joka on eronnut luterialaisuudesta tai muista valtauskonnoista ja silti uskoo ns.jumalalliseen energiaan? Eli että korkeampi taso on luonut meidät energiallaan ja johonka mekin sitten lopulta liitymme eli kun saamme saman energian eli tulemme yhdeksi ja samaksi energiamassaksi.
Itse uskon tavallaan luomisenergiaan joka on kehittynyt samoin kuin silmin nähtävä evoluutio eli apinastakin voi muodostua ihminen. Ja että kaikissa meissä elävissä olennoissa kasveissa että eläimissä on sama luomisenergia joka myös kehittyy. Eli energian evoluutioon.
Itse uskon tavallaan luomisenergiaan joka on kehittynyt samoin kuin silmin nähtävä evoluutio eli apinastakin voi muodostua ihminen. Ja että kaikissa meissä elävissä olennoissa kasveissa että eläimissä on sama luomisenergia joka myös kehittyy. Eli energian evoluutioon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
the Disappearance of the Universe, Gary R Renard.
tuo energiamassa.Sellaisestapa en ole 25 vuotta uskovana olessani vielä kuullutkaan. Jos olisin eilen kuollut, en tuollaisestakaan harhasta olisi tiennyt.
Olen eronnut kirkosta, mutta se ei tarkoita, että olisin hyljännyt pelastajan, Jeesuksen Kristuksen.
Kirkko on maallistunut ja usko kylmennyt, sillä on se nimi että elää, mutta on kuitenkin kuollut. (hengellisesti)
Apinasta ei ole ihminen muodostunut, eikä voi, heitä roskikseen tuollainen ajattelu!
Jos olsimme apinasta kehittyneet, niin ns. evoluutio olisi mennyt taaksepäin. Apinalla nimittäin on täysin kehittyneet aivot jo syntymähetkellä. Entäs ihminen, aivojen kehitys kestää ties kuinka kauan?
pekar
Aivojen kehitys ihmisen syntymän jälkeen on merkittävä etu. Aivoihin voi siten varastoida sellaisia tietoja ja taitoja, joita ihminen kyseisessä ympäristössään tarvitsee, ja olla tallentamatta turhia tietoja. Aivoja tutkittaessa on havaittu, että esimerkiksi lapsena paljon viulua soittaneiden aivoissa sormiotteita ottavan käden liikkeitä hallitseva osa on paljon kehittyneempi kuin sen käden, joka vain sahaa jousella. Monipuolisen oppimiskykynsä perusteella väittäisin ihmisiä (ihmisten kriteereillä mitattuina) kehittyneemmiksi olennoiksi kuin muita apinoita.
Kumpi sinusta on kehittyneempi kone, heti käyttövalmis taskulaskin, vai tietokone, johon on ennen käyttöä asennettava ties mitä ohjelmia?
aivan sama, miten Jumala on kaiken järjestänyt. Tutkitaan tieessä, ihan mielenkiintoista - mutta ei lopulta mitenkään uskon kannalta tärkeää.