SDP tekee vaaleissa aina hyvän loppukirin. Puolueen kenttäväki laittaa kaiken likoon. Vapaaehtoiset tekevät taas sitä perustason duunia, jolla vaaleja on voitettu.
Lipponen on taas iskussa. Äijä kirjoittelee loistavia kolumneja. Heinäluoma on vihdoinkin näyttämässä taitonsa. Hän on turhaan ollut sovitteleva sellaisissakin kysymyksissä, joissa ei olisi tarvinnut.
SAK:n mainoskampanja osoitti: Vastakkainasettelun aika on nyt ja aina.
SDP:n loppukiri on alkanut
8
399
Vastaukset
- jaatyhjäei
No siinä tapauksessa teidän n.23% kannatus ei tietenkään riitä hallitusvastuuseen.Demarit kuuluu oykkärimäisen ja kansalaisia halveksivan käyttäytymisensä vuoksi ehdottomasti oppositioon,siellä se sitten näivettyköön ja viimein poistukoon koko puoluerekisteristä tarpeettomana.
- temput eivät enää pure
SDP/SAK:n likaisten temppujen taso senkuin kovenee, kun joutuvat alakynteen.
EI ONNISTU - kansa viisastunut.
Pressanvaaleista huomattiin, mitä touhu on. Nyt onneksi temput tulevat paremmin ilmi. Ihmisen toivovat rehellisyyttä, turvallisuutta ja vastuunottamisen kykyä meidän kaikkien hyväksi. TOIVOA paremmasta on. - Mortinson
Mikä loppukiri. NÄyttää olevan jonkinlaista loppukiriä, mutta väärään suuntaan. Kokoomuskin menee tätämenoa edelle.
Itse haluaisin, että seuraavalla hallintokaudella hallituksessa olisi Keskusta, Kokoomus ja Vihreät!- jaatyhjäei
muuten ihan hyvä mutta vihreiden tilalle kristillisdemokraatit.
- paljon pelastaa
tentissä, kun olisi vaalimainos-kysymykseen vastannut olevansa pahoillaan, jos sitä on ymmärretty väärin ja pahoitettu mieliä. Selittänyt sitten vaan asiallisesti, mitä ajettiin takaa.
Eivät voi millään olla väärässä kaikki ne ihmiset, jotka eivät ihan tälläistä näissä kuvioissa halua.- ärsyttää porukoitu
mitään anteeksi pyydellä. Se mainos osui kipiästi porvareihin ja innosti saklaiset ynnä vasemmistolaiset. Gallup lukemat muuttuivat heti. Ennen SAK:n mainosta mm SDP oli laskussa ja mainoksen jälkeen alkoi nousu.
- vaikokonsti.
Se on heidän käsityksensä "demokratiasta".
Eikös kapitalismi kuollut Suomesta viime porvarihallituksen aikan. Eipä Demarit turhaan peloitellut.. Kyllä oli meinaan täysi aihe pelätä sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32701Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062471Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42219Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441835- 321423
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141403- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011114Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201033Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81908