Ehdoton armovalinta kuuluu Raamatun keskeisimpiin oppeihin. Tämä Raamatun oppi vihastuttaa omavanhurskasta, mutta ihastuttaa armon kerjäläistä. Adventistien häpeäksi on todettava, että usein ateistit tuntevat tämän opin paremmin, kuin Kristuksen omat. Adventistien mielessä on syvälle juurtunut ennakkoluulo tätä oppia kohtaan. Adventistit vastaanottavat useammat muut opit, toiset varovasti, toiset ilomielin, mutta tämä näyttäisi kaikista halveksituimmalta ja hylätyimmältä. Kaikkein rakkaimpia adventisteille ovat omat Raamatun ulkopuoliset opit.
Kiitetty olkoon kuitenkin Jumala, joka on kirjoituttanut Raamattuunsa tämän ihmeellisen ja suloisen opin, joka avaa eteemme Hänen armonsa iankaikkisen olemuksen!
Kiitetty olkoon kuitenkin Jumala, joka on kirjoituttanut Raamattuunsa tämän ihmeellisen ja suloisen opin, joka avaa eteemme Hänen armonsa iankaikkisen olemuksen!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja ellet tarkoituksellisesti valehtele, niin sitten esität tuollaista siitä väärästä opista käsin, että kun Jeesus on kerran ristillä kaikki syntimme sovittanut, niin voimme hylätä Jumalan lain ja tehdä pahaa niin paljon kuin sielu sietää.
Minä sanon sinulle. Tuo ei ole mitään raamatullista oppia armosta vaan pelkkää Saatanan valheoppia. Sellaista ei ole Raamattuun kirjoitettu.
Tuollaisia on myös kovin petollista esittää tuomatta esiin yhtään raamatunkohtaa.
Me adventistit edustamme sitä täysin raamatullista opetusta Jumalan armosta, jota Paavalikin edusti Room. 6:14, 15 mukaan, jossa hän sanoo näin: "Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!"
Ja mitä on synti muutakuin Jumalan lain rikkomista, ks. Room. 3:20 "sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto."
Lain teoista ei siis tulla vanhurskaaksi vaan lain tehtävä on tuoda sydämeen synnin tunto, kun ihminen on rikkonut Jumalan lakia.
Vaikka siis Jeesus on sovittanut syntimme ristillä, niin silti Jumalan tahto on meihin uskoviin nähden, että hänen lakinsa varjelee meitä eksymästä pois Kristus-tieltä ja uskosta.
Tätä kutsutaan uskovan pyhityselämäksi, jossa saamme kasvaa Kristuksessa, vaikka tämä kasvu ei koskaan tule valmiiksi tässä ajassa.
Tässä kaikessa ei ole mitään omavanhurskasta, koska Jeesus asuu meissä ja vaikuttaa kaiken tahtomisen ja tekemisen, ks. Fil. 2:13.
Valintani on siis jatkaa Jumalan armon alla sillä raamatullisella pohjalla, jolla olen kulkenut koko uskossaoloaikani, noin 30 vuotta ja tavallaan koko ikäni. Sillä tiellä Jumalan laki on voimassa loppuun asti synnin tunnon antajana, joka puolestaan nostaa meille päivittäin tarpeen mennä hengellisesti Kristuksen ristin juurelle synteinemme, saamaan puhdistuksen synneistämme.
Jumalan lain hylkäämisen tie johtaa Jumalan armon hämärtymiseen ja uskon kuolemaan sekä kadotukseen hyvin helposti, sillä Saatana on sen tien erittäin älykäs opastaja.
Hyvän tekemisen velvollisuus on ihmiselle ehdoton. Ihminen tietää myös, että lain noudattaminen on hyvä asia ja toisten suhteessa häneen itseensä, hän vaatiikin sitä. Mutta jos häneltä itseltään ruvetaan vaatimaan lain noudattamista suhteessa toisiin ihmisiin, hän kokee, että hänen vapauttaan rajoitetaan ja hän loukkaantuu.
Ihminen myös kuvittelee, että hän pystyy tekemään hyvää, jos hän vain oikein haluaa. Hän pystyy, koska hänen täytyy tehdä hyvää. "Sinun tulee tehdä hyvää, sillä sinä pystyt siihen" ja "sinä voit tehdä hyvää, sillä sinun täytyy" on monien varma vakaumus. Jollei ihminen pysty täyttämään lakia, niin laki on mieletön eikä Jumala voi antaa ihmiselle sellaista lakia. Ihminen pystyy täyttämään Jumalan lain, jos vain todella tahtoo. Kohtaamme tämän ajatuksen nimenomaan adventismissa, mutta myös monet kristityt väittävät näin.
Raamattukin opettaa, että ihmisen on pidettävä laki, mutta samalla se kuitenkin vakuuttaa, ettei ihminen pysty siihen, sillä ihminen on paha. Ihminen ei halua noudattaa Jumalan tahtoa, vaan haluaa olla itse oma herransa ja myös toisten ihmisten herra. Ihmistä hallitsee itserakkaus, ei lain vaatima rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen.
Ei riitä, että korostamme Raamattua ja sanomme yksin Raamattu. Ehdottomasti meidän on samaan aikaan korostettava, että Raamattu ilmoittaa nimenomaan totuuden ihmisen pelastumisesta. Ja se on siinä, että Jumala aina ja kaikkialla kaikille antaa synnit anteeksi ja vanhurskauttaa yksin armosta Kristuksen tähden uskon kautta. Usein käytetään tästä pelastustotuudesta ilmaisua yksin Kristus, yksin armo ja yksin usko. Siinä on Raamatun varsinainen sanoma - sen evankeliumi eikä missään muussa. Juuri tässä evankeliumissa Jumala avaa sydämensä. Vasta evankeliumin löytäminen avaa meille oven Raamattuun ja Raamattu johtaa meidät autuuden tuntemiseen siksi, että se sisältää evankeliumin. Ilman tätä evankeliumia Raamattu olisi joko arvoituksellinen ja katkelmallinen ja sekavasta uskonnonhistoriasta kertova dokumentti tai ilmoitus Jumalan käsittämättömästä vihasta.
Kristuksen seurakunta ei elä moraalista eikä Jumalan käskyjen tuntemisesta ja noudattamisesta. Se ei elä korkeista jumaluuden kokemisista eikä Jumalan salaisuuksien tuntemisesta. Se ei elä ihmeistä, voimateoista eikä armolahjoista. Se elää yksin syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen sovituskuolemassa. Juuri siinä on myös seurakunnan sanoma maailmalle. Tuo julistus antaa iankaikkisen elämän ja autuuden jokaiselle, joka kuulee, ottaa vastaan ja säilyttää sen elämänsä loppuun asti.
oli tyypillistä forenssisen vanhurskautuksen julistusta, jota Raamattu EI opeta. Onhan kirjoitettu "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat." Hepr. 10:26-27.
En minäkään näe sellaista oikeaksi, että alettaisiin vaatia meiltä lain noudattamista.
Heprealaiskirjeen 8:8-10 esittääkin siksi juuri tuon näkökohdan, että Jumala on UL:ssa kirjoittanut uskovan sydämeen lakinsa eli ymmärrän sen niin, että uskoontultuamme meillä on pelastuksen kiitollisuudesta halu pyrkiä elämään Jumalan tahdon eli hänen lakinsa ja myös lähetyskäskynsä mukaan.
Ei meiltä siis voi sitä vaatia - näistä raamatullisista asioista meitä voi vain informoida ja Jeesus Kristus, joka meissä asuu Henkensä kautta vaikuttaa sitten meissä tahtomisen ja tekemisen niin pitkälle kuin annamme hänen vaikuttaa.
Kun sitten ajattelemme Jumalan lain noudattamista sillä syvyydellä, jonka Jeesus paljastaa vuorisaarnassaan, vrt. Matt. 5:28, että emme saa ajatuksissammekaan tehdä syntiä, niin minun täytyy sanoa sinulle pitkään Adventtikirkossa olleena, että sillä tasolla ei kyllä opeteta, että ihminen tässä synninturmeluksen tilassaan pystyisi lankeamatta pitämään Jumalan lain.
Ja voiko tuota pyhää lakia täydellisesti pitää, ellei pidä sitä ajatustasoa myöten. Ei voi.
Kyllä se Jumalan lain täydellinen pitäminen on adventismissakin sitä, että vain armon ja anteeksiantamuksen avulla Kristuksen ristinuhrin ansioissa se pitäminen ainoastaan voi onnistua.
Voi olla, että Whiten teksteissä löytyy tästä esittämästä näkemyksestäni poikkeavan tuntuisia kohtia, mutta kun laajemmin luemme hänen kirjojaan, niin kyllä sieltä kuitenkin tulee tämä sama näkemys, että vain Kristuksen veren ansioissa meidät luetaan synnittömiksi Kristuksessa, vaikka edelleen itsessämme olemmekin syntisiä.
Kyseinen kirjoittaja vain usein näyttää kärjistävän liikaa sanottavaansa paikka paikoin.
On kuitenkin huomattava se, ja korostan sitä, että uskomme perustuu yksin Raamatun Sanaan, vaikka toisin väittävät varsinkin ne, jotka pyrkivät tuomitsemaan uskomme.
Ja juuri siksi, että emme pysty täydellisesti Jumalan lakia pitämään, meidän tuleekin päivittäin mennä Jumalan armoistuimen eteen saamaan puhdistus syntiin lankeemisistamme - ainakin ajatustasolla - kovin monesti sanojenkin tasolla - ehkä joskus tekojenkin.
Tuo Hepr. 10:26, 27 edustaa sitä vastaavaa uskosta luopumusta kuin myös Pyhän Hengen pilkkaaminen.
Siinä vaiheessa ihminen ei enää kuuntele Jumalan ääntä sydämessää vaan on lähtenyt kapinaan häntä vastaan.
Se, että lankeamme jopa päivittäin syntiin (ainakin ajatustasolla - ja sekin riittää synniksi), niin sitä tuo kohta ei tarkoita.
Ja mikäli tarkoittaisi, niin kukaan ei pelastuisi. Se on täysin varma johtopäätös.
Meillä on siis vain yksi pelastuksen toivo - yksin Kristus ja hänen veriuhrinsa sekä Jumalan armo hänen kauttaan.