Samat jutut aina

Kirjoittelin Jippiin ja Suomi24:n U&E-palstoille pari vuotta sitten varsin ahkerasti. Sama tilanne ja samat argumentit pyörivät edelleen.

ID/Kreationismi ei etene ja samat periaatteet ovat käytössä. Kiellä kaikki, pilkkaa tiedettä, väistele aiheita, kysy samat (vastatut) asiat uudelleen ja uudelleen (uudet uskovat alkavat kuvitella, että kreationismilla olisi jotain tarjottavaa, vaikka asiat todistettu jo valheiksi ja evoluutio todeksi)

En siedä valheita ja olen yrittänyt estää niiden levittämisen täällä omalta pieneltä osaltani. Huomaan että en ole yksin ja aktiivinen porukka tekee samaa työtä kuin minä - hyvä niin.

Toivon tiedeyhteisön aktivoituvan ja kertovan kansankielisemmin kaikesta siitä, mitä heillä on tarjota (todisteet evoluutiosta ovat olemassa), kuten kaikki valtakirkot (evlut, katolinen, ortodoksit) ovat myöntäneet (katoliset pakon edessä)

Ymmärrän etteivät oikeat tiedemiehet ja tutkijat jaksa hukata aikaansa ID/kreationistien samojen vanhojen ja jo kumottujen väitteiden uudelleen ja uudelleen kumoamiseen, mutta vaarana on, että ihmiset alkavat oikeasti uskoa kerta toisensa jälkeen kuulemiinsa ID/krea-valheisiin.

Itse kuitenkin pyrin pysyttelemään taas poissa näiltä sivuilta, koska ne eivät tarjoa mitään uutta. Mitään todisteita kreationismin puolesta ei ole yhtään sen enempää kuin vuosia sitten - silti olen joutunut torjumaan samat argumentit heiltä, kuin vuosia sitten. Voi silti olla, etten voi jatkossakaan vitutuksen takia täysin pysyä erossa väittelyistä... noh.. yritetään. Valheita vastaan pitää taistella!

Kuinka tyhmiä jotkut ihmiset (kreationistit) voivatkaan olla, kun eivät kykene erottamaan mikä on totta ja mikä on sellaista, mihin he uskovat, koska se on heidän itsekkäissä intresseissään :(
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itsekään en tod ole kreationismin markkinoimiin ideoihin taipuvainen - päinvastoin. Pisti silmään kirjoituksesi lopussa oleva toteamus, että:

"Kuinka tyhmiä jotkut ihmiset (kreationistit) voivatkaan olla, kun eivät kykene erottamaan mikä on totta ja mikä on sellaista, mihin he uskovat, koska se on heidän itsekkäissä intresseissään :( "

Kysymys on heidän uskostaan. Anna olla. Onhan typeryyttä hankala niellä, mutta jos järkiperusteet ei saa mieltä muuttumaan niin mitkäs perusteet...

Kuuluuhan heillekin uskonvapaus siinä missä muillekin. Antaa ihmisten jauhaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdfasdfasdf kirjoitti:

Kirjoittelin Jippiin ja Suomi24:n U&E-palstoille pari vuotta sitten varsin ahkerasti. Sama tilanne ja samat argumentit pyörivät edelleen.

ID/Kreationismi ei etene ja samat periaatteet ovat käytössä. Kiellä kaikki, pilkkaa tiedettä, väistele aiheita, kysy samat (vastatut) asiat uudelleen ja uudelleen (uudet uskovat alkavat kuvitella, että kreationismilla olisi jotain tarjottavaa, vaikka asiat todistettu jo valheiksi ja evoluutio todeksi)

En siedä valheita ja olen yrittänyt estää niiden levittämisen täällä omalta pieneltä osaltani. Huomaan että en ole yksin ja aktiivinen porukka tekee samaa työtä kuin minä - hyvä niin.

Toivon tiedeyhteisön aktivoituvan ja kertovan kansankielisemmin kaikesta siitä, mitä heillä on tarjota (todisteet evoluutiosta ovat olemassa), kuten kaikki valtakirkot (evlut, katolinen, ortodoksit) ovat myöntäneet (katoliset pakon edessä)

Ymmärrän etteivät oikeat tiedemiehet ja tutkijat jaksa hukata aikaansa ID/kreationistien samojen vanhojen ja jo kumottujen väitteiden uudelleen ja uudelleen kumoamiseen, mutta vaarana on, että ihmiset alkavat oikeasti uskoa kerta toisensa jälkeen kuulemiinsa ID/krea-valheisiin.

Itse kuitenkin pyrin pysyttelemään taas poissa näiltä sivuilta, koska ne eivät tarjoa mitään uutta. Mitään todisteita kreationismin puolesta ei ole yhtään sen enempää kuin vuosia sitten - silti olen joutunut torjumaan samat argumentit heiltä, kuin vuosia sitten. Voi silti olla, etten voi jatkossakaan vitutuksen takia täysin pysyä erossa väittelyistä... noh.. yritetään. Valheita vastaan pitää taistella!

Kuinka tyhmiä jotkut ihmiset (kreationistit) voivatkaan olla, kun eivät kykene erottamaan mikä on totta ja mikä on sellaista, mihin he uskovat, koska se on heidän itsekkäissä intresseissään :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu