Olen jo jonkin aikaa tasapainoillut uskonnollisuuden ja ateismin välimaastossa. Muutama päivä sitten katselin TV:stä dokumenttia venäjän syrjäseutujen uskonnon harjoittajista. Siellä paikallinen ortodoksikirkon pappi puhui melkoisen järkevästi ja eräs lause jäi kaivertamaan mieltäni: "pyhyyttä on aina syntynyt syrjäseuduilla". Mitä siis on tämä pyhyys? Kun ajattelee kaikki uskontoja, kirkkoja ja oppeja, niin niistä on kyllä usein pyhyys kaukana. Pyhyys on sen sijaan jotain selvästi tunnistettavaa, johon liittyy pyyteetön rakkaus ja hyvyys. Joskus tällaista pyhyyttä voi huomata jopa itsessään, mutta etupäässä ystävällisissä ihmisissä. Onko tämä Pyhyys vain tunne, joka liittyy pyyteettömän rakkauden kokemiseen, vai onko siinä kysymys jostain suuremmasta?
Tämä kouriintuntuvan pyhyyden kokeminen on sellainen asia, joka tönäisi minua vähän takaisin sinne uskonnollisuuden suuntaan; maailmassa on tosiaankin konkreettisia Pyhiä asioita, ajatuksia ja tekoja.
Tämä kouriintuntuvan pyhyyden kokeminen on sellainen asia, joka tönäisi minua vähän takaisin sinne uskonnollisuuden suuntaan; maailmassa on tosiaankin konkreettisia Pyhiä asioita, ajatuksia ja tekoja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielenkiintoista sinun kuvaamassasi pyhyydessä on se, että eri kulttuureista olevat ihmiset näkevät eri asiat ja paikat ns. pyhinä. Usein taitaa olla kysymyksessä ne omat ennakkokäsitykset siitä mikä on pyhää. Sanoisin, että pyhä on asia, jolla on itseisarvo riippumatta mistään muusta, mutta silloin iso osa läntisten uskontojen aikaansaannoksista ei olisi mitään pyhää - kaikella on tarkoitus ja mikään ei ole itsessään arvokasta - paitsi Jumalan rakkaus.
Tuo papin lausahdus kuulostaa järkevältä mielestäni, yleensä näyttäisi siltä että vaikeammissa olosuhteissa ihmisten luontainen pyytettömyys nostaa päätänsä, ja Venäjällä jos missä siihen on tarvetta tällä hetkellä. Jos katkerammin ajattelee ja pyhyyden yleistää uskontoihin yleensä, niin syrjäseuduilta löytyy myös helpommin jymäytettäviä kun paikasta jossa ihmisillä on suurempi pääsy tietoihin.
Ei sitä kukaan ole pois satavarmasti rajannut etteikö pyytettömyys voisi olla lähtöisin myös jostain jumalasta, mutta en välttämättä sanoisi että se pyytettömyys on "vain", ja etsisi jotain suurempaa. Ihmiset osaavat olla uskomattoman anteeksiantavia ja rakastavia, kuten myös uskomattomia hirviöitä. Ei tässä siihen mitään suurempaa olentoa kaivata.
Jumala jakaa suvereenisti kullekin oman armolahjansa, minkä hän näkee itse kunkin tarvitsevan, jotta seurakunnan yhteisö rakentuisi.
Myös niin sanotut yliluonnolliset armolahjat Jumala jakaa täysin oman harkintansa mukaan. Ihminen ei voi jakaa ainoatakaan armolahjaa toisille ihmisille. Kuka meistä on pyhin Jumalan edessä?
Tursut