Uskoon tulo

Hei!

Olen nuori miehen alku ja omaan hyvinkin tieteisiin painottuvan maailmankuvan. Kuulin kuitenkin tässä vähän aikaa sitten tuttaviltani heidän kokemuksiaan uskonnollisista ihmeistä. Että kuinka joku henkilö oli saanut näyn juuri sillä hetkellä, kun joku toinen henkilö oli vaarassa ja rukoiltuaan kuin ihmeen kaupalla tämä ihminen oli pelastunut. Ok, tämä alkoi jo kuulostaa jotenkin "lupaavalta" ja tajusin, että hei: ehkä onkin olemassa Jumala.

Olen nyt pohtinut näitä uskonkysymyksiä ja äsken rukoiltuani AIDOSTI koin jotain todella uskomatonta. Mieleni täyttyä aivan uskomattomasta määrästä iloa ja helpotusta! Minulla menee tällä hetkellä ihan hyvin elämässä ja silti koin, että jokin täytti minut. Oikein nauroin äsken ääneen, kun oloni oli aivan mahtava! :D

Olen vielä murrosiässä ja jos jonkin näköiset asiat risteilevät mielessäni. Mutta tämä tuntuu jotenkin varmalta. Siis aivan uskomattoman hieno tunne. Mikään ei vaivaa tällä hetkellä ja enpä muista montaakaan kertaa, jolloin olisi ollut näin hyvää oloa. Jos koskaan!

On hyvä, että sain purettua tähän näin alkuun tuntemuksiani. Helpotti vielä lisää!
5203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oma uskoon tuloni akoi suunnilleen samalla tavoin, joten kehtaan jo nyt onnitella sinua siitä, miten Jumala katsoo, meidän puoleemme armollisesti. Kehotan perehtymään seuraavaksi Raamattuun syvällisesti niin kuin hyväksi näet. Äläkä ota stressiä uskonelämästäsi. Sinä et ole enää omassa varassasi, vaan Jumalan. Hän on vastuussa kehityksestäsi.

Äänestä

tunnetta, mut voi olla sitäkin. ihmeet kannattaa seuloa . Myös saatana tekee ihmeitä.parasta on evankeliumi, usko ristillä kuolleeseen Jeesukseen. vain hänen sovitusuhrissaan on elämä. mene Herran pöytään, Jeesus sanoi, joka ei syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä ei ole elämää.

Äänestä

Halleluja pelastukselle!
Se on niin yksinkertaista, siksi että Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi. Ja usko ei saata häpeään, vaan käsittämättömän suuri rauha on läsnä ja ilo on herkässä tosiaan. Iankaikkisen isän kanssa kannattaa rupatella usein ja tuttavallisesti, niin syntyy todentuntuinen toimiva yhteys. Ja tottahan se onkin.

Roomalaiskirje:
10:8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."

Äänestä

Hienoa,että koet noin.Ja muista vaikka joskus olosi on huono ja päivä ei olekaan yhtä paisteinen kuin nyt silloinkin Jumala on sinun lähellä ja usko kantaa.Voit rukoillla heikkoinakin hetkinä voimaa ja johdatusta elämääsi,olet hyvissä käsissä ja sinusta pidetään huolta.Mutta,tärkeää on myös kiittää Jumalaa siitä kaikesta hyvästä mitä Hän sinulle/meille antaa,eikä vain aina pyytää itselle jotain.Onnea,iloa ja siunausta nuoreen elämääsi.

Äänestä

Onnea vaelluksellesi uskossa. Kokemuksesta uskallan kuitenkin pelotella sen verran, että aina uskossa oleminen ei välttämättä ole niin auvoista. Joskus usko horjahteleekin, mutta silläkin tuntuu olevan tarkoituksensa. Kaikkivaltiaalla Jumalalla on täydellinen tieto myös siitä, kuinka pitkä kenenkin liekanarun on oltava.

Sitä paitsi älä suinkaan unohda harrastuneisuuttasi tieteen todellisuuteen. Jumala on antanut meille järjen ja jonkinlaisen viisaudenkin, ei sattumalta tietenkään vaan juuri siksi, että käyttäisimme niitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aerems kirjoitti:

Hei!

Olen nuori miehen alku ja omaan hyvinkin tieteisiin painottuvan maailmankuvan. Kuulin kuitenkin tässä vähän aikaa sitten tuttaviltani heidän kokemuksiaan uskonnollisista ihmeistä. Että kuinka joku henkilö oli saanut näyn juuri sillä hetkellä, kun joku toinen henkilö oli vaarassa ja rukoiltuaan kuin ihmeen kaupalla tämä ihminen oli pelastunut. Ok, tämä alkoi jo kuulostaa jotenkin "lupaavalta" ja tajusin, että hei: ehkä onkin olemassa Jumala.

Olen nyt pohtinut näitä uskonkysymyksiä ja äsken rukoiltuani AIDOSTI koin jotain todella uskomatonta. Mieleni täyttyä aivan uskomattomasta määrästä iloa ja helpotusta! Minulla menee tällä hetkellä ihan hyvin elämässä ja silti koin, että jokin täytti minut. Oikein nauroin äsken ääneen, kun oloni oli aivan mahtava! :D

Olen vielä murrosiässä ja jos jonkin näköiset asiat risteilevät mielessäni. Mutta tämä tuntuu jotenkin varmalta. Siis aivan uskomattoman hieno tunne. Mikään ei vaivaa tällä hetkellä ja enpä muista montaakaan kertaa, jolloin olisi ollut näin hyvää oloa. Jos koskaan!

On hyvä, että sain purettua tähän näin alkuun tuntemuksiani. Helpotti vielä lisää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu