Kysymys

Jos juutalainen nainen luopuu juutalaisuudestaan ja kääntyy toiseen uskoon kuten esimerkiksi kristinuskoon tai islamiin: säilyykö juutalainen perimä lapsissa? Pitävätkö rabit lapsia juutalaisina?
312201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

asia on monimutkainen, mutta yksinkertaistettu vastaus: kyllä, luopiojuutalaisen äidin lapset ovat juutalaisia ja heidät otetaan avosylin vastaan.

Äänestä
  • lapsiakin pidetään luopioina, mikäli he seuraavat äitinsä uutta uskoa?

    Olen saanut sellaisen käsityksen, että toisin kuin esimerkiksi islamissa tai kristinuskossa, juutalaisuskossa ei uskota muu uskoisten päätyvän helvettiin, mutta juutalaisuskon Jumalan pettävä henkilö on kirottu.
    Kysyn lähinnä sitä, ovatko nämä lapset sitten myöskin kirottuja, jos heidät kasvatetaan kristillisesti?

    Eikö itse asiassa jopa ateismi ole juutalaisuskossa hyväksyttävämpää kuin muuhun uskontoon kääntyminen?

    Äänestä

  • agent_x kirjoitti:

    lapsiakin pidetään luopioina, mikäli he seuraavat äitinsä uutta uskoa?

    Olen saanut sellaisen käsityksen, että toisin kuin esimerkiksi islamissa tai kristinuskossa, juutalaisuskossa ei uskota muu uskoisten päätyvän helvettiin, mutta juutalaisuskon Jumalan pettävä henkilö on kirottu.
    Kysyn lähinnä sitä, ovatko nämä lapset sitten myöskin kirottuja, jos heidät kasvatetaan kristillisesti?

    Eikö itse asiassa jopa ateismi ole juutalaisuskossa hyväksyttävämpää kuin muuhun uskontoon kääntyminen?

    Juutalaisista suuri osa on ateisteja. Luopio tarkoittaa vain poiskääntynyttä, juutalaisuus ei siinä katoa.

    Asia on eri, ovatko lapset syntyneet äidin jo ollessa käännynnäinen, mutta esim alle 13 vuotiasta lasta, joka teknisesti vaihtaa uskontoaan, ei pidetä luopiona. JOs taas lapset ovat syntyneet jo poiskää¨ntyneelle äidille, ja alun alkaenkin kasvatettu sen mukaan, kuinka he voisivat olla "luopioita"? Sitä paitsi mistään kirouksesta ei ole kysymys.

    Esimerkiksi kristinuskoon tai islamiin kääntyneen juutalaisnaisen toiseen uskoon kasvaneilla lapsilla on oikeus Israelin kansalaisuuteen.

    Äänestä

  • Hillel Cohen kirjoitti:

    Taidan ymmärtää jotenkin, mutta puhun siis juutalaisuskosta.

    Jos äiti kääntyy juutalaisuskosta pois toiseen uskontoon ja saa lapsia sen jälkeen, ovatko nämä lapset juutalaisuskon mukaan juutalaisuskoisia? Juutalaisuskoonhan synnytään? Mutta kysyn sitä, synnytäänkö juutalaisuskoon juutalaisuskoa harjoittavasta äidistä vai pelkästään juutalaisesta äidistä?

    Whoah.

    Onko täällä ihan oikeita juutalaisia?

    ...ainakin mikäli mainittuun Wickipedian artikkeliin on uskomista.

    The Catholic Church may in certain very limited circumstances respond to apostasy by excommunicating the apostate, while both Judaism (Deuteronomy 13:6-10) and Islam (An-Nisa 4:89) demand the death penalty for apostates.

    Katoaako juutalaisuus teloituksen yhteydessä ja kuinka monenteen sukupolveen?

    Äänestä

  • elämä on kirjoitti:

    mikäli juutalaiset telottaisivat.

    Täytyy kuitenkin muistaa, että juutalaiset ovat about yhtä uskovaisia kuin lauantai-iltana Herculeksen edessä jonottavat luterilaiset suomalaiset.

    Äänestä

  • agent_x kirjoitti:

    Taidan ymmärtää jotenkin, mutta puhun siis juutalaisuskosta.

    Jos äiti kääntyy juutalaisuskosta pois toiseen uskontoon ja saa lapsia sen jälkeen, ovatko nämä lapset juutalaisuskon mukaan juutalaisuskoisia? Juutalaisuskoonhan synnytään? Mutta kysyn sitä, synnytäänkö juutalaisuskoon juutalaisuskoa harjoittavasta äidistä vai pelkästään juutalaisesta äidistä?

    Whoah.

    vastausta yksinkertaiseen kysymykseen:

    Synnytäänkö juutalaisuskoon juutalaisuskoa harjoittavasta äidistä vai pelkästään juutalaisesta äidistä?

    Äänestä

  • agent_x kirjoitti:

    Onko täällä ihan oikeita juutalaisia?

    Voidakseen vastata tuohon kysymykseen, pitäisi ensin määritellä, mikä on "ihan oikea juutalainen". Se taasen olisi ihan oma keskustelunaiheensa. Mutta ehkä tämä sanoo jotain juutalaisuudesta:)

    Äänestä

  • agent_x kirjoitti:

    vastausta yksinkertaiseen kysymykseen:

    Synnytäänkö juutalaisuskoon juutalaisuskoa harjoittavasta äidistä vai pelkästään juutalaisesta äidistä?

    jospa se ei ole olekaan yksinkertainen kysymys, vai vieläkö susta tuntuu siltä:) Israelissa meni Korkeimpaan oikeuteen asti kysymys, kun katoliseen veljeskuntaan liittynyt syntyperältään juutalainen mies anoi Israelin kansalaisuutta paluulain perusteella. Tuomarit olivat perusteluissaan lyhyesti sanottuna sitä mieltä, että hän on juutalainen, mutta ei sittenkään ole. Tämä on kuitenkin hieman toinen asia, koska kyse ei ole uskonnollisesta vaan maallisesta laista.

    Äänestä

Vaikea ja monitasoinen kysymys. Jos äiti on juutalainen ja ateisti katsovat kaikki rabit perheen lapset juutalaisiksi.
Mutta juutalaisuus ei ole pelkkää perimää, se on myös uskontoa ja kulttuuria. Juutalaisuuden mukaan kolme peruuttamatonta tekoa ovat 1) epäjumalanpalvonta, 2) insesti ja 3)murha. Nämä tuhoavat ihmistä sisältä niin paljon että elämä ei ole enää niiden jälkeen kokonaista elämää. Kaiken muun voi vielä kääntää hyväksi, mutta näitä ei. Tästä näkökulmasta voi sanoa, ettei lapset enää ole juutalaisia.
Tiedän perheitä, jotka ovat joutuneet kääntymään isoäidin kääntymisen vuoksi uudelleen. Toisaalta tiedän myös perheitä, joiden ei ole tarvinnut kääntyä.
Kyse on pitkälti olosuhteista - missä vaiheessa kääntyminen on tapahtunut ja miten se on vaikuttanut perheen elämään uskonnollisesti ja traditionaalisesti. Esimerkiksi vanhoilla päivillään kristityksi kääntynyt ei muuta mitenkään lasten asemaa, mutta ennen lasten syntymää voi joissain tapauksissa vaikuttaakin. Riippuen tietenkin taas kääntymyksen syvyydestä ja tietenkin rabin uskonnollisesta taustasta.

Äänestä
  • tai muuhun naislinjan jälkeläisiin ei vaikuta esiäidin kääntyminen kristinuskoon tai muuhun uskontoon. Jos tällaisen naisen jälkeläiset haluavat liittyä jälleen juutalaisuuteen ei heidän tarvitse kääntyä.
    Isoäiti on kääntynyt -onko ollut kyse pojan lasten perheestä jolloin ei muutenkaan olla juutalaisia vaan pitää kääntyä?

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    tai muuhun naislinjan jälkeläisiin ei vaikuta esiäidin kääntyminen kristinuskoon tai muuhun uskontoon. Jos tällaisen naisen jälkeläiset haluavat liittyä jälleen juutalaisuuteen ei heidän tarvitse kääntyä.

    Entäs jos kääntyjä on nainen, jolla on aikuisia lapsia? Tuleeko näistä lapsista juutalaisia?

    Äänestä

  • Hypoteesi kirjoitti:

    jos nainen kääntyy juutalaisuuteen ja lapset ovat alle 13 vuotiaat tulee lapsista juutalaisia. Jos he ovat yli 13 vuotiaita lasten tulee erikseen kääntyä.

    lasten pitää olla syntyneitä juutalaisesta äidistä, eivät aiemmin syntyneet lapset voi muuttua juutalaisiksi vain koska äiti kääntyi. Muistaakseni raskaudenkin on pitänyt alkaa kääntymisen jälkeen, tästä en ole aivan varma mitä halacha sanoo.

    Äänestä

  • Anina Miriam kirjoitti:

    lapset automaattisesti muuttuvat juutalaisiksi?

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    lapset automaattisesti muuttuvat juutalaisiksi?

    Uskonto menee äidin mukaan alaikäisille lapsille. toki käännynnäisen lasten tulee suorittaa mikve, ympärileikkaus pojilla, ja 13 ikävuoden jälkeen bat/bar mitsva.
    Juutalaisuudessa aikuis-statuksen saa tytöt 12 ja pojat 13 vuotiaana, jonka jälkeen heidän tulee itse kääntyä jos eivät vielä ole juutalaisia.

    siis mitään opintoja juutalaisuudesta? Yleensähän nuori tietää 13-vuotiaana jo kaiken keskeisen uskonnostaan ja jos lapsi tällöin kääntyy äitinsä mukana uuteen uskontoon, niin eikö hän sitten jää ihan tietämättömäksi sen opeista verrattuna muihin samanikäisiin, jos niitä ei erikseen missään opeteta hänelle? Vai onko tällainen vanhemman mukana kääntyminen vain muodollista johon ei liity uskonnon sisällöllistä opetusta?

    Äänestä

  • Anina Miriam kirjoitti:

    Uskonto menee äidin mukaan alaikäisille lapsille. toki käännynnäisen lasten tulee suorittaa mikve, ympärileikkaus pojilla, ja 13 ikävuoden jälkeen bat/bar mitsva.
    Juutalaisuudessa aikuis-statuksen saa tytöt 12 ja pojat 13 vuotiaana, jonka jälkeen heidän tulee itse kääntyä jos eivät vielä ole juutalaisia.

    uskonto menee äidin mukaan kaikille mutta ne jotka ovat syntyneet kääntyneestä äidistä ennen tämän kääntymistä kääntyvät bar- tai batmitsvaiässä jos haluavat, mutta automaattisesti eivät ole juutalaisia. Mikä on hyväksi tälle sen saa alaikäisen puolesta tehdä mutta tämän on itse vahvistettava se kun on iässä jossa se on mahdollista. Mikve on se mihin kääntyvä lapsikin jouttuu, vauvaikäisiäkin on sinne viety toisen vanhemman kera mutta vahvistus tulee tehdä kun lapsi saavuttaa uskonnollisen täysi-ikäisyyden.

    Lapsi ON virallisesti juutalainen äidin käännyttyä, ympärileikkauksen ja mikven (=rituaalinen kylpy) jälkeen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi seurakunnan jäsenen asemaa, jota ei-juutalainen ei voi saada. Lapsi itse vahvistaa valintansa 12/13 vuotiaana, ihan kuten luterilaisessa kirkossa rippi-iässä. Silloinhan voi luterilaiseksi kastettu lapsi päättää ettei tahdo ripille. Aivan sama asia.

    Uskonnollinen opetus on tärkeää tietenkin uskonnollisen identiteetin saavuttamiseksi. Lapsen lähestyessä uskonnollisen täysi-ikäisyyden rajaa aloitetaan bat/bar mitsva kerhossa ja rabin johdolla opiskelu, joka tavallaan vastaa luterilaisuudessa rippikoulun ideaa, eli kerrotaan ja opetetaan aikuistumisen kynnyksellä olevalle kaikki uskontoon liittyvä.

    (=mikve, ympärileikkaus) jälkeen ei sitä ennen. Eivät juutalaisten isienkään lapset ole juutalaisia ja seurakunnnan jäseniä ennen samaa toimenpidettä bar-batmitsvaiässä,sillä erolla että poikien ympärileikkaus on poikkeuksetta tehty jo normaalisti vauvoina.
    Bar- ja batmitsva ei vastaa ripille pääsyä, halusi tai ei, juutalainen lapsi tulee uskonnollisesti täysi-ikäiseksi poika 13 vuoden ja yhden päivän iässä, tyttö vuotta aiemmin. Mutta jos lapsi ei vielä ole juutalainen tuossa iässä on pakko vahvistaa juutalaisuus, jos siis lapsi haluaa bat-barmitsvaseremoniat ja seurakunnan jäsenyyden. Juutalainen koulukin taitaa edellyttää oppilailtaan tätä.

    uskonnollinen aikuisuus tulee automaattisesti, ei juhlan ja päätöksen perusteella. Mutta tietyllä tasolla bar/bat mitsva on samankaltainen aikuistumisriitti.

    Aikuistuminen myös rajaa käännynnäiskysymykset. Bat/ bar mitsva iässä lapsella on myös oikeus irrottautua seurakunnasta tahtoessaan - tätä tarkoitin valintamahdollisuudella. Lapsi kuitenkin säilyttää juutalaisen statuksen tästä huolimatta. Myöhemmin seurakuntaan liittyessään hänen on kuitenkin suoritettava bar/bat mitsva ja mikve ennen srk:n jäseneksi hyväksymistä. (or so I have heard...)

    Juutalaisen isän ja goy-äidin lapsi ei ole juutalainen, vaikka pääseekin Hgin jsrkn ylläpitämään kouluun ja päiväkotiin. Lapsi ei kuitenkaan ole srkn jäsen, ennen bar/bat mitsvaa, jossa hän kääntyy itsenäisenä henkilönä. Koulussa virallinen kääntyminen on olennainen osa kasvatusprosessia. Tällöin juutalaisuus "vahvistetaan" kuten ilmaisit, eli tehdään kääntymisprosessi - bet din, mikve ja bat/bar mitsva, kuten aikuisten kääntymisprosessissa.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    lasten pitää olla syntyneitä juutalaisesta äidistä, eivät aiemmin syntyneet lapset voi muuttua juutalaisiksi vain koska äiti kääntyi. Muistaakseni raskaudenkin on pitänyt alkaa kääntymisen jälkeen, tästä en ole aivan varma mitä halacha sanoo.

    eli vielä tarkennetaan.
    Lapset kääntyvät (eivät muutu) äidin kääntymisprosessissa automaattisesti mukana (muuten äidin kääntymistä ei hyväksytä), eli lapsille se tarkoittaa äidin kääntymistä, koko perheelle mikveä ja tarvittaessa ympärileikkausta.
    Trust me. Monet tuttavaperheeni ovat jo syntyneine lapsineen käyneet tämän homman läpi.

    Äänestä

  • Anina Miriam kirjoitti:

    uskonnollinen aikuisuus tulee automaattisesti, ei juhlan ja päätöksen perusteella. Mutta tietyllä tasolla bar/bat mitsva on samankaltainen aikuistumisriitti.

    Aikuistuminen myös rajaa käännynnäiskysymykset. Bat/ bar mitsva iässä lapsella on myös oikeus irrottautua seurakunnasta tahtoessaan - tätä tarkoitin valintamahdollisuudella. Lapsi kuitenkin säilyttää juutalaisen statuksen tästä huolimatta. Myöhemmin seurakuntaan liittyessään hänen on kuitenkin suoritettava bar/bat mitsva ja mikve ennen srk:n jäseneksi hyväksymistä. (or so I have heard...)

    Juutalaisen isän ja goy-äidin lapsi ei ole juutalainen, vaikka pääseekin Hgin jsrkn ylläpitämään kouluun ja päiväkotiin. Lapsi ei kuitenkaan ole srkn jäsen, ennen bar/bat mitsvaa, jossa hän kääntyy itsenäisenä henkilönä. Koulussa virallinen kääntyminen on olennainen osa kasvatusprosessia. Tällöin juutalaisuus "vahvistetaan" kuten ilmaisit, eli tehdään kääntymisprosessi - bet din, mikve ja bat/bar mitsva, kuten aikuisten kääntymisprosessissa.

    siitä mistä lähdettiin mutta"Myöhemmin seurakuntaan liittyessään hänen on kuitenkin suoritettava bar/bat mitsva ja mikve ennen srk:n jäseneksi hyväksymistä. (or so I have heard...)" kenenkään ei ole pakko suorittaa mitään bat- barmitsva-seremonioita, aikuistuminen on automaattista ilman lahjoja, juhlia ja puheitakin. Jos on kyse ei-juutalaisesta lapsesta/aikuisesta ei hän koskaan pääse seurakunnan jäseneksi ilman mikvaa ja ympärileikkausta ts kääntymistä mutta eivät kääntyjälle bar-tai batmitsvaseremoniat ole pakollisia kuten eivät kellekään muullekaan.Jos kääntyjä on aikuinen miksi ylipäänsä moinen seremonia?
    Ei-juutalaisen äidin ja juutalaisen isän lapsi ei tietenkään ole juutalainen, mutta vertasinkin tilannette kääntyneen äidin mahdollisesti mikvattuun pieneen lapseen, lapsi kääntyy mutta se on vahvistettava kun hänellä on oma tahto ja se hänellä on uskonnollisen täysi-ikäisyyden saavutettuaan.
    Onko jotain jossa olet erimieltä kanssani, tämä on mennyt turhaksi inttämiseksi.

    Äänestä

  • Anina Miriam kirjoitti:

    eli vielä tarkennetaan.
    Lapset kääntyvät (eivät muutu) äidin kääntymisprosessissa automaattisesti mukana (muuten äidin kääntymistä ei hyväksytä), eli lapsille se tarkoittaa äidin kääntymistä, koko perheelle mikveä ja tarvittaessa ympärileikkausta.
    Trust me. Monet tuttavaperheeni ovat jo syntyneine lapsineen käyneet tämän homman läpi.

    automaattisesti juutalaisiksi sillä että heidän äitinsä kääntyy. Montako kertaa tämä pitää sanoa? Lapset mikvataan ja ympärileikataan kuten kuka tahansa kääntyvä.
    Se millä ehdoin pienen lapsen äiti voi kääntyä ilman että lapsi kääntyy myös on sitten jo eri asia.Jos molemmat vanhemmat kääntyvät ja heillä on pieniä lapsia silloin tietysti kääntyy koko perhe.

    Äänestä

  • Anina Miriam kirjoitti:

    Lapsi ON virallisesti juutalainen äidin käännyttyä, ympärileikkauksen ja mikven (=rituaalinen kylpy) jälkeen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi seurakunnan jäsenen asemaa, jota ei-juutalainen ei voi saada. Lapsi itse vahvistaa valintansa 12/13 vuotiaana, ihan kuten luterilaisessa kirkossa rippi-iässä. Silloinhan voi luterilaiseksi kastettu lapsi päättää ettei tahdo ripille. Aivan sama asia.

    Uskonnollinen opetus on tärkeää tietenkin uskonnollisen identiteetin saavuttamiseksi. Lapsen lähestyessä uskonnollisen täysi-ikäisyyden rajaa aloitetaan bat/bar mitsva kerhossa ja rabin johdolla opiskelu, joka tavallaan vastaa luterilaisuudessa rippikoulun ideaa, eli kerrotaan ja opetetaan aikuistumisen kynnyksellä olevalle kaikki uskontoon liittyvä.

    uskontoa lapsille vasta vähän ennen tuota täysi-ikäisyyttä, ymmärsinkö oikein? Siis jos äiti kääntyy juutalaisuuteen ja lapsi on esimerkiksi 8-vuotias, hänelle ei opeteta uudesta uskonnostaan tietoja kuin vasta muutaman vuoden päästä, onko näin? Ajattelin vaan, kun kristinuskossahan lapsille opetetaan uskonasioita jo pieninä ja koulussakin opetetaan alusta lähtien.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    tai muuhun naislinjan jälkeläisiin ei vaikuta esiäidin kääntyminen kristinuskoon tai muuhun uskontoon. Jos tällaisen naisen jälkeläiset haluavat liittyä jälleen juutalaisuuteen ei heidän tarvitse kääntyä.
    Isoäiti on kääntynyt -onko ollut kyse pojan lasten perheestä jolloin ei muutenkaan olla juutalaisia vaan pitää kääntyä?

    Kääntyminen - taas kerran

    Mitä veri tähän kuuluu?
    Kirjoittanut: rasismia vastaan 28.1.2007 klo 13.46

    tässä on kyse juutalaisesta joka on vaihtanut uskontoa- millä perusteella hän enää olisi juutalainen? Kääntynyt kuuluu kääntymisen jälkeen siihen uskontoon mihin on kääntynyt -en ymmärrä mikä tässä on epäselvää. Harviaisen kirja ei liioin puhu "huonosta juutalaisesta" vaan sanoo että juutalaisuudesta poiskääntynyttä ei enää pidetä juutalaisena.

    kääntyneen äidin
    Kirjoittanut: rasismia vastaan 2.2.2007 klo 14.07

    jälkeläiset ovat juutalaisia hekin. Se miten kukin itsensä kokee on asia erikseen.

    Näettekö näiden välillä mitään ristiriitaa? Hyppäsivät silmille, kun tämä keskustelu sai palaamaan aiempaan samantapaista aihetta käsitelleeseen.

    Äänestä

  • kirjoituksia 28.1. ja 2.2.07 kirjoitti:

    Minäkin kun olen kuullut samaa ristiriitaista tietoa, niin tulin tänne kysymään.

    Mutta eihän täälläkään näytetä tietävän.

    Äänestä

  • kirjoituksia 28.1. ja 2.2.07 kirjoitti:

    Kääntyminen - taas kerran

    Mitä veri tähän kuuluu?
    Kirjoittanut: rasismia vastaan 28.1.2007 klo 13.46

    tässä on kyse juutalaisesta joka on vaihtanut uskontoa- millä perusteella hän enää olisi juutalainen? Kääntynyt kuuluu kääntymisen jälkeen siihen uskontoon mihin on kääntynyt -en ymmärrä mikä tässä on epäselvää. Harviaisen kirja ei liioin puhu "huonosta juutalaisesta" vaan sanoo että juutalaisuudesta poiskääntynyttä ei enää pidetä juutalaisena.

    kääntyneen äidin
    Kirjoittanut: rasismia vastaan 2.2.2007 klo 14.07

    jälkeläiset ovat juutalaisia hekin. Se miten kukin itsensä kokee on asia erikseen.

    Näettekö näiden välillä mitään ristiriitaa? Hyppäsivät silmille, kun tämä keskustelu sai palaamaan aiempaan samantapaista aihetta käsitelleeseen.

    ei katkea kun se kerran on alkanut. Kristinuskoon kääntynyt juutalaisnainen on kääntymisen jälkeen kristitty, islamiin kääntynyt muslimi jne mutta ei hän lakkaa olemasta osa sitä sukupolvien välistä ketjua joka joskus on alkanut jostain juutalaisesta naisesta. Tähän ketjuun kuuluvat voivat aina palata, nekin jotka ovat itse kääntyneet pois tai ne joista on tullut muun uskoisia ilman että ovat siihen itse voineet vaikuttaa.

    Äänestä

  • Minni-Matleena kirjoitti:

    uskontoa lapsille vasta vähän ennen tuota täysi-ikäisyyttä, ymmärsinkö oikein? Siis jos äiti kääntyy juutalaisuuteen ja lapsi on esimerkiksi 8-vuotias, hänelle ei opeteta uudesta uskonnostaan tietoja kuin vasta muutaman vuoden päästä, onko näin? Ajattelin vaan, kun kristinuskossahan lapsille opetetaan uskonasioita jo pieninä ja koulussakin opetetaan alusta lähtien.

    Miksi et vastaa mitään? :(

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

agent_x kirjoitti:

Jos juutalainen nainen luopuu juutalaisuudestaan ja kääntyy toiseen uskoon kuten esimerkiksi kristinuskoon tai islamiin: säilyykö juutalainen perimä lapsissa? Pitävätkö rabit lapsia juutalaisina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu