Suuren huudon kaikuessa
Room. 13:11
Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme.
Loppu on lähellä. Se hiipii yhä lähemmäksi salaa ja huomaamatta; äänettömästi kuin varas yöllä. Auttakoon Herra, ettemme nukkuisi niin kuin muut, vaan valvoisimme ja olisimme raittiit. Totuus saa pian kunniakkaan voiton, ja kaikki jotka nyt päättävät toimia yhdessä Herran kanssa, saavat nauttia tästä voitosta. Aikaa on vähän; pian koittaa yö, jolloin kukaan ei voi tehdä työtä.
Koittaa aika, jolloin ihmisiä kääntyy yhtä paljon kuin ensimmäisenä helluntaina, kun opetuslapset olivat saaneet pyhän Hengen.
Monet ovat jättäneet vastaamatta evankeliumin kutsuun. Heitä on koeteltu ja kutsuttu, mutta vaikeuksien vuoret ovat kasaantuneet heidän eteensä ja estäneet heitä pääsemästä eteenpäin. Uskolla, sinnikkyydellä ja rohkeudella he pian voittavat nämä esteet ja astuvat ihanaan valoon.
Suoralle ja kaidalle tielle on lähes huomaamatta kohonnut muureja ja polulle kerääntynyt kompastuskiviä. Kaikki nämä poistetaan. Aidat, joita väärät paimenet ovat pystyttäneet laumansa ympärille, katoavat, ja tuhannet astuvat valoon ja ryhtyvät levittämään sitä. Taivaan joukot yhtyvät ihmisiin. Tästä rohkaistuneena seurakunta nousee ja alkaa loistaa. Se panee likoon koko pyhän voimansa ja saattaa Jumalan suunnitelman täyttymykseen. Kadonneet helmet löydetään.
Suuren huudon kaikuessa seurakunta korotetun Herransa avulla levittää pelastuksen valoa niin voimakkaasti, että se säteilee jokaiseen kaupunkiin ja kylään. Tieto pelastuksesta täyttää maan. Jumalan uudistava Henki on niin täyttänyt hänen sanomaansa julistavan kansan, että nykyisen totuuden valo säteilee heistä kaikkialle.
EGW

Vastaukset 2
Vanhimmat
EGW: "Jumala katsoi hyväksi vapauttaa kansansa yösydännä. Jumalattomien herjatessa heidän ympärillään aurinko tuli yht'äkkiä näkyville paistaen voimassaan, ja kuu seisoi alallaan." (Spiritual Gifts, vol. 1, p. 285; Hengellisiä kokemuksia, s. 316).
RAAMATTU: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä" (Mat. 25:13).
RAAMATTU: "Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut" (Apt. 1:7).
Valvokaa ja muistakaa öljy!
Kaikki täytyy ensin tapahtua, kirjoitukset täyttyä. Ei raamattu tyhjiin raukea.
Päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, mutta kun kaikki ennustukset ovat täyttyneet, niin silloin on loppukin lähellä.
Mitkä ennustukset ovat vielä täyttymättä? Niitä vielä löytyy.