Jumalan ilmoitus?

Näyttää siltä, että useimmat uskontoa koskevat keskustelut aikansa kestettyään lähestyvät kysymystä siitä, onko jonkin tekstin, usein Raamattuun kuuluvan, pitäminen Jumalan ilmoituksena oikeutettua. Varmaan se on monien uskonnollisten kysymysten kohdalla keskeinen asia ja mielipiteet tuohon kysymykseen ratkaisevat paljon myös suhtautumista muihin uskonnollisiin aiheisiin.

Uskovien sanotaan tekevän kehäpäätelmän jonka lähtökohtana on usko Jumalaan. Koska Jumala on ja hän on hyvä, hän lähestyy ihmisiä ja ilmaisee itseään mm. Raamatun välityksellä. Jumalan uskotaan olevan olemassa ja hyvä, koska Raamattu kertoo niin. Tuo kehäpäättely ei kuitenkaan taida mennä aivan noin, koska uskovat vetoavat kokemuksiin. Kokemukseen Jumalan lupausten täyttymisestä tai subjektiiviseen kokemukseen, joka on välittänyt tiedon Jumalan olemassaolosta. Tällöin voidaan epäillä, että omat elämänkokemukset yhdistetään juuri Raamatun Jumalaan kulttuurillisista syistä. Epäily siis sisältää väitteen kokemuksellisen tiedon epätarkkuudesta.

Ateistin ja agnostikon kehäpäätelmä lähtee toisesta lähtökohdasta. Koska Jumalaa ei ole olemassa, hän ei voi ilmaista itseään, eikä Raamattu siten voi sisältää mitään oikeaa tietoa Jumalasta. Koska siis ei ole olemassa mitään oikeaa tietoa Jumalasta, Jumalaa ei voi olla olemassa. Maailmankaikkeuden tai oman elämän kokemuspiiriin kuuluvissa asioissa ei ole mitään sellaista, joka selittyisi ainoastaan Jumalan olemassaolon kautta, joten ei ole syytä olettaa olevan Jumalaa, päinvastoin monet Jumalalla aikoinaan selitetyt asiat on ollut mahdollista selittää myös muilla tavoilla. Ajattelussa on mukana kehä, jonka purkaminen vaatisi todisteita siitä, että ettei Jumalaa ole, mutta Jumala käsite on määritelty niin, ettei tuollaista todistetta voida esittää.

Nuo ovat ääripäitä, joiden väliltä voidaan löytää avoin suhtautuminen kysymykseen. Avoimen lähtökohdan mukaan Raamatun voidaan olettaa kertovan olemassa olevasta Jumalasta, jos sellaiseen päätelmään on mahdollista päätyä kriittisen ajattelun kautta. Jos Raamatun välittämälle informaatiolle Jumalasta voidaan osoittaa olevan vastine todellisuudessa vähintään niiltä osin, mitä tulee Jumalan vaikutukseen maailmankaikkeudessa, niin on olemassa pohjaa oletukselle Jumalasta. Avoimen lähtökohdan edustaja ei ole vielä löytänyt riittäviä perusteita minkään toisen lähtökohdan valinnalle ja saattaa myös epäillä sitä, voiko niitä löytää.

Raamatun Jumalan olemassaoloa vastaan löytyy joitain huomioita. Maailmassa esiintyvä pahuus ja kärsimys eivät vaikuta olevan sopusoinnussa hyvän ja rakastavan Jumalan käsitteen kanssa. Raamatussa kerrotaan tapahtumista, kuten ylösnousemus, joita ei pidetä yleisen kokemuspohjan perustalta mahdollisina. Lisäksi on mahdollista esittää vaihtoehtoisia tulkintoja eri tapahtumille ja keskeisenä tässä on tietenkin kysymys siitä, onko Jumala luonut ihmisen, vai ihminen Jumalan.

Raamatun näkemisestä Jumalan ilmoituksena voi löytää myös puoltavia esimerkkejä. Jumalallisen ilmoituksen odotetaan puhuttelevan ihmistä tavanomaista inhimillistä tapaa syvemmällä tasolla ja antavan välineitä Jumalan kohtaamiseen niin ymmärryksen kuin kokemuksen puolesta. Tämän nähdään toteutuvan monien ihmisten kohdalla kulttuurista ja henkilökohtaisesta taustasta riippumatta. Samoin tekstien nähdään sisältävän informaatiota, joka lisää ihmisen itsetuntemusta ja tekstit ovat kerrontansa osalta osoittautuneet yleisesti luotettaviksi niiden kirjoitusajankohta huomioiden.

Onko meillä lopulta olemassa mahdollisuuttakaan määritellä yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä aidon Jumalan ilmoituksen tunnistamiseksi vai jääkö kannan ottaminen tuohon kysymykseen aina henkilökohtaisten kokemusten muodostamaksi? Filosofiset todistelut Jumalan olemassaolosta näyttävät liittyvän aina yleisen ilmoituksen piiriin kuuluviin aiheisiin. Erityinen ilmoitus jää näin noiden ulkopuolelle, enkä tiedä voiko sille löytää muita perusteita kuin yleinen luotettavuus, informatiivisuus ja ennen kaikkea vakuuttavuus, jonka tavan täytyy olla poikkeuksellinen verrattuna tavanomaiseen tekstiin. Mikä olisi toisaalta riittävä peruste sille, että jokin teksti voidaan hylätä mahdollisten jumalallisten ilmoitusten joukosta?
4450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikki uskonnolliset kirjoitukset ovat muiden ”saamaa” tietoa, siis EI ensikäden tietoa, joten niistä ei voi koskaan olla varma omalla kohdalla. Ainoastaan oma kokemus on jotain josta voi olla edes jotenkin varma. Näin ollen kaikenlaiset Raamatun tutkijat rimpuilevat itse luomassaan suossa. Ja vieläpä käyttävät sitä muiden tuomitsemiseen, mikä on tehnyt sellaisista kirjoituksista vaarallisia aseita tekopyhien käsissä.

Mielestäni Luoja on olemassa, koska me olemme olemassa (vaikka sitten olisimme vain ajatuksia Luojan mielessä). Mutta mikä on Jumala? Eri uskonnoissa ihminen on ilman muuta luonut Jumalansa omaksi kuvakseen, eikä päinvastoin. Ja siltä pohjalta ihmiset – aivan, ihmiset - ovat kirjoittaneet uskonnolliset kirjoituksensa, niin kauniita ja yleviä kuin ne joskus ovatkin. Luoja tuskin kirjoittelee kirjoja.

Äänestä

Näkemäsi maailma on maailmaa koskeva harha. Jumala ei sitä luonut, sillä hänen luomansa täytyy olla yhtä ajatonta kuin hän itsekin. Näkemässäsi maailmassa ei ole mitään, mikä kestää ikuisesti, ajattomasti. Jotkin asiat kestävät ajassa vähän pitempään kuin toiset. Mutta tulee aika, jolloin kaikki näkyväinen loppuu. Sen vuoksi keho ja kehon silmät eivät ole keino jonka avulla todellinen maailma voidaan nähdä, sillä silmien näkemien harhoje täytyy johtaa yhä uusiin todellisuutta koskeviin harhoihin. Sillä kaikki, mitä ne näkevät, ei ole ainoastaan kestämätöntä, vaan johtaa myös pelon (synnin ja syyllisyyden) ajatuksiin. Kun taas kaikki, mitä Jumala loi, on ikuisesti pelkoja vailla ajaton rakkauden tila.
Tieto ei ole valheellisten havaintojen parannuskeino, sillä se edutaa toista tasoa, joten ne eivät voi koskaan kohdata. Todellisen havaintomaailman täytyy olla ainoa mahdollinen valheellisen havaintomaailman oikaisija. Ja okiaisu tehdään mielessä.
Kehojen maailma on pelon (synnin ja syyllisyyden) maailma, sillä ainoastaan jos keho on olemassa, syntikin on mahdollinen.
Synnistä seuraa syyllisyyttä aivan yhtä varmasti kuin anteeksianto poistaa kaikki synnit (harhat).
Ei ole olemassa muuta kuin Jumalan tahto. Me emme voi tehdä muuta kuin mennä olemattomuudesta kaikkeuteen, helvetistä taivaaseen. Onko se sitten mikään matka? Ei, totuudessa, koska totuus ei mene minnekkään. Mutta harhat muuttavat tilasta toiseen, ajasta toiseen. Viimeinen askel ei ole muuta kuin olotilan muutos. Ja se tehään mielessä. Ja silloin mieli palaa luojansa luokse. Joten Jumalaa ei voida nähdä, hänet voidaan vain ymmärtää, hänen "poikaansa" siis ihmistä vastaan ei hyökätä, vaan hänet tunnistetaan.

Äänestä

>>Mikä olisi toisaalta riittävä peruste sille, että jokin teksti voidaan hylätä mahdollisten jumalallisten ilmoitusten joukosta?

Äänestä

nickisi "vessasta alas" kun vaikenit tällä palstalla tyystin, vai huomasitko vain typeryytesi taas kerran?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Crypticall kirjoitti:

Näyttää siltä, että useimmat uskontoa koskevat keskustelut aikansa kestettyään lähestyvät kysymystä siitä, onko jonkin tekstin, usein Raamattuun kuuluvan, pitäminen Jumalan ilmoituksena oikeutettua. Varmaan se on monien uskonnollisten kysymysten kohdalla keskeinen asia ja mielipiteet tuohon kysymykseen ratkaisevat paljon myös suhtautumista muihin uskonnollisiin aiheisiin.

Uskovien sanotaan tekevän kehäpäätelmän jonka lähtökohtana on usko Jumalaan. Koska Jumala on ja hän on hyvä, hän lähestyy ihmisiä ja ilmaisee itseään mm. Raamatun välityksellä. Jumalan uskotaan olevan olemassa ja hyvä, koska Raamattu kertoo niin. Tuo kehäpäättely ei kuitenkaan taida mennä aivan noin, koska uskovat vetoavat kokemuksiin. Kokemukseen Jumalan lupausten täyttymisestä tai subjektiiviseen kokemukseen, joka on välittänyt tiedon Jumalan olemassaolosta. Tällöin voidaan epäillä, että omat elämänkokemukset yhdistetään juuri Raamatun Jumalaan kulttuurillisista syistä. Epäily siis sisältää väitteen kokemuksellisen tiedon epätarkkuudesta.

Ateistin ja agnostikon kehäpäätelmä lähtee toisesta lähtökohdasta. Koska Jumalaa ei ole olemassa, hän ei voi ilmaista itseään, eikä Raamattu siten voi sisältää mitään oikeaa tietoa Jumalasta. Koska siis ei ole olemassa mitään oikeaa tietoa Jumalasta, Jumalaa ei voi olla olemassa. Maailmankaikkeuden tai oman elämän kokemuspiiriin kuuluvissa asioissa ei ole mitään sellaista, joka selittyisi ainoastaan Jumalan olemassaolon kautta, joten ei ole syytä olettaa olevan Jumalaa, päinvastoin monet Jumalalla aikoinaan selitetyt asiat on ollut mahdollista selittää myös muilla tavoilla. Ajattelussa on mukana kehä, jonka purkaminen vaatisi todisteita siitä, että ettei Jumalaa ole, mutta Jumala käsite on määritelty niin, ettei tuollaista todistetta voida esittää.

Nuo ovat ääripäitä, joiden väliltä voidaan löytää avoin suhtautuminen kysymykseen. Avoimen lähtökohdan mukaan Raamatun voidaan olettaa kertovan olemassa olevasta Jumalasta, jos sellaiseen päätelmään on mahdollista päätyä kriittisen ajattelun kautta. Jos Raamatun välittämälle informaatiolle Jumalasta voidaan osoittaa olevan vastine todellisuudessa vähintään niiltä osin, mitä tulee Jumalan vaikutukseen maailmankaikkeudessa, niin on olemassa pohjaa oletukselle Jumalasta. Avoimen lähtökohdan edustaja ei ole vielä löytänyt riittäviä perusteita minkään toisen lähtökohdan valinnalle ja saattaa myös epäillä sitä, voiko niitä löytää.

Raamatun Jumalan olemassaoloa vastaan löytyy joitain huomioita. Maailmassa esiintyvä pahuus ja kärsimys eivät vaikuta olevan sopusoinnussa hyvän ja rakastavan Jumalan käsitteen kanssa. Raamatussa kerrotaan tapahtumista, kuten ylösnousemus, joita ei pidetä yleisen kokemuspohjan perustalta mahdollisina. Lisäksi on mahdollista esittää vaihtoehtoisia tulkintoja eri tapahtumille ja keskeisenä tässä on tietenkin kysymys siitä, onko Jumala luonut ihmisen, vai ihminen Jumalan.

Raamatun näkemisestä Jumalan ilmoituksena voi löytää myös puoltavia esimerkkejä. Jumalallisen ilmoituksen odotetaan puhuttelevan ihmistä tavanomaista inhimillistä tapaa syvemmällä tasolla ja antavan välineitä Jumalan kohtaamiseen niin ymmärryksen kuin kokemuksen puolesta. Tämän nähdään toteutuvan monien ihmisten kohdalla kulttuurista ja henkilökohtaisesta taustasta riippumatta. Samoin tekstien nähdään sisältävän informaatiota, joka lisää ihmisen itsetuntemusta ja tekstit ovat kerrontansa osalta osoittautuneet yleisesti luotettaviksi niiden kirjoitusajankohta huomioiden.

Onko meillä lopulta olemassa mahdollisuuttakaan määritellä yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä aidon Jumalan ilmoituksen tunnistamiseksi vai jääkö kannan ottaminen tuohon kysymykseen aina henkilökohtaisten kokemusten muodostamaksi? Filosofiset todistelut Jumalan olemassaolosta näyttävät liittyvän aina yleisen ilmoituksen piiriin kuuluviin aiheisiin. Erityinen ilmoitus jää näin noiden ulkopuolelle, enkä tiedä voiko sille löytää muita perusteita kuin yleinen luotettavuus, informatiivisuus ja ennen kaikkea vakuuttavuus, jonka tavan täytyy olla poikkeuksellinen verrattuna tavanomaiseen tekstiin. Mikä olisi toisaalta riittävä peruste sille, että jokin teksti voidaan hylätä mahdollisten jumalallisten ilmoitusten joukosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu