Sinulla on

pyyttää uskonlahjaa.

Tänään on armon päivä ja jokainen, joka tiettää olevansa kaukana Jeesuksesta tai kylmettynyt uskossaan, saa pyyttää Jeesukselta voimaa uskoa ja palata Hänen yhteyteensä.
Jeesus tekee kaiken uudeksi. Hän antaa uuden elämän ja uuden mielen ja tahdon.

Älkää jääkö kirjaimen kuolettamiksi, niin kuin moni jää. Älkää jääkö miettimään, mitä teidän tulisi tehdä, pitäisikä kiirehtiä kasteelle ja pitäisikö olla kiltti ja mitä kukanenkin miettii, vaan rohkaiskaa mielenne ja tahtokaa uskonlahjaa. Se on kolkuttamista Jeesuksen ovelle ja Hän on luvannut avata heille, jotka kolkuttavat.

Ei mikään ihmisen teko ratkaise, vain Jumalan teko ratkaisee. Niin on oltava nöyrä mieli, että tunnustaa itsessään olevansa kykenemätön uskomaan ja samalla ilmaisee tahtonsa uskoa ja panee kaikki omat teot syrjään.
Jumala Itse antaa lahjaksi uskon ja Hän Itse synnyttää uudeksi ylhäältä ja Hän Itse anaa VOIMAN tulla Jumalan lapseksi.

Jeesuksen opetuslapset kyselivät Jeesukselta, että mitä meidän tulee tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme. Jeesus vastasi, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt.
Se todella riittää, sillä usko Jeesukseen muuttaa kaiken.
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on suuri ja se tulee itsessään tunnistaa, sillä jos kylmettyy käy penseäksi ja hiljalleen johdattuu tietämättään kauas Jumalan tahdosta.

On lupa tunnistaa ja tunnustaa Jeesukselle tälläinen tila ja pyyttää Häneltä siihen apua. Aivan varmasti Hän antaa apunsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lupa kirjoitti:

pyyttää uskonlahjaa.

Tänään on armon päivä ja jokainen, joka tiettää olevansa kaukana Jeesuksesta tai kylmettynyt uskossaan, saa pyyttää Jeesukselta voimaa uskoa ja palata Hänen yhteyteensä.
Jeesus tekee kaiken uudeksi. Hän antaa uuden elämän ja uuden mielen ja tahdon.

Älkää jääkö kirjaimen kuolettamiksi, niin kuin moni jää. Älkää jääkö miettimään, mitä teidän tulisi tehdä, pitäisikä kiirehtiä kasteelle ja pitäisikö olla kiltti ja mitä kukanenkin miettii, vaan rohkaiskaa mielenne ja tahtokaa uskonlahjaa. Se on kolkuttamista Jeesuksen ovelle ja Hän on luvannut avata heille, jotka kolkuttavat.

Ei mikään ihmisen teko ratkaise, vain Jumalan teko ratkaisee. Niin on oltava nöyrä mieli, että tunnustaa itsessään olevansa kykenemätön uskomaan ja samalla ilmaisee tahtonsa uskoa ja panee kaikki omat teot syrjään.
Jumala Itse antaa lahjaksi uskon ja Hän Itse synnyttää uudeksi ylhäältä ja Hän Itse anaa VOIMAN tulla Jumalan lapseksi.

Jeesuksen opetuslapset kyselivät Jeesukselta, että mitä meidän tulee tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme. Jeesus vastasi, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt.
Se todella riittää, sillä usko Jeesukseen muuttaa kaiken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu