no niin

vaalit lähestyy uhkaavasti.luojan kiitos ovat pian ohi.kaikki porukalla äänen antoon.äänestäkää sitä mikä itselle tuntuu parhaalta.pääasia että äänestätte.turha sitten jälkikäteen urputtaa yhtikäs mitään.
4421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sitä pitää äänestää, joka oikeasti tuntuu sellaiselta, että on luottamuksen arvoinen.

Äänestä

Tapetilla oleva Leena Luhtasen tapaus taas kerran näyttää todeksi hokeman 'minkä taakseen jättää, sen edestään löytää'. Vaikka ns. miesmuistin väitetään olevan vain noin 1,6 miestyövuotta, vaalien alla liki jokaisen muisti ihmeellisesti terästyy ja hiekanjyvänkin kokoiset hiertymät palautuvat mieleen. Sillä muistamisella on ratkaiseva merkitys äänestyskopissa.

Äänestä
  • Mikäli toista ihmistä loukkaa, niin loukattu muistaa sen ikänsä.

    Panu on halveksunut ja kussut niin monen Lapualaisen silmille, että tuskin täältä mitään äänivyöryä saa.

    Nettisivuillaan on niin kovasti maanviljelijöiden ja pienyrittäjien asialla, mutta totuus on jotain aivan muuta. Todellisuudessa maatalousväestö on Panun sylkykuppi. Tälle kollolle tekisi hyvää tulla kuukaudeksi luomaan sontaa.

    Äänestä

  • Luokkatoveri kirjoitti:

    Mikäli toista ihmistä loukkaa, niin loukattu muistaa sen ikänsä.

    Panu on halveksunut ja kussut niin monen Lapualaisen silmille, että tuskin täältä mitään äänivyöryä saa.

    Nettisivuillaan on niin kovasti maanviljelijöiden ja pienyrittäjien asialla, mutta totuus on jotain aivan muuta. Todellisuudessa maatalousväestö on Panun sylkykuppi. Tälle kollolle tekisi hyvää tulla kuukaudeksi luomaan sontaa.

    pahaa Panu on tehnyt esim. maatalousväestölle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansalaiset kirjoitti:

vaalit lähestyy uhkaavasti.luojan kiitos ovat pian ohi.kaikki porukalla äänen antoon.äänestäkää sitä mikä itselle tuntuu parhaalta.pääasia että äänestätte.turha sitten jälkikäteen urputtaa yhtikäs mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu