kielet merkkinä kiistellään, eikä yksimielisyyttä löydy, koska kiistelijät ovat kirjaimessa kiini, eli etsivät Raamatusta muotoa, miten minkäkin tulee tapahtua.
Pyhä Henki Jeesuksen Henki toimii Jumalallisella tavalla ja tuulee siellä missä tahtoo, ei kirjaimen mukaan vaan elävästi.
Pyhä Henki voi täyttää ihmisen ilman näkyviä lahjoja, sillä kaikki eivät puhu kielillä, mutta jokaisen tulee tavoitella näitä lahjoja.
1Kor.12
28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
29 Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
31 Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.
Keskuudessamme on heikkoja, joiden uskoa vahvojen on vahvistettava.
Jeesus tekee kaikista rohkeita ja rakastavia ja Pyhä Henki takaa sen, että me muutumme Kristuksen kaltaisuuteen, mutta se ei aina tapahdu hetkessä, vaan sen mukaan, kun uskovainen uskaltautuu uskomaan ja taivuttamaan tahtonsa Jumalan tahtoon.
1. Tess. 5:14
Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.
Uskovainen muuttuu uskosta, ei omista pyrkimyksistä ja teoista.
Usein otan itseni esille antaakseni lähimmäisilleni ymmärryksen Jumalan teistä ja nytkin tahdon kertoa, että koska olen saanut luterilaisen alkuopetuksen, jotka kesti viisivuotta, niin en ymmärtänyt koko sen opetuksen aikana juuri mitään Pyhän Hengen äärettömän tärkeästä tehtävästä Jeesukse armon yhteydessä, enkä osannut Häntä pyytää sydeämeeni asumaan.
Eikä minun tarvinutkaan osata, sillä Jeesus teki aivan ilman mitään minun osuuttani ihmeen, Hän täytti minut Pyhällä Hengellään ja tulella kaiken sen opetuksen keskellä, missä Pyhää Henkeä ei tunnistettu Jumalaksi.
Hän johdatti minut ulos luterilaisesta yhteydestä, ei sen takia, että eikö Hän rakastaisi luterilaisia, vaan sen takia, että luterilaiset eivät rakastaneet Häntä täydellisenä. He rakastivat kyllä Jumalaa, Isää ja Poikaa, mutta jättivät Pyhän Hengen sivurooliin ja näin eivät tunnustaneet Jumalan VOIMAA ja eivät tunteneet elävää Jumalaa.
Monet näistä luterilaisista ystävistä ovat tänään sen voiman tuttuja ja sanovat, että usko, joka oli luterilaisuudesta heihin tullut ja tämän päivän usko, jonka Jeesus lahjoitti, poikkeea täysin toisistaan, sillä Jeesus antaa VOIMAN USKOA, eikä heidän enää tarvitse omasta voimasta koettaa uskoa.
Hoivatkaamme heikkoja, jotta heistä vahvoja tulisi ja opettakaamme heidät pitämään Jeesuksen uskon ja Jumalan käskyt.
Ilm. 12:17
Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Lohikäärme vainoaa vain meitä, jotka uskomme Jeesukseen ja pidämme Jumalan käskyt. Muut saavat rauhassa uskoa miten tahtovat, mutta rukoilkaamme, että vainoista huolimatta Jeesuksen kansa pysyy yhtenäisenä ja keskinäinen rakkaus kasvaa.

Vastaukset 18
Vanhimmat
niin vakavasti, että lääkärit olivat kykenemättömiä auttamaan minua. Viimeisillä voimillani menin tutun luterilaisen papin luokse ja pyysin häntä rukoilemaan puolestani ja sanoin hänelle, että Jumala voi minut vielä parantaa.
Tämä pappi saneli ylhäältä kovin sanoin minulle, että Jumala ei toimi enää samoin, kuin toimi alkuseurakunnan aikana, hän ei paranna ketään enää.
Arvaatte kyllä, että hänen tekonsa sairasta ja loppuun uupunutta ihmistä kohtaan oli kauhea. Hän pyrki sammuttamaan viimeisenkin toivon, mutta ei onnistunut siinä, sillä Jeesus oli pysyvän toivon sydämeeni laittanut ja sitä ei mikään sammuttanut.
Kului aikaa, määrättyyn aikaan asti ja paranin aivan yhtäkkiä ja täysin käsittämättömästi ihmisistä katsone. Enkä parantunut missään parannuskokouksessa tai toisten uskovaisten läsnäollessa, vaan aivan kahdenkeskisessä ja tavallisessa olossani Jeesuksen kanssa.
Tämä paranemiseni tuotti suuren hedelmän, sillä moni tuli heti sen jälkeen Jumalan kunnioitukseen ja uskoon.
Tämä pappi, joka tovoni yritti sammuttaa, ei tahtonut puhua mitään ihmeellisestä paranemisestani, eikä juuri olla tekemisessä sen jälkeen kanssani. Hän on ajautunut elämässään suuriin vaikeuksiin ja pyydän aivan jokaista uskovaista rukoilemaan hänen puolestaan. Jumala on laskenut erityisen rakkauden minuun, tätä pappia kohtaan. Uskon, että tämä pappi vielä todistaa Jumalan suurista ihmeistä.
Tästä tapauksesta on kulunu kauan ja minä olen saanut olla vapaa ja onnellinen, mutta tämä pappi on kaiken aikaa elänyt suurissa vaikeuksissa. Jospa Jeesus hänet piankin vapauttaa, siihen saamme toivomme asettaa.
valehtelet. ei yksikään pappi, luterilainen eikä muukaan, kenenkään toivoa yritä tappaa...
"Hän pyrki sammuttamaan viimeisenkin toivon, mutta ei onnistunut siinä, sillä Jeesus oli pysyvän toivon sydämeeni laittanut ja sitä ei mikään sammuttanut. "
Todennäköisesti pappi yritti selittää, että ihmeparantumisiin ei kannata liikaa luottaa. Pappi yritti olla herättämättä TURHAA toivoa.
Liioittelu on synti ja valehteleminen ja liioittelu on läheistä sukua toisilleen.
todistaa puolisoni, joka oli mukana tilaisuudessa ja joka suri paljon papin asennetta ja sitä, että pappi riisti häneltäkin toivon, saada rakas puoliso takaisin luokseen.
Ihminen, jossa asuu ihmisen henki kykenee paljoon pahaan, mutta ihminen, jossa asuu Jumalan Henki, välttää kaikessa pahaa. Hän rakentaa Jeesuksen ruumista, eikä koskaan keneltäkään toivoa riistä.
Siitäpä saat sinäkin tarkkailla omia hedelmiäsi, siis onko sinulla rakkaus Jumalaan, joka kaikessa voittaa ja tahdotko rakastaa itseäsi ja lähimmäisiäsi. Valehteleminen on kauhistus Jeesuksen omille ja siksi me emme valehtele.
Pappi ei ole kauaa virassaan, jos käyttäytyy kuvaamallasi tavalla.
Joko valehtelet, liioittelet tai värität. Luultavasti kaikkea noita.
Sinun kannattaisi katsoa peiliin pitkään ja hartaasti. Väärän todistuksen antaminen ja väärän tiedon levittäminen on törkeää. Uskokaan ei oikeuta sitä.
epäluuloinen ja näin heijastat sitä, että itse et ole luotettava ja tarpeen tullen valehteletkin. Tiesitkö sen, että siitä mistä toista tuomitset, syytät ja soimaat, olet itse vastaava ja se johtuu siitä, että ihminen on tunnistavinaan toisissa itsessä vallitsevia tunteita ja heikkouksia ja syntejä.
Minä en todella valehtele, eikä minulle ole siihen minkäänlaista tarvetta, en myös väritä, enkä liioittele.
"Lohikäärme vainoaa vain meitä, jotka uskomme Jeesukseen ja pidämme Jumalan käskyt."
Voisitko kuvailla ilman Raamatun lauseita, millainen tuo lohikäärme käytännössä on?
niin, kuin sinä nyt. Sinustahan on kamalan hauskaa pyrkiä murtamaan sitä tietoa jota tuomme, eli vainota meitä uskovaisia. Ei mitään hättää, sillä Jeesus on voittaja ja toivo siitä elää, että Hän antaa sinulle uskonlahjan.
Olen kuitenkin hännätön enkä syökse tulta.
tulta usein syökset, mutta se tuli sammuu todelliseen tuleen, eli Häneen, jota sinä vastustat.
muuta kuin siihen, että aina kun täyttyy Pyhällä Hengellä, on siitä ulkoisena näkyvänä merkkinä kielilläpuhuminen, se on Raamatun totuus Pyhästä Hengestä, eikä ainuttakaan Hengen antama armolahjaa voi saada, ennenkuin on täyttynyt Pyhällä Hengellä, Henki on sama, mutta se pitää saada, ennenkuin voi saada Pyhän Hengen armolahjoja, ja juuri siksi, että Hän,Pyhä Henki jakaa nämä lahjat oman tahtonsa mukaan, ottaen Jeesuksen omasta ja antaa kenelle tahtoo, ja juuri Pyhällä Hengellä täyttymisen yhteydessä tai sen jälkeen, ja kielillä puhuminen jää lahjaksi, tai sitten ei, saa puhua vain sen hetken, kun täyttyy Hengellä! Mutta AINA puhutaan kielillä PH-kasteen saamisen yhteydessä!
Ja jos ei kielet ilmene, ei ole täytytty aidosti Pyhällä Hengellä! Jumalan sanan Raamatun mukaan !
olet RitariOlevainen, mutta et täydellinen, enkä minä ole täydellinen, mutta elämme täydellisen kanssa ja siksi me kuljemme täydellisyyttä kohden.
Moni arka on täyttynyt Pyhällä Hengellä, ilman että on suutansa uskaltanut avata. Saattaa mennä pitkä aika enne, kuin tämä arka vahvistuu uskossaan ja uskaltautuu käyttämään kielilläpuhumisen lahjaa. Eli oikein sinä optetat, mutta huomaa, että arat hämmentyvät ja ahdistuvat, kun he eivät ole puhuneetkaan koskaan kielillä. Siksi on sanottava Paavalin sanoin, että eiväthän kaikki puhu kielillä.
Siunausta sinulle, sinä ole kasvanut hengellisesti kovasti ja iloitsen sinusta, vaikka erimielisyyksiäkin meillä saattaa olla, saamme uskoa Jeesukseen ja saamme toivoa, että keskinäinen rakkautemme saa kasvaa.
Uudesti syntymisen kautta, Pyhä Henki alkaa vaikuttamaan.
Jos ei ihminen synny vedestä ja hengestä, ei hänellä ole mahdollista päästä Jumalan valtakuntaan.
Pyän Hengen kasteessa, uudeistetaan Henkeä, ja Mitä enemmän Hengellisyys lisääntyy, sitä pinemmäksi, lihallisuus pienenee.
Vesi kaste ei yksin riitä, ainoastaan raamatun sanan ja Pyhän Hengen avulla kasvua tapahtuu.
Syntien tunnustaminen Jeesukselle on tähdellistä, jotta uudistusta tapahtuisi.
Raamatun sanan kautta, Pyhä Henki opettaa ja muistuttaa totuudesta.
aikaa sitten henkeeni sanat, että jos mies ei ole valmis jokahetkiseen parannukseen, ei hän voi uudesti syntyä.
Jeesus tahtoi ilmoittaa minulle sen miksi vain pieni joukko syntyy uudeksi. Se johtuu siitä, että ihmiset eivät ole valmiita elämään joka hetkisessä parannuksessa ja eivät tahdo olla kuuliaisia Jumalan Sanalle.
Julistakaamme siitä, vielä kun päivä on ja ihmisten on mahdollisuus tehdä parannus ja tahtoa elää Jeesuksen ruumiin jäsenenä.
Voiko kukaan suurempaa onnea saada, kuin elää Jeesuksen yhteydessä, joka hetkisessä parannuksessa, niin jo ajatustasolle ilmaantuvan synnin saa tunnustaa ja Jeesus vapauttaa siitä ja siksi saamme olla vapaita ja onnellisia. Siitä me saamme todistaa ja valitut tulevat uskomaan sen. He tulevat tietämään, että synnistä seuraa sairaudet ja vaikeudet, mutta parannuksesta seuraa vapaus.
He tulevat näkemään, että tunnustettu synti tulee pois pestyksi Jeesuksen verellä ja näin ei joudu synnin orjuuteen.
Kuka tahtoisi orja olla, kun vapaus on meille luvattu ja ansaittu.
Julistakaamme Jeesuksen työstä ei omastamme ja muistuttakaamme jokaiselle, että mikään, joka ahdistaa, pelottaa, saa ihmisen itse tekoja tekemään ei ole Jeesuksesta, vaan Jeesus antaa VOIMAN elää Jumalan tahdossa. Meillä tulee vain olla TAHTO, elää siinä tahdossa.
Saamme elää täydessä luottamuksessa, pelottomuudessa ja vapaudessa ja vain Jeesuksen tähden, emme itsemme tähden, sillä Jeesus on niin suuri, että syntisimmänkin kykenee synnistä vapauttamaan.
"Vesi kaste ei yksin riitä, ainoastaan raamatun sanan ja Pyhän Hengen avulla kasvua tapahtuu."?
mutta olet saanut väärät sanat. "joka hetkiseen parannukseen, ei hän voi uudestisyntä."
Lyhesti vaan sanon, tuohon ei ole Raamatussa perusteita on siis epäraamatulinen VÄÄRÄT tiedon sanat, että vedä pois tuo viestisi, jos saat ylläpidon sen tekemään, yleensä ne ottaa pois jos oman viestinsä haluaa poistaa!
Helluntaina kaikki paikalla olleet puhuivat kielillä. Tästä on vedetty johtopäätös että kaikki uskoon tulevat ja Pyhällä Hengellä täyttyvät puhuvat kielillä (tai eivät oikeasti ole tulleet uskoon tms)
Tämä on aika surullista ja mielivaltaista.
Raamatussa on kohtia joissa mm. Paavali kertoo etteivät kaikki puhu kielillä.
Kielillä puhuminen on hieno asia mutta ei se ole itse tarkoitus tai kriteeri.
osoitettiin verraton tie, rakkauden tie, jossa on armo ja armahtavaisuus mukana. Jos kirjaimeen jää kiini, niin se kuolettaa ja saa lakihenkisyyteen.
Rakkaus ja armo on oltava kaikessa mukana, jopa opetuksessa, jossa varoitetaan ihmistä paatumukselta, joka johtaa kadotukseen Jumalan läheisyydestä. On muistettava kertoa, että tänään voi vielä parannuksen tehdä.
Minun on jälleen keskityttävä työhöni, joka on Jeesuksen johdattama ja tuo hyvän elämän mahdollisuuden, eli siunatun leivän minulle ja perheelleni ja jonka kautta saan antaa apua osattomille, mutta sitä ennen muistutan, että ihminen ei voi itsessään mitään, hän ei voi itseään uudesti synnyttää, sen tekee usko Jeesukseen ja Hänen armonsa.
Mitä ihminen sitten voi tehdä. Hän voi TAHTOA uskoa ja rukoilla uskonlahjaa, kaiken muun tekee Jumala, antaa uskonlahjan ja synnyttää uudeksi ja antaa VOIMA tulla Jumalan lapseksi, eli kykeneväksi elämään rakkaudessa.