Nyt naiset eroamaan kirkosta

Nyt on naisilla aihetta erota kirkosta.

Miespappi on aiheuttanut törkeällä sukupuolisyrjinnällään jo useita sairaslomia sekä eroamisia viroista.

Eikä ole aikomustakaan rangaista häntä asiaan kuuluvalla tavalla.

Anna sinä rangaistus joka tuntuu, tuolle törkeälle naisten sortajalle.

Eroa kirkosta niin siinä näkevät kansan mielipiteen. Se onnistuu joko allaolevalla sivustolla.

http://www.eroakirkosta.fi

Tai sitten numerossa 0509305438
7668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

lopulla ettei tarvi enään tänä vuonna maksaa k.o papin palkkoja.....

Äänestä

...jo toissa vuonna.

Äänestä

erosin jo runsas vuosi sitten.
Se oli oma protestini miehisiä voimia vastaan.

Äänestä

Myös minä olen eronnut Vammalan seurakunnasta jo. Minun kirkollisverostani ei mene senttiäkään Jari Rankisen ja kaltaistensa naista alentavien miespappien palkkoihin.

Mielestäni myös kirkon tuki SLEYlle pitää lopettaa ja saavat perustaa oman lahkonsa. On väärin antaa pienen porukan hajaannuttaa ja halvaannuttaa seurakuntatyötä ja vielä tehdä se kirkon rahallisesti tukemana.

SLEY olisi syytä ulkoistaa. Kun se on tehty voin taas minäkin palata kirkon jäseneksi omaatuntoani kunniottaen

Äänestä
  • SLEYN ja kirkon rahankäytöstä . Onkohan SLEYN taloudenhoitajana vielä Vammalasta kotoisin oleva kansakoulunopettaja . Silloin osattiin "rahat ja testamentit " hoidella ! heh heh ! Lähiseurakunnatkin tukevat taloudenhoitaja-lähettiläänsä ulkomaan matkailua .

    Äänestä

Kannattaa tosiaan erota kirkosta. Siinä säästää niin pirusti rahaa.

Äänestä

Höpö, höpö. Ne naispapit ajaa kirkot alas, ei niitä siä kukaan jaksa käydä kuuntelemassa. Kyllä Jumalan sana on oikeessa kun siitä poiketaan tuhon tiä on alkanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erottaja kirjoitti:

Nyt on naisilla aihetta erota kirkosta.

Miespappi on aiheuttanut törkeällä sukupuolisyrjinnällään jo useita sairaslomia sekä eroamisia viroista.

Eikä ole aikomustakaan rangaista häntä asiaan kuuluvalla tavalla.

Anna sinä rangaistus joka tuntuu, tuolle törkeälle naisten sortajalle.

Eroa kirkosta niin siinä näkevät kansan mielipiteen. Se onnistuu joko allaolevalla sivustolla.

http://www.eroakirkosta.fi

Tai sitten numerossa 0509305438

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu