Uskovat

julkkikset

Mitä mieltä olette uskovista julkkiksista.
No nykyään ei kait ole kuin Koivisto, en tiedä onko muita, mutta yhteen aikaan oli missejä ja urheilijoita ja julkkislaulajia.
Muistan kun Klimenko tuli uskoon ja kun näin hänet ekaa kertaa saarnaamassa ajattelin, että eihän toi tunne edes Raamattua ja opettaa.
Itse olin ollut jo vuosia uskossa silloin.
No Klimenko oli itsekkin pikkasen katkera siitä että hänet laitettiin opettamaan ennenaikojaan.
Minusta hänellä on enempi laulun lahja.
Anne Pohtamoa kun kuuntelin, niin ajattelin, että ei toi tyyli kyllä kuulu seurakuntaan, sama Portanin kanssa. Kiva tietysti oli katsoa kun ne keikutellen käveli puhuja pönttöön ja sanoivat. Hei Olen Anne Pohtamo, melkein olin kuuluvinani, että tuli Suomesta numero 6, mutta ei kait sanonut niin.
Toinen luku on nämä uskoon tulleet vangit Erkinkorpi ja Ritu ja mitä niitä on.
He ovat kanssa sellaisia, että välillä ajattelen, miksi he ovat saarnaamassa, he ovat hyvin kovia ja tiukkoja ja ihmiset suurinpiirteen vapisevat penkeissään heitä kuunnellessaan.
Tai sitten Pentecostel* Hänkin on työntämässä itseään esiin ja on vasta uskoon tullut, mutta kovasti on opetttamassa.
Tuntuu että jossain mättää.
Ihan hyvä ja kiva että evankeliumia julistetaan ja sanomaa viedään eteenpäin, mutta joskus tuntuu että se kuva mikä uskovaisuudesta tulee ei ole se millainen sen Raamatun mukaan tulisi olla.
Kauan uskossa olleet kun julistaisivat ja olisivat kaduilla ja muualla julistamassa voisi oikeampi kuva uskosta mennä eteenpäin?
Tapasin kerran nunnia, en tiedä mihin kirkkokuntaan kuuluivat, mutta he saivat heti pehmeydellään karskimmatkin ihmiset pehmenemään.
He olivat kuin enkeleitä.
Entisaikaan oli munkkeja kun vei evankeliumia eteenpäin. Vaatimattomia ja nöyriä, mutta kuitenkin vakaumuksellisia.
Joku hartaus ja muu on jäänyt ja on tullut show ja julkkikset.
No, tulisiko esimerkiksi Amoksen olla saarnaamassa ja opettamassa?
Todistus ok, mutta opetus?
Ja nyt tietysti sanotte, että vanhempiveli syndrooma kateellisena valittaa.
Ehkä niin, mutta oisko totuutta mukana?

4

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tämä on ollut

      tyylinä helluntaissa. Se on arveluttavaa. Itsekin jo nuorena ajattelin, että kumpa ihmiset kuulisivat meidän ehtoolliskokouksiamme .

    • Lukijainen

      Tunnen aika paljon julkkiksia. Kyllä sieltä uskovaisaa löytty, vaikka eivät kuulukaan hellariseurakuntaan. Ihan hyvä niin! Hellareissa ollaan niin mahdottoman vaativia ja ankaria. Yleiseti ottaen jukkikset ovat hienoja ihmisiä, jotka haluavat olla kaikille sopuisia eivät siis riitaisia. Monet ovat elämällään seimerkillisempiä kuin hellariuskikset. Lempeys ja nöyryys kuvastuu heidän monien elämästä. (siis niitten joita tunnen). Vasta uskoon tullut, kuten pentecostal, ei voi olla Sanan mukaan opettaja. Todistaa hän kyllä uskostaan voi ja siitä mitä Herra on tehnyt hänen elämässään. Monet vanhemmatkaan uskovat eivät sovellu opettajiksi, paimeniksi ja evankelistoiksi. Kukaan järkevä ihminen ei itseään tituleeraakaan Apostoliksi!

      • Lukijainen:" Monet vanhemmatkaan uskovat eivät sovellu opettajiksi, paimeniksi ja evankelistoiksi".
        ---
        Seurakunnan kaitsijasta Paavali kirjoittaa:
        "Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi" (1Tim. 3:6.)


      • Onnellinen Herrassa
        Tapio522 kirjoitti:

        Lukijainen:" Monet vanhemmatkaan uskovat eivät sovellu opettajiksi, paimeniksi ja evankelistoiksi".
        ---
        Seurakunnan kaitsijasta Paavali kirjoittaa:
        "Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi" (1Tim. 3:6.)

        mutta ei silti kaikistavanhemmistakaan uskovista ole Paimeniksi ja Opettajiksi. Siihen tarvitaan nöyryyttä ja kutsu Herralta!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7879
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      30
      3087
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      364
      2113
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1724
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      146
      1529
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1311
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1229
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1142
    9. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      15
      1108
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      1086
    Aihe