Miksei Venäjä

Kun Hitler tuli valtaan, Saksa oli raunioina. Muutamassa vuodessa rakennettiin mahtava teollisuus, armeija, moottoritiet ym. Saksalla ei juurikaan ollut raaka-aineita ja öljyä.

Putinilla on ollut ruhtinaallisesti aikaa. Putinin Venäjän ei tarvinnut lähteä nollasta, maalla on valtavat luonnonrikkaudet. Missä ovat moottoritiet, uudet tehtaat, uuden teknologian vienti? Mitään ei ole tapahtunut. Maa vie pelkästään öljyä, kaasua ja raaka-aineita, täysi kehitysmaa.
Miksi Venäjä ei kehitys teollisuusmaaksi? Stalin onnistui siinäkin paremmin.
351270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

koskaan käynyt Venäjällä??

Äänestä

"Maa vie pelkästään öljyä, kaasua ja raaka-aineita, täysi kehitysmaa.
Miksi Venäjä ei kehitys teollisuusmaaksi?"

Venäjä on teollisuusmaa. Siellä toimii jo melkein kaikki kansainväliset suuryrityksetkin japanilaisista amerikkalaisiin ja kansalaisten ansiot nousevat kohisten. Rikastuminen näkyy katukuvassakin, loistoautoja näet yksissä Moskovan liikennevaloissa enemmän kerralla kuin mitä löydät koko Helsingistä. Esim. Forbesin miljardöörilistalta ei löydy yhtään suomalaista, venäläisiä siellä 53 on ja ruotsalaisiakin kahdeksan.

Äänestä
  • Onpa Venäjän ystävällä kerrankin aihetta ylpeilyyn: Varastetuilla rahoilla ostetuilla dollarihymyillä ajelevat 53 miljardööri-oligarkkia tukkivat Moskovan kadut! Hienoa, kyllä Venäjä on kehittynyt loistavasti!

    Eihän se haittaa jos kymmenet miljoonat elävät kurjuudessa, loistoautoillahan mitataan Venäjän kehittyminen.

    Missä ovat Venäjän uudet tehtaat, moottoritiet? Mistä kaupasta saa venäläistä elektroniikkaa?

    Äänestä

  • Oligarkit kirjoitti:

    Onpa Venäjän ystävällä kerrankin aihetta ylpeilyyn: Varastetuilla rahoilla ostetuilla dollarihymyillä ajelevat 53 miljardööri-oligarkkia tukkivat Moskovan kadut! Hienoa, kyllä Venäjä on kehittynyt loistavasti!

    "Missä ovat Venäjän uudet tehtaat, moottoritiet? Mistä kaupasta saa venäläistä elektroniikkaa? "

    Miksi juuri venäläistä elektroniikkaa? Japanilaista se pääsääntöisesti meilläkin kaupoissa on.

    Uusia tehtaita löytyy suuremmista kaupungeista niin kuin meilläkin. Esim. autotehtaat: Pietarissa toimii tai sinne on tuomassa tehtaitaan General Motors, Ford, Toyota, Nissan, Renault. Volkswagenilla on tehdas Moskovassa ja jos ostat Mersun, niin tarkistappa onko se made in Russia. Pietaria uhkaa muuten jo työvoimapula.

    Haluatko leikkiä vielä tyhmää, eli pitääkö luetella vielä kaikki muutkin Venäjälle tuotantoaan ja toimintoaan siirtäneet firmat?

    Äänestä

  • kadunmiehet kirjoitti:

    No jo on aikoihin eletty! Kremlin kellokas kehuu uusista tehtaista mutta ne ovat kaikki länsimaisia! Missä ovat rikkaan ja viisaan Venäjän omat tehtaat?
    Meiltä sentään pienestä Suomesta löytyy jokunen nokialainen puhelin mutta missä on made in Russia kännykkä?

    "Haluatko leikkiä vielä tyhmää, eli pitääkö luetella vielä kaikki muutkin Venäjälle tuotantoaan ja toimintoaan siirtäneet firmat?"

    Jos et löydä yhtään venäläistä tehdasta jota kehua niin älä luettele länsimaisiakaan tehtaita. En olisi uskonut että Venäjän tuotanto on todella vajonnut Stalinin ajoista kehitysmaan tasolle.

    Äänestä

  • missä? kirjoitti:

    "No jo on aikoihin eletty! Kremlin kellokas kehuu uusista tehtaista mutta ne ovat kaikki länsimaisia! Missä ovat rikkaan ja viisaan Venäjän omat tehtaat? "

    Ensin pitäisi löytää venäläistä elektroniikkaa ja nyt vielä Venäjän omistamat tehtaatkin? Ei siellä enää valtion kaiken omistama systeemi jyrää, se loppui jo 90-luvulla.

    Missä on rikkaan ja viisaan Suomen omat tehtaat? Kylle ne tehtaat meilläkin ovat yksityisessä omistuksessa ja omistajatkin alkavat olla ulkomaisia.

    Venäjällä on kuule nykyään tyyli sama kuin täälläkin ja muissa kapitalistimaissa ;)

    "Meiltä sentään pienestä Suomesta löytyy jokunen nokialainen puhelin mutta missä on made in Russia kännykkä? "

    Nokia ei olekaan enää suomalainen firma. Yli 90% siitä on ulkomaisessa omistuksessa, peelo :)

    "En olisi uskonut että Venäjän tuotanto on todella vajonnut Stalinin ajoista kehitysmaan tasolle. "

    Minkä kehitysmaan?

    Venäjä (82.) on ainakin selkeästi Suomea (118.) edellä teollisuustuotannon kasvuluvuissa.

    Äänestä

  • Oligarkit kirjoitti:

    Onpa Venäjän ystävällä kerrankin aihetta ylpeilyyn: Varastetuilla rahoilla ostetuilla dollarihymyillä ajelevat 53 miljardööri-oligarkkia tukkivat Moskovan kadut! Hienoa, kyllä Venäjä on kehittynyt loistavasti!

    Eihän se haittaa jos kymmenet miljoonat elävät kurjuudessa, loistoautoillahan mitataan Venäjän kehittyminen.

    Missä ovat Venäjän uudet tehtaat, moottoritiet? Mistä kaupasta saa venäläistä elektroniikkaa?

    kaupoissa.
    Venäläisiä televisioita, jääkaappeja, pakastimia, LVI-tarvikkeita, puhelimia, sisustustarvikkeita, videoita, autoja, vaatteita, kenkiä, tekstiilejä, urheiluvälineitä, rakennustarvikkeita, jne. saa venäläisistä kaupoista. Myytäviä palveluja saa venäläisistä alan liikkeistä.

    Venäläiset moottoritiet ja uudet tehtaat ovat Venäjällä.

    Äänestä

... enää samoilla keinoin kuin sotiaedeltävänä aikana. Nykyisin kehitysmaan elinehto on houkutella ulkomaista pääomaa Kiinan tapaan ja luoda houkutteleva yritysilmapiiri. Venäjä polkee enemmän tai vähemmän vanhoja Hitlerin/NL:n latuja pyrkien päinvastoin estämään ulkomaalaista vaikutusta taloudessa. Toki Venäjä on öljyn ansiosta viime vuodet vaurastunut, mutta ei mitenkään Kiinaan verrattavasti.

Äänestä

Valitettavasti Putinilla on ollut niin vähän aikaa vaikuttaa Venäjän sisäpolitiikkaan ja talouteen. Talous oli romahtanut Jeltsinin kauden lopussa. Hyperinflaatio oli syönyt ruplan arvon, jota alennettiin sadanteen osaan 1990-luvun lopussa.

10 vuotta sitten maa oli kurjistunut. Palkkoja ei voitu maksaa virkamiehille eikä työläisille. Tehdastyöläiset ottivat tekemiään tuotteita palkkana ja yrittivät myydä niitä kaduilla ja teiden varsilla. Kun opettajat eivät saaneet palkkojaan moneen kuukauteen, he mm. sulkivat valtateitä mielenosoituksilla.

Putinin aikana on rakennettu uusia tehtaita, kunnostettu vanhoja, rakennettu ja kunnostettu teitä ja rautateitä. On rakennettu tietoliikenneyhteyksiä, jotta esimerkiksi GSM-puhelimien käyttö on mahdollista tai internetyhteydet ovat mahdollisia. Kansalaisille maksetaan palkat ajallaan, tavallisen kansan ostovoima on moninkertaistunut. Maahan on rakennettu kestokulutustavaroita tuottavia tehtaita. Omaa tuotantoa ja länsimaisten firmojen tehtaita.

Venäjä on teollisuusmaa.

Pitkä matka on vielä eurooppalaiselle tasolle kansan hyvinvoinnissa, mutta kyllä siellä liikkeellä ollaan voimakkaasti.

Äänestä
  • Kommunistien propaganda selitti aina, että ei kaikki ole vielä hyvin mutta Venäjä kehittyy koko ajan ja kohta ohittaa Yhdysvallat.
    Milloin Venäjä saavuttaa Neuvostoliiton tason tuotannossa?

    Äänestä

  • lehmän häntä kirjoitti:

    Kommunistien propaganda selitti aina, että ei kaikki ole vielä hyvin mutta Venäjä kehittyy koko ajan ja kohta ohittaa Yhdysvallat.
    Milloin Venäjä saavuttaa Neuvostoliiton tason tuotannossa?

    "Milloin Venäjä saavuttaa Neuvostoliiton tason tuotannossa? "

    Onko se tuotannon määrä jokin hyvinvoinnin mittari?

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    "Milloin Venäjä saavuttaa Neuvostoliiton tason tuotannossa? "

    Onko se tuotannon määrä jokin hyvinvoinnin mittari?

    Eihän se tuotannon määrä mittaa suoraan hyvinvointia, en minä sillä. Mutta kun Kremlin kellokkaat aina puhuvat siitä. Jopa se että Moskovan kaduilla on valtavasti miljonäärien dollarihymyjä on kellokkaiden ylistyksen aihe. "Venäjällä on rikkautta, toisin kuin köyhässä Suomessa."

    Äänestä

  • miljardöörit kirjoitti:

    "Venäjällä on rikkautta, toisin kuin köyhässä Suomessa."

    Eihän siellä Saudi-Arabiassakaan tuoteta muuta kuin öljyä, onko se rikas maa? Ei sielläkään hyvinvointi tasaisesti jakaudu, mutta eipä sitä niin jaeta Suomessakaan.

    Äänestä

  • lehmän häntä kirjoitti:

    Kommunistien propaganda selitti aina, että ei kaikki ole vielä hyvin mutta Venäjä kehittyy koko ajan ja kohta ohittaa Yhdysvallat.
    Milloin Venäjä saavuttaa Neuvostoliiton tason tuotannossa?

    kun BKT:n vuotuinen kasvu on 6-7 % tienoilla. Ei sellaista kasvua ihan helposti saada käyntiin.
    Tuotannossa Venäjä on tietenkin ohittanut Neuvostoliiton, mutta ei kaikilla aloilla. Esimerkiksi asetuotannossa siellä ollaan hyvinkin jäljessä Neuvostoliitosta.
    Kommunistinen propaganda ei ole koskaan sanonut Venäjän ohittavan Yhdysvallat. Ei Venäjä ole kommunistinen maa. Ei kommunistit ole siellä vallassa.
    Venäjä on kapitalistinen markkinatalousmaa. Jopa äärikapitalistinen.

    Äänestä

Katso historiaa.Venäjä on olut kautta historian sitä mitä se nytkin on.Älä unta nää että siellä joskus saavutettaisiin euroopan tasoinen elintaso.Venäjä on kehitysmaa ja siksi jää.

Äänestä
  • Kenelläkös se Karjala nyt olikaan, kehitysmaa Venäjällä vai Suomella?

    Äänestä

  • Siehä et ole koskaa käynt Venäjällä, mut sie olet silti "asiatuntija".

    Kävisit joskus, olisit uskottavampi.

    Äänestä

Vastatkaa Kremlin kellokkaat: Miksei Venäjä kehity? Onhan tietysti miljonäärien elämä kehittynyt mutta verrattuna Hitlerin Saksan kehittymiseen nollasta mahtavaksi teollisuus- ja sotilasvaltioksi. Putinilla on ollut loistavat lähtökohdat verrattunan Hitlerin lähtökohtiin. Mutta ei edes neuvostotasoa ole saavuttanut. Vain raaka-aineiden vientiä, ei yhtään jalostus ole lisääntynyt.

Äänestä

Esim. puutullit: Maassa ei tapahdu mitään oma-aloitteisesti, Putinin pitää aina käskeä. Hän käski että puuta pitää jalostaa itse eikä viedä raakapuuta suomalaisille. No mitä byrokraatit tekivät?

Estämällä pölkkyjen vienti tulleja korottamalla byrokraatit voivat viedä Putinille tilaston että raakapuun vienti on vähentynyt!

Selutehtaiden rakentaminen olisi kovin suuritöistä eikähän oligarkkeja voi käskeä sijoittamaan kotimaahan.

Nu vot, näin Venäjällä.

Äänestä

Vastaa, miksi Venäjä ei kehity! On tietysti tehty pientä pintaremonttia, mutta infrastruktuuri heikkenee.

Kun Hitler tuli valtaan, Saksa oli raunioina. Muutamassa vuodessa rakennettiin mahtava teollisuus, armeija, moottoritiet ym. Saksalla ei juurikaan ollut raaka-aineita ja öljyä.

Putinilla on ollut ruhtinaallisesti aikaa. ei tarvinnut lähteä nollasta, maalla on valtavat luonnonrikkaudet. Missä ovat moottoritiet, uudet tehtaat, uuden teknologian vienti? Mitään ei ole tapahtunut. Maa vie pelkästään öljyä, kaasua ja raaka-aineita, täysi kehitysmaa.

Moskova on täynnä miljonäärejä joilla on huvipurret Välimerellä ja lomamökit Saimaalla.
Miksi Venäjä ei kehity teollisuusmaaksi? Stalin onnistui siinäkin paremmin. Nykyinen johto pystyy pitämään rasvassa atomipommit, tuskin muuta.

Äänestä
  • usko asiaa.
    Infrasturktuuri Venäjällä paranee koko ajan. Tiestö, rautatieyhteydet, tietoliikenneyhteydet. Kunnallistekniikka.
    Vertaaminen Saksaan ei ole tätä päivää, Saksa eli sotataloudessa.
    Putinilla on ollut kovin vähän aikaa saada maan talous jaloilleen Jeltsinin kauden yksityistämisen jälkeen lähes nollatilanteesta.
    Moottoritiet ovat Venäjällä suurkaupunkien lähistöillä, kuten Pietarin tai Moskovan. Uudet tehtaat ovat teollisuusalueilla. Uuden teknologian vienti ja kehittäminen on ongelma kaikkialla, ei pelkästään Suomessa. Maa valmistaa ja vie tuotteita samalla tavalla kuin mikä tahansa muu kehittyvä maa. Venäjän sisämarkkinat ovat niin suuret, että vienti ei ole edes kovin tärkeä. Vientiä on samoista tuotteista kuin kaikilla muillakin teollisuusmailla.

    Venäjä on teollisuusmaa, käy katsomassa.

    Äänestä

  • kun et muuten kirjoitti:

    usko asiaa.

    Sinä toistat virallista optimistista propagandaa kuten neukkuaikana. Et ole tainnut käydä Venäjällä?
    Karjalassa laajat alueet rappeutuvat, kunnallistekniikka rappeutuu.

    Hitler siirtyi sotatalouteen vasta 1942. Putinilla on ollut loistavat mahdollisuudet nostaa Venäjä kehityksen kärkeen, on raaka-ainetta, energiaa, koulutettua väkeä paljon. Hänellä on kaikki valta kuten Hitlerilläkin. Miksi Venäjä junnaa paikoillaan? Tietysti miljonäärit ajelevat dollarihymyillä.

    On tietysti demokratia kehittynyt, nyt ei tapeta toisinajattelijoita läheskään niin paljon kuin neukkuaikana. Ei Hitlerkään heitä paljoa tappanut.

    Äänestä

  • neuvostounta kirjoitti:

    monenlaisia mielipiteita. Kaikilla ei taida olla ihan omakohtaisia kokemuksiakaan.

    No, mitapa tassa. Moskovassa vaatimaton yksio maksaa 145.000 euroa. Kun tarvitsee kamppaa niin taytyy se sitten maksaa.

    Jotenkas ollaanpas sievasti siella, pieni naapuri.

    Taidettiin olla Karjala-sivuilla. Niin, mita te silla Karjalalla tekisitte? Poikkesin tuossa hiljattain tiedustelumatkalla siellapain ja ajelin Kuusamosta Imatralle. Teillakin nayttaa olevan paljon autioita seutuja. No, ei meillakaan talla haavaa ole lisamaan tarvetta kun on tuota maata omastakin takaa. Jotenka lepo vaan!

    Äänestä

  • neuvostounta kirjoitti:

    Sinä toistat virallista optimistista propagandaa kuten neukkuaikana. Et ole tainnut käydä Venäjällä?
    Karjalassa laajat alueet rappeutuvat, kunnallistekniikka rappeutuu.

    Hitler siirtyi sotatalouteen vasta 1942. Putinilla on ollut loistavat mahdollisuudet nostaa Venäjä kehityksen kärkeen, on raaka-ainetta, energiaa, koulutettua väkeä paljon. Hänellä on kaikki valta kuten Hitlerilläkin. Miksi Venäjä junnaa paikoillaan? Tietysti miljonäärit ajelevat dollarihymyillä.

    On tietysti demokratia kehittynyt, nyt ei tapeta toisinajattelijoita läheskään niin paljon kuin neukkuaikana. Ei Hitlerkään heitä paljoa tappanut.

    junnaa paikoillaan, kun bkt kasvaa vuodessa 7%.

    Venäjä on muuten muutakin, kuin Karjala. Karjalalle on käynyt samoin, kuin mitä tulee käymään ja on jo käynyt Suomenkin syrjäseuduille. Väki vanhenee ja nuoret muuttavat kaupunkeihin. Jäljellee ei jää kuin rapistyvat kylmillään olevat autiokylät.

    Äänestä

  • Venäjä... kirjoitti:

    Kun nämä prosentit ovat suuria, niin sanoppa milloin nykyinen Venäjä saavuttaa NL:n BKT:n? Sergei arvioi toisella palstalla että ihan kohta, muutaman vuoden kuluttua.

    Äänestä

  • Venäjän ystävät eivät ole ihan tyhmiä. Kun eivät voi enää vastata, on ohjeissa kaksi vaihtoehtoa:
    - vaieta asiasta täysin,
    - vaihtaa nopeasti puheenaihetta tai
    - ruveta nimittelemään kyselijää natsiksi, fasistiksi tms.

    Näiltä Kremlin kellokkailta ei tule vastausta!

    Äänestä

  • mitään? kirjoitti:

    Venäjän ystävät eivät ole ihan tyhmiä. Kun eivät voi enää vastata, on ohjeissa kaksi vaihtoehtoa:
    - vaieta asiasta täysin,
    - vaihtaa nopeasti puheenaihetta tai
    - ruveta nimittelemään kyselijää natsiksi, fasistiksi tms.

    Näiltä Kremlin kellokkailta ei tule vastausta!

    Mitä tarkoitat "kehittymisellä"? Miten Venäjän pitäisi mielestäsi kehittyä oikein, jos kerran vaurastuminen ja elintason paraneminen ei ole sitä?

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Mitä tarkoitat "kehittymisellä"? Miten Venäjän pitäisi mielestäsi kehittyä oikein, jos kerran vaurastuminen ja elintason paraneminen ei ole sitä?

    On totta että oligarkit ovat vaurastuneet ja rikastuneet.

    Sekä Hitler että Putin valittiin demokraattisilla vaaleilla. Hitlerin lähtökohta oli vain paljon paljon huonompi. Putinilla on valtavat luonnonrikkaudet jota Hitlerillä ei ollut. Saksasta tuli nopeasti teollisuusvaltio jonka vienti oli valtava. Entä Putinin Venäjä? Vain Öljyä, kaasua ja raaka-aineita. Kansantuotteessa BKT Venäjä ei ole saavuttanut vielä edes NL:n viimeisten vuosien tasoa.

    Äänestä

  • rikastuminen kirjoitti:

    Että Hitler oli parempi kuin Putin vai?

    Sivumennen sanoen voi muuten mainita, ettei Saksankaan kansa Hitlerin aikana paljon vaurastunut. Työtä löytyi kaikille, mutta palkat olivat surkean matalia ja lisäksi jouduttiin tekemään paljon ilmaista työpalvelua. Vasta Länsi-Saksan sodanjälkeisen demokratian myötä saksalaiset alkoivat aidosti vaurastua.

    Äänestä

  • pointtisi mahtaa olla? kirjoitti:

    Että Hitler oli parempi kuin Putin vai?

    Sivumennen sanoen voi muuten mainita, ettei Saksankaan kansa Hitlerin aikana paljon vaurastunut. Työtä löytyi kaikille, mutta palkat olivat surkean matalia ja lisäksi jouduttiin tekemään paljon ilmaista työpalvelua. Vasta Länsi-Saksan sodanjälkeisen demokratian myötä saksalaiset alkoivat aidosti vaurastua.

    Annan sinulle periksi, Hitler ja Putin ovat yhtä huonoja.

    Ja se oli sinulta tosi hyvä huomio, että Saksassakin kehitys alkoi kehittymään vasta kun sinne tuli demokratia. Eipä sitten muuta kuin jäämme rauhassa odottelemaan Venäjän demokratisoitumista, kyllä sitten elintaso nousee!

    Äänestä

  • prosenteilla kirjoitti:

    Kun nämä prosentit ovat suuria, niin sanoppa milloin nykyinen Venäjä saavuttaa NL:n BKT:n? Sergei arvioi toisella palstalla että ihan kohta, muutaman vuoden kuluttua.

    Hankalaa ennustaa, kun en tiedä Neuvosto-Venäjän bkt:ta. Mutta jos kasvu jatkuu samana, niin ei siihen kauan mene. Jos sinulla on tarkempaa tietoa, niin kerro ihmeessä.

    Äänestä

  • rikastuminen kirjoitti:

    On totta että oligarkit ovat vaurastuneet ja rikastuneet.

    Sekä Hitler että Putin valittiin demokraattisilla vaaleilla. Hitlerin lähtökohta oli vain paljon paljon huonompi. Putinilla on valtavat luonnonrikkaudet jota Hitlerillä ei ollut. Saksasta tuli nopeasti teollisuusvaltio jonka vienti oli valtava. Entä Putinin Venäjä? Vain Öljyä, kaasua ja raaka-aineita. Kansantuotteessa BKT Venäjä ei ole saavuttanut vielä edes NL:n viimeisten vuosien tasoa.

    "On totta että oligarkit ovat vaurastuneet ja rikastuneet. "

    On myös totta, että KAIKKIEN venäläisten keskiansiot ovat nousseet huimasti viimeisen 5 vuoden aikana.

    "Kansantuotteessa BKT Venäjä ei ole saavuttanut vielä edes NL:n viimeisten vuosien tasoa. "

    Kaksi eri asiaa, peeloseni. Venäjä oli vain Neuvostoliiton suurin jäsenmaa. Melkoisen kovat tavoiteet annat sille, jos sen pitää nostaa BKT samalle tasolle kuin koko Neuvostoliitto. Venäjän pitäisi käytännössä siis tuplata se tuotanto, mitä sillä oli Neuvostoliiton aikana.

    Neuvostoliittoon kuului 15 valtiota, 300 miljoonaa asukasta, pina-alaa sillä oli 22402200 km².

    Venäjällä on 143 miljoonaa asukasta (ei siis edes puolta Neuvostoliiton väestöstä), pinta-alaa 17075400 km² (5326800 km² vähemmän kuin Neuvostoliitolla).

    Jos olet laskutaitoinen niin pitäisi mennä jakeluun, että vaadit typeriä :)

    Äänestä

Kehittyyhän se. Miljonäärejä on enemmän kuin Suomessa.

1950-luvulla lensivät avaruuslentoja.

Pusikot Laatokan Karjalassa parturoidaan ensin puista ja myydään tukit Suomeen ja kun omaisuus on näin realisoitu, voidaan alue palauttaa Suomelle.

Onhan Suomi silloin maksanut sen jo kahteen kertaan!

Mitä tämä on muuta kuin liikemiesvaiston kehittyneisyyttä?

Äänestä

CIA World Factbookin ei luulisi olevan kovin Venäjämielinen lähde. Kuitenkin sekin kertoo:

"Over the last five years, fixed capital investments have averaged real gains greater than 10% per year and personal incomes have achieved real gains more than 12% per year. During this time, poverty has declined steadily and the middle class has continued to expand."

https://www.cia.gov/cia/publications/factbook/geos/rs.html#Econ

Eli kyllä taloudessa tapahtuu selvää kehitystä, mutta onhan toki tekemistäkin paljon. Ihmisoikeus- ja demokratia-asiat sen sijaan polkevat paikoillaan ellei jopa mene taaksepäin.

Joka tapauksessa ajatus että Venäjä ja venäläiset ovat ikuisesti rutiköyhiä ym. alkaa olla vanhenemassa. 12% vuosikasvu keskituloihin on aika kova luku.

Äänestä
  • Aivan totta, Venäjä saavuttaa NL:n BKT-tason aivan pian, parin tai kolmen vuoden kuluttua!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kehity? kirjoitti:

Kun Hitler tuli valtaan, Saksa oli raunioina. Muutamassa vuodessa rakennettiin mahtava teollisuus, armeija, moottoritiet ym. Saksalla ei juurikaan ollut raaka-aineita ja öljyä.

Putinilla on ollut ruhtinaallisesti aikaa. Putinin Venäjän ei tarvinnut lähteä nollasta, maalla on valtavat luonnonrikkaudet. Missä ovat moottoritiet, uudet tehtaat, uuden teknologian vienti? Mitään ei ole tapahtunut. Maa vie pelkästään öljyä, kaasua ja raaka-aineita, täysi kehitysmaa.
Miksi Venäjä ei kehitys teollisuusmaaksi? Stalin onnistui siinäkin paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu