USA on käyttäytynyt harvinaisen likaisesti ensin narraamalla Saddamia hävittämään kaikki aseensa ja sitten kuitenkin hyökkäämällä Irakiin.
Lääke ja elintarvikeohjelmathan YK lopetti viime viikolla.
Niin että nyt ei edes öljyä vastaan siviiliväestö voi saada lääkkeitä ja elintarvikkeita.
En voi nukkua tänä yönä niinkuin ei moni muukaan.
Kuka sen tietää mitä missäkin pamahtaa ja minne asti kaikki räjähtelevät ydinvoimalat saastuttavat maailmaa pahimmanlaisen skenarion sattuessa.
Lääke ja elintarvikeohjelmathan YK lopetti viime viikolla.
Niin että nyt ei edes öljyä vastaan siviiliväestö voi saada lääkkeitä ja elintarvikkeita.
En voi nukkua tänä yönä niinkuin ei moni muukaan.
Kuka sen tietää mitä missäkin pamahtaa ja minne asti kaikki räjähtelevät ydinvoimalat saastuttavat maailmaa pahimmanlaisen skenarion sattuessa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
jenkithän ovat toimineet varsin viisaasti Sun Tzun oppien mukaan. Sodankäynnin tärkein elementti on petos.
Saddamin aseilla nyt ei olisi ollut suurtakaan merkitystä koska USA:n vahvuus on ilma-ase ja maajoukot etenevät vasta kun ilmiskuilla on aiheutettu viholliselle mahdollisimman suurta vahinkoa omien tappioiden minimoimiseksi.
Indokiinan sotaretken maasto oli erilainen kuin Irakin ja siellähän pikkuinen Vietnam pieksi tuon maailman suurimman sotilasmahdin 6-0 ja jenkit luikkivat karkuun häntä koipien välissä.
Tuon nöyryytyksen jälkeen USA on valinnut hyökkäyskohteensa siten että se on voinut elvistellä voitoillaan.
Siitähän loppujen lopuksi on kysymys, teatraalisesta militarismista.
Valitsemalla vastapuoleksi sotilaallisen kääpiövaltion, USA pyrkii ylläpitämään imagoaan voittamattomana maailmavaltiaana.
Irakin sota on kyllä sota mutta se on omalla tavallaan myös käsitettävissä yhtenä taisteluna paljon suuremmassa sodassa.
Irak on taistelu siinä mielessä että sen tarkoitus on toimia peloitteena meille sivustakatsojille, esimerkki siitä miten käy jos asetumme poikkiteloin USA:n taloudellisten etujen tielle.
USA on jo pitkän aikaa käynyt riippuvaisemmaksi ulkomaailmasta sen omien raaka-ainevarojen ehtyessä. Kauppataseen alijäämä ja valtion velka kasvavat joten jostain täytyy saada lisää rahaa ja tällä kerralla se otetaan Irakista.
Tulemme näkemään vielä monta tällaista sotaa jossa USA käy luonnonvaroiltaan rikkaan mutta sotilaallisesti heikon maan kimppuun.
Todelliset kilpailijat ja varteenotettavat vastustajat USA:lle ovat EU, Venäjä, Japani ja pian myös Kiina, näiden kimppuun jenkeillä ei ole asiaa kuten ei myöskään sellaisten pienten maiden joilla on varteenotettavaa sotilaallista kapasiteettia kuten esim. Pakistan ja P-Korea.
Strategisesti Bushin neokonservatiivinen jengi tekee virheen käydessään näitten kääpiöiden kimppuun koska nyt Venäjä ehtii vahvistua, eikä USA:lla ole pian enää mahdollisuutta päästä hajoittamaan ja "demokratisoimaan" sitä.
Jos EU ja tervehtynyt Venäjä liittoutuvat, ja varsinkin jos Japani tulee kolmanneksi, on tämän liiton voima n. 2,5 kertainen USA:a verrattuna.
Tämä merkitsisi sitä että USA:n taru maailmanvaltiaana olisi ohi ja se joutuisi lähtemään "taloudellisten etujensa" valvomisessa samalta viivalta kuin muutkin.
Niin ... viisaampi johto olisi keskittynyt ensin raunioittamaan Venäjän ja siten eristämään sen EU:sta, Kiinasta ja Japanista, siinä tapauksessa olisimme hyvinkin saattanet joutua "nyrkin ja hellan väliin" USA:n ja sen vasallivaltion Venäjän puristuksissa ja päätyä jenkkien rengeiksi aika suoraviivaisesti.
Näin on.
Oletko muuten lukenut tuon Sun Tsu:n kirjan?
OLiko sen titteli: Miten sota voitetaan?
Olen kopioinut sen joskus netistä sekä suomeksi että englanniksi.
Nimi oli muistaakseni; The Art Of War eli Sodankäynnin Taito.
Jos EU ja Venäjä liittoutuvat? No sitä emme näe tässä elämässä. Vastahan siitä on Euroopassa irti päästy (ja onneksi). Venäjän toimet Tshetseniassa ovat halpamaisia, Kiina ahdistelee Taiwania ja Japani on toki liittynyt USA:n johtamaan 35:n maan koalitioon, jotka seisovat tämän sodan takana.
Bush toimii Tsun mukaan ja Sharon siirtokunta-ideoineen toimii tuon vanhan kirjan mukaan, jonka nimi oli Ruhtinas.
Olen nyt väsyneenä unohtanut kuka italialainen sen kirjoitti?
1400-1500 luvun vaihteessa elänyt ajattelija jonka kirjat kirkastavat kummasti kansainväliseen politiikkaan liittyviä näennäisiä ristiriitaisuuksia.
Me "normaalit" kansalaiset kannamme ajattelussamme henkilökohtaisten moraalikäsitystemme taakkaa joka vääristää politiikasta saamamme kuvan, poliitikoilla ei tällaista vääristymää ole.
Macchiavelli ja Sun Tzu tuovat tuoretta näkökulmaa sionismin historiaan ja nykypäivään mutta selvittävät myös esim. 911 tapahtumien taustoja sekä "sotaa terrorismia vastaan".
Onkohan Bush lukenut Machiavellia?
Löytyy jokaisen pienenpuoleisen lähiön kunnallisesta kirjastosta.
jonka mukaan Bush osaisi lukea, en tiedä pitääkö paikkansa vai onko "urban legend".
Jos hän todella osaa lukea, epäilen vahvasti hänen kiinnostuksensa suuntautuvan hieman erilaisiin aiheisiin.
Ei hänen toki tarvitsekaan eurooppalaisia klassikkoja lukea; niiden viestin hän on saanut jo synnyinlahjana.
hänhän polveutuu todellakin vanhasta, arvokkaasta englantilaisesta suvusta.
Ennenhän imperiumien hienojen sukujen tumpelohaarat lähtivät merten taakse.
Ei Irakia pakotettu hävittämään kaikkia aseita, vaan pelkästään ne, joita YK oli vaatinut sitä hävittämään jo aikoja sitten.
Ja vaikka olisivatkin vaatineet kaikkien aseiden riisuntaa, sehän pelkästään lyhentäisi sotaa ja vähentäisi USA:n ja Englannin tarvitsemaa voimankäyttöä ja siten myös sodan uhreja puolin ja toisin (vai luuletko tosissasi, että Irakilla voisi olla mahdollisuus voittoon?).
Tietyltä kannalta katsottuna Irakin valtio on pelkkää tarpeetonta kuonaa maailman toiseksi suurimpien öljyvarantojen päällä.
Tietyltä kannalta kaikki verukkeet hyökkäämiseksi mainitun suvereenin valtion kimppuun ovat lahja ihmiskunnalle ja osoitus kristittyjen Jumalan johdatuksesta oikeisiin päätöksiin.
toiselta kannalta katsottuna Saddam on rehti ja luotettava mies, todellinen kansansa ystävä ja Kuwait sekä Iran olisivat onnellisia Saddamin laupeiden käsien suojissa?
Niin, oletko sinäkin sitä mieltä, että jollei ole Bushin puolella, on Saddamin puolella?
Katselen tätä asiaa sellaisesta näkökulmasta, jossa tämä Amerikan sota on laiton ja YK:n turvallisuusneuvoston pannaanjulistama.
USA on hyökkäävä osapuoli, syynä on suurelta osalta öljy ja USA:lle vihamielinen Saddam.
Saddamilta hävitetään ensin aseet ja sitten vasta tämä Bush-man uskaltaa hyökkäämään Irakiin.
Helppoahan se on hyökätä kun ensin riisuu vihollisen aseista.Raukkamaista.
Käyttää ystäviään hyväkseen ja pompottaa YK:ta.
Jos sotimiseen tarvitaan YK:n lupa, silloinhan maailmassa ei olisi sotia ollut lainkaan viimeiseen 50 vuoteen.
Jos rikoksen tekemiseen tarvitaan lupa, silloin ei ole rikoksia... Siinäpä on viisautta kerrakseen.
Hyökkäyssotaan tarvitaan YK:n lupa, puolustamiseen ei. Eli voidaan lukea lakia vaikka niin, että tällä hetkellä Saddamilla on lupa tappaa, Bushilla ei.