Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen hallituksen yksi surkeimmista ministereistä Saarelan, Pekkarisen, Hyssälän,Kääriäisen, Korkeaojan ja Lehtomäen ohella on Hannes Manninen.
Tuon Hannes Manninen juntin suusta ei juuri totuuden sanaa kuule. Eduskunnan esittämään välikysymykseen kuntatalouden vaikeuksista, Manninen vastasi puhuen muunneltua totuutta.
Jo Tornion kaupunginjohtajana Hannes Manninen tuli tunnetuksi siitä, että aina vaalien alla hän "unohti" kertoa Tornion taloudessa odotettavissa olevista vaikeuksista. Samaa Manninen on yrittänyt jatkaa myös ministerinä.
Mannisen "älynväläyksiin" ministeriuran alusta kuuluu ehdotus pääkaupungin siirtämisestä Ouluun.
Nyt Hannes Manninen on huomannut millaisiin vaikeuksiin hän on Suomen kunnat saattanut. Siksi hän on alkanut jarruttaa itse käynnistämäänsä kuntauudistusta. Manniselle tärkeintä on puoluepoliittinen suhmurointi. Kuntien ja kansalaisten edulla ei tälle KEPUn surullisen hahmon ritarilla ole mitään merkitystä.
Toivottavasti Manninen ymmärtää tehdä välttämättömät johtopäätökset ja anoo välitöntä eroa.
Hannes Manninen on valehtelija!
4
247
Vastaukset 4
- Keskusta.
..on parhaimpia tai paras kuntaministeri ja eihän se ihme ole onhan hän ammatiltaan kaupunginjohtaja joka tuntee 100% kuntien ja kaupungien asiat ja on lujasti ja vuorenvarmasti Lapin asialla.
- ..kommari-känän..
..aiheet,kun pitää vanhoja kirjoitella?
- ovat niitä
suurimpia valehtelijoita,kuten känä.
- Lipponen pate
ovat suurimmat valehtekijat
HYVÄ KESKUSTA, VOITTO KOTTIIN KÄNÄ MOTTIIN. HEI, HEI, HEI.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371333- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845- 60651
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51648Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39507
- 63503
- 16497