porukkaa, raamattun sana ei näytä painavan mitään.
He vääntävät "totuuden" vaikka mistä muista lähteistä mutta ei raamatusta.
He vääntävät "totuuden" vaikka mistä muista lähteistä mutta ei raamatusta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Huvitat minua. :)
laittoivat kasaan ;)
Perustele väitteesi. Kiitos!
pohjaa opetuksensa Raamattuun sekä traditioon. Meillä on vuosisatojen aikana ollut viisaita miehiä (sekä naisia, joskin ehkä vähemmän esille päässeitä), jotka ovat meille jo valmiiksi pohtineet asioita. He ovat olleet ajallisesti lähempänä alkukirkon/Jeesuksen aikaa, joten heidän ajatuksensa eivät ole olleet nykymaailman vääristämiä siinä määrässä kuin esim. meidän ajatuksemme.
Miksi meidän pitäisi uudelleen miettiä kaikki alusta?? Minusta on ainakin hieno lukea isien kirjoituksia Jeesuksen opetuksista etc ja oivaltaa niistä asioita. Ei Raamattu avaudu heti ja helposti. Mutta lukemalla isien opetuksia sieltä alkaa avautua uusia asioita.
Itse en kyllä tulisi "toisen porukan" palstalle väittämään kyseistä porukkaa "kummalliseksi". Minusta se on kuin menisi toisen kotiin, soittaisi ovikelloa ja haukkuisi avaajan kodin rumaksi, elämisen siivottomaksi ja tyypinkin vielä ala-arvoiseksi.
siellä selitettään hyvinkin tarkasti miksi joku asia on mitenkin.Otapa asioista selvää, ennen johtopäätöksien tekemistä. Kirkon juuret ovat syvällä alkukirkon alkuajoilla. Juuri eräs kirkkomme johtaja sanoi, ettei ortodoksi (kristitty) tarvitse muuta oppikirjaa kuin raamatun.
minua naurattaa nämä väitöksenne raamatun tulkitsemisesta tai tarkkarajaisesta soveltamisesta. kirkolliskokous sen teillä päättää miten raamatun sanomaan tulisi suhtautua. näitä ohjeita papit, vai mitkä isät tai veljet ne oikeaoppisesti mainintaankaan, toistavat kuin papukaijat. ajan kuvaa kuvastamaan liturgioihin on kuitenkin lisätty tasa-arvoon littyviä lausekkeita, jotka ikään kuin vaivihkaa mainitaan mm. häiden yhteydessä liturgiaa toistavan papin ja kirkolliskokouksen yhteisessä kaanonissa.
kirkolliskokous - tai se jokin saman kaltaisella nimellä nimitetty instituutio - tekee päätökset liturgioiden liikkumavarasta ajan kuvan mukaan. näin ollen ortodoksisuus ei mielestäni puhtaasti toimi samojen oppien mukaan kuin vaikkapa kreikassa muinoin. myös ortodoksinen kirkko heijastaa kulloisenkin yhteiskunnan arvoja samalla kuin se itse niitä tuottaa yhteiskunnallisena toimijana.
ortodoksinen raamatun tulkinta näin ollen on illuusio siinä missä luterilainenkin. kirkkonne peilaavat niitä ympäröivien yhteiskuntien arvoja, vaikka niin ette tahtoisikaan USKOA.
päätä mistään uskoa koskevista kysymyksistä Suomen ortodoksisessa kirkossa, vaan piispainkokous tekee sellaiset päätökset. Jumalanpalvelukset ovat vanhan perinteen mukaisia, eikä niitä muuteta miksikään, mutta jumalanpalvelustekstejä käännetään tietysti jatkuvasti suomeksi.
Suurimmat muutokset mitä kirkossamme on tehty ovat olleet uuteen ajanlaskuun siirtyminen 1920-luvulla ja suomenkielisiin jumalanpalveluksiin siirtyminen vähitellen 1860-luvulta alkaen.
Kaikissa ortodoksisessa paikalliskirkoissa kirkossa on yhtenäinen raamatuntulkinta, joka perustuu kirkon traditioon, kirkkoisien opetukseen ja kanoneihin. Ottaisit selvää asioista, niin et puhuisi aivan puutaheinää!
empiriaan ja omiin ennakkoasenteisiini omat mielipiteeni tässä yhteydessä perustan. että ihan omaan todellisuuteeni tässä luotan. toisaalta filosofi voisi kysyä, voimmeko luottaa omiin aistihavaintoihimme...
minusta oli hienoa, että liturgiaan eräissä häissä lisättiin loppuun lauseke tasa-arvosta, joka mielestäni toimi harmoniassa oikeaoppisen raamatuntulkintaan nojaavan eriarvoistavan lausekkeen kanssa.
huomasitko, että en ollut varma instituution nimestä johon viittasin. siellä piile tämä keskeisemme väärinkäsitys. huomasitko?
minua ei kiinnosta ottaa asioista selvää. sen verran sivistymättömäksi haluan itseni leimata / antaa ilmi. minua eivät oikeat opit rajoita, eivätkä toisten kirjoittamat heidän totuuksiinsa perustuvat historian kirjoitukset. näin ollen voin kieltää myös sinua puhumasta puita ja heiniäsi.
elät samoin kuin Mooseksen tai Jeesuksen aikaan elettiin! Palaa kiireesti siihen aikaan ensin omassa elämässäsi ja neuvo sitten vasta muita!
Sitäpaitsi me elämme varsin kaukana niistä seuduista jopa ilmastollisestikin, ei täällä voida eikä pidä noudattaa kaikkia niitä tapoja kuin alkukirkon asuinsijoilla. Aika kuluu, kamelit kulkevat; meilläpäin liikutaan jo autoilla!
selvästikään ymmärrä mistään mitään, etkä osaa ymmärrettävästi selittää asioita?
Mihin lisättiin ortodoksihäissä "lauseke tasa-arvosta"? Oletko lukenut avioliittoon vihkimispalveluksen? Tunnetko muka sen kaavan, niin että osaat sanoa, että siihen oli tehty jotain lisäyksiä? Juttusi ovat liian epämääräisiä, siksi uskonkin, että ne ovat täysin tuulesta temmattuja.
minulla on sellainen mielikuva vuosien takaisista häistä, että kyseinen hengen mies halusi lisätä jotakin liturgiaansa, että sitä paremmin voitaisiin nykyisen yhteiskunnan näkökulmasta ymmärtää.
ei. en ole lukenu. en pidä totuuksia, joita nuo kaavat edustavat. voin sanoa muistikuviini perustuen, että siihen lisättiin lopuksi tuo lauseke. toki osaan niin sanoa, ja sanonkin. uskovaisten joukkoon minä uskoinkin heittäytyväni ja siksi uskosi juttujeni alkuperästä ovat aivan yhtä uskottavia kuin uskosi itsessään. siinä on sellainen 50% todennäköisyys, että ne pitävät paikkansa.
aivan. näin ollen raamatun tulkinnan oikeaoppisuutta voidaankin pitää illuusiona, koska se on dynaaminen kuten sitä ympäröivä ja siihen vaikuttava kulttuurikin.
Sinusta on varmaan mieltä ylentävää tulla tälle palstalle snobbailemaan hienoilla sanoilla ja yrityksellä muka tietää ortodoksiasta todella jotain. Sanoillasi ja toiminnallasi saatat saada öljyä sielusi ja mielesi haavoihin, mutta et vakuuttumaan ketään oikeaa ortodoksia.
Toki palstalla luuhaavat hellarit ja muu pimeä porukka nauraa räkättää ja karvaisia käsiänsä taputtaa, mutta eipä se meidän rauhaamme suuremmalti hetkauta.
Sinäkin voit lekotella aivan rauhassa dynaamisuutesi illuusion valossa ja kultivoitua haluamaksesi.
sinusta puolestasi on varmaankin mieltä ylentävää moralisoida moralisoijaa. huomaatko paradoksin? et taidakaan seistä oikeaoppisella jalustallasi niin tukevasti kuin haluat olettaa.
varsin rauhassa omien totuuksieni kanssa aion vastedeskin viettää aikaani, sillä en usko sinun kykenevän niitä haastamaan. toki voin virheeni myöntää mikäli koen sellaisia tehneeni, mutta mielestäni olen tuonut omat mielipiteeni hyvin - joskin hieman provosoivasti - esille.
hauskasti muuten toit esiin, mitä hellareista ja muusta pimeästä porukasta olet mieltä. samalla toit esiin diskriminoivat - kansankielisesti - rasistiset ennakkoasenteesi kyseisiä ihmisryhmiä kohtaan. minusta kuulut juuri sellaiseen pimeään porukkaan jota itse moralisoit. missä on oikeaoppinen lähimmäisen rakkautesi?
olen yhä sitä mieltä, että oikeoppisuus on illuusio kuten mikä tahansa kulttuurinen konstruktio ja näin ollen tulee muuttumaan yhteiskunnan muuttuessa. jokaisella on totuutensa, joidenkin ovat suvaitsevaisempia kuin toisten.
Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että yksikin kokonaisvaltaista moralisoinnin kasvua kohti suunnattu ehdotus näyttää todeksi erilaisissa provokaatioissa tapahtuvaa valmistusta.
Vaikka osaltaan joku onkin saattanut syyllistyä laiminlyönteihin, voidaan hänenkin taholtaan kuitenkin todeta, että looginen asennoituminen vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään huonoja moraalisia ja moralisoivia oloja.
Tässäkin voitaneen todeta, että tosiasia on, että provokatoorinen ja moraalinen tarveharkintadialogi noudattaa epäilemättä ideatasolla hyvinvoivan uskontokunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia.
Vaihtelevalla menestyksellä myös yleisesti suositeltava toimintamalli näillä sivuilla järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös vastuunalaisia kontradiktioita.
Sen sijaan universaalista näkökulmasta katsoen yksinkertainenkin muutos vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään runsain määrin esiintyvää suurpiirteisyyttä sekä rauhattomuutta.
Se piti vielä sanoman, että tapahtumat viime aikoina osoittavat, että paradoksi on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja ja me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos paradoksi ratkaisee ongelmia tutkittaessa liian vähäisiä teologistietämyksellisiä resursseja.
Samalla sanoisin sinulle, että on hyvin vaikea johdatella asioita siten, että paradoksi yksinkertaistaa ortodoksisen sivuston sisäisiä ratkaisumalleja.
käsittämättömän hauskalta vaikuttaa tuo tekstisi. minun pitää tutustua siihen tarkemmin. vaikuttaa siltä, että kirjoituksesi viittaa joihinkin ylilyönteihin ym. minunkin lienee viisainta ottaa takapakkia joidenkin provosointien kohdalla. valitettavasti minun on palattava palstalle paremmalla ajalla, sillä nyt on mentävä.