On hämmentävää mutta toisaalta mielekästä nähdä uskovaisten palstalla näin suuria määriä epäuskoisten ja epätietoisten ihmisten kysymyksiä Jumalastamme ja hänen teoistaan.
Enimmät kysymykset liittyvät nooan seikkauluihin vedenpaisumuksessa ja toisaalta ollaan uteliaita maapallomme iän suhteen. Molempiin kysymyksiin löytyy vastaus raamatusta. Toiseen uusimmastakin painoksesta mutta toiseen vastauksen saadakseen tulee perehtyä alkuperäiseen tekstiin ja sen käännökseen. Molemmat löytyvät myös netistä jos asia todella kiinnostaa.
Välillä joku hyvin epävarma uskossaan oleva heittää irtonaisia "todisteita" raamatun sanaa vastaan ihmisen itse keksimin selityksin kaiken synnystä mutta se, että ko. heitot tehdään täällä uskovaisten palstalla eikä asiaa varten yksinomaan perustetulla palstalla kertoo henkilön heikosta uskosta esittämäänsä asiaan ja haluaa hän koetella kertomansa kestävyyttä koska ei saata uskoa siihen itsekkään.
Joukossa huojuu perinteisesti muutamia, pelkkään rähjäämiseen keskittyviä ihmisraunioita mutta heidän kirjalliset ansionsa näyttävät jäävän etupäässä vain heidän omaksi, kyseenalaiseksi ilokseen. Näiden luojalta saaliseen jääneiden puolesta on syytä kaikkien rukoilla, että järjen valo jonain päivänä palaisi heidän päähänsä ja hysteerisyys jättäisi heidän piinatut aivosolunsa ja tyyni seesteisyys palaisi heihin kuten se heissä oli vielä äitinsä kohdussa ja varhaisella iällä.
Kaikenkaikkiaan palsta on mainio työväline kun harhautuneita ja epäuskoisia saatellaan lempeästi takaisin Jumalansa huomaan. Jumalan voima vetää näitä epäuskoisia palstalle sankoin joukoin ja täällä he huomaavat ennen pitkää, että ainoa totuus on Jumalassa eikä sitä totuuttaa vajavainen ja puutteellinen ihminen pysty koskaan eikä millään kumoamaan vaikka riivatut ihmispoloiset keksisivät yhä uusia selityksiä syrjäyttämään Jumalan teot. Nämä kaikki selitykset tulevat olemaan yhtä huteralla pohjalla ja siksi arvottomia kuten ovat nytkin muodissa olevat, epämääräiset selitykset.
Kertokaa ystävillenne tästä palstasta ja kehoittakaa heitä tulemaan totuuden äärelle lukemaan totuudesta ja esittämään mieltään askarruttavia kysymyksiä. Yksikin pelastettu sielu on kunniaksi palstalle ja täällä on varmasti ymmärrys palannut kymmeniin sekaviin harhailijoihin.
Hieno palsta ja erittäin hyvin tarkoituksessaan toimiva sellainen.
Kiitos Jumallalle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ulkoiselta asultaan asiallisen oloinen viestisi on valitettavasti sisällöltään hyvin tyypillinen fundamentalisti uskovaisen kirjoitus, josta paistaa läpi räikeä ylimielisyys.
Aluksi kuvittelin, että kyseessä on sovitteleva ja rauhantahtoinen pohdinta tieteen ja uskonnon eroista ja yhtäläisyyksistä. Todellisuudessa objektiivisuudesta tai rauhantahtoisuudesta ei ole kyse - ei lähimainkaan. Kirjoitus on vain yksi palstan lukemattomista kapeakatseisista kirjoituksista, joiden kirjoittajat lavertelevat aina pitkään ja hartaasti - asian vierestä.
Palstan nimi on Kreationismi & Älykäs suunnittelu. Kyseessä on uskonnon eräs ilmentymä, jota yritetään saada kouluihin ja yliopistoihin tieteen nimissä.
Jos te myöntäisitte puhuvanne uskonnosta, ette tieteestä, ongelmaa ei juuri olisi. Jos te ette vääristelisi tieteentekijöiden kirjoituksia, ettekä valehtelisi siitä mitä tutkijat ovat löytäneet, teitä ei kutsuttaisi valehtelijoiksi.
Esimerkki: Sanokaa jatkossa "Tieteen havainnot poikkeavat siitä, mihin me uskomme...", tai "Meidän käsityksemme mukaan maapallo on nuori..." Älkää sen sijaan valehdelko, että "Tieteen havainnot tukevat nuorta maailmankaikkeutta" tai "Useat tiedemiehet ovat hylkäämässä evoluution"
Te voitte puhua uskonnollisesta näkökulmasta, mutta älkää valehdelko sen olevan tiedettä.
Lakatkaa väittämästä, että Darwin sanoutui kuolinvuotellaan irti evoluutiosta, koska hän ei niin tehnyt (tunnettu väärinlainaus teiltä)
Lakatkaa väittämästä että Pasteurin koe todistaisi jotain elämän synnystä maapallolla. Koeputkessa eivät todellakaan vallinneet elämää edeltäneen maapallo olosuhteet.
Lakatkaa väittämästä, ettei silmän evoluutiosta ole tehty mallia vain sen perusteella, että aikoinaan siitä ei ollut tietokonesimulaatiota (malli oli olemassa ja mallin tekijät kertoivat asiasta kirjeessään kreationisteille. sen sijaan tietokonesimulaatiota ei VIELÄ tuolloin ollut, jolloin väititte röyhkeästi, ettei malliakaan ollut)
Myös tämä perinteinen "biologien tulee muistuttaa itseään siitä, että..." -lainaus on ID/Kreationistien toimesta käännetty päälaelleen.
Tässä oli joitakin esimerkkejä siitä, miten vääristelette tieteentekijöiden sanomisia ja miten esitätte uskonne tieteenä. Miksi me emme saisi puuttua näihin epäkohtiin?
En muista nähneeni ei-raamattuun-uskovien väittävän, että Raamatussa lukisi jotain sellaista, mitä siinä ei lue. Toki tulkinnoista voidaan aina väitellä.
Esimerkiksi jos Jeesus sanoo yhdessä kohtaa ajan olevan täynnä ja taivasten valtakunnan käsillä ja toisessa etteivät kaikki läsnäolijat ehdi kadota ennen kuin maailmanloppu tulee, niin aika vaikea sitä on yhdistää siihen tosiasiaan, että lauseet sanottiin 2000 vuotta sitten, eikä mitään ole tapahtunut. Apokalyptisia ennustuksia sen sijaan näiden sanojen pohjalta on tehty lukematon määrä ja jokaiselle sukupolvelle on opetettu maailmanlopun olevan käsillä "juuri nyt".
Kas siinä vastaus kirjoitukseesi ja pieni näpäytys lopussa.
Että "siunausta" vaan sinnekin.
Provo. Pakko olla provo... Hyvä sellainen!!