Tapahtunutta

Meilläpäin satoi oikein kunnolla lunta. Oli pakko kolata. Kolasin ja pukkasin kaiken lumen yhteen kasaan. Kasa kasvoi ja kasvoi, piteni tietysti myös jotta ei olisi tullut liian jyrkäksi. Koko päivän kolasin ja vielä seuraavanakin. Kasa kasvoi lumivuoreksi. Liutin täysiä kolallisia ylös mäkeä yhä korkeammalle.

Kun olin ylhäällä ja käännyin taas alaspäin sattui vahinko. Jalka upposi lumeen ja horjahdin. Kaaduin alas vuorelta. Sitten tapahtui kumma asia.

Kun olin vielä kaatumassa ja aloin pudota, ehdin ajatella että enpä olekaan kaatunut kuin lapsena. Sekunnin murtosassa vaan totesin, että nytpä tapahtuu ensimmäinen kaatumiseni aikuisiässä. Aivoni ajattelivat yllättävän nopeasti ilmalennon aikana. Putosin naamalleni märkään lumeen kädet syvällä lumihangessa.

Nousin ylös. Puistelin lumet ja totesin vain kaatumisen tapahtuneeksi ja vähän ihmetellen jatkoin vielä kolaamista.

Hämmästyttävää on kuinka nopeasti ihminen pystyy tietyissä tilanteissa ajattelemaan, eikä pelkästään vaistomaisesti reagoimaan. Yleensä ajatus kulkee tosi tahmeasti.
2114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

käyttää naapurinmiestä kolauspalveluna, mutta ei sitä oo näkynyt...laitoin pikkaraisen kuorman päälle ja se meni muuhun osotteeseen...taisi saada maistaa vapautta niin ettei enää palaakaan:) tarttee huomenna vissiin ihan ihte kokeilla saisko lumipesut kolatessa:))

Äänestä

Minä olen onnistunut pyllähtelemään tällekkin talvelle ruhtinaallisen monta kertaa ja joka ikinen kerta kiroan, että eikai vaan kukaan nähnyt perkule!? äkkiä ylös ja siitä syrjäiseen paikkaan noitumaan sitä kipua minkä kaatuminen aiheutti. Siis se olis ihan sama vaikka jalka olis poikki niin siltiki varmasti konttaisin syrjemmälle sadatteleen sitä kipua ja miettisin että näkiköhän joku minut nyt. Ei aikusena voi lentää nurin, se on vastoin kaikkeja lakeja :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kolaaja kirjoitti:

Meilläpäin satoi oikein kunnolla lunta. Oli pakko kolata. Kolasin ja pukkasin kaiken lumen yhteen kasaan. Kasa kasvoi ja kasvoi, piteni tietysti myös jotta ei olisi tullut liian jyrkäksi. Koko päivän kolasin ja vielä seuraavanakin. Kasa kasvoi lumivuoreksi. Liutin täysiä kolallisia ylös mäkeä yhä korkeammalle.

Kun olin ylhäällä ja käännyin taas alaspäin sattui vahinko. Jalka upposi lumeen ja horjahdin. Kaaduin alas vuorelta. Sitten tapahtui kumma asia.

Kun olin vielä kaatumassa ja aloin pudota, ehdin ajatella että enpä olekaan kaatunut kuin lapsena. Sekunnin murtosassa vaan totesin, että nytpä tapahtuu ensimmäinen kaatumiseni aikuisiässä. Aivoni ajattelivat yllättävän nopeasti ilmalennon aikana. Putosin naamalleni märkään lumeen kädet syvällä lumihangessa.

Nousin ylös. Puistelin lumet ja totesin vain kaatumisen tapahtuneeksi ja vähän ihmetellen jatkoin vielä kolaamista.

Hämmästyttävää on kuinka nopeasti ihminen pystyy tietyissä tilanteissa ajattelemaan, eikä pelkästään vaistomaisesti reagoimaan. Yleensä ajatus kulkee tosi tahmeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu