"Kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?" kysyy profeetta Jesaja vielä osoittaen, että uskokin tulee ihmisen ulkopuolelta, Herralta. Älköön siis kukaan kerskatko omalla uskollaan. Millä me sen mittaisimme?
Usko ei ole selviö, emme saavuta sitä omalla päätöksellämme. Se ei ole meidän vallassamme eikä, - varsinkaan toisten ihmisten. Usko on ihme. Se on lahja, äärettömän arvokas, suurenmoinen, ihmeellinen ja hauras.
Kuka voi sanoa itsellään olevan vahva usko?
Parhaimmillaammekin voimme ainoastaan nöyränä pyytää Hänen armoaan. Mikään ei ole tärkeämpää kuin rakastaa lähimmäistämme Jeesuksen rakkauden kaksoiskäskyn mukaan.
Turust
Usko ei ole selviö, emme saavuta sitä omalla päätöksellämme. Se ei ole meidän vallassamme eikä, - varsinkaan toisten ihmisten. Usko on ihme. Se on lahja, äärettömän arvokas, suurenmoinen, ihmeellinen ja hauras.
Kuka voi sanoa itsellään olevan vahva usko?
Parhaimmillaammekin voimme ainoastaan nöyränä pyytää Hänen armoaan. Mikään ei ole tärkeämpää kuin rakastaa lähimmäistämme Jeesuksen rakkauden kaksoiskäskyn mukaan.
Turust
Vastaukset 36
Vanhimmat
sangen haastava asia, mutta kuitenkin evankeliumin perusperiaate. Uskoa seuraa parannuksenteko, jonka jälkeen voidaan ottaa vastaan kaste ja Puhän Hengen lahja. Kun Filippos kastoi hoviherran, Ap.t. 8:36-38
36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
Tuo kohta mm. sotii vauvakastetta vastaan, koska vauvat eivät kykene uskomaan.
Se ettemme saavuta uskoa omin kyvyin on osin totta ja emme suinkaan voi kerskua siitä. Uskon rukousta seuraa Pyhän Hengen kautta meille ilmoitus totuudesta jolloin saamme myös uskon siihen mitä olemme rukoilleet.
Alma MK:ssa vertaa sanaa siemenee ja sanoo, että jos meillä on edes vain halu uskoa meidän tulisi antaa sen tehdä työtä meissä, että se alkaisi avartaa sieluamme Jumalan sanasta.
Unski
Näin ymmärrämme myös MAP-kirkossa. Emme saa kuitenkaan uskoa ilman, että otamme sen vastaan. Sitä tulee edeltää totuuden rakkaus, joka taas johtaa tutkimaan sanaa, ajattelemaan ja rukoilemaan. Silloin saamme lahjaksi uskon. Se on Pyhän Hengen vaikutusta meissä, ilmoitusta, vaikka emme sitä sellaiseksi tajuaisikaan. Voimme myös torjua tuon vaikutuksen ja olla tekemättä mitään uskon saatuamme. Silloin Pyhän Hengen vaikutus voi lakata ja uskomme on kuollutta. Uskoon kuuluu aktiivisuus, jotta se olisi elävää ja johtaisi pelastuksen tielle. Koko ajan tarvitaan vapaan tahtomme käyttämisestä.
jotain mitä ihminen voi itse tehdä. Uskomme kasvaa kun harrastamme sitä. Me kasvatamme uskoa kokeilemalla sitä ja ravitsemalla sitä Jumalan sanalla ja kuuliaisuudella (Alma 32).
Kristus kehoitti ihmisiä uskomaan ja paransi ihmisiä koska heillä oli uskoa:
"Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne." (Joh. 8:24)
Se on meistä kiinni uskommeko häneen vai ei. Ihmisellä on valinnanvapaus. Kun uskomme häneen niin että pidämme hänen käskyt, niin Hän siunaa meitä. Eikö tämä kasvata uskoamme? Kyllä se kasvattaa. Kun uskomme Kristukseen ja teemme parannuksen, niin saamme syntimme anteeksi Kristuksen armon voimalla. Tämä vahvistaa meidän uskoa.
V.Mayfield
tavoin uskon voimme saada lahjaksi luopuessamme omavoimaisuudestamme joka ei anna uskolle sijaa.
Lopulta parhaamekin tehtyämme pelastumme yksin Jumalan armosta. Omalla voimallamme emme liioin voi uskoa saavuttaa. Meitä ei liioin auta usko siihen, että uskomme.
Turust
Jumalan armosta, sen jälkeen kun olemme tehneet parhaamme.
Minä vakuutan sinulle että meillä on tekemistä täällä, ja usko Jeesukseen Kristukseen on yksi niistä teoista. Jos ei näin olisi, tekisimme Jumalasta valehtelian.
Siksi Jeesus Kristus itse opettaa että meidän täytyy uskoa Häneen ja tehdä parannus synneistämme. Se on Ramatussa...
Ei keksitä omia evankeliumia missä ihminen ei ole vastuullinen omista teoistaan, vaan seurataan jokaista Kristuksen meille annettua käskyä. Jos kompastumme, niin tehdään parannus. Jos emme tee parannusta, niin kuin Kristus käskee, niin Vapahtajan kärsimys oli turhaa meidän kohdalta.
Etkö ymmärrä että hän kärsi kaiken että sinä ja minä voimme tehdä parannuksen? Ilman parannusta ei ole anteeksisantoa. Minä sanon, usko Kristukseen; usko Hänen sanoihin, tee parannus, ja pidä Jumalan käskyt, että pelastut.
V.Mayfield
Pelastumme miltä ja mihin? Sinnekö paikkaan, jossa naidaan niin pirusti ja monia?
Mitä sanoitkaan omien evankeliumin keksimisestä?
Me pelastumme fyysisestä kuolemasta ja synnistä (hengellisestä kuolemasta). Jeesus Kristus ylösnousemuksensa kautta voitti kuoleman jokaiselle kuka syntyy tähän maailmaan. Kaikki saa ylösnousmuksen lahjan riippumatta siitä mihin he uskovat tai miten he käyttäytyvät täällä.
Mutta synnistä pelastuu he, ketkä uskovat Kristukseen, tekevät parannuksen, ja pitävät kaikki Jumalan käskyt parhaan kykynsä mukaan. Kristuksen sovitus tekee parannuksen tekemisen mahdolliseksi.
V.Mayfield
Täytyykö tehdä parannus myös sellaisesta haureudesta jota Smith opetti ja toteutti muiden perustamansa kirkon johtajien tapaan?
Pitääkö pelastuakseen sanoutua täysin irti tuosta Smithin perustamasta kirkosta vai riittääkö pelkkä irtiotto noista Smithin opeista?
kaikeista sinun omista synneistäsi. Esimerkiksi, jos sinä olet varastanut jotain, niin sinun täytyy tehdä siitä parannus. Muuten et saa siitä anteeksi.
On monta syntiä mitä ihminen voi tehdä. Yksi niistä on haureus. Jos sinulla on ollut seksuaalisia suhteita heteroseksuaalisen avioliiton ulkopuolella, niin, ikävä kyllä sinun täytyy tehdä parannus jos haluat anteeksi siitä.
Tietysti sinun synnit ei kuulu minulle ja olet itse niistä vastuullinen Jumalalle, mutta tiedän että jokainen meistä tekee syntiä. Siksi voi luottavaisesti sanoa että sinäkin tarvitset Kristusta ja parannusta.
Joseph Smithkin varmaan teki syntiä. Hänenkin piti tehdä parannus synneistään.
V.Mayfield
Minun tapoihini ei kuulu varastella. Seksisuhteita minulla on eläessäni ollut vain vaimoni kanssa.
Minä kysyin, että täytyykö ottaa irtiotto kirkosta, joka on opettanut haureutta muka Jumalan käskynä ja jonka johtajat ovat haureutta myös harjoittaneet vai riittääkö se, että sanoutuu jyrkästi irti noista kirkkonsa erheistä?
antanut käskyn moniavioliitosta, kuten oli VT:n aikana se ei ole silloin synti, mutta jos ihminen itse menee suhteeseen useiden kanssa ilman, että sillä on Jumalan hyväksyntä, niin silloin se on synti. Moniavioliitot patriarkkojen aikana olivat kuitenkin säädyllisiä, jossa pyynteettömästi hankittiin jälkeläisiä, jotka voivat jouduttaa Jumalan työtä. Map-kirkossa oli saatu ilmoitus, jossa käskettiin ottamaan useampi vaimo kirkon jäsenluvun nopeampaa kasvua ja huolenpitoa varten. Siihen osallistui hyvin pieni joukko vanhurskaita veljiä, jotka kykenivät elämään säädösten mukaan ja heillä oli riittävä toimeentulo noita perheitä varten. Moniavioliitto lakkautettiin 1800-luvun lopulla virallisella julistuksella jonka kirkon silloinen profeetta Wilford Woodrof sai ilmoituksena. Tällöin säädettiin myös U.S.A:ssa laki, joka kielsi moniavioisuuden. Laki oli ristiriidassa perustuslain uskonnonvapauslain kanssa, mutta se hyväksyttiin silti. Kirkon opetuksena on myös uskollisuus maan laeille ja esivallalle. Näinollen tämäkin oli syy luopua moniavioliitoista.
Unski
moniavioisuudesta vaan Israelin uskonto syntyi patriarkaaliseen aikaan jolloin moniavioisuus oli normi ja mies muutenkin määräsi. Ei tuolloin ollut ajatusttakaan sukupolten tasa-arvosta, vaan nainen muuttui isän omaisuudesta miehen omaisuudeksi siirryttyään tämän talouteen.
Määräys ottaa useampi vaimo jäsenluvun kasvattamiseksi tuntuu käsittämätömältä. "Moniavioliitot patriarkkojen aikana olivat kuitenkin säädyllisiä, jossa pyynteettömästi hankittiin jälkeläisiä, jotka voivat jouduttaa Jumalan työtä." näissä tarinoissa voitiin käyttää jalkavaimojakin ja lähettää heidät säädyttömästi tiehensä. Ei se vanha lähi-itä ollut kovinkaan säädyllinen.
Sinä vaan et hyväksy sitä tietoa mitä meillä on siitä käskystä. Moniavioisuus ei koskaan ollut eikä ole hyvä asia ellei Jumala ole sitä käskenyt. Jos Jumala ei hyväksynyt sitä he tekivät huorin.
to... meillä on eri oppi kuin sinulla, ja meillä on lisää tietoa Vanhan testamentin ajasta kuin mitä sinulla on koska sinä et hyväksy sitä nykyaikaista ilmoitusta mitä meillä on.
Meidän uskon mukaan Aabraham, Iisak, ja Jaakob olivat profeettoja niinkuin Joseph Smith, ja he kaikki olivat vanhurskaita noudattaessaan Jumalan käskyjä.
V.Mayfield
vai tahallasiko "unohdat" Natanin moitteet Daavidille? 2. Sam. 12:1-15
Herra lähetti Natanin Davidin luo (jae 1). Jae 8: "Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot..." Oli siis Herran hyväksymää, että Davidilla oli monta vaimoa, mutta Batseban hän otti omin luvin.
ottaa monia vaimoja mutta kuninkailta se oli kielletty 5.Moos.17:17. Käsky oli niin päin.
Mutta jos puhutaan asioista reaalimaailmassa Toraa ei vielä ole ollut ensimmäisten kuningasten aikaan vaan se "löytyi" paljon heidän jälkeensä, joten ilmeisesti kuninkailla on ollut niin suuret haaremit että lakiin on pantu vartavasten vain heitä koskeva polygamiakielto.
minulla olisi suhteita ainoastaan vaimoni kanssa.
Katunut kyllä olen ja vanhemmiten muut suhteet ovat kokonaan loppuneet. Katunut kyllä olen.
Ehkä katuisin vielä enemmän, ellei noita suhteita olisi ollenkaan ollut. Saattaisimpa uskoa itseni peräti synnittömäksi.
Tavallinen syntinen Turust
että jos BY elätti kaikki vaimonsa ja niiden lapset, hän sai käsiinsä tavalla tai toisella kymmenysvaroja.
Turust
Asia ei inttämiselläsi miksikään muutu. Todista, että Smith sai käskyn Jumalalta. Muutoin kyseessä on vain mielipiteesi.
sinulle koko ajan. Minä tiedän että Joseph Smith oli profeetta, koska Jumala on sen minulle kertonut. Sinäkin voit tietää sen.
Uskotko Jumalaan?
V.Mayfield
Tarkoitin oikeaa todisteiden antamista. "Todistamisia" olen toki kuullut mm. helluntailaisten telttakokouksissa.
Kirjoita nyt ihan aikuisten oikeasti jokin todellinen peruste, ei se että SINÄ uskot.
että Joseph Smith oli profeetta. Minä olen todisteena siitä sinulle. Jumala itse on antanut minun tietää tämän asian, tarkoitan Pyhää Henkeä, joka myös kehoittaa minua todistamaan muille siitä.
Jos haluat todisteita itsellesi, niin ole nöyrä, ja kysy Jumalalta. On todella olemassa Jumala, ja hän todella välittää meistä. Hän on luvannut vastata meille, mutta meidän täytyy uskoa häneen.
Jos et usko edes Jumalaan, niin aluksi sinun kannattaisi kokeilla uskoa. Kokeile sitä. Polvistu ja kysy rukouksessa että jos on olemassa Jumala että hän antaisi sinun tietää sen.
Kun tiedät että on Jumala niin jatka uskosi harrastamista kysymällä häneltä Jeesuksesta Kristuksesta, Raamatusta, Mormonin kirjasta, ja Joseph Smithistä. Harrasta uskoa ja kysy, siis koputa, ja minä lupaan että ovi avataan.
Näin se toimii. Minä yritän tässä kertoa sinulle miten sinä voit saada selville näistä asoista. Sitten saat vastauksesi. Jos ei tämä kelpaa sinulle, niin minulla ei ole mitään muuta todisteita sinulle.
V.Mayfield
>Minä *tiedän* että Joseph Smith oli profeetta. Minä olen todisteena siitä sinulle.
Sinä olet todisteena minulle Smithiin uskovasta ihmisestä. Aivan samoin kun joku toinen on todistus uskosta (täällä viitattuun) David Koreshiin.
Esität psykologista menetelmää, jolla MINUN pitäisi todistaa ITSELLENI sinun väitteesi Joseph Smithin profeetallisuudesta.
Todellisia todisteita et pysty antamaan.
ettei kaikkea itse koettua voi toiselle sellaisenaan välittää tai todistaa. Voimme vain kehottaa tutkimaan ja kokeilemaan. Kristus lupasi, että jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän TUNTEMAAN (vanha käännös) onko hänen oppinsa Jumalasta vai puhuuko hän omiaan, Joh. 7:17.
Siitä olen samaa mieltä, että ette pysty todistamaan omaa uskoanne todeksi muille. Teidän kummankin mainitsemia menetelmiä voi toki käyttää, mutta vastaus voi olla myöskin sellainen, joka on ristiriidassa teidän USKONNE kanssa.
Tuo mainitsemasi raamatunkohta muuten viittaa Kristuksen oppiin, ei Smithin oppiin.
Puhuttaessa uskosta ihmisen vajavaisin sanoin ymmärrämme helposti väärin toisiamme, vaikka lopulta uskomme ja ymmärrämme samoin.
Pyhällä Hengellä ja uskolla on lahjaluonne Jonka saamme yksin Jumalalta sanan ja sakramenttien välityksellä ja että usko tässäkin tapauksessa syntyy vain silloin kun Jumala sen näkee hyväksi. Ihminen ei voi käskyllään ja kutsullaan saada ihmisiä uskoon.
Kukin meistä voi olla lähettejä ensisijaisesti siellä, missä asumme ja elämme.
Eron uskovien ja ei-uskovien välillä seurakunnassa ja kirkossa tekee yksinomaan Jumala sillä sanallaan, jonka ihmiset kuulevat, ja niillä sakramenteillaan, jotka he joko uskoen tai uskomatta ottavat vastaan – ihmisen sydämen uskon tuntee vain Jumala.
Maan päällä ei voi olla sellaista pyhien seurakuntaa, joka voisi torjua, voittaa ja pitää ulkopuolellaan pahan. Jumalan sanan vaikutus ei riipu sen julistajien pyhyydestä, vaan Jumalan sanan pyhyys on ja pysyy, teki ihminen mitä tahansa.
Mikäli haluamme tehdä Jumalan tekoja, meidän tulee kyetä kokonaan luopumaan omavoimaisuudestamme.
Turust
mutta mitä onkaan sanottava niistä tuhansista enemmän tai vähemmän toisistaan poikkeavista kymmenientuhansien erilaisten kirkkojen ja suuntien opeista, joita on maailmassa! Vain yksi voi olla oikea. Se oli Kristuksen alkukirkon oppi ja toimitukset. Nyt tuo kaikki on palautettu.
Palautuksesta on vahvat todisteet, mutta todistuksen eli varmuuden siitä saa vain tekemällä niin kuin on neuvottu:
"Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne."(Jaak. 1:5-6)
"Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)
Se on sinun mielipiteesi ja todistamaton väitteesi, että kysymyksessä on sama oppi. Jos jokin ulkoinen muistuttaa sitä, mitä TE uskotte alkukirkossa olleen, ei se tee siitä todistetusti samaa oppia.
>Palautuksesta on vahvat todisteet
Niitä et ole antanut.
>, mutta todistuksen eli varmuuden siitä saa vain tekemällä niin kuin on neuvottu: ...
Ja sitten viittaat raamatunkohtaan, joka ei käsittele mormonismia sekä viittaat mormonien omaan kirjallisuuteen.
Mormonin kirja on niistä merkittävin ja siinä on alussa ensin kolmen ja sitten kahdeksan silminnäkijän todistukset. Ne ovat kaikki todisteita, mutta todistuksen voi saada vain itse tutkimalla. Koetahan miettiä ja selvittää itsellesi todisteiden ja uskonnollisen todistuksen ero!
Jos Mormonin kirja olisi todiste jostain, sitä pidettäisiin todisteena tiedemaailmassa.
Todiste se on vain siitä, että Smith kirjoitti romaanin, jolla on yhtymäkohtia muun oman aikansa kirjallisuuden kanssa (mm. Spaulding, Ethan Smith,...) ja joka sisältää karkeita virheitä sekä tuon ajan virheellisiä luuloja.
Silminnäkijäthänhän eivät ymmärtäneet levyjen "kieltä", joten ainut mitä he todistivat oli heidän uskonsa Smithiin.
>mutta todistuksen voi saada vain itse tutkimalla.
Miksi sitten et hyväksy niiden lukuisten ihmisten todistuksia, jotka ovat tutkineet mormonismia, jopa olleet kirkon jäseniä kauan aikaa, mutta sitten ovat havainneet, että mormonismi ei edusta totuutta? Miksi sinulle kelpaa vain yhdenlainen vastaus?
>Koetahan miettiä ja selvittää itsellesi todisteiden ja uskonnollisen todistuksen ero!
Uskonnollisia todistuksia olen kuullut joskus oleskeltuani helluntailaisten teltan lähellä. Niillä ei ole vähäisintäkään todistusarvoa totuuden kannalta. Sellaisia minä en kaipaa vaan todisteita.
on todiste siitä että Allah on ainoa jumala ja yli miljardi muslimia ovat todistajia sille että Muhammed on hänen profeettansa. Helppoa.
tieteelliset ja uskonnolliset todisteet. Olen monesti jo koettanut osoittaa, että tieteelliset todisteet kuuluvat analyyttisen eli välttämättä totta olevien perustelujen piiriin, mutta uskonnolliset todisteet ovat synteettisiä eli vain kokemusten perusteella todennettavissa.
Kun luet Mormonin kirjaa, voit saada siitä hengellisen kokemuksen, kuten on luvattu, mutta sen saamisella on ehdot:
"Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)
Kokemusta ei voi saada ellei täytä näitä ehtoja: "jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen."
Mitä tuo "Kristukseen uskoen" käytännössä tarkoittaa? Jos kerta uskoo jo oikeaan MAP-Kristukseen, niin miksi pitää vielä etsia vilpittömin sydämin ja vakain aikein?
>Sekoitat jatkuvasti tieteelliset ja uskonnolliset todisteet.
Asiahan tuli täysin selväksi jo edellisessä vastauksessani, jossa otin esimerkin uskonnollisesta todistamisesta. Uskonnollisille todisteilla ei ole todistusarvoa muille kuin uskovalle itselleen. Ne ovat henkilökohtaisia kokemuksia eli kuten sanotkin: "...vain kokemusten perusteella todennettavissa." Ihmisten kokemukset uskonasioissa poikkeavat niin suuresti toisistaan, että toisen todistuksella ei ole merkitystä toiselle.
>Kokemusta ei voi saada ellei täytä näitä ehtoja: "jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen."
juuri noin monet ovat tehneet ja päätyneet eri johtopäätökseen kuin sinä.
Et voi sanoa kuin omasta puolestasi, sillä kysymys on kokemuksista.
Kokemusta ei voi saada ellei täytä näitä ehtoja: "jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen.
Omalla kohdallasikin päättelysi on syytä asettaa kyseenalaiseksi. Et ole oikeutettu yleistämään, sillä vain sinä voit tuntea itsestäsi oletko toiminut:
"vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen."
> Et voi sanoa kuin omasta puolestasi, sillä kysymys on kokemuksista.
Juuri niin. jos sinä olet omaksunut mormonismin käyttämälläsi metodilla ja uskot sen edustavan totuutta, se koskee vain sinua. Et voi väittää, että muille tapahtuisi samoin.
>Omalla kohdallasikin päättelysi on syytä asettaa kyseenalaiseksi. Et ole oikeutettu yleistämään, sillä vain sinä voit tuntea itsestäsi oletko toiminut:
"vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen."
Juuri niin. Et voi yleistää omia käsityksiäsi vilpittömyydestä, vakaista aikeista ja Kristukseen uskomisesta saatikka johtopäätöksistä joihin olet päätynyt.
Yleistäminen on juuri se virhe johon sorrut.
yksin uskosta. Tämä merkitsee sitä, että meidän on oltava valmiit luopumaan kaikesta, jopa uskonnostamme.
Uskonto ei pelasta, vaan ainoastaan usko Jeesukseen voi meidät pelastaa.
Turust