaikea kuvata. Jos olisin lähtenyt silloin, olisin joutunut erittäin ikävään tilanteeseen, joka vähän myöhemmin minulle selvisi ystäväni puhelinsoiton kautta.

    Saan jatkuvasti kulkea edeltä valmistetuissa askeleissa ja saan olla kaiken aikaa turvallinen, rauhallinen ja tyytyväinen.

    Ei se mitään haittaa jos ihmiset sinua parjaavat ja halveksivat siitä, että olet kuunnellut Jeesusta Pyhän Hengen kautta, sillä totisesti me, jotka elämme Jeesuksessa, emme ole ihmisten orjia.

    Jeesus antaa meille täyden suojan ihmisten parjauksia vastaan. Varsinkin tämä työ ja tehtävä, johon Hän on Itse minut valjastanut, saa minut usein parjatuksi, mutta se ei koske laisinkaan minuun enää, alkuaikojen jälkeen, jollin olin vielä vahvistumaton uskossani, sillä niin lähellä Jeesus on minua.
    Varsinkin aikanaan, kun Jeesus antoi minulle lahjojaan täyttäessään minut Pyhällä Hengellään, jouduin kateuden ja parjausten uhriksi ja koska olin nuori uskovainen silloin, niin sain oppia Jumalan turvallisen läsnäolon, vaikka välillä vaikeidenkin tunteiden keskellä. Monet silloiset uskonystävät hylkäsivät minut ymmärtämättömyyttään, koska heille ei ollut tuttu Jumalan Sana ja lupaukset armolahjoista, mutta monet näistä parjaajista ovat tulleet myöhemmin ystävikseni.
    Me saamme kestävyyden Jumalalta ja mitä muuta me tarvitsemme.

    Ei se oikea tie olekaan tarkoitettu helpoksi, mutta se, että saamme voiman sillä kulkemiseen, on valtava voitto ja takaa meille rauhan.

    Äänestä

  • mistä kirjoitti:

    kirkosta puhut ja minkä kirkon Jeesus perusti?

    Tarkoitatko Temppeliä, jonka Jeesus omalta pohjalta omiensa kanssa rakentaa.

    Kiitos jos vastaat.

    Kristus perusti kirkon kutsuessaan 12 apostolia ja seitsenkymmenet. Myöhemmin mainitaan diakonit, opettajat, papit, vanhimmat ja evankelistat. Kirkkoa johdettiin Kristuksen antamilla johtamisen avaimilla eli johtamisvaltuudella ja pappeudella. Apostoleille Kristus antoi Melkisedekin pappeuden, vaikka sitä ei vuoraan Raamatussa sanotakaan.

    suurempia. Hän perusti valtakunnan ja on sen valtakunnan Kuningas. Hän on myös ylimäinen pappi, Melkisedekin järjestyksen mukaan iänkaikkiseti ja muita Melkisedekin järjestyksen mukaisia ylimmäisiä pappeja ei ole.

    Kolossalaiskirje 1
    10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
    11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
    12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
    13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.

    Heprealaiskirje 6
    18 että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta.
    19 Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti,
    20 jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.

    sinulle luettavaa Melkisedekistä. Laitoin googleen sanan Melkisedeki ja siellä oli muutama kirjoitus tästä aiheesta. Valitsin tämän ja luin sen ja havaitsin sen olevan hyvän. Toivon sinulle siunattua lukuhetkeä.

    http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/Vanhan_testamentin_yleisluennot/5Moos29-Joosua10A.htm

    Jeesus antaa omilleen taivaan valtakunnan avaimet.
    Matt. 16:19
    Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

    Armolahjoihin kuuluvat eri virat, toinen avustaa, toinen hallitsee, toinen puhuu kielillä, toinen parantaa, joku profetoi, joku opettaa....mutta kaiken tämän vaikutta yksi ja sama Henki ja siksi kaikki tapahtuu keskinäisessä rakkaudessa.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
    Kirjoita tuoho yläkenttään sana: ARMOLAHJAT.

    Toivon sinun käyttävän tätä lahjaa, jonka olemme tämän netin kautta saaneet, eli Raamattu.nettiä.

    Äänestä

  • perusti kirjoitti:

    eli varmaan Kristus, Sana, on perustanut muutakin kuin kirkkonsa maan päälle. Millä valtuudella ellei Melkisedekin pappeudella Kristuksen kirkkoa sitten johdettiin? Lain muuttuessa tapahtui pappeuden muutos, kuten Heprealaiskirjeessä sanotaan.

    Antamasi Raamatun kohdat ovat sinänsä hyviä, mutta ne eivät valaise lainkaan tätä valtuusasiaa. Kristus on pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan. Tuon pappeuden alkuperäinen nimikin oli Pappeus Jumalan Pojan järjestyksen mukaan. Sitä alettiin sanoa Melkisedekin pappeudeksi, koska hän oli suuri ylipappi.

    ja Sanan kautta kaikki luotiin ja Sanan kautta meidät on pelastettu, JOKAINEN, JOKA TAHTOO PELASTUKSEN OTTAA VASTAAN, eli ylimäisen papin kautta Melkidedekin järjestyksen mukaan,
    27 jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.

    Heprealaiskirje 7

    1 Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet;
    2 jolle Aabraham myös antoi kymmenykset kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas", se on "rauhan kuningas";
    3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava-hän pysyy pappina ainaisesti.
    4 Katsokaa, kuinka suuri hän on, jolle itse kantaisä Aabraham antoi kymmenykset parhaimmasta saaliistaan.
    5 Onhan niillä Leevin pojista, jotka saavat pappeuden, käsky lain mukaan ottaa kymmenyksiä kansalta, se on veljiltään, vaikka nämä ovatkin Aabrahamin kupeista lähteneet;
    6 mutta hän, jonka sukua ei johdeta heistä, otti kymmenykset Aabrahamilta ja siunasi sen, jolla oli lupaukset.
    7 Mutta kieltämätöntä on, että halvempi saa siunauksen paremmaltaan.
    8 Ja täällä kuolevaiset ihmiset ottavat kymmenyksiä, mutta siellä se, jonka todistetaan elävän.
    9 Ja Aabrahamin kautta, niin sanoakseni, on Leevikin, joka kymmenyksiä ottaa, maksanut kymmenyksiä;
    10 sillä hän oli vielä isänsä kupeissa, kun Melkisedek meni tätä vastaan.
    11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
    12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
    13 Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
    14 Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
    15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
    16 joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
    17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
    18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
    19 -sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
    20 Ja niinkuin tämä ei tapahtunut ilman valan vannomista-nuo taas ovat papeiksi tulleet ilman heistä vannottua valaa,
    21 mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: "Herra on vannonut eikä ole katuva: 'Sinä olet pappi iankaikkisesti'" -
    22 niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
    23 Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä;
    24 mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
    25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
    26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,

    28 Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.

    Äänestä

  • toin kirjoitti:

    sinulle luettavaa Melkisedekistä. Laitoin googleen sanan Melkisedeki ja siellä oli muutama kirjoitus tästä aiheesta. Valitsin tämän ja luin sen ja havaitsin sen olevan hyvän. Toivon sinulle siunattua lukuhetkeä.

    http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/Vanhan_testamentin_yleisluennot/5Moos29-Joosua10A.htm

    Jeesus antaa omilleen taivaan valtakunnan avaimet.
    Matt. 16:19
    Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

    Armolahjoihin kuuluvat eri virat, toinen avustaa, toinen hallitsee, toinen puhuu kielillä, toinen parantaa, joku profetoi, joku opettaa....mutta kaiken tämän vaikutta yksi ja sama Henki ja siksi kaikki tapahtuu keskinäisessä rakkaudessa.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
    Kirjoita tuoho yläkenttään sana: ARMOLAHJAT.

    Toivon sinun käyttävän tätä lahjaa, jonka olemme tämän netin kautta saaneet, eli Raamattu.nettiä.

    Kommentoin ainakin sen, että Melkisedekillä oleva pappeus oli iankaikkista. Hän itse oli tavallinen kuolevainen.

    Tulkitsen eri tavoin temppelin esiripun halkeamisen. Se ei merkinnyt kaikkien temppelitoimitusten päättymistä. Esiripun halkeaminen on osoitus siitä, että nyt kaikilla on mahdollisuus päästä Herran kasvojen eteen, sillä viimeinen ja ääretön uhri teki sen mahdolliseksi.

    Ollessaan ennen taivaaseen astumista maan päällä, Kristus antoi apostoleille uudet temppelitoimitukset. Uhraaminen verta vuodattamalla päättyi. Näihin toimituksiin viitataan joissakin muinaisissa lähteissä:
    http://farms.byu.edu/display.php?table=transcripts&id=102

    Tässä on linkki kirjaan, joka käsittelee kasteita kuolleiden puolesta.
    http://www.oxfordscholarship.com/oso/public/content/religion/0195140990/toc.html

    Apostolit olivat alati temppelissä Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen odottaen Pyhän Hengen vuodatusta.

    Jeesus on tehnyt omansa:
    1. Piet. 2:9
    Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
    mutta yksikään meistä ei ole kykenevä ylimäisen papin valtaan Melkisedekin järjestyksen mukaan, sillä se on valta, jossa on Uhri, joka puolestamme annettiin ja riittää meidät sovittamaan. Muuta Uhria ei tarvita.

    Tämän täytetty Uhri on jo ikuiseksi täytetty ja Uhrin antajan kautta me saamme VOIMAN Pyhässä Hengessä olla Hänen omaisuuskansansa ja kuninkaallinen papisto ja siinä ominaisuudessa me julistamme Jumalamme jaloja tekoja.

    kuolleille täällä ja toisella puolella, mutta Hän ei ole käskenyt kenenkään mennä heidän puolestaan kasteelle.
    Matt. 9:35
    Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.

    1. Pietarin kirje 3
    18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
    19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
    20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.

    Äänestä

  • UHRI! kirjoitti:

    Kyllä tuo yksi uhri riittää, kun teemme sen, mikä meille kuuluu eli otamme vastaan evankeliumin. Raamatussa ei sanota näin kuten kirjoitit: "mutta yksikään meistä ei ole kykenevä ylimäisen papin valtaan Melkisedekin järjestyksen mukaan, sillä se on valta, jossa on Uhri, joka puolestamme annettiin ja riittää meidät sovittamaan."

    Kristuksen kirkkoa johdettiin Melkisedekin pappeudella Kristuksen taivaaseen astumisen jälkeen, sillä hän valtuutti apostolinsa. Pappeus tarkoittaa valtuutta ja tuo pappeus, valtuus, oli samaa, joka oli Kristuksella Isältään. Sama pappeus oli mm. Melkisedekillä ja muilla VT:n profeetoilla, mutta kirkkoa johdettiin Mooseksesta alkaen Aaronin eli leeviläisellä pappeudella.

    Äänestä

  • on saarnannut kirjoitti:

    osoittaa, että alkukirkossa tehtiin kasteita kuolleiden puolesta. On myös muita lähteitä.

    miten toinen pappi melkisedekin järjestyken mukaan tuli kertakaikkiseksi uhriksi.
    Heitä on ollut kaksi pappia tämän järjestyksen mukaan ja toinen ylimäinen pappi suoritti Uhrin, joka pelasti meidät uskon kautta siihen Uhriin.

    26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
    27 jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
    28 Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kyllä tuo yksi uhri riittää, kun teemme sen, mikä meille kuuluu eli otamme vastaan evankeliumin. Raamatussa ei sanota näin kuten kirjoitit: "mutta yksikään meistä ei ole kykenevä ylimäisen papin valtaan Melkisedekin järjestyksen mukaan, sillä se on valta, jossa on Uhri, joka puolestamme annettiin ja riittää meidät sovittamaan."

    Kristuksen kirkkoa johdettiin Melkisedekin pappeudella Kristuksen taivaaseen astumisen jälkeen, sillä hän valtuutti apostolinsa. Pappeus tarkoittaa valtuutta ja tuo pappeus, valtuus, oli samaa, joka oli Kristuksella Isältään. Sama pappeus oli mm. Melkisedekillä ja muilla VT:n profeetoilla, mutta kirkkoa johdettiin Mooseksesta alkaen Aaronin eli leeviläisellä pappeudella.

    ollut yhtään mitään papeutta "melkisedekin" tai muitakaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    osoittaa, että alkukirkossa tehtiin kasteita kuolleiden puolesta. On myös muita lähteitä.

    nämä kuolleitten puolesta kasteella käyneet ja miksi Jeesus ei sanalakaan vihjaa, että meidän tulisi kuolleitten puolesta itsemme kastattaa,vaan käskee antaa kuolleitten haudata kuolleensa ja käskee seurata Itseään ja julistaa Jumalan valtakuntaa.

    Matt. 8:22
    Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa".
    Luuk. 9:60
    Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa".

    Äänestä

  • kerrotaan kirjoitti:

    miten toinen pappi melkisedekin järjestyken mukaan tuli kertakaikkiseksi uhriksi.
    Heitä on ollut kaksi pappia tämän järjestyksen mukaan ja toinen ylimäinen pappi suoritti Uhrin, joka pelasti meidät uskon kautta siihen Uhriin.

    26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
    27 jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
    28 Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.

    ettei voisi olla kolmatta ja vaikka kuinka monta lisää. Mihinkähän kohtaan viittaat tuolla "toisella papilla"?

    Se on totta, että Kristus antoi viimeisen uhrin ja täytti Mooseksen lain sekä antoi meille pelastumisen mahdollisuuden.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    ollut yhtään mitään papeutta "melkisedekin" tai muitakaan.

    että tuo pappeus oli Melkisedekillä. Hän ei ollut ainoa, jolla oli tuo pappeus. Kun saatiin Mooseksen laki, niin tapahtui lain muutos ja samalla pappeuden muutos.

    Kristuksen tuoma evankeliumi muutti taas lain ja samalla tapahtui pappeuden muutos. Kristus ei ollut ainoa, jolla oli tuo korkeampi pappeus. Hän antoi sen apostoleilleen. Pappeus on valtuutta toimia Jumalan nimessä. "Ei kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niin kuin Aaronikin." Aaron kutsuttiin sillä valtuudella, jonka Jumala antoi Moosekselle. Apostolit kutsuttiin sillä valtuudella, jonka Kristus oli sai Isältä.

    Äänestä

  • he olivat kirjoitti:

    nämä kuolleitten puolesta kasteella käyneet ja miksi Jeesus ei sanalakaan vihjaa, että meidän tulisi kuolleitten puolesta itsemme kastattaa,vaan käskee antaa kuolleitten haudata kuolleensa ja käskee seurata Itseään ja julistaa Jumalan valtakuntaa.

    Matt. 8:22
    Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa".
    Luuk. 9:60
    Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa".

    Kun Kristus sanoi, että anna kuolleiden haudata kuolleensa, niin ei ollut kysymys kasteista heidän puolestaan, vaan hautajaisista. Kristus halusi, ettei hänen seuraajansa olisi mennyt sukulaisensa hautajaisiin, koska oli tärkeämpää tehtävää.

    Kristus itse järjesti evankeliumin saarnaamisen kuolleille:
    Kuolleet saavat kuulla Jumalan Pojan äänen, Joh. 5:25.
    Kristus saarnasi vankeudessa oleville hengille, 1. Piet. 3:18-20.
    Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, 1. Piet. 4:6.

    Evankeliumiin kuuluu ehdottomasti kasteen liitto syntien anteeksisaamiseksi. Ilman sitä ei ole syntien anteeksisaamista. Se koskee myös kuolleita. Heille saarnataan sijaiskastetta osana evankeliumia.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että tuo pappeus oli Melkisedekillä. Hän ei ollut ainoa, jolla oli tuo pappeus. Kun saatiin Mooseksen laki, niin tapahtui lain muutos ja samalla pappeuden muutos.

    Kristuksen tuoma evankeliumi muutti taas lain ja samalla tapahtui pappeuden muutos. Kristus ei ollut ainoa, jolla oli tuo korkeampi pappeus. Hän antoi sen apostoleilleen. Pappeus on valtuutta toimia Jumalan nimessä. "Ei kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niin kuin Aaronikin." Aaron kutsuttiin sillä valtuudella, jonka Jumala antoi Moosekselle. Apostolit kutsuttiin sillä valtuudella, jonka Kristus oli sai Isältä.

    Yksikään maanpäällinen pappi eikä liioin kirkko ei meitä pelasta.

    Tämä on varma kuin tauti!

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Tietyt toimitukset ovat välttämättömiä pelastuksellemme. Eivät ne sellaisinaan ihmisiä pelasta, mutta ne ovat silti välttämättömiä

    "Tutki, ajattele, rukoile ja tee!" - Oletan, että sinulle olisi mahdollista ymmärtää toimitusten merkitys, jos ajattelisit ja rukoilisit. Tutkinut sinä kyllä olet, mutta et ole sulattanut sitä. Kun ymmärrät, on tekojen aika.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kun Kristus sanoi, että anna kuolleiden haudata kuolleensa, niin ei ollut kysymys kasteista heidän puolestaan, vaan hautajaisista. Kristus halusi, ettei hänen seuraajansa olisi mennyt sukulaisensa hautajaisiin, koska oli tärkeämpää tehtävää.

    Kristus itse järjesti evankeliumin saarnaamisen kuolleille:
    Kuolleet saavat kuulla Jumalan Pojan äänen, Joh. 5:25.
    Kristus saarnasi vankeudessa oleville hengille, 1. Piet. 3:18-20.
    Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, 1. Piet. 4:6.

    Evankeliumiin kuuluu ehdottomasti kasteen liitto syntien anteeksisaamiseksi. Ilman sitä ei ole syntien anteeksisaamista. Se koskee myös kuolleita. Heille saarnataan sijaiskastetta osana evankeliumia.

    alkukirkon edustajaksi tuo 1. Kor. 15:29 jae osoittaa, etteivät kuolleiden kasteet kuuluneet alkuseurakuntaan. Minusta on hyvin arveluttavaa vääntää tuon jakeen tarkoitus täysin päinvastaiseksi mitä se on kirjoitettu.

    Vaikka joku Joseph Smith Aameeriikassa teologiaa tuntemattomana on tuollaisen tulkinnan ymmärtämättömyydessään aikoinaan tehnyt, meidän ei kristittyinä pidä antaa itseämme eksyttää. Raamatussa on siitä monia varotuksia.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    ettei voisi olla kolmatta ja vaikka kuinka monta lisää. Mihinkähän kohtaan viittaat tuolla "toisella papilla"?

    Se on totta, että Kristus antoi viimeisen uhrin ja täytti Mooseksen lain sekä antoi meille pelastumisen mahdollisuuden.

    Heprealaiskirje 7
    15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
    16 joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
    17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
    18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
    19 -sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
    20 Ja niinkuin tämä ei tapahtunut ilman valan vannomista-nuo taas ovat papeiksi tulleet ilman heistä vannottua valaa,
    21 mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: "Herra on vannonut eikä ole katuva: 'Sinä olet pappi iankaikkisesti'" -
    22 niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
    23 Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä;
    24 mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
    25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
    26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
    27 jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    alkukirkon edustajaksi tuo 1. Kor. 15:29 jae osoittaa, etteivät kuolleiden kasteet kuuluneet alkuseurakuntaan. Minusta on hyvin arveluttavaa vääntää tuon jakeen tarkoitus täysin päinvastaiseksi mitä se on kirjoitettu.

    Vaikka joku Joseph Smith Aameeriikassa teologiaa tuntemattomana on tuollaisen tulkinnan ymmärtämättömyydessään aikoinaan tehnyt, meidän ei kristittyinä pidä antaa itseämme eksyttää. Raamatussa on siitä monia varotuksia.

    Turust

    väännät sen muuksi! Kohta on varsin selvä. Kasteisiin kuolleiden puolesta viitattiin siksi, että se osoitti uskoa kuolleiden ylösnousemukseen. Se että niin voitiin tehdä, osoitti, että tapa oli hyvin tunnettu. Kasteista kuolleiden puolesta on myös muita lähteitä:

    http://www.fairlds.org/Misc/Baptism_for_the_Dead_the_Coptic_Rationale.html
    http://library.lds.org/nxt/gateway.dll/Magazines/Ensign /1987.htm/ensign august 1987.htm/i have a que stion.htm?fn=document-frame.htm&f=templates&2.0
    http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783

    http://www.fairlds.org/apol/ai128.html

    http://www.lightplanet.com/mormons/temples/baptism_ancient_nibley.html

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kun Kristus sanoi, että anna kuolleiden haudata kuolleensa, niin ei ollut kysymys kasteista heidän puolestaan, vaan hautajaisista. Kristus halusi, ettei hänen seuraajansa olisi mennyt sukulaisensa hautajaisiin, koska oli tärkeämpää tehtävää.

    Kristus itse järjesti evankeliumin saarnaamisen kuolleille:
    Kuolleet saavat kuulla Jumalan Pojan äänen, Joh. 5:25.
    Kristus saarnasi vankeudessa oleville hengille, 1. Piet. 3:18-20.
    Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, 1. Piet. 4:6.

    Evankeliumiin kuuluu ehdottomasti kasteen liitto syntien anteeksisaamiseksi. Ilman sitä ei ole syntien anteeksisaamista. Se koskee myös kuolleita. Heille saarnataan sijaiskastetta osana evankeliumia.

    osoittaa sen, että Jeesus ei käskenyt koskaan kenenkään kastattaa itseään kuolleitten puolesta, vaan kuolleista puhuessaan, Hän osoitti omilleen, että kuollut voi olla jo eläessään, jos ei seuraa Häntä.
    Tuo kuolleitten puolesta kastamisasia on minulle täysin outo ja en sitä käsitä. Miksi Jeesus ei koskaan opeta tuollaista, jos Hänen tahtonsa olisi, että me kykenisimme pelastamaan kuolleen teollamme.
    Vesikaste on kuuliaisuuden osoitus Jumalalle ja Hän totisesti kastaa Itse omansa, Pyhällä Hengellä ja tulella, kuten Johannes Kastaja nöyrästi sanookin, että minä kastan teidät vedellä, mutta minun jälkeeni tulee Hän, joka kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella ja jonka kengän paulojakaan, en ole kelvollinen päästämään.

    Ihmiskunta on niin pitkälle langennut, että sen on vaikea käsittää Jumalan armoa ja sitä, että Jumala totisesti on voimallinen synnyttämään meidät uudelleen. Hekin, jotka tahtovat uskoa, nostavat ihmisen teon Jumalan teon rinnalle.

    Todellinen usko, uskoo yli kaiken Jeesuksen ristintyöhön ja luottaa yli kaiken Häneen.

    Jokainen, joka uskoo Jeesukseen tahtoo käydä kasteella, jos ei sitä ole vauvana saanut, mutta jokainen, joka todella tuntee Jumalan tahdon, tietää, että ihmisen teko ei pelasta, vaan sen tekee USKO, joka synnyttää uudeksi.
    Näin, Jeesus ei jätä mitään meidän varaamme. Jättäisikö Hän meidän varaan kuolleiden armahtamisen meidän teon, eli kasteen kautta.

    Saamme toki rukoilla kuolleitten puolesta ja Herra kuulee meitä, mutta Hän pelastaa kenet pelastaakin, ei siinä meidän tekomme auta.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Yksikään maanpäällinen pappi eikä liioin kirkko ei meitä pelasta.

    Tämä on varma kuin tauti!

    Turust

    Ketju muka liian syvä. Raamatussa mainittu muutamia Jumalaa ylistäviä pakanoita: Melkisedek (1 Moos 14:20), Jetro (2 Moos 18:10-11), Bileam (4 Moos 23:19).

    Melkisedek ei siis ollut Israelin kansan kuningas eikä pappi vaan hän oli pakana, Salemin kuningas joka ei palvellut samaa jumalaa kuin Abram, vaikkakin hän esitti kunnioituksensa Abramin Jumalalle hänen luovuttaessaan kymmenyksen sotasaaliistaan tuolle Salemin kuninkaalle.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    väännät sen muuksi! Kohta on varsin selvä. Kasteisiin kuolleiden puolesta viitattiin siksi, että se osoitti uskoa kuolleiden ylösnousemukseen. Se että niin voitiin tehdä, osoitti, että tapa oli hyvin tunnettu. Kasteista kuolleiden puolesta on myös muita lähteitä:

    http://www.fairlds.org/Misc/Baptism_for_the_Dead_the_Coptic_Rationale.html
    http://library.lds.org/nxt/gateway.dll/Magazines/Ensign /1987.htm/ensign august 1987.htm/i have a que stion.htm?fn=document-frame.htm&f=templates&2.0
    http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783

    http://www.fairlds.org/apol/ai128.html

    http://www.lightplanet.com/mormons/temples/baptism_ancient_nibley.html

    Ennen Jeesusta ja ennen ns. alkuseurakuntaa elettiin Babylonian maailmanvallan aikaa. Tuolloin aikansa mahtavimman valtakunnan, kuningas Nebukadnessar oli valtansa huipulla, hallitusaikansa (605–562 eKr.) puolivälissä ja mahdollisesti jo Egyptinkin valloittaneena (572, 570 eKr.) sen viimeisessä neljänneksessä.

    Babyloniassa palveltiin monia jumalia, jopa satoja, joista kaksitoista oli tärkeintä. Ylistettiin kuitenkin myös yhtä jumalaa/Jumalaa.

    Nebukadnessarin ylistys Jumalalle Daniel 3:31-33 muistuttaa monia Vanhan testamentin psalmeja (erityisesti Ps 78; 106; 145). Raamatussa on muitakin Jumalaa ylistäviä pakanoita: Melkisedek (1 Moos 14:20), Jetro (2 Moos 18:10-11), Bileam (4 Moos 23:19

    Tulemme johtopäätökseen etteivät Korinttolaiset palvelleet ollenkaan Israelin Jumalaa. Asiaa tukee myös Paavalin oma julistautuminen "pakanain apostoliksi" jolla hän tarkoitti sitä, että hän nimenomaisesti teki työtään pakanoiden keskuudessa, siis muiden kuin juutalaisten. Pietari teki lähetystyötä juutalaisten keskuudessa.

    Nämä kaikki asiat ovat kerrottuna Raamatussa hyvin tarkasti. Ennen muiden väitteiden esittämistä täytyy kumota pitkästi ja monesta kohdasta Raamatun kirjoituksia.

    Turust

    Äänestä

  • tuomallani kirjoitti:

    osoittaa sen, että Jeesus ei käskenyt koskaan kenenkään kastattaa itseään kuolleitten puolesta, vaan kuolleista puhuessaan, Hän osoitti omilleen, että kuollut voi olla jo eläessään, jos ei seuraa Häntä.
    Tuo kuolleitten puolesta kastamisasia on minulle täysin outo ja en sitä käsitä. Miksi Jeesus ei koskaan opeta tuollaista, jos Hänen tahtonsa olisi, että me kykenisimme pelastamaan kuolleen teollamme.
    Vesikaste on kuuliaisuuden osoitus Jumalalle ja Hän totisesti kastaa Itse omansa, Pyhällä Hengellä ja tulella, kuten Johannes Kastaja nöyrästi sanookin, että minä kastan teidät vedellä, mutta minun jälkeeni tulee Hän, joka kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella ja jonka kengän paulojakaan, en ole kelvollinen päästämään.

    Ihmiskunta on niin pitkälle langennut, että sen on vaikea käsittää Jumalan armoa ja sitä, että Jumala totisesti on voimallinen synnyttämään meidät uudelleen. Hekin, jotka tahtovat uskoa, nostavat ihmisen teon Jumalan teon rinnalle.

    Todellinen usko, uskoo yli kaiken Jeesuksen ristintyöhön ja luottaa yli kaiken Häneen.

    Jokainen, joka uskoo Jeesukseen tahtoo käydä kasteella, jos ei sitä ole vauvana saanut, mutta jokainen, joka todella tuntee Jumalan tahdon, tietää, että ihmisen teko ei pelasta, vaan sen tekee USKO, joka synnyttää uudeksi.
    Näin, Jeesus ei jätä mitään meidän varaamme. Jättäisikö Hän meidän varaan kuolleiden armahtamisen meidän teon, eli kasteen kautta.

    Saamme toki rukoilla kuolleitten puolesta ja Herra kuulee meitä, mutta Hän pelastaa kenet pelastaakin, ei siinä meidän tekomme auta.

    "Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen". Mark. 16;15-16

    Ei Jeesus kastetta mitätöinyt, vaan hän antoi valtuuden antaa Pyhä Henki kätten päällepanon kautta. Tätä valtuutta ei Johannes Kastajalla ollut, koska hänellä oli vain Aaronin pappeus. Sen valtuus riitti kastamiseen. Jeesus antoi apostoleilleen Melkisedekin pappeuden ja niin myös heille tuli valta antaa Pyhä Henki kasteen jäjkeen. Tätä tarkoitti Johannes puhuessaan väkevämmästä, jonka kengän paulaakaan hän ei ollut kelvollinen päästämään.

    Melkisedek oli Saalemin kuningas joka antoi tunnustuksen Abramin Jumalalle saadessaan tältä kymmenennen osan sotasaaliista. Abramin ja juutalaisten käsityksen mukaan Melkisedek oli pakana, eikä hänellä ollut minkäänlaista pappeutta Israelin kansan keskuudessa.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että tuo pappeus oli Melkisedekillä. Hän ei ollut ainoa, jolla oli tuo pappeus. Kun saatiin Mooseksen laki, niin tapahtui lain muutos ja samalla pappeuden muutos.

    Kristuksen tuoma evankeliumi muutti taas lain ja samalla tapahtui pappeuden muutos. Kristus ei ollut ainoa, jolla oli tuo korkeampi pappeus. Hän antoi sen apostoleilleen. Pappeus on valtuutta toimia Jumalan nimessä. "Ei kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niin kuin Aaronikin." Aaron kutsuttiin sillä valtuudella, jonka Jumala antoi Moosekselle. Apostolit kutsuttiin sillä valtuudella, jonka Kristus oli sai Isältä.

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Äänestä

  • käy joskus kirjoitti:

    aikamoisen kipeää ja se, että opimme taivuttamaan tahtomme Jumalan tahtoon ei ole aina helppoa, mutta kun puhdistukset ja tahdontaivuttamisopit on käyty läpi, on tiemme suora ja ja kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään asti, vaikka täällä se onkin oppimista koko matkan ajan.

    Sellainen on Jeesus, että ohjaa meitä Henkensä kautta. Samoin minä olen saanut Häneltä kehoituksia ja ohjeita ja kun olen totellut, olen saanut tulla, kerrankin, tilanteeseen, jossa sain olla ihmishengen pelastajana Jeesuksen kanavana.
    Lukemattomia kertoja olen saapunut oikeaan tilanteeseen Hänen kehoituksestaan.

    Kerran Hän esti minun lähtöni ja vaikka kuinka yritin lähteä, piti Jeesus Pyhässä Hengessään minua lempeästi, mutta niin lujasti kiini, että lähteminen ei onnistunut. Se kiini pitäminen ei ollut mitään pakottavaa, mutta silti siinä oli auktoriteetti mukana, sitä on vaikea kuvata. Jos olisin lähtenyt silloin, olisin joutunut erittäin ikävään tilanteeseen, joka vähän myöhemmin minulle selvisi ystäväni puhelinsoiton kautta.

    Saan jatkuvasti kulkea edeltä valmistetuissa askeleissa ja saan olla kaiken aikaa turvallinen, rauhallinen ja tyytyväinen.

    Ei se mitään haittaa jos ihmiset sinua parjaavat ja halveksivat siitä, että olet kuunnellut Jeesusta Pyhän Hengen kautta, sillä totisesti me, jotka elämme Jeesuksessa, emme ole ihmisten orjia.

    Jeesus antaa meille täyden suojan ihmisten parjauksia vastaan. Varsinkin tämä työ ja tehtävä, johon Hän on Itse minut valjastanut, saa minut usein parjatuksi, mutta se ei koske laisinkaan minuun enää, alkuaikojen jälkeen, jollin olin vielä vahvistumaton uskossani, sillä niin lähellä Jeesus on minua.
    Varsinkin aikanaan, kun Jeesus antoi minulle lahjojaan täyttäessään minut Pyhällä Hengellään, jouduin kateuden ja parjausten uhriksi ja koska olin nuori uskovainen silloin, niin sain oppia Jumalan turvallisen läsnäolon, vaikka välillä vaikeidenkin tunteiden keskellä. Monet silloiset uskonystävät hylkäsivät minut ymmärtämättömyyttään, koska heille ei ollut tuttu Jumalan Sana ja lupaukset armolahjoista, mutta monet näistä parjaajista ovat tulleet myöhemmin ystävikseni.
    Me saamme kestävyyden Jumalalta ja mitä muuta me tarvitsemme.

    Ei se oikea tie olekaan tarkoitettu helpoksi, mutta se, että saamme voiman sillä kulkemiseen, on valtava voitto ja takaa meille rauhan.

    Täältä voit lukea hyviä kirjoituksia jotka ovat useimpien ajatustesi mukaisia. Lue vaikka Kesäkuun tai Huhtikuun tai joku muu sanoma joka on ensimmäinen kirjoitus lehdessä.

    Äänestä

  • tähän: kirjoitti:

    Heprealaiskirje 7
    15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
    16 joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
    17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
    18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
    19 -sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
    20 Ja niinkuin tämä ei tapahtunut ilman valan vannomista-nuo taas ovat papeiksi tulleet ilman heistä vannottua valaa,
    21 mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: "Herra on vannonut eikä ole katuva: 'Sinä olet pappi iankaikkisesti'" -
    22 niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
    23 Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä;
    24 mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
    25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
    26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
    27 jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.

    "..nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen..." Se ei tarkoita, ettei voisi olla muitakin Melkisedekin kaltaisia. Tässä viitataan Melkisedekillä olleeseen pappeuteen eikä hänen henkilöönsä, kuten tästä ilmenee: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan." Kristuksella oli tuo pappeus Isältään jo ennen kuolevaisuutta. Siksi sitä sanotaan katoamattomaksi. Tuon pappeuden alkuperäinen nimi on Pappeus Jumalan Pojan järjestyksen mukaan.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Aluksi oli korkeampi laki. Sen korvasi Mooseksen saama laki, joka taas muuttui, kun Kristus täytti sen. "Jos pappisvirka muuttuu, muuttuu välttämättä myös laki." (Hepr. 7:14) Tietysti on myös toisinpäin. Lain muutos lopulta oli se, joka vaati pappeuden muuttumisen. Vanhassa käännöksessä oli tarkemmin, sillä sanotaan, että "pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos". Ei vain pappeuden virka muuttunut, vaan kirkkoa alettiin johtaa korkeammalla pappeudella.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    väännät sen muuksi! Kohta on varsin selvä. Kasteisiin kuolleiden puolesta viitattiin siksi, että se osoitti uskoa kuolleiden ylösnousemukseen. Se että niin voitiin tehdä, osoitti, että tapa oli hyvin tunnettu. Kasteista kuolleiden puolesta on myös muita lähteitä:

    http://www.fairlds.org/Misc/Baptism_for_the_Dead_the_Coptic_Rationale.html
    http://library.lds.org/nxt/gateway.dll/Magazines/Ensign /1987.htm/ensign august 1987.htm/i have a que stion.htm?fn=document-frame.htm&f=templates&2.0
    http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783

    http://www.fairlds.org/apol/ai128.html

    http://www.lightplanet.com/mormons/temples/baptism_ancient_nibley.html

    Oletatko, että Paavali puhui pakanoille? - Puhe (1. Kor. 15) kuitenkin alkaa: "Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni."

    Puheessa opetettiin jäsenille Kristuksen ylösnousemista ja meidän kaikkien ylösnousemista. Viittaamisesi historiaan on aivan aiheetonta, sillä tosiaan oli kysymys kirkon jäsenistä. Kaste kuolleiden puolesta oli vain yhtenä lisäosoituksena kuolleiden ylösnousemuksesta.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    "Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen". Mark. 16;15-16

    Ei Jeesus kastetta mitätöinyt, vaan hän antoi valtuuden antaa Pyhä Henki kätten päällepanon kautta. Tätä valtuutta ei Johannes Kastajalla ollut, koska hänellä oli vain Aaronin pappeus. Sen valtuus riitti kastamiseen. Jeesus antoi apostoleilleen Melkisedekin pappeuden ja niin myös heille tuli valta antaa Pyhä Henki kasteen jäjkeen. Tätä tarkoitti Johannes puhuessaan väkevämmästä, jonka kengän paulaakaan hän ei ollut kelvollinen päästämään.

    Unski

    oli Melkisedekillä kuin Kristuksellakin. Jos Melkisedek oli korkeimman Jumalan pappi, niin ei hänen pappeuttansa ja hänen arvoansa vähentänyt se oliko hän vai ei juutalainen. Sitä paitsi, Israelia ei tuolloin vielä edes ollut. Se alkoi vasta Jaakobista. Siksi on virheellistä puhua tässä juutalaisuudesta. Melkisedekin palvelutyö tapahtui n. 4000 eKr. Israel jakautui n. 975 eKr.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Täältä voit lukea hyviä kirjoituksia jotka ovat useimpien ajatustesi mukaisia. Lue vaikka Kesäkuun tai Huhtikuun tai joku muu sanoma joka on ensimmäinen kirjoitus lehdessä.

    Mikä sana on "ehdoitus". Mikään oikolukuohjelma ei sitä hyväksy...

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Raamattu mainitsee Melkisedekin pappeuden vain kaksi kertaa ja se toinen kerta on Jeesuksen pappeuden yhteydessä.
    Raamatun ilmoitus koskien Melkisedekin pappeutta on se, ettei ko. pappeus ole "tästä maailmasta", eikä se niin ollen ole ihmisen saavutettavissa oleva titteli, eikä tehtävä.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Torah on Israelin uskonnon ainoa laki, muuta ei ole ollut, eikä vieläkään ole. Torah ei korvannut mitään, eikä sitä ole korvattu.

    Äänestä

  • toin kirjoitti:

    sinulle luettavaa Melkisedekistä. Laitoin googleen sanan Melkisedeki ja siellä oli muutama kirjoitus tästä aiheesta. Valitsin tämän ja luin sen ja havaitsin sen olevan hyvän. Toivon sinulle siunattua lukuhetkeä.

    http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/Vanhan_testamentin_yleisluennot/5Moos29-Joosua10A.htm

    Jeesus antaa omilleen taivaan valtakunnan avaimet.
    Matt. 16:19
    Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

    Armolahjoihin kuuluvat eri virat, toinen avustaa, toinen hallitsee, toinen puhuu kielillä, toinen parantaa, joku profetoi, joku opettaa....mutta kaiken tämän vaikutta yksi ja sama Henki ja siksi kaikki tapahtuu keskinäisessä rakkaudessa.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
    Kirjoita tuoho yläkenttään sana: ARMOLAHJAT.

    Toivon sinun käyttävän tätä lahjaa, jonka olemme tämän netin kautta saaneet, eli Raamattu.nettiä.

    jonka Jeesus antoi, olen nyt toistaiseksi tuolla helluntailaisten palstalla työssä. Jos tahdot tulla seuraamaan tai osallistua kirjoitteluun, niin tässä on osoite:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000024511098

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    "Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen". Mark. 16;15-16

    Ei Jeesus kastetta mitätöinyt, vaan hän antoi valtuuden antaa Pyhä Henki kätten päällepanon kautta. Tätä valtuutta ei Johannes Kastajalla ollut, koska hänellä oli vain Aaronin pappeus. Sen valtuus riitti kastamiseen. Jeesus antoi apostoleilleen Melkisedekin pappeuden ja niin myös heille tuli valta antaa Pyhä Henki kasteen jäjkeen. Tätä tarkoitti Johannes puhuessaan väkevämmästä, jonka kengän paulaakaan hän ei ollut kelvollinen päästämään.

    Unski

    oli Ugaritista kotoisin oleva tärkeä kaananilaisten jumala, eri asia kuin israelilaisten YHWH. Myöhemmin monet varhaiset kaananilaisjumalat "sulautuivat" YHWH:een, ei nähty enää eroa vaan nimitykset joita oli muinoin ollut eri kaananilaisjumalilla liitettiin YHWH:een.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Melkisedek oli ihminen. Hänellä oli tuo pappeus. Ajattele ennen kuin esität sellaista, joka ensin tulee mieleesi. Itsekritiikki on sellaista.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Juutalaisille Toora, kuten suomeksi kirjoitetaan, on ainoa laki. Se on Mooseksen kirjoissa. Noissa kirjoissa on lukuisia uhreja koskevia sääntöjä. Noiden veriuhrien tarkoitus oli valmistaa ihmisiä viimeistä uhria varten, jonka Kristus oli antava. Kun Kristus sitten tuli, niin se lopetti uhraamisen verta vuodattamalla. Tätä tarkoitetaan lain muuttumisella. Myös monet muut kuten ruoka-aineita koskevat kohdat laissa ovat muuttuneet.

    Nyt juutalaiset ovat keskustelleet muinaisten uhrimenojen palauttamisesta. Eivätkö ne kuitenkin ole määrä tehdä temppelissä?

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Edelleen Torah ei ole muuttunut mihinkään tai miksikään eikä ole ollut sitä edeltävää matalampaa tai korkeampaa israelilaista lakia.Torah ei liioin ollut valmistava millekään toisen uskonnon opille vaan oli Israelin siviili- ja kulttilaki. Uhreja oli monenlaisia, ei pelkästään veriuhreja, juoma-, vilja ja tuoksu-uhreja, kullakin oma tehtävä. Uhrit loppuivat 40 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen roomalaisten toimesta, ei Jeesuksen johon temppelin tuho ei millään lailla liittynyt.Kristitytkin kävivät uhraamassa temppelissä Jeesuksen kuoleman jälkeen.
    Profeetat ilmoittavat että temppeli tulee olemaan toiminnassa messiaan tultua, aikana jolloin maailmassa vallitsee rauha ja myös muiden kansojen jäseniä vaeltaa Jerusalemiin.
    Muuttuminen ei voi tarkoittaa sitä että toinen uskonto vain julistaa toisen muuttuneeksi vaikka toinen ei ole mihinkään muuttunut. Ruokasäännöt ovat ne mitkä Torah määrää, kielletty ei ole muuttunut sallituksi. Mitkä ovat ne monet kohdat jotka mielestäsi ovat muuttuneet?

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Jos otetaan kirjaimellisesti, niin toki juutalaisten mielestä Toora on muuttumaton. Eivät liioin kristityt ole muuttaneet VT:n sisältöön kuuluvaa Tooraa. Se mikä on kirjoitettu on kirjoitettu.

    Muutos koskee lain velvoitteita. Enää ei tarvita uhreja, koska ne kuvasivat Kristuksen tulevaa uhria.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Toran ja juutalaisuuden mukaan eivät "kuvanneet" mitään vaan olivat YHWH:n määräyksiä joita pitää noudattaa, eivät määräaikaisia tai ehdollisia vaan ikuisia. Vieraan uskonnon tulkittavissa tai kumottavissa ne eivät tietysti myöskään ole. Temppelilaitos uhreineen ei koskaan ole koskenutkaan kristittyjä joten he voivat hyvin määritellä oman oppinsa kuten halusivat, mutta sillä ole vaikutusta juutalaisuuteen tai muihinkan uskontoihin.
    Et vastannut muuttuneisiin ruokasääntöihin, mitkä eivät mielestäsi enää ole voimassa?

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Koko Raamattu eli niin VT ja UT ovat pohjaltaan samaa evankeliumia, joka on tarkoitettu kaikille. Herra valitsi Israelin kansan sellaiseksi, jolle Messiaan, Kristuksen, oli määrä ilmestyä ensin ja josta hänen työnsä laajenisi kaikkialla maailmaan. Juutalaiset ovat nyt tunnetuin osa Israelia eli Jaakobista lähteneitä kansoja.

    Ruokasäännöillä tarkoitan mm. sitä, mitä on Mark. 7:19, jossa todetaan, että kaikki ruoka on puhdasta. Room. 14:14 toteaa saman. Siinä yhteydessä kyllä varoitetaan loukkaamasta syömisellämme veljeämme. Tuossa luvussa on myös muita ruokaa koskevia ohjeita. Kaikkea sai syödä.

    Juutalaisilla on monia kiellettyjä ruokia. Näitä sääntöjä ei tarvinnut enää noudattaa. En nyt löytänyt kohtia, mutta muistaakseni kiellettyjä olivat jotkut meren elävät ja ryömivät eläimet.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Esittämäsi ei ole juutalaisuuden oppi eikä perustuu muuhun kuin uuden uskonnon, kristinuskon, omiin kirjoituksiin ja tulkintoihin. Mikään uskonto ei voi määrittää itselleen vierasta uskontoa.
    Israelin valinta ei liity Jeesukseen vaan sekin on kristittyjen omaa oppia ei minkään muun uskonnon. Jeesus itse juutalaisena ei uskonut että Torah "lakkaa" tai kumotaan, vaan päin vastoin käski elää sen mukaan.
    Messias on luvattu, ei Jeesusta tai Joramia.
    Juutalaisuudessa Torah ruokasääntöineen on voimassa, ei-juutalaisia se ei milloinkaan ole koskenutkaan.

    "Juutalaisilla on monia kiellettyjä ruokia. Näitä sääntöjä ei tarvinnut enää noudattaa. En nyt löytänyt kohtia, mutta muistaakseni kiellettyjä olivat jotkut meren elävät ja ryömivät eläimet. " kaikki ovat yhä voimassa, puhut nyt melko outoja.

    Äänestä

  • Kirjoita suomea! kirjoitti:

    Mikä sana on "ehdoitus". Mikään oikolukuohjelma ei sitä hyväksy...

    ehotus

    Äänestä

  • ois sit kirjoitti:

    ehotus

    Tuonne vähän ylemmäksi on ilmestynyt nimimerkin "kehoituksesta" kirjoitus.

    Ei kai täällä kohta keskustella Mormonin kirjassa mainituista hevoisista?

    Ottakaa hyvät kirjoitustaidottomat ihmiset avuksenne oikolukuohjelma!

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    En ole väittänytkään, etteivät juutalaiset enää pitäisi Tooraa voimassa. Heille se on edelleen muuttumaton, mutta kristityt ymmärtävät asian toisin.

    Kristus ei tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen. Se tarkoittaa, että hän täytti sen, mitä varten laki oli annettu. Enää ei tarvittu kaikkien laissa olevien sääntöjen noudattamista. Jumalan kymmenen käskyn laki on edelleen voimassa sellaisenaan. Muutos koski Mooseksen vuorella saamien alemman lain säännöksiä, jotka annettiin, koska kansa ei pysynyt korkeammassa laissa.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    keksinyt tuon "korkeamman lain"?

    Jumala antoi Mooseksen kautta Israelilaisille lakeja, jotka korvasivat korkeamman lain, jota he eivät olleet noudattaneet:
    2. Moos. 34, 5. Moos. 10:2

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    laki oli eriävä:" Minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit; pane ne arkkiin.'"

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    Mooses murskasi, ei tiedetä, mitä niissä olisi ollut. Laki kuitenkin muuttui ja samalla muuttui pappeus. Israelilaisia oli johdettu Melkisedekin pappeudella, mutta nyt kirkon ja kansan johto siirtyi Aaronin eli leeviläiselle pappeudelle. VT:n profeetoilla oli silti tuo korkeampi pappeus edelleen.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    "Silloin Herra sanoi minulle: 'Veistä itsellesi kaksi kivitaulua, entisten kaltaista, ja nouse vuorelle minun tyköni; tee myös itsellesi puusta arkki. ֽ
    2 Minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit; pane ne arkkiin.' 23 Niin minä tein arkin akasiapuusta ja veistin kaksi kivitaulua, entisten kaltaista. Ja minä nousin vuorelle, kädessäni ne kaksi taulua. 4 Ja hän kirjoitti tauluihin saman, minkä edellisellä kerralla, ne kymmenen sanaa, jotka Herra oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, seurakunnan kokouspäivänä. Ja Herra antoi ne minulle." samat sanat ja muut ohjeet on annettu samoina myös Mooseksen kirjojen oman todistuksen mukaan, mikä muuttui, mistä ei ollut enää tietoa?

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Shalemin kuninkaasta joka oli El Eljonin (kaananilaisjumaluus) pappi kuten kuninkaat yleensä jotka lähi-idässä pitivät yhteyttä kansansa jumaliin.Profeetoilla ei ole mitään tekemistä tämän tyypin kanssa. Toinenkin maininta VT:ssä on mutta se ehkä on väärin ymmärretty malki tsedek=oikeudenmukainen kuningas, ei ehkä nimi ollenkaan. Juutalaisuus ei ole ikinä tuntenut omana pappinaan tätä herraa joka ilmaantuu uudestaan vasta satoja vuosia myöhemmin Qumranin kirjoituksiin ja kristinuskoon.

    Teillä on kovasti tärkeitä nämä pappeudet ja valtuutukset ja sijoittelette niitä muihinkin uskontoihin. Mitähän lain muutoksia tarkoitat?

    ....

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    väännät sen muuksi! Kohta on varsin selvä. Kasteisiin kuolleiden puolesta viitattiin siksi, että se osoitti uskoa kuolleiden ylösnousemukseen. Se että niin voitiin tehdä, osoitti, että tapa oli hyvin tunnettu. Kasteista kuolleiden puolesta on myös muita lähteitä:

    http://www.fairlds.org/Misc/Baptism_for_the_Dead_the_Coptic_Rationale.html
    http://library.lds.org/nxt/gateway.dll/Magazines/Ensign /1987.htm/ensign august 1987.htm/i have a que stion.htm?fn=document-frame.htm&f=templates&2.0
    http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783

    http://www.fairlds.org/apol/ai128.html

    http://www.lightplanet.com/mormons/temples/baptism_ancient_nibley.html

    Korintossa, emme tiedä mitä jumalaa he palvelivat ennen Paavalia. Israelin Jumalaa he eivät palvelleet ennen Paavalia. Tämä käy aivan selvästi ilmi Raamatusta.

    Turust

    Äänestä

  • Kirjoita suomea! kirjoitti:

    Tuonne vähän ylemmäksi on ilmestynyt nimimerkin "kehoituksesta" kirjoitus.

    Ei kai täällä kohta keskustella Mormonin kirjassa mainituista hevoisista?

    Ottakaa hyvät kirjoitustaidottomat ihmiset avuksenne oikolukuohjelma!

    pelkkä ehrotus.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    "Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen". Mark. 16;15-16

    Ei Jeesus kastetta mitätöinyt, vaan hän antoi valtuuden antaa Pyhä Henki kätten päällepanon kautta. Tätä valtuutta ei Johannes Kastajalla ollut, koska hänellä oli vain Aaronin pappeus. Sen valtuus riitti kastamiseen. Jeesus antoi apostoleilleen Melkisedekin pappeuden ja niin myös heille tuli valta antaa Pyhä Henki kasteen jäjkeen. Tätä tarkoitti Johannes puhuessaan väkevämmästä, jonka kengän paulaakaan hän ei ollut kelvollinen päästämään.

    Unski

    Meiltä kristityiltä voidaan riistää lukuisia asioita, mutta ristiä pelastuksen merkkiä, emme anna ottaa meiltä pois. Emme salli, että risti tultaisiin jättämään yhteiskunnallisen elämän ulkopuolelle. Me kuuntelemme omantunnon ääntä, mikä sanoo: enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä!

    Mooseksen kirja taas kertoo Melkisedekillä olleen muu kuin Abramin Jumala. Silti hän kunnioitti myös Abramin Jumalaa saatuaan häneltä kymmenyksen sotassaaliista.

    Miksi Jeesus olisi antanut opetuslapsilleen Melkisedekin pappeuden?

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    väännät sen muuksi! Kohta on varsin selvä. Kasteisiin kuolleiden puolesta viitattiin siksi, että se osoitti uskoa kuolleiden ylösnousemukseen. Se että niin voitiin tehdä, osoitti, että tapa oli hyvin tunnettu. Kasteista kuolleiden puolesta on myös muita lähteitä:

    http://www.fairlds.org/Misc/Baptism_for_the_Dead_the_Coptic_Rationale.html
    http://library.lds.org/nxt/gateway.dll/Magazines/Ensign /1987.htm/ensign august 1987.htm/i have a que stion.htm?fn=document-frame.htm&f=templates&2.0
    http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783

    http://www.fairlds.org/apol/ai128.html

    http://www.lightplanet.com/mormons/temples/baptism_ancient_nibley.html

    että tuo puhe ylösnousemuksesta pidettiin veljille, jotka jo kuuluivat kirkkoon. Korintissa oli seurakunta. Tekihän Paavali lähetystyötäkin, mutta tuossa hän puhui kirkon jäsenille. Katso 1. Kor. 15:1.

    Sillä, mihin korintilaiset pyhät olivat ennen uskoneet, ei ole mitään merkitystä tässä yhteydessä.

    Äänestä

'''

Äänestä

``````

Äänestä
  • selvästä viestistä, että ett oikein ymmärtänyt syvällisiä ja hyviä keskusteluja tällä palstalla.........

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    selvästä viestistä, että ett oikein ymmärtänyt syvällisiä ja hyviä keskusteluja tällä palstalla.........

    Palsta oli taas eilen toimimaton siten, että ketjussa näki aikamäärän perusteella viestejä lähetetyn, mutta ne eivät tulleet näkyville, joten lähetin kaksi eri kertaa tuollaisen "tönön" joilla sainkin Unskin ja oman viestini näkyviin.

    Tuollaisia "tönöjä" ei siis kannata avata, eivät ne sisällä mitään kannanottoja. Turha niistä on tehdä viisaita johtopäätöksiä. :)

    Turust

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kertomaan kirjoitti:

teille, että Jeesus oli Ihmisen Poika, eli ihminen maanpäällä vaikuttaessaan. Hän ei tehnyt mitään omasta voimastaan, vaan Isän voimasta kuuliaisuuden kautta.
Hän oli kuuliainen hamaan ristinkuolemaan asti Isälle.
Taivaaseen astumisen jälkeen Hän on jälleen Hänelle kuuluvassa osassa, eli Jumala ja Hän on lähettänyt Puolustajan, Pyhän Hengen olemaan kanssamme.

Hänellä on uusi nimi, jota emme vielä saa tietoomme. Mutta nimi Jeesus on annettu meille ja siinä nimessä on Voima ja Sana, jonka Jeesus puhui, on jätetty meille ja Sana puhdistaa ja uudistaa ja vapauttaa ja tekee terveeksi.

Lukekaa Uutta Testamenttia, että ette esky moninaisiin opinsuuntiin ja näin jää osattomaksi uudesti syntymisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu