Kaksi kovaa,
Ari on kyllä se ykkössuosikki, mutta Anna on ehdottomasti se toinen.
Aivan sama, kumpi voittaa.
Antti Tuiskukin, joka oli aikoinaan suosikkini Idolsissa tuli kolmanneksi, mutta on porukan suositun.
Joten aivan sama Ari ja Anna molemmat hyviä ja molemmat taatusti menestyvät musiikin parissa, vaikka jäävät kakkoseksi, tai kolmoseksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Annan fanittajana totean myös että Ari ja Anna tod.näk. jakavat kärkisijat - myös kansainvälisten vedonlyöntitoimistojen mukaan he ovat suurimmat suosikit, Arin ollessa suurin voittajasuosikki pienimmällä kertoimella. Kristian kolmas. Itselle on myös tuo lopullinen järjestys sitten lopulta aivan yhdentekevä, riittää kunhan nuo kaksi sankaria nyt olisi molemmat loppuun asti mukana.
Idols- formaattia ajatellen Anna saattaa olla kuitenkin helpommin muovattavissa markkinamiesten (BMG) mieleen, mutta molemmat tullee löytämään vielä musiikin saralta sen oman 'lokeronsa'. Onhan heissä kieltämättä paljon myös eroavaisuuksia..