Anna on paras kauppa

Jotkut ovat ihmetelleet miksi tuomarit ovat ihastuksissaan Annasta ja miksi Anna on niin läpeensä itsevarma kaikkien lähetyksien aikana, vaikka laulutaidot ja esiintyminen on vain suhteellisen kelvollista.
Syy löytyy taloudesta: Idols ™ on 19 TV Limitedin ja FremantleMedian rekisteröimä tavaramerkki. Ohjelma perustuu Idols-tv-formaattiin. Anna on paras kauppa taustalla vaikuttaville tuotantoyhtiöille. Idols kisan voittajan HALUTAAN OLEVAN nuori ja nätti ja tyttö. 12-17 vuotiaat tytöt ostavat eniten äänitteitä Suomessa. Kun Anna voittaa (vaikka pikkuisella € avustuksella) syntyy väistämättä levy joka myy täydellisen varmasti.
Tuomareiden on oltava mukana pelissä. Ei kai kukaan luule, että tuomarit istuvat kuukausitolkulla kuuntelemassa epäkypsää ja hieman hiomatonta musiikkia ihan vaan hyvää hyvyyttään. Kyllä joka toinen sana on eurolla väritetty.

Eli todellinen kilpailu saatetaan käydä sijoista 3-4. Ykkönen ja kakkonen runnotaan väkisin haluttuun muottiin. Kun seuraatte mediamyllyä, pitää tällöin muistaa talouden mahtava vaikutus.
En kuitenkaan väitä, että äänestäminen olisi täysin turhaa. Juuri nyt voidaan vielä vaikuttaa. Äänestetään siis oikeasti parasta laulajaa ja esiintyjää, tuomareista ja muusta mediamanipuloinnista täydellisesti välittämättä.
6466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ilkka "Floppi" Jääskeläinen tai joku Indx. Ei toi tyttö saa myytyä kuin pari hassua plattaa, päätyy samaan parin euron koriin Roni Tranin ja muiden mitättömyyksien kanssa.

Ja vielä kansainvälisistä estradeista haaveilee...

Äänestä
  • mut ensin kynitään teineiltä ( lue; vanhemmilta )rahat, kun pistää kaikki manit äänestykseen.
    Taas torstaina kilahtaa MONTA ropoa sponsorin kassaan...
    siitä on kysymys, levyt on sitten vasta kaukana tulevaisuudessa..
    Anna ei muuten myy tällä genrellään kuin kipurahat levyfirmalle. Loppuu frendien rahat.

    Äänestä

  • mafioosot kirjoitti:

    mut ensin kynitään teineiltä ( lue; vanhemmilta )rahat, kun pistää kaikki manit äänestykseen.
    Taas torstaina kilahtaa MONTA ropoa sponsorin kassaan...
    siitä on kysymys, levyt on sitten vasta kaukana tulevaisuudessa..
    Anna ei muuten myy tällä genrellään kuin kipurahat levyfirmalle. Loppuu frendien rahat.

    ANNA ON PARAS!!!



    ANNA VOITAA IDOLSIN!!!!!




    JAHUUU!!!!!!

    Äänestä

Nyt haetaan naispuolista "tuiskua", ja kukas siihen paremmin sopisi kuin Anna. Mia, vaikka onkin aivan erinomainen (ja mun mielestä todellakin parempi laulaja kuin Anna) ei saanut tuomareilta varauksetonta ihailua ja putosi, koska hänessä ei ole sitä pintakiiltoa, jota löytyy sekä tuiskusta että annasta, ja joka myy. joka myy myy myy...
Koska Annasta ollaan leipomassa tähteä, ideaan vaikuttaa kuuluvan se, että tuomarit sulkevat silmänsä ja korvansa Annan heikkouksilta, sillä niiden esille tuominen vaikuttaa tulevaan levymyyntiin...?

Äänestä
  • veikkaan, et jos Anna vaik voittais,
    olis alekorissa jo kahessa vuodessa.
    sorry,
    gimmelin kohtalo.

    Äänestä

Itse en ole enää useampiin vuosikausikaupalla kattaen ostanut yhtään levyä kaupasta,,sehän on turhaa,,levyllä voi olla yksi hyvä kappale,loput täyttä sontaa,,näin oli jo kasettiaikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkittu juttu kirjoitti:

Jotkut ovat ihmetelleet miksi tuomarit ovat ihastuksissaan Annasta ja miksi Anna on niin läpeensä itsevarma kaikkien lähetyksien aikana, vaikka laulutaidot ja esiintyminen on vain suhteellisen kelvollista.
Syy löytyy taloudesta: Idols ™ on 19 TV Limitedin ja FremantleMedian rekisteröimä tavaramerkki. Ohjelma perustuu Idols-tv-formaattiin. Anna on paras kauppa taustalla vaikuttaville tuotantoyhtiöille. Idols kisan voittajan HALUTAAN OLEVAN nuori ja nätti ja tyttö. 12-17 vuotiaat tytöt ostavat eniten äänitteitä Suomessa. Kun Anna voittaa (vaikka pikkuisella € avustuksella) syntyy väistämättä levy joka myy täydellisen varmasti.
Tuomareiden on oltava mukana pelissä. Ei kai kukaan luule, että tuomarit istuvat kuukausitolkulla kuuntelemassa epäkypsää ja hieman hiomatonta musiikkia ihan vaan hyvää hyvyyttään. Kyllä joka toinen sana on eurolla väritetty.

Eli todellinen kilpailu saatetaan käydä sijoista 3-4. Ykkönen ja kakkonen runnotaan väkisin haluttuun muottiin. Kun seuraatte mediamyllyä, pitää tällöin muistaa talouden mahtava vaikutus.
En kuitenkaan väitä, että äänestäminen olisi täysin turhaa. Juuri nyt voidaan vielä vaikuttaa. Äänestetään siis oikeasti parasta laulajaa ja esiintyjää, tuomareista ja muusta mediamanipuloinnista täydellisesti välittämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu