Honojen synnit

Suomi joutuu kärsimään saastaisten homojen takia.
Taistelkaamme homouden hyväksyntää vastaan, sillä heidän takia kokonaisia kaupunkeja on ennenkin tuhottu.
Voi Suomea sen syntisyyden takia.
Ikävää, että uskovat joutuvat kärsimään toisten syntien takia, mutta niin se on. Yksi paha kuten Hitler saa pahaa aikaan jopa syyttömille. Meillä on taistelu ja kun vastustamme pahaa älkäämme hellittäkö. Kertokaamme vapahtajasta joka antaa hyvän elämän.
Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta.
29766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

joutuu kärsimään kaltaistesi idioottien vuoksi.

Homous on osa ihmisen seksuaalista "spektriä". Homoutta esiintyy muillakin nisäkkäillä ja varsinkin linnuilla.

Hitler oli muuten teikäläisiä - siis uskovainen.

Äänestä
  • Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta.

    Äänestä

  • taas yksi peräveivari yrittää selittää iljettävää ja vastenmielistä elämän tapaansa.

    Äänestä

  • Raamatusta kirjoitti:

    Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta.

    eiköhän siellä irstailtu yhtälailla kuin Sodomassa ja Gomorassa.
    Mutta Nero otti ja poltti, että pääsis koko roskasta eroon. Tämä oli Neron kohdalta kärjistys.

    Äänestä

  • kaaleppi.. kirjoitti:

    taas yksi peräveivari yrittää selittää iljettävää ja vastenmielistä elämän tapaansa.

    kun homo sana ilmestyy ruutuun. tekeeks mieli? sieku ain tääl häärit, ku homppeleiat puhutaan.

    Äänestä

  • >>>Homous on osa ihmisen seksuaalista "spektriä"...>>>

    -Mikä on ihmisen "seksuaalinen spektri", -jokin homojen viimeksi keksimä selitelmäkö?

    >>>Homoutta esiintyy muillakin nisäkkäillä ja varsinkin linnuilla.>>>

    -Vrt. ovatko esim. kaikki painiurheilun harrastajatkin sitten homoja; -siltähän sekin touhu voisi jonkun ulkoavaruudesta tulleen "tutkijan" silmin havainnoituna näyttää...

    -Eipä ole löytynyt yhtään luontofilmin pätkää joka olisi tuota törkeää väitettä voinut todistaa, kun sitä on aiemminkin pyydetty laittamaan. Ja toiseksi: eläimet elävät ja ovat viettiensä ja vaistojensa vietävänä, mutta eläimet on eläimiä, mutta minä ainakin olen ihminen; -jos vertaat homoja eläimiin, niin eikö sekin sitten ole melko kyseenalaista ko. "ryhmän leimaamista"?

    >>>Hitler oli muuten teikäläisiä - siis uskovainen.>>>

    Tarkoitatko sitä, että hän oli myynyt sielunsa saatanalle ja palvoi viikinkien Odin-jumalaa?

    Laittaisitko jotain ko. aiheeseen opastavaa linkkiä sitä todistaviin luontofilmeihin, please!
    On todella järkyttävää millaisia "tutkimustuloksia", itsensä "tiedeihmisiksi" luokittelevat ja jopa viisaina itseään pitävät ihmiset voivat esittää. Mutta, toisaalta ken tajuaa sen, mistä heidänkin kohdallaan on kysymys, niin eipä tuo sitten sikäli enää niin kovasti hämmästytä; -tietysti heidänkin on leipänsä yritettävä jostain päkertää...

    Äänestä

  • astuu ulos kaapistaan kirjoitti:

    kun homo sana ilmestyy ruutuun. tekeeks mieli? sieku ain tääl häärit, ku homppeleiat puhutaan.

    Yleensä pahiten homoja tuomitsevat ihmiset ovat piilohomoja!!
    Minulla on 3 lasta ja onnellinen avioliitto,
    minulla ei vaan ole tarvetta lyödä lyötyjä!
    Sinulla ,ääliö ilmeisesti on!!

    Äänestä

  • old_profile_30822 kirjoitti:

    >>>Homous on osa ihmisen seksuaalista "spektriä"...>>>

    -Mikä on ihmisen "seksuaalinen spektri", -jokin homojen viimeksi keksimä selitelmäkö?

    >>>Homoutta esiintyy muillakin nisäkkäillä ja varsinkin linnuilla.>>>

    -Vrt. ovatko esim. kaikki painiurheilun harrastajatkin sitten homoja; -siltähän sekin touhu voisi jonkun ulkoavaruudesta tulleen "tutkijan" silmin havainnoituna näyttää...

    -Eipä ole löytynyt yhtään luontofilmin pätkää joka olisi tuota törkeää väitettä voinut todistaa, kun sitä on aiemminkin pyydetty laittamaan. Ja toiseksi: eläimet elävät ja ovat viettiensä ja vaistojensa vietävänä, mutta eläimet on eläimiä, mutta minä ainakin olen ihminen; -jos vertaat homoja eläimiin, niin eikö sekin sitten ole melko kyseenalaista ko. "ryhmän leimaamista"?

    >>>Hitler oli muuten teikäläisiä - siis uskovainen.>>>

    Tarkoitatko sitä, että hän oli myynyt sielunsa saatanalle ja palvoi viikinkien Odin-jumalaa?

    Laittaisitko jotain ko. aiheeseen opastavaa linkkiä sitä todistaviin luontofilmeihin, please!
    On todella järkyttävää millaisia "tutkimustuloksia", itsensä "tiedeihmisiksi" luokittelevat ja jopa viisaina itseään pitävät ihmiset voivat esittää. Mutta, toisaalta ken tajuaa sen, mistä heidänkin kohdallaan on kysymys, niin eipä tuo sitten sikäli enää niin kovasti hämmästytä; -tietysti heidänkin on leipänsä yritettävä jostain päkertää...

    "--voisi jonkun ulkoavaruudesta tulleen "tutkijan" silmin havainnoituna näyttää--"

    Ovatko ne vihreitä?

    -menet nyt keväällä katselemaan vaikka koirien ulkoilutouhuja niin näet kuinka uroskoirat paneskelevat keskenään sen minkä kerkiävät !

    -Raamattu sanoo että omassa olossaan ilman Jumalaa ihmiset ovat eläimiä,-ei sen kummempaa !
    -miksi niiden käytös sitten olisi jotenkin eläimistä poikkeavaa ?

    -se kuitenkin on tosiasia että esim. homous tms kaltainen sukupuoli-identiteetti ei ole valinta vaan geeneissä oleva synnynnäinen ominaisuus !

    -kaikki muu on puppua koko asiast ja suurta tietämättömyyttä !

    -se mitä joku sanoi umpihomojen käytöksestä tuosta Roomalaiskirjeen kohdasta pitää joidenkin homojen kohdalla prikulleen paikkansa,-mutta sitä en tiedä onko se sktisofreniaa tai muuta,-mielenalueen sairautta,-jokainen homokin on yksilö kaikesta huolimatta samoin bi-seksuaalit jne !

    Äänestä

...EIVÄT HÄPEÄ TOSIUSKOVATKAAN, KOSKA HE RAKASTAVAT LÄHIMMÄISIÄÄN!

Homous on kauhistus Raamatun mukaan:"Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus." 3.Moos.18:22. Se on luonoton lihan himo, mihin paholainen eksyttää Jumalan hyljänneitä, ylpistyneitä ihmisiä:

"samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja EKSYIVÄT LUONNOTTOMIIN LIHANHIMOIHIN, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta." Juud. 1:7

Homouden synti muuttaa ihmisen KOKO persoonan pahaksi ja petolliseksi, siksi on väärin verrata sitä muihin synteihin JA SITEN VÄHÄTELLÄ SEN SYNNIN KAUHEUTTA, sillä HOMUOS on Jumalan hylkäämisestä seuraavaa maanpäällistä rangaistusta:

"Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26 Sentähden JUMALA ON HYLJÄNNYT HEIDÄT HÄPEÄLLISIIN HIMOIHIN; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia....

TÄSSÄ HOMOSEKSUAALIN ELÄMÄN FILOSOFIA: ....He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät." Room.1:18-32

Vain parannuksen kautta voidaan homouden-synnin-ORJANkahleet katketa Jeesuksen veren kautta ja ihminen voi päästä tästä paholaisen HOMOUDEN SYNNIN helvetin-tieltä, ylpeyden ansasta, terveeseen elämään ja Jeesuksen kautta elämän tielle, mikä johtaa taivaaseen. 1.Kor.6:9-11, Joh.1:12, Ap.t.13:39

Huomatkaa kuinka tarkkaan Raamatun sana pitää paikkansa homojen kohdalla, kun luet heidän vastauksiaan ja kirjoituksiaan "Jumalaa vihaavaisia, panettelijoita, täynnä PETOSTA... RIITAA...

siksi vakava synti Homous on, että ilman parannusta siitä ei taivaan ovat aukea:

"Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset: HOMOT, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä." 1.Kor.6:9-11

MUISTAKAA HUONO SEURA HYVÄT TAVAT TURMELEE... EIKÄ EDES YHTEISKUNTAAN VOI VEDOTA, KUN SE ON LUOPUNUT TERVEEN ELÄMÄN OHJEISTA, JUMALAN SANASTA... JOS SINÄ MIELESSÄSI HYVÄKSYT SEN SYNNIN TAI PÄÄSTÄT HOMO-SYNNIN HARJOITTAJAN LÄHELLESI OLET JO SILLOIN ALTISTUNUT ITSESI VIETTELYLLE. HOMOUDESTA ANIHARVAT KOSKAAN SELVIÄÄ PARANNUKSEEN JA PELASTUU.

Äänestä
  • O, sancta simplicitas!!!
    Homoudesta irtipääseminen on sama kuin pääseminen irti ihonväristään! Se on SYNNYNNÄINEN ominaisuus!
    Jumala on RAKKAUS!! Älkää tuomitko, ettei...
    Ottakaa ensin malka omasta.....

    Äänestä

  • Opus mei kirjoitti:

    O, sancta simplicitas!!!
    Homoudesta irtipääseminen on sama kuin pääseminen irti ihonväristään! Se on SYNNYNNÄINEN ominaisuus!
    Jumala on RAKKAUS!! Älkää tuomitko, ettei...
    Ottakaa ensin malka omasta.....

    Missä Raamatussa on noin kuin väität?
    Raamattu on aina tuominut homouden.
    Se tuomitseminen on todellista rakkautta.

    Äänestä

  • Se on myös saatanalle tärkeä synti; varsinaista spesiaalisarjaa, oletettavasti siksi että sillä on tärkeä rooli lopunajan eksytyksen yhtenä elementtinä. Johtuneeko sitten siitä, kun se saadaan valheellisesti niin hyvin paketoitua "rakkauden" kultaiseen käärepaperiin.

    Sitä koitetaan kovasti puolustella antikristillisestä humanistisesta maailmankatsomuksesta käsin. Humanismihan tuntuu olevan nykyään monilla vain kauniimpi nimitys ateismille. Nimitys jolla saataisiin kristitytkin hyväksymään monia sellaisia asioita, joista raamattu sanoo selkeästi että ne eivät sovi Jumalaa kunnioittavalle ihmiselle.

    Äänestä

  • olet eksynyt kirjoitti:

    Missä Raamatussa on noin kuin väität?
    Raamattu on aina tuominut homouden.
    Se tuomitseminen on todellista rakkautta.

    oma lapsesi olisi homo eikä suostuisi muuttamaan omaa elämäntapaasi niin sinä hylkäisisit hänet? olenko ymmärtänyt oikein?

    Äänestä

  • Opus mei kirjoitti:

    O, sancta simplicitas!!!
    Homoudesta irtipääseminen on sama kuin pääseminen irti ihonväristään! Se on SYNNYNNÄINEN ominaisuus!
    Jumala on RAKKAUS!! Älkää tuomitko, ettei...
    Ottakaa ensin malka omasta.....

    >>>Jumala on RAKKAUS!! Älkää tuomitko, ettei...>>>

    -Niinpä ja sen takia eräs parhaimmista Jumalan rakkauden osoituksista, on varoittaa ja kertoa mitkä asiat ovat sellaisia jotka johtavat ihmisen kadotukseen. JUMALA TUOMITSEE, -sanansa mukaan, joten juuri sen sanan kertominen on tuomittavaksi joutumisesta ennaltaehkäisevää RAKKAUTTA.

    Äänestä

  • olet eksynyt kirjoitti:

    Missä Raamatussa on noin kuin väität?
    Raamattu on aina tuominut homouden.
    Se tuomitseminen on todellista rakkautta.

    Enhän minä raamatusta mitään puhunutkaan!
    Tosiasia on tosiasia, ei siihen raamattua tarvita!!
    Raamatussa kyllä sanotaan: "Älkää tuomitko, ettei teitäkin tuomittaisi!"

    Kunnon kristitty rakastaa homoja, huumeveikkoja, vankilakundeja (kuten Jeesus ristillä ryöväriä)
    jne! Minä ainakin tunnen suurta empatiaa sorrettuja ja kärsiviä kohtaan!!
    Tuomitse sinä, jos sulla on varaa heittää se ensimmäinen kivi!!!

    Äänestä

  • old_profile_30822 kirjoitti:

    >>>Jumala on RAKKAUS!! Älkää tuomitko, ettei...>>>

    -Niinpä ja sen takia eräs parhaimmista Jumalan rakkauden osoituksista, on varoittaa ja kertoa mitkä asiat ovat sellaisia jotka johtavat ihmisen kadotukseen. JUMALA TUOMITSEE, -sanansa mukaan, joten juuri sen sanan kertominen on tuomittavaksi joutumisesta ennaltaehkäisevää RAKKAUTTA.

    Kyllä osaan latinaa ja muitakin kieliä. Miten se liittyy tähän? Ex nihilo, nihil est!
    SINÄ et varmaankaan ole sellainen auktoriteetti, jonka tuomitsemisia ihmiset kaipaa!
    Miten esim. Sinä pääsisit eroon seksuaalivietistäsi?
    Miten homoseksuaali pääsee irti omastaan?
    Sama kuin sanoisi, että yritähän nyt vaan päästä eroon nälästä tai janosta!!
    Ihminen voi kyllä hillitä viettejään, mutta yksikään homo ei varmaan ole kääntynyt heteroksi tahdonvoimallaan!!!

    Äänestä

  • ja asiallisin sanankääntein, selventää, miten miehenpuolen kanssa maataan, niin kuin naisen kanssa?

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    ja asiallisin sanankääntein, selventää, miten miehenpuolen kanssa maataan, niin kuin naisen kanssa?

    Se miehenpuoli käännetään ja kakat puhdistetaan ensin...
    Sitä ei tarvitse naisenpuolen kanssa...
    Oletko jo sukukypsä?
    En voi yleiselle palstalle enempää selventää ja jos et ole niin vanha...

    Äänestä

  • old_profile_30822 kirjoitti:

    Se on myös saatanalle tärkeä synti; varsinaista spesiaalisarjaa, oletettavasti siksi että sillä on tärkeä rooli lopunajan eksytyksen yhtenä elementtinä. Johtuneeko sitten siitä, kun se saadaan valheellisesti niin hyvin paketoitua "rakkauden" kultaiseen käärepaperiin.

    Sitä koitetaan kovasti puolustella antikristillisestä humanistisesta maailmankatsomuksesta käsin. Humanismihan tuntuu olevan nykyään monilla vain kauniimpi nimitys ateismille. Nimitys jolla saataisiin kristitytkin hyväksymään monia sellaisia asioita, joista raamattu sanoo selkeästi että ne eivät sovi Jumalaa kunnioittavalle ihmiselle.

    Homojen sydämen järkyttävä rappio-olotila:

    "samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;" Room.1:27-31

    JA LOPUNAJAN IHMISTEN ELÄMÄ ON KUIN SAMAA LISTAA:

    "Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja, jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen. Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä. Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi." 2.Tim.3:1-9

    KAIKKI PITÄÄ AIVAN TARKASTI PAIKKANSA MITÄ RAAMATTUUN ON KIRJOITETTU.

    Jokaisen on kerran tehtävä henkilökohtaisesti tiliä tästä elämästä, niidenkin, jotka ovat eksyneet... vaikka heilläkin on ollut mahdollisuus uskoa Raamatun sanaan, valitettavasti silloin ei ole enää tarjolla katumusta ja uskon kautta Jeesukseen pelastumista, niin kuin nyt on.

    Jumala ei turhaan kutsu niitä tyhmiksi, jotka rakentavat elämänsä "rakennuksen" hiekalle, eli tänän maailman mielipiteiden, idänuskontojen, syntien... ja muiden valheiden varaan. (Matt.7:24-27)

    Nykyistä maailman menoa seuratessa huomaan olevani todella onnellinen on saanut löytää elävän uskon Jeesukseen ja saa elää vapaana ihmisenä, Jumalan rauha, sisäinen lepo ja ilo sydämessä sekä tietoisena, että parempaa on edessä päin.

    Jos ihmiset tietäisivät mitä onni ja autuus uskovalla on... ja vielä, mitä on tulossa... jokainen (homokin) tekisi parannuksen ja rukoilisi armoa ja syntejään anteeksi heti, ilman yhtään poikkipuoleista sanaa.

    Jumalan siunausta kaikille!

    Äänestä

  • mahalleen kirjoitti:

    Se miehenpuoli käännetään ja kakat puhdistetaan ensin...
    Sitä ei tarvitse naisenpuolen kanssa...
    Oletko jo sukukypsä?
    En voi yleiselle palstalle enempää selventää ja jos et ole niin vanha...

    taitaa olla omakohtaista kokemusta!! Miten "kakat putsataan"?

    Äänestä

  • Opus mei kirjoitti:

    Enhän minä raamatusta mitään puhunutkaan!
    Tosiasia on tosiasia, ei siihen raamattua tarvita!!
    Raamatussa kyllä sanotaan: "Älkää tuomitko, ettei teitäkin tuomittaisi!"

    Kunnon kristitty rakastaa homoja, huumeveikkoja, vankilakundeja (kuten Jeesus ristillä ryöväriä)
    jne! Minä ainakin tunnen suurta empatiaa sorrettuja ja kärsiviä kohtaan!!
    Tuomitse sinä, jos sulla on varaa heittää se ensimmäinen kivi!!!

    tasapuolisesti.

    "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" Mark. 1:15

    Jumala tuomitsee oikeuden mukaisesti ne, jotka jättivät parannuksen tekemättä ja Jeesukseen uskomatta. - Syntistä varoittaminen ei olekaan tuomisemista vaan rakkautta ja evankeliumintyötä:

    "saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti."2. Tim.4:2-5

    Äänestä

  • Opus mei kirjoitti:

    Kyllä osaan latinaa ja muitakin kieliä. Miten se liittyy tähän? Ex nihilo, nihil est!
    SINÄ et varmaankaan ole sellainen auktoriteetti, jonka tuomitsemisia ihmiset kaipaa!
    Miten esim. Sinä pääsisit eroon seksuaalivietistäsi?
    Miten homoseksuaali pääsee irti omastaan?
    Sama kuin sanoisi, että yritähän nyt vaan päästä eroon nälästä tai janosta!!
    Ihminen voi kyllä hillitä viettejään, mutta yksikään homo ei varmaan ole kääntynyt heteroksi tahdonvoimallaan!!!

    Luuletko että täällä moni ymmärtää, kun laitat kommenttisi alkuun latinan kielistä "viisautta", vai haluatko esittää olevasi oppinut tai oppivainen ihminen? Miksi et saman tien laita koko kommenttia latinaksi? Minusta tuollainen on jotenkin naurettavaa esitystä. Siis mitä tosiaankin jotkut latinan kieliset sananparret liittyy tähän? Voisinhan minäkin laittaa tähän väliin jonkun "kielinäytteen": Räkätläkspernmaast...Jospa vaikuttaisin siten jotenkin "viisaammalta"...?

    Niin, mitä sinä nyt veivaat tuosta "tuomitsemisesta",
    -olenko MINÄ täällä tuominnut jotain?

    Ei minulla ole mitään tarvetta päästä seksuaalivietistäni eroon, mutta tietynlaisesta seksuaalisesta "vapaudesta", olen kyllä, ihan Jumalan armosta, en omasta voimastani, pystynyt pidättäytymään ja vapautumaan jo monta vuotta, koska en tahdo tahdo paneskelemalla toimittaa itseäni helvettiin... Siitä saan kiittää yksin Jumalaa.

    Äänestä

  • tuohitorvi kirjoitti:

    tasapuolisesti.

    "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" Mark. 1:15

    Jumala tuomitsee oikeuden mukaisesti ne, jotka jättivät parannuksen tekemättä ja Jeesukseen uskomatta. - Syntistä varoittaminen ei olekaan tuomisemista vaan rakkautta ja evankeliumintyötä:

    "saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti."2. Tim.4:2-5

    Mahtaakohan tuo saarnaamisen kehoitus koskea sinua? Eiköhän se ole tarkoitettu vähän toisenlaisille miehille...

    Äänestä

ollut vinoviettisiä n.10% väestöstä. Ihan silloinkin, kun Jeesus eli. Nyt niistä vaan pidetään meteliä enemmän, kun ihmiskunnantieto on lisääntynyt. Jeesuksen aikoihin ei tiedetty edes mistä aiheutuu atooppinen ihottuma.

Äänestä

sain viime viikolla ylinopeussakon. siihen täytyy olla syynä se, että suomi on nöyristellyt homojen edessä. maksaako seta siis sakkoni...

Äänestä

mm. homoja. Harhaantuihan se tosin vainoamaan monia muitakin mistä voi suurta varovaisuutta noudattaen pääellä hänen olleen vähän vainoharhainen.

Äänestä

kyseisistä kaupungeista kaikki asukkaat, lapsia myöten ja kasvitkin. Olivatko Sodoman ja Gomorran puutkin homoja?

Äänestä

-mikä oli sodoman ja comorran suurin synti,-luulet vain tietäväsi,-etkä edes tunne Raamattuasi !

-Sodoman ja Comorran suurin synti oli leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo,-sekä köyhää ja kurjaa he eivät siis kädestä,-ottaneet se on selvästi tuotu Raamatussa esille ja kuten sekin että Herra on luvannut antaa anteeksi jopa sodomalaisten synnit !Ylpeys oli pääsyy kaikkeen mässäilyyn ja leivän yltäkylläisyyteen sekä huolettomaan lepoon !

-hyvinvointi tekee ihmisistä sellaisia puute ja kurjuus taas nöyriä ja Jumalaa Pelkääväisiä !

-Tuo väite että pelkästään homot olisivat aiheuttaneet Jumalan tuomiot ja olleet niiden pesrussyy sodomassa ja comorrassa on Helluntailaisten oma oppi eikä se missään tapauksessa pidä,-paikkaansa !

-ja joka ei usko tutkikoon Raamattunsa uudestaan !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja palkka kirjoitti:

Suomi joutuu kärsimään saastaisten homojen takia.
Taistelkaamme homouden hyväksyntää vastaan, sillä heidän takia kokonaisia kaupunkeja on ennenkin tuhottu.
Voi Suomea sen syntisyyden takia.
Ikävää, että uskovat joutuvat kärsimään toisten syntien takia, mutta niin se on. Yksi paha kuten Hitler saa pahaa aikaan jopa syyttömille. Meillä on taistelu ja kun vastustamme pahaa älkäämme hellittäkö. Kertokaamme vapahtajasta joka antaa hyvän elämän.
Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu