Professori Keijo

joka on entinen Suomen ulkoministeri ja Suomen YK-suurlähettiläs, on ilmestynyt uusi kirja, jota Otava ja Gummerus eivät suostuneet kustantamaan. Teoksen nimi on "Itsenäisyyden lyhyt historia ja EU-Suomen koko kuva". Tässä pieniä otteita kirjasta: "Suomi on luopunut itsenäisyydestään - siis omasta päätösvallastaan - Euroopan unionin hyväksi kaikissa tärkeimmissä asioissa..." "Suomi on alistanut jokapäiväiset ulko-asiansa Eu:n johtovaltaan. Yhdistyneissä Kansakunnissa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä on Unionin jäsenmaiden politiikka yhtenäistetty. Suomesta on jälleen tullut mitätön shakkipelin sotamies, joka uhrataan kun tarvitaan..." Nykyinen johtajasukupolvi maan kaikissa valtapuolueissa on perin juurin Eu-korruptoitunut. Uusi johto ja uusi eliitti ovat välttämättömiä, jos Suomi aikoo jäädä kansakuntana henkiin".
Teoksen kustantaa VS-kustannus.
Kannattanee hommata 223 sivua varsin mielenkiintoista luettavaa.
4661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vanha K-linjalainen Korhonen on jäänyt 70-luvulle mielipiteineen. Hän elää ja vaikuttaa jenkeissä, jo vuosikymmenen. Sieltä kaukaa on sitten hyvä neuvoa ja esittää "isänmaallista". Sopiva henkilö änkyröiden idoliksi!

Äänestä
  • Prof K Korhonen kirjoitti: Tällä USA:ssa sattuneella terroristi-iskulla ei ollut MITÄÄN vaikutusta
    maailman suurpolitiikkaan. Näin sanoo vain kainuulainen konstapylkkäs tason ajattelija.

    USA on parhaillaan kainaloitaan myöten Irak-suossa.
    Se maksaa 1 mrd $/vrk amerikan veronmaksajille kuolleiden sotilaiden lisäksi.

    Äänestä

  • "Miettusen keskustalaisen vähemmistöhallituksen ulkoministeriksi tuli tohtori Keijo Korhonen, jota sekä SDP että KGB arvostelivat heti nimityksen tapahduttua. Kekkonen totesi päiväkirjassaan heti hallituksen nimittämisen jälkeen: ”Kaikki muuten hyvin mutta Stepanov ei näytä luottavan Keijo Korhoseen....Stepanov oli jyrkkä Korhosta kohtaan”. Kun Miettusen hallitus vaihtui toukokuussa 1977 Sorsan johtamaan keskustan ja vasemmiston hallitukseen, joutui Korhonen syrjään. Korhosella oli ollut sekä presidentin että eduskunnan keskusta-oikeistolaisen enemmistön tuki, mutta se ei vuoden 1977 Suomessa riittänyt. Juhani Suomi on dokumentoinut yksityiskohtaisesti sen ajojahdin, jonka kohteeksi puolueettomuuspolitiikkaa korostanut Korhonen joutui talvella 1977 sekä sosialidemokraattien, kommunistien että KGB:n toimesta."

    http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Verkkolehti_Apila/Kolumnit/Arkistoidut_kolumnit.iw3?showmodul=149&newsID=012470e8-842c-4803-8782-2cfa7029c74a

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korhoselta, kirjoitti:

joka on entinen Suomen ulkoministeri ja Suomen YK-suurlähettiläs, on ilmestynyt uusi kirja, jota Otava ja Gummerus eivät suostuneet kustantamaan. Teoksen nimi on "Itsenäisyyden lyhyt historia ja EU-Suomen koko kuva". Tässä pieniä otteita kirjasta: "Suomi on luopunut itsenäisyydestään - siis omasta päätösvallastaan - Euroopan unionin hyväksi kaikissa tärkeimmissä asioissa..." "Suomi on alistanut jokapäiväiset ulko-asiansa Eu:n johtovaltaan. Yhdistyneissä Kansakunnissa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä on Unionin jäsenmaiden politiikka yhtenäistetty. Suomesta on jälleen tullut mitätön shakkipelin sotamies, joka uhrataan kun tarvitaan..." Nykyinen johtajasukupolvi maan kaikissa valtapuolueissa on perin juurin Eu-korruptoitunut. Uusi johto ja uusi eliitti ovat välttämättömiä, jos Suomi aikoo jäädä kansakuntana henkiin".
Teoksen kustantaa VS-kustannus.
Kannattanee hommata 223 sivua varsin mielenkiintoista luettavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu